Luonnollista valokuvausta

Hys, olkaa hiljaa. Kuuntelen säätiedotusta. Aion lähteä huomenaamulla melomaan ja kuvaamaan. Hyvä, ennusteessa luvataan lähes tyyntä. Huomenna olenkin lähdössä sinne Tehinselälle, jota olen kartoistani jo pidempään tutkaillut. Siellä näyttäisi olevan mielenkiintoisen näköisiä saaria.

No niin, nyt alkaa kamppeet olla jo kasassa. Kanootti varusteineen, yöpymisvälineet myös. Evästä sekä melontaöljyä ja kaikenlaiset akut täynnä Imatran Voimaa. Lisäksi vaatetta, kartta ja GPS. Taas yritti jalusta unohtua tuonne sängyn alle piiloon.

Heipparallaa sitten. Alan lähteä. Menen siis Päijänteelle Tehinselän reunamille. Meloskelen päivän ja illan, yövyn laavussa ja kuvaan vielä aamuvalot. Huomenna iltapäivällä tulen kotiin kelien mukaan.

Taas täytyy lähteä yksin. Kavereilla tuntui jälleen olevan muuta menoa. Tosin kyselinkin heitä vasta viime tipassa sään epävarmuuden vuoksi. Onneksi nämä kesäreissut sujuvat yksinkin, sillä valoa ja lämmintä riittää. Syksyllä ja erityisesti talvella on yksin kulkeminen ikävämpää – pimeän aika on niin pitkä, ettei sitä yksin jaksa koko iltaa tulilla istuskella tai nukkua kellon ympäri. Kaksin olisi kaunihimpi.

Tästä laivalaiturin kupeesta onkin hyvä lähteä ja parkkipaikka löytyy helposti. Parikymmentä vuotta sitten piti pitkin aamuöitä etsiä sopivia kanootin vesillelaskupaikkoja. Vuosien myötä niitä on löytynyt tarpeellinen määrä kuin myös hienoja leiripaikkoja. Keski-Suomessa Päijänteen alueella melontareviirini alkaa Korpilahden Kärkisistä ja ulottuu Padasjoen edustalle Kelveneen saaren eteläpäähän.

Ja sitten vesille. Aikomukseni on meloskella päivän mittaan saarelta toiselle ja tarvittaessa koko Päijänteen yli. Yöpaikkaa katselen samalla. Ilta- ja aamuvalot kuvailen lähellä leiriä. Kesällä yö jää joskus hyvien kelien aikaan kovin lyhyeksi. Välillä täytyy yrittää kuvata myös yöaikaan.

Ensimmäinen saari- toisessa päässä oli muistaakseni mukavan näköisiä kallioita ja ruohikkoa. Ja se käyttämättömältä näyttävä mökinrähjä lahoamassa siinä saaren päässä sinällään hienolla paikalla.

Vesi näyttää olevan melko korkealla ja siksi tämä ranta näyttääkin aivan erilaiselta kuin aikaisemmin. Mutta kivet ja ruohikot ovat paikallaan aikaisempien vuosien tapaan. Yritetäänpäs laittaa niitä jonkinlaiseen "järjestykseen" kameran läpi kurkistellen. Olen ns. vanhan koulun luontokuvaaja ja etsin kuviini luonnosta järjestystä, rytmiä tai erityistä valaistusta yms. Tuulta tuntuu kuitenkin olevan sen verran, ettei kanootti oikein pysy paikallaan. Onneksi on matalaa ja voin nousta kanootista pois kuvien ottoon. Täytyy vain huolehtia, ettei kulkupeli karkaa sillä aikaa kun keskityn kuviin. Siinäpä hauska valoläntti saaren läpi paistavasta auringosta. Siitä valotuksen mittaus ja värkätään näistä aineksista sopiva sommitelma kuvaksi.

Sitten seuraavan saaren kimppuun. Siitä ei ihmeempää löydy, joten jatkan matkaa. Mieleen muistuu kuitenkin kevät yli 10 vuoden takaa. Silloin olin hukkua tämän saaren rantamille jäihin pudottuani.

