Kokemus väitöskirjan teosta - Väitellen viisikymppiseksi

Olin aina leikilläni sanonut, että jos kiinnostava aihe tulee eteen, voisin alkaa väitöskirjan tekoon, mutta "pipetoijaksi" minusta ei ole. Vuonna 2003 sain soiton dosentti Kaija-Leena Kolholta, joka on lasten gastroenterologi ja tutkinut erityisesti keliakiaa sekä maidon aiheuttamia vatsaoireita lapsilla. Hän tiedusteli, olisinko kiinnostunut vastaamaan huutooni ja aloittamaan tutkimuksen työikäisten ruokaan, ja erityisesti maitoon liittyvistä vatsavaivoista. Aihe oli mielestäni kiinnostava ja riittävän käytännönläheinen, joten otin haasteen vastaan.

Tarkoituksena oli kerätä yhteensä 2000 vapaaehtoista 18-64-vuotiasta, joilta tiedusteltaisiin ruokaan ja erityisesti maitoon liittyviä vatsavaivoja ja arvioitaisiin vaivojen yhteyttä heiltä verinäytteistä saatuihin vasta-ainetuloksiin.

Aloitimme kyselylomakkeen suunnittelun keväällä 2003 ja lomakkeen testaajiksi joutuivat työkaverimme, sukulaiset ja ystävät. Samanaikaisesti hioimme tutkimussuunnitelman valmiiksi ja joulukuussa 2003 saimme eettisen toimikunnan luvan tutkimuskokonaisuudelle. Alkuvaiheen tutkimustiimiimme kuuluivat dosentit Kaija-Leena Kolho ja Irma Järvelä sekä fil.tri Heli Rasinperä. Statistikkona oli Antti Kotamäki. Koko tutkimus- ja väitöskirjaprosessin ajan ohjaajanani ollut Kaija-Leena Kolho jaksoi kannustaa, tukea sekä puskea minua eteenpäin, mitä ilman tuskin olisin saanut työtä viedyksi loppuun.

Tutkimukseen lupautuivat mukaan Espoon keskuksen, Espoonlahden, Leppävaaran ja Puolarmetsän terveysasemat sekä Tilkan sotilassairaala. Laboratorionäytteisiin tulevat vapaaehtoiset työikäiset täyttivät kyselykaavakkeen ja antoivat ylimääräisen verinäytteen laboratoriokäynnin yhteydessä. Verinäytteet menivät terveyskeskuksen ja Tilkan normaalien näytekuljetuksien mukana Haartman-instituuttiin, josta ne toimitettiin tutkimusryhmällemme. Itse kävin viikoittain keräämässä täytetyt kyselylomakkeet ja tarkistin tutkittujen yhteystiedot sekä suostumuskaavakkeet. Laboratorioiden henkilökunta teki täysin vapaaehtoista ylimääräistä työtä ottaessaan verinäytteet, ja tutkimusryhmämme maksoi vain tarvitut ylimääräiset näytteenottovälineet. Verinäytteet ja kyselykaavakkeet kerättiin kolmen kuukauden aikana kevättalvella 2004. Tutkimukseen osallistui 1900 laboratorioissa asioinutta henkilöä, jotka antoivat tutkimustarkoitukseen verinäytteen. Heistä 1885 (99%) täytti kyselykaavakkeen ruokaan ja erityisesti maitoon liittyvistä vatsavaivoista. Kyselylomakkeiden vastaukset syötin korvaamattomana apunani olleen Hanna Komun kanssa Excel-taulukkoon, josta ne sai siirretyksi tilastonkäsittelyohjelmaan. Kysymyspatteristossamme oli yhteensä 25 kysymystä eri kohtineen.

Alkuvaiheessa kaikista verinäytteistä määritettiin aikuistyypin hypolaktasian geenitesti, keliakiavasta-aineet sekä helikobakteeri pylori -vasta-aineet. Kaikille tutkimuksessa mukana olleille postitettiin tieto em. tuloksista ja niille, joilla keliakiavasta-aineet olivat koholla, soitettiin.

Tutkimuskokonaisuus koostui neljästä osiosta, joista ensimmäisessä tarkasteltiin aikuistyypin hypolaktasian diagnostiikassa käytettävän geenitestin korrelaatiota maidon aiheuttamiksi koettuihin vatsaoireisiin sekä maidon käyttöön. Tutkimustuloksena oli, että aikuistyypin hypolaktasiaan liittyvän C/C-13910 genotyypin omaavilla oli ollut tutkimusjaksoa edeltävän kolmen kuukauden aikana merkitsevästi enemmän vatsavaivoja kuin C/T-13910 ja T/T-13910 genotyypin omaavilla (korkea laktaasiaktiviteetti). Aikuistyypin hypolaktasiaan liittyvän C/C-13910 genotyypin omaavat käyttivät myös merkitsevästi vähemmän maitoa kuin C/T-13910 ja T/T-13910 genotyypin omaavat.

