Temperamentti, stressi ja työ

Mitä temperamentti on – ja mitä se ei ole

Temperamentti on yksilön synnynnäinen ominaisuus, joka näkyy siinä, miten hän reagoi ympäristöönsä ja miten hän ilmaisee omia tunteitaan. Temperamentti on ainakin osaksi perinnöllistä, se ilmenee jo varhain elämässä ja sillä on neurobiologinen pohja. Temperamentin tutkiminen on lähtöisin havainnosta, että vauvat ovat jo syntyessään erilaisia ja että erilaisuuden selittäjänä on oltava jokin muu kuin kasvatus. Nykyään temperamenttia tutkitaan myös aikuisilla, koska tiedetään, että temperamentti säilyy ihmisen ominaisuutena läpi elämän. Temperamentti on reaktiotyyli, joka heijastaa ihmisen yksilöllisyyttä. Ne piirteet, joilla ihminen poikkeaa väestön keskiarvosta, kuvaavat parhaiten hänen yksilöllisyyttään. Äärimmäiset poikkeamat voivat viitata myös psykiatriseen häiriöön, mutta tässä yhteydessä puhumme normaalin rajoissa kulkevista poikkeamista. Lopullinen persoonallisuus rakentuu temperamentin päälle; temperamentti muodostaa persoonallisuuden "ytimen" ja selittää, miksi ihminen toimii tietyllä itselleen tyypillisellä tavalla, joka säilyy ympäristön vaihtuessakin.

Temperamentin biologinen pohja on geenien säätelemää, minkä ovat osoittaneet lukuisat molekyyligeneettiset tutkimukset sekä kaksostutkimukset. Temperamentti liittyy sekä keskushermoston reaktiivisuuteen (erityisesti sympaattisen hermoston toimintaan ja jossain määrin myös parasympaattisen hermoston toimintaan) että välittäjäainetuotantoa säätelevien systeemien toimintaan (erityisesti serotoniini ja dopamiini). Aivokuvantamistutkimukset ovat osoittaneet, että temperamentti näkyy aivoissa samoissa paikoissa, jotka ovat yhteydessä tunteiden säätelyyn. Temperamenttiin liittyvät fysiologiset järjestelmät ohjelmoituvat jo varhain elämässä. Uusimmat tutkimukset ovat osoittaneet, että ne voivat muuttua varhaisten kokemusten seurauksena.

Kaikki käyttäytyminen ei heijasta temperamenttia, eikä temperamentti selitä kaikkea käyttäytymistä. Ihmisen oppimiskokemukset, arvot, minäkuva sekä muut temperamentin ulkopuoliset asiat vaikuttavat siihen, miten "puhtaana" temperamentti ilmenee. Tästä syystä temperamentti näkyy parhaiten uusissa tai haasteellisissa tilanteissa - sellaisissa joissa ihmisellä ei ole valmiiksi sisäistettyä käyttäytymismallia. Tällaisissa tilanteissa myös ihmisten väliset erot stressiherkkyydessä nousevat parhaiten esiin. Temperamentti selittää, miksi toinen stressaantuu, toinen ei, vaikka ympäristö olisi aivan sama. Myös se, millä tavalla ihminen reagoi stressiin ja miten nopeasti hän toipuu siitä, on osittain temperamentin määräämää.

Miten temperamentti saadaan selville?

Temperamenttiteorioita on lukuisia, mutta käytetyin ja tunnetuin aikuisten temperamenttimalli lienee Robert Cloningerin kehittämä teoria (taulukko «Temperamentti-piirteet ja niiden ala-dimensiot Cloningerin alkuperäisen teorian mukaan.»1). Sen mukaan keskeiset temperamenttipiirteet ovat vahingon välttäminen (engl. harm avoidance), elämyshakuisuus (engl. novelty seeking) sekä sosiaalinen riippuvuus (Reward Dependence).