Jäätä piti pääsiäisen seutuun olla ainakin 40 cm. Kuljin kävellen ja mittailin jään paksuutta pilkkijöiden avannoista. Virtaus vai mikä lienee ohentanut jään saaren pohjoisrannan lähettyviltä. Kerran rusahti ja ukko oli uimasillaan kainaloita myöten. Ehdin jo säikähtäen etsiskellä pilkkimiehiä katseellani, mutta matkaa oli ainakin kaksi kilometriä. Seuraavaksi saapas tapasi kiven veden yltäessä hartioihin saakka. Sittenpä jo vain harmittikin kameroiden kastuminen. Viskasin kameralaukun takaisin jäälle ja hyppäsin ylös avannosta hyvin helposti. Sen verran jäi koneeseen kierroksia, ettei parin kilometrin kävely kohtuullisessa pakkasessa paleltanut yhtään. Kamerat jo autolla mahdollisimman pieniin osiin ja kuivumaan penkille. Jatkoin kuivatusta kotona saunan lauteilla. Hyvin kävi ja vain yksi objektiivi yritti hiukan ruostua. Muuten vanhat mekaaniset kamerani selvisivät kylvystä aivan toimintakuntoisina.

Seuraava saari onkin jo tuntemattomilla vesillä. Näin kaukana en ole aikaisemmin käynyt. Saaren vieressä on kuvauksellinen luoto, jossa on puskaa ja kukkaa pienten puiden lisäksi. Tästä saakin muutaman kuvan taas lisää. Harmi että saaressa on useampia kesämökkejä, sekä saunoja ja laitureita veneineen. Niitä täytyy yrittää piilotella kuvissa milloin minkäkin kiven tai pusikon taakse. Harvoin ihmisen tekeleestä on lisäarvoa luontokuvissa. Itse en ole mökki-ihmisiä. Mieluummin meloskelen milloin milläkin järvellä asustellen laavussa toinen toistaan hienommalla paikalla. Monet Keski- ja Itä-Suomen järvet ovat tulleet vuosien myötä tutuiksi: Puula, Haukivesi Linnasaaren kansallispuiston ympärillä, Kolovesi, Kermajärvi ja Pielinenkin. Eikä Suvasvettä ja Suomunjärveä Patvinsuon kansallispuistossakaan pidä unohtaa. Pohjoisemmasta löytyy Tiilikkajärvi ja Lentuallakin on joskus melottu ja savusaunassa kylvetty. Joskus on käyty Inarilla ja Lemmenjoella asti kanoottia kastamassa.

Mutta asiaan. Edessä on siistiä sileää kalliota ja muutama kivi. Näistä saa hyvät pelkistetyt kesäkuvat. Matala valo voisi vielä parantaa tällaista paikkaa. Joku lähikuva vielä makrolla kivien kuvioista ja kukasta, joka voisi olla rentukka. Kuvatessani olen hiukan oppinut tuntemaan tavallisimpia kasveja ja lintujakin, Yleensä en välitä, minkä merkkisiä lintuja kuvaan sattuu, jos ne osaavat olla edukseen ja kuvauksellisia. Lokki kelpaa kuvattavaksi siinä kuin joutsenkin. Sitten syömään. Ainakin teetä ja leipää sekä hiukan suklaatakin.

Nyt on jo tuntikausia tullut kierreltyä näitä saaria ja luotoja. Vähän matkan päässä näkyy majakka, kalliota ja hiekkarantaa. Tässä voisi olla ensi yön hotelli. Oma laavu mahtuu hyvin hiekkarannan kulmalle, ja valmis tulipaikka on vieressä. Termari onkin jo tyhjä, joten laavun harjakaisten jälkeen täytyy keitellä teetä. Hiukan voisi paistaa makkaraa tai jotain kananriekaleita. Sitten vielä kalliolla kiipeilyä viimeisten auringonsäteiden metsästyksessä. Sen jälkeen joutaakin jo kumolleen muutamaksi tunniksi. Merkillisen vähän oli veneitä tänään liikenteessä hyvästä ilmasta huolimatta. Makuupussissa hetki vielä radion jupinaa uutisia kuunnellen ja sitten unta.

