Kerättären kynästä - Nuorista 80 % voi hyvin!

Nuorista puhuminen ja nuorista huolehtiminen on IN. Hyvä niin. Eikä ole kumma, että huolenaihe on lisääntynyt Myyrmannin, Jokelan ja Kauhajoen jälkeen. Kaivattua laajempaa keskustelua nuorten tilasta ei vaan näytä saatavan käyntiin. Lieneekö aihe niin kipeä ja kaikkia meitä syvältä koskettava?

Selvitysten mukaan nuoristamme 80% voi kuitenkin hyvin. Onko tämä hyvä uutinen? Keitä ne 20% sitten ovat?

Jos mietin omia ja lähipiirin nuoria, kaikki tuntuvat kuuluvan tuohon ensimmäiseen ryhmään. Tunteeko kukaan ketään nuorta, joka voi huonosti? Miksei? Kuitenkin jokaisesta peruskoulun, lukion tai ammattikoulutuksen eri asteiden luokilta pitäisi tutkimusten mukaan löytyä 4–6 pahoinvoivaa nuorta. Täytyyhän heidänkin olla joidenkin lapsia, sukulaisia, kavereita, oppilaita tai potilaita.

Luin lehdestä nuorten haastattelun, jossa yllättävän moni ilmoitti, ettei halua pyrkiä mukaan nykyisen muotoiseen työelämään. Heidän haaveensa tulevaisuudesta sisälsi tasapainoisen ja onnellisen elämän, johon niska limassa työtä paiskiva kuva itsestä ei kuulunut. Lahjakkaita nuoria, jotka haluavat elämältä muuta kuin mitä oma sukupolveni on tavoitellut, ajattelin. Ja lahjakas täytyy olla, jos 19-vuotiaana kykenee hahmottamaan tavoitteensa noin selkeästi.

Entäs ne, joiden elämän voima ja lahjakkuus eivät riitä ammattikoulutuksen läpi viemiseen. Entäs ne, jotka sairastuvat masennukseen tai pelko-oireisiin jo yläasteella? Mitä sanottavaa meillä vanhemmilla heille olisi? Entä mitä sanottavaa meidän terveydenhuollollamme olisi ADHD-nuorille tai heikkolahjaisille? Mitä meidän sosiaaliset normimme heille tällä hetkellä sanovat?

Valitettavat ampumatapaukset kertovat korutonta kieltä nuoren ajautumisesta toivottomaan umpikujaan, jossa voimattoman raivon kautta ei löytynyt muuta tietä edetä. Saiko meidän suomalainen tapamme odottaa nuorilta pärjäämistä, kilpailua ja suorittamista nuoren selkärangan katkeamaan? Tässä paineessa näyttää meidän nuorisomme kasvavan. Osa pärjää, osa ei. Tehokkuusvaatimukset kuristavat tapaamme toimia joka puolella, valitettavasti jopa heikompiosaisten nuorten palveluissa. Tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi nuorten työpajoille ei aina voida ottaa vaikeita nuoria, koska he sitoisivat niin paljon resursseja muilta. Otetaan niitä, jotka pääsevät helpommin etenemään. Eriarvoistava palvelu kasvaa kasvamistaan ilman, että me itse sitä huomaamme. Nuorten palveluiden tarpeessa olevista tunnistetaan vain syrjäytymisvaarassa olevien aktiivisin osa eli ne, jotka osaavat itse itselleen jotain pyytää.

Ammattikouluttamaton tai koulutuksensa keskeyttänyt alle 25-vuotias työtön saa toimeentulonsa kunnan toimeentulotuesta eikä pääse työmarkkinatuen piiriin, jos ei ole hakenut uuteen kouluun. Näitä nuoria on Suomessa kymmeniä tuhansia. Persoonallisuuden kehittymisen näkökulmasta heidän ammatillinen kehittymisensä on jumissa. Heikosta toimintakyvystä on näyttöä jo usealta vuodelta. Miksi ihmeessä nämä Sonjat ja Janit annetaan vastaanottaa kuukaudesta toiseen sosiaalitukia 25 ikävuoteen saakka? Kuka tässä oikein on tekemättä mitään? Hyvinvointipalveluita ei voida kyllä kehua, ei myöskään terveydenhuoltopalveluita. Itse olen tästä "terveestä" ryhmästä löytänyt kymmeniä vaikeasti masentuneita nuoria.

Se että nuoristamme 20% voi huonosti, tarkoittaa myös sitä, että suuri osa nuorista ikäluokista syrjäytyy työelämästä ja muustakin yhteiskunnasta. Heistä jokainen Mika ja Petra on liikaa. Jokaisen tässä maassa, niin yksityisten kuin eri ammateissa toimivien pitäisi herkistää tuntoaistejamme ja osaamistamme näiden nuorten varhaiseen tunnistamiseen ja tukemiseen. Ei kaveria pitäisi jättää 2010-luvullakaan.