Toisessa osiossa tarkasteltiin keliakian, tavallisimman sekundaarisen aikuistyypin hypolaktasian aiheuttajan, esiintyvyyttä ja korrelaatiota noninvasiivisiin laboratoriotesteihin. Diagnosoimattoman keliakian havaitsemiseksi määritimme kudostransglutaminaasivasta-aineet kaikista verinäytteistä ja varmistimme koholla olevan transglutamiinivasta-aineen merkityksen vielä endomysium-vasta-aineilla. Otin yhteyttä kaikkiin, joilla ko. vasta-aineet olivat koholla ja suosittelin heitä hakeutumaan gastroskopiaan. 8/10 gastroskopiaan hakeutuneista diagnosoitiin keliakia, kahden tuloksesta ei ole tietoa. Keliakian esiintyvyys (huomioiden myös jo aiemmin diagnosoidut keliaakikot) oli 2 %, joka oli selkeästi korkea aiemmin todettuihin esiintyvyyksiin verrattuna. Keliakian diagnosoimiseen käytetyt endomysium- ja kudostransglutaminaasivasta-ainemääritykset olivat luotettavia menetelmiä ko. taudin selvittämiseksi, jatkotutkimusten ohjelmoimiseksi ja edelleen gluteiinittoman ruokavalion aloittamiseksi.

Tutkimuksen kolmannessa osiossa arvioimme maitoproteiini IgE:n merkitystä aikuisten maitoyliherkkyydessä. Löysimme 46:lta positiivisen ruoka-aineseulan (Phadiatop), näista 13:lla oli maitoproteiini IgE koholla. 10/13 osallistui Iho- ja Allergiasairaalassa järjestämääni ja valvomaani maitoaltistukseen. Maitoaltistuksessa ei kellekään tullut ihoreaktioita eikä voimakkaita vatsaoireita. Tutkimuksen perusteella voitiin todeta, että pieni määrä maitoproteiinia kohtaan olevaa IgE-vasta-ainetta ei korreloi aikuisten maidosta kokemien vatsaoireiden kanssa.

Tutkimuksen neljäs osio käsitteli maitoproteiini IgG:n ja IgA:n korrelaatiota maidosta koettuihin vatsaoireisiin. Tätä varten poimimme otannalla 400 näytettä, joista määritimme ko. vasta-aineet ja totesimme, että niillä ei ole aikuisväestössä merkitystä, eikä niitä tulisi käyttää maitoyliherkkyyden määrityksissä aikuisilla.

Johtopäätöksenä voidaan todeta, että aikuisten maitoon liittyvien vatsaoireiden selvittelyyn ja seulontaan avohoidossa tulisi käyttää aikuistyypin hypolaktasian geenitestiä, kudostransglutaminaasi- tai endomysiumvasta-aineita keliakian poissulkemiseksi sekä maidotonta koedieettiä. Maitoproteiinispesifisistä immunoglobuliini A, E tai G määrityksistä ei sen sijaan ole tutkimuksen mukaan aikuisväestössä hyötyä, eikä niitä tulisi turhaan tehdä.

Vaikka minulla oli statistikko apunani, hankin tilastojen käsittelyä opetellakseni GraphPad InStat tilastonkäsittelyohjelman, jota suosittelen lämpimästi: sillä on aloittelijankin helppo opetella tilastojen käsittelyä. Ohjelma neuvoo ja ohjaa selkeästi valitsemaan oikean testin ja tilastomatematiikkaa vieroksuva voi jopa nauttia siitä.

Tutkimukseni kaksi ensimmäistä osajulkaisua, joissa oli ns. positiivisia löydöksiä oli verraten helppoa saada julkaistuiksi. Kahta viimeistä, joissa tuloksena oli, että tällaisia mittauksia ei kannata tehdä, jouduin tarjoamaan useampaan lehteen. Korjasin ja muokkasin artikkeleita, sillä eri lehtien vaatimukset poikkeavat toisistaan niin rakenteen, kuin käsittelytavankin suhteen.

Olin päättänyt, että pidän 50-vuotisjuhlat yhdistettynä väitöskaronkkaan. Koska olin väitöskirjan teon ohella normaalissa viisipäiväisessä työssä koko ajan, tuli minulle lopussa melkoinen kiire ja viime kevään viikonloput sekä illat kuluivatkin melko tiiviisti PC:n ääressä. Mutta sain työn tehdyksi: elokuussa saavutin tuon puolen vuosisadan pyykin ja vietin sukulaisten, ystävien ja väitöskirjassani mukana olleiden kanssa vastaväittäjäni kunniaksi järjestetyn karonkan kauniissa Villa Aikalassa.

Väitöskirjan ja tutkimuksen tekeminen oli antoisa ja kehittävä kokemus, jota suositan kaikille, jotka kaipaavat peruslääkärin työhön vaihtelua. Toki mielenkiintoinen, itseä innostava aihe on tärkeä, sillä väitöskirjan tekemisessä on useita hetkiä, jolloin varmasti tekisi mieli "heittää homma romukoppaan". Rahoituksen järjestäminen voi olla ongelma. Omalla kohdallani sain pari pientä apurahaa tutkimuskulujen kattamiseen, mutta koska olin töissä ei tutkimuksesta aiheutunut kohtuuttomia taloudellisia kustannuksia. Väitöskirjatutkimuksen lomassa kannattaa kuitenkin muistaa hankkia tohtorintutkintoon tarvittavat yleis- ja erikoisopinnot (yhteensä 20 opintoviikkoa eli 40 op), koska vasta niiden suorittamisen jälkeen voi anoa LT- arvoa. Itse nimittäin huomasin edellä mainituissa puutteita ja opintojen kerääminen on ollut työn ohella hidasta.