Täysiaikaisen työterveyshuollon professorin mietteitä

Työterveyshuollon erikoisalan suuruus ei juuri yliopistoresursseissa näy. Valtakunnassa on vain kaksi täysiaikaista professuuria, Turussa ja Kuopiossa. Kuopion professuuri on ollut täysipäiväinen vasta tämän vuoden alusta. Helsingissä, Tampereella ja Oulussa toimet ovat osa-aikaisia, 20–35 prosenttisia. Jukka Ahtelan paljon siteerattu työelämätyöryhmä ehdotti täysiaikaisia professuureja kaikkiin yliopistoihin, joten parannusta saattaa olla tulossa. Haastattelin Kimmo Räsästä, joka on määräaikaisena tämän vuoden alusta lähtien hoitanut Itä-Suomen Yliopiston, UEF:n professuuria; hänen mietteitään työterveyshuollon opetuksen, tutkimuksen sekä suomalaisen työelämän ja siihen vaikuttamisen asioista.

Onneksi olkoon nimityksestäsi Kuopion määräaikaiseen professuuriin 1.1.2010 alkaen. Miltä toimen hoito on vajaan vuoden kokemuksien perusteella tuntunut?

Kiitos onnitteluista! Mielenkiintoistahan tämä on ollut, varsinkin, kun samanaikaisesti ollaan aloitettu uutta Itä-Suomen yliopistoa.

Ahtelan työelämätyöryhmä ehdotti täysiaikaisia professuureja kaikkiin yliopistoihin. Onko sille mielestäsi tarvetta? Ovatko muut henkilöresurssit – kliiniset opettajat, verkkopedagogit, suunnittelijat, opetushoitajat – kohdallaan?

Täysiaikaiset professuurit ovat ilman muuta perusteltuja huomioiden jo pelkästään työterveyshuollon erikoislääkärikoulutuksen volyymin. Lääkäreiden peruskoulutuksessakin työterveyshuollollinen näkökulma pitäisi saada laajemmin läpi. Nykyisin eri yliopistojen välillä on huomattavaa vaihtelua työterveyshuollon opetuksen laajuudessa ja tätä pitäisi harmonisoida.

Kuopiossa täysiaikaisen professuurin perustaminen edellytti yhden pitkään täyttämättömänä olleen apulaisopettajan virkapohjan "uhraamista" siihen. Kliinisen opettajan ja verkkopedagogin työpanoksen turvaa toistaiseksi vuoden 2013 loppuun asti voimassa oleva ns. rahoituslaki, joka toivon mukaan jatkuu sen jälkeen toistaiseksi voimassa olevana.

Yliopistojen soisi osaltaan turvaavan muun henkilöstön riittävyyden.

Miten koet työterveyshuollon perusopetuksen eli työterveyshuollon oppiaineen opetuksen lääketieteen opiskelijoille toteutuvan Suomessa? Mitä kehittämiskohteita siinä on?

Kuten aiemmin mainitsin, erot yliopistojen välillä ovat suuret annettavan opetuksen volyymissa ja todennäköisesti myös sisällössä. Parasta olisi, jos opetusta annettaisiin pitkin kliinisten valmiuksien opettamista eri erikoisaloilla sen lisäksi, että koulutuksen loppupuolella on kokoava työterveyshuollon erillinen jakso. Tampereella tässä taidetaan olla pisimmällä.

Entä työterveyshuollon erikoislääkärikoulutuksen tilanne, millainen se mielestäsi on? Sen vahvuudet ja kehittämiskohteet? Miten yhteistyö koulutuspaikkojen kanssa toteutuu? Mitä koulutuspaikkojen toiminnassa erityisesti kehittäisit?

Erikoislääkärikoulutuksen ehdoton vahvuus on reilun puolen vuosikymmenen aikana kehitetty virtuaaliyliopistokonsepti, joka lienee ainutlaatuinen paitsi Suomessa, myös koko maailmassa. Virtuaaliyliopistohan ei tarkoita pelkästään verkko-oppimisympäristöä, vaan sitä kokonaisuutta, jonka kaikkien työterveyshuollon erikoislääkärikoulutusta antavien tahojen (yliopistot, Työterveyslaitos, koulutuspaikkoina toimivat työterveysyksiköt ja kuntoutuslaitokset) kokonaisuus muodostaa. Tämän kaiken taas mahdollistaa erillisrahoitus, jota työterveyshuollon erikoislääkärikoulutukseen on kanavoitu vuodesta 2005 alkaen STM:stä.

Erikoislääkärikoulutus ei onnistuisi ilman koulutukseen positiivisesti asennoituvia ja sitoutuneita koulutuspaikkoja ja käytännön ohjausta antavia kouluttajakollegoja. Olemme tänä vuonna jalkautuneet Itä-Suomen alueen kaikkiin koulutuspaikkoihin ja kokemukset näistä ohjaus- ja arviointikäynneistä ovat todella positiivisia – ilmeisesti molemmin puolin. Haasteena on saada erikoistujan kouluttautumisvelvoite ja -oikeus sekä kouluttajan koulutusvelvoite näkyväksi työterveyshuollon kiireisessä arjessa.

Yleinen käsitys on, että työterveyslääkärit eivät kovin innokkaasti osallistu tieteelliseen tutkimustoimintaan, ainakaan väitöskirjatasolla: pitäisikö työterveyslääkäreiden osallistua akateemiseen tutkimukseen enemmän? Mihin asioihin tutkimustoiminnan tulisi mielestäsi keskittyä, mitä aiheita tutkia? Mitä muita tutkimusmahdollisuuksia on kuin lähteä suoraan vuosikausia kestävään, usein raskaaksikin koettuun väitöskirjaprosessiin? Ja jos kiinnostuu tutkimuksen tekemisestä, kehen kannattaa olla yhteydessä?