Kohta kukko kiekuu herätyksen merkiksi ja auringon nousuun on aikaa puoli tuntia. Hiukan kehtuuttaa nousta lyhyeksi jääneestä unesta, mutta kun katson ulos makuupussin sisältä, uni häviää. Hieno aamu tulossa – tyyntä, hyvät pilvet, kuvauksellinen maisema. Äkkiä eväät ääntä kohti ja kamppeet kasaan. Sitten alkaakin "Lyyti kirjoittaa". Kuvia syntyy vaikka kuinka paljon lyhyessä ajassa. Lieneekö tämä sitä "flow'ta"? Ensin lähestymiskuvia telellä ja sitten vaihdetaan laajakulmaan, jolla varsinaiset maisemakuvat otetaan. Lopuksi makroillaan, jos sopivia aiheita löytyy kallioilla konttaillessa. Saman tyyppisiä kuvia on tullut räpsytellyksi jo ainakin 20 vuotta. Aina sitä kuitenkin jaksaa innostua etsimään, josko vielä parempi maisema tai valoilmiö tarjoutuisi kuvattavaksi. Vuosia otin diakuvia ja sittemmin kokeilin videointia myös digivideokameroiden laadun parannuttua riittäväksi. Mutta toimivien editointiohjelmien puute kangisti videonauhan pyörimisen. Nykyisten digi-järjestelmäkameroiden kehittymisen myötä palasin takaisin valokuvaukseen. Digikuvissa yhdistyy dian laatu ja mustavalkeiden kuvien käsiteltävyys. Ja on myönnettävä, että tämä kuvieni painaminen Työterveyslääkäri-lehteen on myös antanut potkua kuvaukseen. Viimeinen villitys on haiga-kuvien teko. Värkkään kuvalähtöisesti pienen haiku-runon sopiviksi katsomiini kuviin. Kuvan ja haikun yhdistelmää sanotaan haigaksi. Siinä tulee jonkinlaista lisäarvoa kuvalle ja sen sisältämälle ajatukselle.

Tällä reissulla on ollut minun mieleiseni kuvausolosuhteet – hyvä valo, ei liikaa tuulta ja karua järvimaisemaa riittää. Valokuvaajalle on tärkeintä hyvä havaintokyky. Kuvat täytyy nähdä ja rajata kohteesta jo ilman kameraa. Koko ajan luonnossa liikkuessani tutkin maisemaa ja sen yksityiskohtia "sillä silmällä". Analysoin näkemääni ja harkitsen koko ajan mistä kannattasi yrittää ottaa kuvia.

Tulisiko tästä käkkärästä kuva, vai tuosta, johon valo kävisi paremmin. Kun tietyt reunaehdot kuvan näkemiselle täyttyvät, loppu onkin tekniikkaa: valitaan polttoväliä, kuvakulmaa, valotusaikaa, himmentimen aukkoa, tarvitaanko jalustaa, onko "kirvesretussilla" käyttöä yms. Näissä valinnoissa auttaa 30 vuoden kuvauskokemus ja sitä vain tietää miten tämä tilanne kannattaisi taltioida. Siitä huolimatta on kuvattava paljon, jotta saisi myös hyvät kuvakulmat talteen. Yleensä otan kohteesta kaikki mahdolliset keksimäni sommittelu- ja valotusversiot. Tätä tekniikka tukee nykyinen digiaika, jossa lisäkuvat eivät aiheuta enempää kustannuksia, toisin kuin diakuvauksessa jolloin joka ruutu maksoi. Diafilmiä kului enimmillään noin 50 rullaa / vuosi ja nykyisin valotan 7000-8000 ruutua vuodessa. Kaikkia näitä ei tietenkään säästetä, vaan karsinta alkaa jo kameran näytöltä tuloksia katsellessa.

Reissu on sitten heitetty ja tavarat purettu huoltotouhuja varten. Kuvia karsin joka vaiheessa niitä tietokoneelle siirtäessäni. Varmuusvarastona käytän ulkoista kovalevyä ja paistan vielä kaikista kuvista CD- tai nykyisin DVD-levynkin. Tuossapas onkin hyvä otos. Samantyyppinen maisema kuin Suomunjärvellä Pokkaniememessä. Täytyykin soitella kuvauskaveri Karille, josko hän parin viikon kuluttua ehtisi lähteä kaveriksi Suomulle. Siinä se viikonloppu menisi mukavasti. Tiedä häntä, vaikka sattuisi kesäinen usva-aamu luontokuvaajan iloksi. Tai vaikka karhu…