Valvontaviranomaisen näkökulma työterveyshuoltoa koskeviin hallintokanteluihin

Hallintokantelu prosessina

Hallintokantelu on yleiseen hallintomenettelyyn liittyvä vapaamuotoinen valvontaviranomaiselle osoitettu tyytymättömyyden ilmaus yksilön kokeman vääryyden (mm. huono kohtelu, hoitovirhe, palvelujen saatavuuden ongelmat) tai lain vastaisen menettelyn johdosta. Kantelulla ei voida hakea muutosta tehtyihin hoitopäätöksiin, toisin kuin kantelijat usein luulevat. Itse asiassa on vain harvoja hoitopäätöksiä, joihin voidaan hakea muutosta valittamalla. Nämä päätökset ovat yksilönvapautta rajoittavat tahdosta riippumatonta hoitoa koskevat hoitopäätökset (mielenterveyslaki, tartuntatautilaki ja päihdehuoltolaki). Valitus niistä osoitetaan hallinto-oikeudelle. Terveydenhuoltoon liittyvät korvausvaateet käsitellään puolestaan joko potilasvahinkolain tai vahingonkorvauslain mukaisesti.

Sosiaali- ja terveydenhuollon lupa- ja valvontavirasto (Valvira) ja aluehallintovirastot ovat ensisijaisia terveydenhuollon hallintokanteluja käsitteleviä viranomaisia. Valtakunnan korkeimmat laillisuusvalvojat eduskunnan oikeusasiamies ja oikeuskansleri voivat myös joissakin tapauksissa tulla kyseeseen, etenkin kansalaisten perusoikeuksiin liittyvissä asioissa.

Vuonna 2008 Terveydenhuollon oikeusturvakeskus (1.1. 2009 alkaen Valvira) ratkaisi 329 ja lääninhallitukset (1.1. 2010 alkaen aluehallintovirastot) 908 terveydenhuoltoa koskevaa hallintokantelua. Näistä kanteluratkaisuista noin 45 % johti hallinnolliseen ohjaukseen (valvontaviranomaisen käsityksen ilmaisu, huomion kiinnittäminen tai huomautus vastaisen toiminnan varalle). Vuonna 2008 eduskunnan oikeusasiamiehelle saapui 808 terveydenhuollon asiaa. Oikeuskansleri puolestaan ratkaisi samana vuonna 79 terveydenhuoltoon kohdistettua kantelua.

Valvontaviranomaisen tulee tutkia kantelut hallintolain (434/2003) säännösten mukaisesti. Käsittelyprosessin aikana on kuultava kaikkia asianosaisia. Lisäksi valvontaviranomaisen on hankittava kaikki asiaa selventävä asiakirjamateriaali ja kuultava tarvittaessa lääketieteen asiantuntijoita. Terveydenhuollon kanteluissa potilasasiakirjoilla on keskeinen merkitys. Tapahtuma-aikana laadituilla potilasasiakirjoilla on asiaa arvioitaessa merkittävämpi painoarvo kuin jälkikäteen laadituilla selvityksillä. Mikäli niiden välillä on ristiriitaa, saattaa selvitykseen kohdistua uskottavuusongelma. Potilasasiakirjat tuleekin aina laatia riittävän seikkaperäisesti kuvaamaan todellisuutta. Potilasasiakirjoihin merkitään kaikki niiden käyttötarkoituksen mukainen tieto, mutta ei enempää. Potilasasiakirjojen asianmukainen laadinta on osa terveydenhuollon ammattihenkilön omaa oikeusturvaa.

Mitkä asiat nousevat esiin työterveyshuollon kanteluissa?

Valvira ja aluehallintovirastot ratkaisivat vuonna 2008 yhteensä 48 työterveyshuoltoon kohdistettua kantelua, mikä on 3 % kaikista ratkaisuista. Itä-Suomen lääninhallitus puolestaan (1.1.2010 alkaen Itä-Suomen aluehallintovirasto) ratkaisi vuosina 2007–2009 yhteensä 16 (3 %) työterveyshuoltoon kohdistettua kantelua.

Selvitin alkuvuodesta 2009 silloisilta lääninhallituksilta, mitä asioita työterveyshuoltoon liittyvissä kanteluissa muutamana edellisenä vuotena oli noussut esiin. Arviolta noin puolessa tapauksista oli kyse kolmikantaneuvottelujen järjestämiseen liittyvistä menettelyistä. Kantelijat kokivat, että heitä ei ollut informoitu riittävästi neuvottelujen järjestelyistä eikä siitä, keitä neuvotteluissa olisi mukana ja mitä asioita siellä tultaisiin käsittelemään.

Potilaan informointiin (L potilaan asemasta ja oikeuksista 5 §), toimintaan yhteisymmärryksessä hänen kanssaan (potilaslaki 6 §) ja potilasasiakirjojen salassapitoon (potilaslaki 12 §) liittyvät moitteet korostuvat selvästi työterveyshuollon kanteluissa muihin terveydenhuollon kanteluihin verrattuna.

