Ratkaisuja henkilökemiallisiin pulmiin peruskoulupohjalta

Perheen seiskaluokkalainen yllätti pyytäessään tenttaamaan koealuetta. Kunniatehtävä ilahdutti, etenkin kun kyse oli terveystiedon kokeesta. Mieleen palasivat mukavat muistot omilta terveysopin tunneilta. Saimme seitsemänkymmenluvulla ainakin asiallista seksuaalivalistusta ja liikuntakasvatusta, ruokaympyräkin taisi olla olemassa.

Tämä koealue oli erilainen. Se sisälsi ohjeita ihmissuhteissa onnistumiseen. Oppikirjan ensimmäinen kappale oli käsitelty aikaisemmin, se oli nimeltään "Elämänilo – jokaisen oikeus". Nyt piti tentata kolmatta kappaletta "Reilua rinnakkaiseloa – pärjää porukassa". Terveystieto oli muuttunut sitten viime vuosituhannen.

Koulussa oli alettu esimerkiksi konkreettisesti neuvoa, miten toisen ihmisen kanssa voi olla rakentavasti eri mieltä. Koealue sisälsi toimintakaavion, miten toisen esittämä arvostelu kannattaa ottaa vastaan. Tai miten koetut vääryydet kannattaa itse ottaa puheeksi. Vinkkejä tuli siihenkin, miten kannattaa toimia pahoitettuaan toisen mielen. Harjoituslauseilla kuvattiin vaihtoehtoja, miten kaveria voi lohduttaa kunnioittavasti.

Mielenterveyden edistämisestä ja ratkaisukeskeisyydestä oli tullut sekä lähtökohta että juonne koko oppikirjaan. Elämänilon ja reilun rinnakkaiselon kannalta käsiteltiin myös niitä perinteisiä asioita: kasvua, seksuaalisuutta, ruokailua, lepoa, liikuntaa, päihteitä, ensiapua ja turvallisuusasioita. Yksi laaja mutta napakka kappale kokosi tiedot keskeisimmistä taudeista kantaen kunnianhimoista nimeä "Nuoren lyhyt lääkärikirja".

Tentatessa palautui mieleen työpaikkakoulutus, jota taannoinen työnantaja järjesti vuosituhannen alussa. Muutaman viikon välein päivän kerrallaan me paljon ihmisiä tavanneet työterveysammattilaiset harjoittelimme arjen puhetapoihin ratkaisukeskeisiä painotuksia.

Muunsimme ongelmia tavoitteiksi ja tekemisiksi. Pyrimme yhä kunnioittavampaan ymmärrykseen ihmisten vaihtoehdoista. Harjoittelimme fokusointia eteenpäin vievään toimintaan ja mahdollisuuksiin. Harjoittelimme niinkin konkreettisia sosiaalisia taitoja kuin palautteen antamista ja vastaanottamista: Kuuntele, älä keskeytä, älä puolustaudu. Kiitä, että toinen sai sanotuksi suoraan. Hyväksy tunnetila. Pahoittele ja ota vastuu osaltasi. Kysy, miten toinen toivoisi toimittavan. Sovi asioita.

Miksipä ratkaisukeskeisyys olisi sittemmin aina auttanut, tai edes ollut helppoa. Kuitenkin hyötyjä alkoi näkyä myös muihin työtapoihin yhdisteltynä. Maanläheinen tilanteisiin ja toimintaan vaikuttaminen on sentään helpompaa kuin ihmisen muuttamisen yrittäminen. Lisäksi toiminnan kautta mielikuvat ihmisistä voivat muuttua. Asioihin voikin vaikuttaa ja yhteiselämää voi helpottaa.

Opiskelu oli hauskaa ja virkistävää, mutta vähän hämmentävää: miksi me aikuiset ammattilaiset istumme opettelemassa tällaisia perusasioita. Miksi vasta nyt. Ja miksi meillä vielä on oppimista. Ja jos näitä perustaitoja ei äidinmaidossa tai kotona opi, niin miksi niitä ei opeteta jo peruskoulussa.

Nyt opetetaan. Peruskoululaisen koealuetta tentatessa tuli hyvä mieli. Henkilökemiallisten pulmien ratkomisen taidot nähdään terveyttä edistävinä kansalaistaitoina. Kun nyt kokonaiset vuosiluokat harjoittelevat näitä taitoja toisiaan sparraten, sen luulisi näkyvän aikanaan myös työelämässä. Sparratkoot nuoret meitä vanhempiakin.