Henkilö, joka saa korkea pistemäärän vahingon välttäminen -piirteellä, pyrkii välttämään riskejä ja uusia tilanteita. Hän on taipuvainen ahdistumaan ja huolestumaan herkästi. Tämä piirre on yhdistetty matalaan serotoniinitasoon. Tällainen henkilö sopii työtehtäviin, joissa vaaditaan tarkkuutta, huolellisuutta ja ennakointia. Elämyshakuinen henkilö kaipaa, suorastaan janoaa, uusia kokemuksia ja haasteita. Uuden kokeminen aiheuttaa hänellä voimakkaasti myönteisiä tunnetiloja ja hän tuntee itsensä pirteäksi paineen alla. Tämä näkyy aivojen aktivoitumisena, mm. dopamiinitasojen kohoamisena. Elämyshakuiset stressaantuvat ja turhautuvat yksitoikkoisessa työssä. Työelämässä tällainen temperamenttipiirre on hyödyllinen työssä, joka vaatii paineensietoa, matkustamista ja nopeaa toimintaa. Sosiaalinen riippuvuus -piirre kuvaa sitä, missä määrin ihmisen toimintaa ohjaa muilta saatu palaute. Hän kiinnittyy herkästi muihin ihmisiin, on jopa sentimentaalinen. Korkea sosiaalinen riippuvuus on yhdistetty herkkyyteen ja empaattisuuteen, ja siksi se on suotuisa ominaisuus esimerkiksi hoitoalan ammateissa. Välittäjäaineista noradrenaliini on yhdistetty tähän piirteeseen, joskaan yhteys ei ole aivan selkeä. Äärimmäisen korkean pistemäärän saavat ovat kilttejä ja mukautuvia jopa takertuvuuteen asti, ja siitä syystä tämä ominaisuus saattaa haitata toimimista työssä, jossa pitää tehdä itsenäisiä ja vaikeita päätöksiä.

Cloningerin mallia tutkitaan kyselylomakkeella, joka sisältää lomakkeesta riippuen 100 tai 107 temperamenttikysymystä. Arvioidakseen asiakkaansa temperamenttia työterveyslääkäri ei välttämättä tarvitse lomaketta, vaan potilaan ominaisia temperamenttipiirteitä voi myös päätellä vastaanottotilanteessa joko kysymällä asiakkaalta, miten hän reagoi eri tilanteissa tai tarkkailemalla hänen reaktioitaan. Usein henkilöhistoria kertoo paljon temperamentista. Jos asiakkaan ihmissuhteet ja työpaikat ovat jatkuvasti vaihtuneet, tai hän on hyvin onnettomuusaltis, voi kyseessä olla vahvasti elämyshakuinen henkilö. Jos henkilö on viihtynyt samassa työssä vuosikymmeniä ja toistanut samoja rutiineita päivästä toiseen, on hänellä todennäköisesti matala elämyshakuisuus sekä mahdollisesti myös korkea vahingonvälttämis-temperamentti.

Temperamentti ja stressiherkkyys

Mikään temperamenttiominaisuus ei ole hyvä tai huono, vaan temperamentti saa aina merkityksensä siinä ympäristössä, jossa se ilmenee. Stressikään ei ole aina vahingollista, vaan tilapäisesti välttämätöntäkin, jotta ihminen pystyy hyviin suorituksiin. Puhutaan goodness of fit -käsitteestä eli temperamentin ja ympäristön yhteensopivuudesta. Jos työympäristö tukee temperamenttia, työntekijä voi hyvin ja työ sujuu. Jos työn vaatimusten ja oman temperamentin välillä on ristiriitaa, eli yhteensopivuus on huono, kokee ihminen stressiä. Siitä voi olla huonoja seurauksia sekä työpaikoille että yksilölle itselleen.

Temperamentti vaikuttaa stressiin usealla eri tavalla. Karkeasti ottaen on kaksi pääreittia: psykologinen tulkinta ja fysiologinen viriäminen. Temperamentti vaikuttaa tulkintaan siitä, onko tilanne ylipäätään stressin lähde vai ei. Esimerkiksi julkinen puheenpitotilanne voi olla toiselle kauhistus, joka vie etukäteen yöunet. Toiselle se voi puolestaan olla kutkuttava tilanne ja palkitseva haaste. Temperamentti osaksi selittää, miksi ihmiset reagoivat samaan tilanteeseen niin eri tavoin. Elämyshakuinen kokee samassa tilanteessa myönteisiä tunteita ja innostusta, kun taas vahingonvälttäjä pelkää ja ahdistuu.

