Työterveyslääkärin lukupiiri – iloksi itselle, avuksi potilaalle

Vertaistukea kirjoista tupakoinnin lopetukseen

Vastikään minulle soitti muuan kolme askia päivässä polttanut potilaani, joka hehkutti päässeensä tupakasta eroon kertaheitolla luettuaan Allen Carrin kirjan "Stumppaa tähän! Helppo tapa lopettaa tupakointi". Hän oli suositellut sitä menestyksellisesti myös ketjupolttajatuttavilleen.

Kiinnostuksesta luin kirjan. Kirjoittaja oli tilintarkastaja, joka poltti sata savuketta päivässä ja yritti epätoivoisesti lopettaa monta monituista kertaa. Lopulta hän keksi tavan lopettaa, ja sen ympärille hän on kehittänyt kansainvälisen Easyway-klinikoiden ketjun. Rahat luvataan takaisin, jollei lopettaminen onnistu. Menetelmä perustuu pelon poistamiseen. Carrin mukaan nimenomaan pelko estää lopettamasta; pelko epämääräisestä, pitkästä kärsimyksestä, puutteen ja tyydyttämättömän tupakanhimon tunteesta ja pelko ettei pysty enää keskittymään, hallitsemaan stressiä tai olemaan yhtä itsevarma kuin ennen.

Hän toteaa, ettei kukaan tupakoiva ole tietoisesti päättänyt joutua nikotiiniansaan. Mutta ulospääsyä ei ole, ellei itse tietoisesti päätä pyrkiä sieltä pois oivaltaen, ettei todellisuudessa menetä mitään lopettaessaan. Kokemus nikotiinin orjuudesta vapautumisesta on kaikkea muuta kuin masentava, se on sitä mitä jokainen tupakoija palavasti haluaa: olla vapaa. Olla koko ajan miettimättä, missä ja koska voi polttaa. Nikotiiniriippuvainen varmistaa, että hänellä on koko ajan tupakkaa, muuten iskee paniikki. Tupakoimattomat eivät tarvitse nikotiinia rentoutuakseen, ratkoakseen ongelmia tai nauttiakseen tilanteista – ei tarvinnut tupakoijakaan ennen kuin ryhtyi tupakoimaan. Niin kuin minkä tahansa huumaavan aineen käyttäjällä, elimistö alkaa vaatia sitä yhä enemmän. Pian tupakoinnin jälkeen savuke lakkaa helpottamasta aiheuttamiaan vierotusoireita. Uuden savukkeen sytytettyään tupakoija tuntee kyllä olonsa paremmaksi kuin sitä ennen, mutta on kuitenkin kireämpi ja hermostuneempi kuin tupakoimaton.

Carr käyttää metaforaa nikotiinihirviöstä, joka on asettunut elimistöön asumaan. Sitä on ruokittava säännöllisesti, tai se alkaa häiriköidä. Siksi Carr on ehdottoman tupakoimattomuuden kannalla – vaikka hirviön saa näännytetyksi, se herää henkiin välittömästi yhdestäkin tupakasta. Niinpä olennaista on päätös, ettei enää koskaan tupakoi ja että iloitsee vapaudestaan. Carr ei suosittele lääkityksiä eikä korvaushoitoja: tahdonvoiman avulla pääsee eroon tupakasta, jos unohtaa pelkonsa.

Suomalaisempaan tyyliin kirjoitettu vertaistukikirja on kulttuuri- ja media-alan johtotehtävissä toimineen Heikki Lehmuston kirja STOP SMOKING Ratsasta himosi aallolla. Hän on ammatikseen perehtynyt siihen, miten vaikutetaan ihmisen tarvehierarkiaan ja ohjataan käyttäytymistä. Lukija haastetaan seikkailuun, tutustumaan riippuvuuksien maailmaan.

Kirjoittaja toteaa oppineensa, että himon voittaminen antaa suuremman tyydytyksen kuin sen tyydyttäminen. Palkitsevinta on surffata himon aallolla ja odottaa, että se kuolee alta pois. Hän toteaa tupakoitsijan olevan lakossa ikuisesti ja lopettaneen vasta sitten kun viimeinen savu nousee krematoriosta. Lopettamispäätös on tehtävä itse, kukaan muu ei voi ratkaista ongelmaa tupakoijan puolesta. Kukaan muu ei ole syyllinen. Lopettamisen aiheuttamaa kärsimystä ei voi siirtää kenenkään muun kannettavaksi. Lakon tukemiseksi Lehmusto suosittelee heikkouksien sijaan keskittymään voimavaroihin ja siihen, missä on hyvä. Tuhoavan riippuvuuden voi myös vaihtaa rakentavampaan, esimerkiksi urheiluun, golfiin tms.

Pieni kirja on ladattu täyteen asiaa ja ajatuksia helposti sulavassa muodossa. Se on kattava tietopaketti tupakoinnin historiasta, tupakoinnin ja muidenkin riippuvuuksien mekanismeista, terveysvaikutuksista, lopettamiseen valmistautumisesta ja lopettamisesta sekä erilaisista apuvälineistä ja -menetelmistä. Höysteenä ja mausteena kulkevat kirjoittajan omat kokemukset ja kannustavat aforismit, oivalluslistat ja niksitaulukot lukemista keventämässä ja päätöksen suunnittelua ja toteuttamista helpottamassa.

Voisin suositella kirjoja potilaalle. Pienikin interventio voi tuottaa tulosta, jos potilaan saa vielä tarttumaan kirjaan päätöstä pohtiessaan. Vertaistukinäkökulma tuo kirjoihin uskottavuutta.