Kannustava vai lannistava työkulttuuri?
Muuan kollega tiedusteli taannoin, mille alalle olen päätynyt. Kun kerroin työskenteleväni työterveyshuollossa, hän kertoi myös olleensa aina kiinnostunut biokemiasta. Totesin, että enemmänkin minua työllistää henkilökemia.
Perinteiset altisteet eivät ole kadonneet, ja neljännes työvoimasta tekee edelleen fyysisesti raskasta työtä, mutta yhä enemmän työkyvystä puhuttaessa ollaan tekemisissä "henkilökemiallisten altisteiden" kanssa. Jos työterveys seuloo vain perinteisiä ammattitauteja ja ehkäisee työtapaturmia –toki tärkeitä nekin – jää jotain olennaista ihmisen toiminnasta ja työkyvystä tavoittamatta.
Vastaanotot tuntuvat toisinaan täyttyvän taitamattoman vuorovaikutuksen seurauksena syntyneistä ongelmista. Ikävästä käytöksestä voi seurata paljon kurjuutta, loukkaantumisia ja jopa sairastumista. Ainakin työteho laskee. Korkealaatuinen ja arvostava vuorovaikutus johtaa työviihtyvyyteen ja lisää työhön sitoutumista. Sen on todettu liittyvän ihmisten kaikkinaisen hyvinvoinnin parantumiseen, vahvistavan immuniteettia, laskevan verenpainetta ja vähentävän stressiä. Turvallisessa ja kannustavassa ilmapiirissä saa olla leikkisäkin, mikä edesauttaa luovuutta ja myönteistä riskinottoa. Ilo, innostus ja kiinnostus kasvavat yhteisössä, jossa keskinäinen arvostus ja kunnioitus kukoistavat. Tieto liikkuu paremmin, myös hiljainen tieto, ja kysyäkin uskaltaa.
Työpaikan ilmapiiri eli meidän keskinäiset välimme ja suhtautuminen toinen toisiimme ei ole merkityksetön asia. Työtoverien kanssa vietämme arkena usein enemmän aikaa kuin omien läheisten kanssa. Siksi ei ole yhdentekevää, miltä töissä tuntuu olla. Hyvästä työyhteisöstä eläkkeelle jääneitä työntekijöitä tavatessani moni on todennut kaipaavansa enemmän työkavereita kuin itse työtä.
Esimiehen tuella ja oikeudenmukaisen päätöksenteon kokemuksilla on isompi vaikutus työkykyyn kuin tupakoinnilla tai kolesteroliarvoilla, joihin me lääkärit olemme niin sujuvasti tottuneet ottamaan kantaa ja reagoimaan. Toisaalta esimies ei yksin ole vastuussa työpaikan ilmapiiristä, vaan siihen vaikuttaa jokainen – myös se joka jättäytyy sivuun. Paraikaa on käynnissä kampanjakin, joissa kehotetaan ryhtymään hyväksi työkaveriksi ja kantamaan vastuuta työilmapiiristä.
Temperamentit, persoonallisuudet ja työtavat vaihtelevat. Mutta mikään temperamentti ei oikeuta käyttäytymään huonosti! Vaikeidenkin asioiden puheeksi otto kuuluu niin alaisen kuin esimiehen toimenkuvaan. Mieluummin kannattaa harrastaa hienovaraista, mutta suoraa puhetta kuin asioiden selän takana vatvomista. Rakentavaa palautteenantoa toista nolaamatta voi harjoitella, peruslähtökohtana toisen kunnioittaminen. Erehdykset voi hyvässä työyhteisössä myöntää. Myös potilaalta voi pyytää anteeksi ja myöntää erehtyneensä – monesti se säästää turhilta valituksilta, kuten lääninlääkärikin tässä lehdessä vihjaa. Kun suhtaudumme ihmisiin, ikään kuin he olisivat fiksuja ja mukavia, todennäköisemmin tapaamme sellaista väkeä.
Työterveyshuollon tehtäväksi on annettu luoda yhteistyössä yritysten kanssa varhaisen tuen ja sairauspoissaolojen hallinnan mallit. Yrityksissä, joissa vuorovaikutus on vanhastaan mutkatonta ja arvostavaa, on esimiehen helpompi ottaa puheeksi myös työkykyyn liittyviä asioita. Onneksi vuorovaikutustapoja voi myös opiskella, puheeksi ottoa voi harjoitella, ja sitä helpottavia työvälineitä voi kehittää. Työterveyshuollolta odotetaan tukea tähän valmennukseen.
Työn iloa!