Toiseksi temperamentti vaikuttaa suoraan siihen, millaisia fysiologisia reaktioita erilaiset tilanteet aiheuttavat. Elämyshakuisilla keskushermosto toimii suojaavasti. Heillä on todettu sympaattisen hermoston reagoivan stressitilanteessa kuten muillakin, mutta parasympaattinen hermosto tasoittaa tilanteen nopeasti. Myös stressihormonitasot palautuvat nopeasti ennalleen, minkä seurauksena stressireaktio lievenee ja elimistö palautuu nopeasti. Heillä on siis synnynnäinen, elimellinen etu stressinsiedossa. Korkean vahingonvälttämispiirteen omaavilla puolestaan aktivoituu herkästi elimistön stressiakseli, joka kulkee hypotalamuksen kautta lisämunuaiskuoreen vaikuttaen kortisolin liikatuotantoon. Heillä palautuminen kestää pidempään mikä kroonistuessaan voi johtaa somaattisiin muutoksiin kuten keskivartalolihavuuteen, tyypin II diabetekseen ja verisuonten kalkkeutumiseen. Temperamentin ja stressin vaikutukset saattavat myös kulkea tulehdustekijöiden ja hyytymistekijöiden välityksellä, mutta niiden osalta tutkimustieto on vielä vähäistä.

Edellä mainittujen lisäksi elämäntavat ja terveyskäyttäytyminen ovat polku, jonka kautta temperamentti liittyy stressiin ja stressistä johtuvien sairauksien puhkeamiseen. Korkea elämyshakuisuus on yhdistetty runsaaseen alkoholinkäyttöön sekä hallitsemattomaan syömiseen. Ne myötävaikuttavat mm. sydän- ja verisuonisairauksiin. Stressaantuneena ihminen ei jaksa huolehtia elämäntavoistaan. Epäterveet elämäntavat puolestaan voivat lisätä stressiä, koska silloin elimistön kyky sietää stressiä on heikentynyt.

Temperamentin vaikutus työstressiin ei rajoitu vain siihen, että ihminen reagoi passiivisesti työympäristöönsä. Työntekijä vaikuttaa omalla temperamentillaan siihen, miten muut ihmiset reagoivat häneen. Tällä tavalla temperamentti osittain luo oman stressiympäristönsä. Ihmiset myös valikoituvat työympäristöihin, jotka tukevat hänen luontaista temperamenttiaan. Tämän asian tiedostaminen auttaa ymmärtämään, miksi toiset löytävät itsensä jatkuvasti riitaisista ja huonosti voivista työyhteisöistä. Temperamenttia ei tietenkään voi syyttää kaikesta, vaan tärkeintä on tiedostaa se mahdollisuus, että sillä voi olla osansa työympäristön luomisessa.

Mitä työpaikoilla voidaan tehdä?

Koska luontaisia temperamenttieroja ei voida "kitkeä" pois, on ympäristö se, johon voidaan vaikuttaa. Tämä nostaa esiin esimiestyön tärkeyden. Verrattain pienillä muutoksilla voidaan työpaikoilla ottaa huomioon yksilöiden välisiä temperamenttieroja. Esimerkiksi alainen, joka toimii hitaasti ja vastustaa muutoksia viimeiseen asti, ei välttämättä ole tahallaan hankala. Hänen luontainen temperamenttinsa saattaa olla sellainen, että hän tarvitsee enemmän aikaa sopeutua muutokseen kuin muut. Ymmärtäessään tämän esimies voi järjestellä työn siten, että työntekijä saa tehdä muutoksen pienissä askelissa.