Kun valtakunnallisessa kanteluiden tilastoinnissa (Valvira ja aluehallintovirastot) kirjaamme kanteluiden syyt lähinnä ensisijaisen syyn mukaisesti, potilaan kokema huono kohtelu ja terveydenhuollon ammattihenkilön epäasiallinen käytös eivät nouse tilastoissa kovinkaan näyttävästi esille. Itse yli 13 vuotta hallintokanteluja tutkineena voin kuitenkin todeta, että useimmissa tapauksissa kantelun tosiasiallisena motiivina on kantelijan ja terveydenhuollon ammattihenkilön kohtaamiseen liittyvä ongelma, jolle kantelija hakee muun pätevämmän syyn, kuten hoitovirhe, informaatio-ongelma, tietosuojarikkomus, palvelun saatavuusongelma.

Kun kaikkia terveydenhuollon kanteluja katsotaan sen mukaan mihin ammattiryhmään kantelu esisijaisesti kohdistuu, on suhdeluku lääkäreiden ja hoitajien välillä 7:1. Tämä on tietysti ymmärrettävää, koska terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain 22 §:n mukaan lääkäri päättää potilaan lääketieteellisestä tutkimuksesta, taudinmäärityksestä ja siihen liittyvästä hoidosta. Työterveyshuoltoon kohdistetuissa kanteluissa sen sijaan kannellaan työterveyshoitajista ja työterveyslääkäreistä suunnilleen yhtä paljon. Ilmiö selittynee sillä, että työterveyshoitajalla on työssään jonkin verran itsenäisempi rooli kuin esimerkiksi sairaalan vuodeosaston sairaanhoitajalla.

Työterveyshuoltoon kohdistetut kantelut ovat johtaneet hallinnolliseen ohjaukseen suurin piirtein yhtä suuressa määrin kuin muutkin terveydenhuollon hallintokantelut (45 % tapauksista). Etelä-Suomen lääninhallituksen vuonna 2008 antaman selvityksen mukaan työterveyshuollon kantelut olivat johtaneet hallinnolliseen ohjaukseen keskimääräistä useammin.

Voiko kanteluista oppia?

Kanteluiden käsittelyn ja muun terveydenhuollon ammattihenkilöihin kohdistuvan valvonnan lähtökohtana ei ole rankaiseminen, vaan potilasturvallisuuden ja terveydenhuoltopalvelujen laadun parantaminen. Tavoitteena on, että valvontaviranomaisen ratkaisut toimisivat ennalta ehkäisevästi karsien epäasianmukaisia hoito- ja toimintakäytäntöjä.

Kokemukseni mukaan työterveyshuollon kolmikantaneuvotteluja koskevissa kantelutapauksissa on useimmiten kyseessä työntekijän laaja-alaisesta työssä selviytymisen ongelmasta. Monesti mukana on kantelun tehneen henkilön työuupumusta ja työyhteisön ongelmia. Problematiikka on yleensä kytenyt jo pitkään ja tilanne on tulenarka, vaatien työterveyshuollon taholta erityistä ammatillista ja psykologista osaamista sekä kykyä toimia työantajan ja työntekijän välisessä vuorovaikutustilanteessa oikein. Henkilö, jonka tilanteesta lähdetään neuvottelemaan, on kulkenut jo pitkän tien oikeuksiaan hakien ja hän on yleensä perillä oikeuksistaan, mikä osaltaan vaatii myös muilta osapuolilta perehtyneisyyttä asiaan.

Työterveyshuollon potilas-hoitaja/lääkärisuhteissa on usein kyse pitkäaikaisesta kanssakäymisestä ja ne saattavat joskus lähestyä tavanomaisia ihmissuhteita. Mikäli työterveyshuollon ammattihenkilö joutuu kantelun kohteeksi, hänen tulee muistaa ammatillisuutensa. Asian johdosta ei saa provosoitua, vaan selvityksiä annettaessa tulee pidättäytyä tosiasioissa. Kantelun tehneeseen henkilöön on suhtauduttava kantelun jälkeenkin samalla tavalla kuin ennen kantelua.

Jos lääkäri tai muu terveydenhuollon ammattihenkilö havaitsee tehneensä virheen, paras menettely asian hoitamiseksi on virheen myöntäminen ja anteeksipyyntö. Näin menetellen varmasti useimmiten vältytään pitkiltä ja eri osapuolia kuormittavilta kanteluprosesseilta.

Kantelun selvittämisessä on kyse kantelun kohteena olevan henkilön kuulemisesta ja samalla hänen oikeusturvansa toteuttamisesta. Ammatillinen osaaminen, oikea ammatillinen identiteetti, empaattisuus sekä ohjeiden ja lainsäädännön tuntemus ovat työkalut, joiden on oltava meidän jokaisen työpakissa.