Kannustaminen työntekoon on myös helpompaa, jos ymmärtää temperamenttieroja. Koska erilaisilla temperamenteilla on erilainen motivaatioperusta, kokevat ihmiset kannustimet hyvin eri tavoin. Elämyshakuinen henkilö motivoituu haasteista ja palkinnoista. Häntä ei nujerra kovakaan työnteko, kunhan sillä on hänelle uutuusarvoa ja se tarjoaa kehittymismahdollisuuksia. Tällöin tehokkaita motivointikeinoja ovat mm. erilaiset bonukset, mahdollisuus matkustaa, koulutukset (mieluiten lyhyet!) sekä nopeasti saavutettavat tulokset. Toisaalta korkea vahingon välttäminen -piirteen omaavalle edellä mainitut keinot eivät välttämättä ole motivoivia, vaan hän voi kokea ne jopa stressiksi. Tällaista henkilöä motivoivat mm. työsuhteen pysyvyys, toiminnan ennakoitavuus, ja mahdollisuus tehdä työnsä ilman aikapainetta. Jos työntekijällä on temperamenttipiirteenä korkea sosiaalinen riippuvuus, motivoituu hän ennen kaikkea työympäristön tarjoamista ihmissuhteista ja esimieheltä tulevasta arvostuksesta. Temperamenttierojen hyödyntäminen kannustamisessa on melko vähäistä. Kyseistä tietoa voitaisiin hyödyntää huomattavasti nykyistä enemmän.

Koska työstressi ja epäterveet elämäntavat liittyvät kiinteästi toisiinsa, on yksi työterveyslääkärin haaste motivoida erilaisella temperamenteilla varustettuja ihmisiä elämäntapamuutoksiin. Elämyshakuiset henkilöt motivoituvat nimenomaan palkinnoista, ja heille kannattaa korostaa asioiden myönteisiä puolia: mitä he voivat saavuttaa toimimalla lääkärin neuvojen mukaan. Elämyshakuisten hoitomyöntyvyys voi myös olla heikkoa, koska he eivät aina jaksa sitoutua pitkäjänteisesti. Tärkeää olisikin tiheä seuranta ja konkreettiset välitavoitteet. Korkean vahingon välttämis -temperamentin sekä korkean sosiaalisen riippuvuuden kohdalla ongelmana ei niinkään ole hoitomyöntyvyys. Heille on tyypillistä, että he tulevat lääkärin vastaanotolle valittamaan somaattisia oireita (päänsärkyä, unettomuutta), joiden taustalla ovat psyykkiset syyt tai työpaikan ongelmat. Henkilö, jolla on tällainen temperamentti on taipuvainen liialliseen työhön sitoutumiseen ja ylitöiden tekemiseen. Heidän kohdallaan olisikin tärkeää kartoittaa jaksamista ja mahdollisia uupumisoireita. Koska he ovat myös korkeassa masennusriskissä, on hyvä ajoissa pohtia, miten työn vaativuutta voitaisiin kohtuullistaa.

Kaikilla työpaikoilla ei ole mahdollisuutta eikä tarpeenkaan räätälöidä työtä jokaisen temperamentille sopivaksi. Työpaikoilla voidaan tehdä yleisiä parannuksia, jotka koskevat tasapuolisesti kaikkia. Niiden merkitys piilee siinä, että ollessaan kaikille jonkin verran hyödyllisiä, ovat ne erityisen hyödyllisiä tietyille henkilöille. Esimerkiksi ympäristön melun vähentäminen voi olla tällainen tavoite. Tietynlaisen temperamentin omaaville asia on melko yhdentekevä, mutta jos ihmisellä on korkea sensitiivisyys (joka liittyy usein vahingon välttämiseen), asia on työviihtyvyyden kannalta keskeinen. Toisin sanoen asiat, jotka ovat toisille neutraaleja, voivat olla toisille tärkeitä suojaavia tekijöitä.

Yksilöllisyyden ymmärtäminen on keskeistä, jotta voimme ymmärtää työympäristön vaikutuksia ihmiseen. Erilaisia temperamentteja on mahdollista huomioida verrattain pienillä järjestelyillä, jotka liittyvät mm. työaikoihin, työn jäsentämiseen ja muutoksen hallintaan. Kaikkia temperamentteja tarvitaan, ja parhaimmat työyhteisöt koostuvat erilaisten temperamenttien kirjosta. Tavoitteena ei ole räätälöidä työpaikkoja, jotka sopivat tismalleen jokaisen yksilölliseen temperamenttiprofiiliin, vaan tavoitteena on luoda työpaikkoja, joissa mahdollisimman monet voivat toimia temperamentistaan huolimatta - tai sen ansiosta.

Tätä työtä ovat tukeneet Suomen Akatemia (projekti 123621) sekä Helsingin yliopisto (projekti 123621). Kiitos työterveyspsykologi Eila Kalliolle kommenteista.