On haasteellista saada työterveyslääkärit kiinnostumaan tutkimuksesta, mutta ilman tutkimusta ei työterveyshuolto erikoisalana nouse sille kuuluvaan arvoonsa!

Työterveyshuollon valtakunnallista tutkijakoulutoimintaa on viritelty reilun puolen vuosikymmenen ajan, hieman kituuttaen, mutta kuitenkin. Muutamia väitöskirjoja on syntynyt ja joitakin on tulossa. Olisi erittäin suositeltavaa, että käytännön työterveyslääkärit kiinnostuisivat myös tutkimuksesta, toimintaan tarvittaisiin riittävä kriittinen massa. Kaikkien ei tarvitse sitoutua suoraan väitöskirjatutkimukseen, vaan pienemmätkin tutkimukselliset projektit ovat suotavia – niistä voi myöhemmin syntyä kiinnostusta myös laajempiin hankkeisiin. Käytännön työterveystyössä kumpuaa jokaiselle kiinnostavia tutkimuksellisestikin lähestyttäviä ongelmia. Ja yliopistot toimivat tutkimusasioissa ilman muuta yhteistyökumppaneina, joten yhteyttä vaan työterveyshuollon professoreihin!

Millaisia kansainvälisen yhteistyön mahdollisuuksia ja tarpeita näet, jos katsot asiaa työterveyshuollon muun toiminnan kuin tutkimuksen teon kannalta? Missä muualla maailmassa tehdään sellaista hyvää työterveyshuoltotyötä, josta meilläkin olisi saatavissa vinkkejä ja oppimista?

Tämä on tietenkin hyvin vaikea kysymys yksinkertaisesti vastattavaksi. Työterveyshuoltohan on pitkälti maasidonnaista toimintaa, asenteet, kulttuurit, lainsäädäntö ym. poikkeavat toisistaan. Parhaan linkin kansainväliseen toimintaan saa varmankin ICOH:n kautta, vaikka se onkin pitkälti tieteellinen järjestö. Kuitenkin se muodostaa globaalin työterveystoimijoiden verkoston, jossa myös erilaisiin toimintakäytäntöihin pääsee tutustumaan. Suomalaiset työterveyskollegat ovatkin innokkaita kolmen vuoden välein järjestettävien ICOH:n maailmankongressien kävijöitä, mutta toiminnassa voisi olla mukana aktiivisemminkin.

Mikä mielestäsi on eniten pielessä suomalaisessa työelämässä, miten sitä tulisi kehittää, jotta voisimme itse kukin tehdä mahdollisimman täysipainoiset työurat? Jos yhden asian suomalaisesta työelämästä saisit omalla päätökselläsi korjata, mikä se olisi?

Kunpa työelämän voisikin korjata yhdellä asialla! Markkinataloudella ovat omat lainalaisuutensa, joita viimeaikaisella lainsäädännöllä on yritetty inhimillistää niin, että osatyökykyinenkin voisi työelämään osallistua. En oikein jaksa uskoa, että olemme niin sairas kansa, että työkyvyttömyyseläkkeelle pitää jäädä keskimäärin 52 vuoden iässä. Varmasti suurimmalla osalla näistäkin ihmisistä on jäljellä olevaa työkykyä, jota vain ei osata työelämässä hyödyntää. Tarvitsisimme siis enemmän yhteisöllisyyttä ja erilaisuuden – vajaakuntoisuudenkin – hyväksymistä osana työelämää.

Voit esittää yhden toiveen kullekin alla mainituista tahoista – mitä toivot?

Toive lehden lukijoille: Lukekaa edelleen lehteä innokkaasti!

Työterveyshuoltoon erikoistuville: Intoa opiskeluun!

Koulutuspaikoille: Ymmärrystä erikoistuvien tarpeille.

STLY:lle: Työterveyslääkäreiden koulutukseen panostamista edelleen.

Työterveyslääkäri-lehdelle: Tsemppiä!

Yliopistoille: Voimavaroja työterveyshuollon opetukseen ja tutkimukseen.

Työterveyslaitokselle: Uuden strategian onnistunutta jalkauttamista.

STM:lle: Työterveyshuollon erikoislääkärikoulutuksen kehittämiseen sitoutumista.

Vielä muutama henkilökohtainen kysymys:

Mikä on golf-tasoituksesi? Mikä golfissa kiehtoo?

Taisi jäädä syksyllä 31,6:en, tavoite oli 28. Joskus pallo lähtee juuri sinne minne sen ajattelikin saavansa – mutta miksi ei hieman useammin? Siinä se kiehtovuus on, mukavan liikunnan lisäksi.

Miten muuten rentoudut?

Mökki Vesannolla on mukava rentoutumispaikka niin kesällä kuin talvella. Aina riittää tekemistä... Lukeminenkin on mukavaa, myös kaunokirjallisuuden lukeminen.

Kerro yksi professorivitsi.

Tämä ei nyt ole vitsi, mutta mieleen jäänyt tositarina. Aikoinaan, kun opiskelimme Kuopion Työnkulmalla – olisiko ollut vuosi 1975 tai 1976? – niin eräs silloisista professoreistamme kiiruhti talvipakkasella susiturkissaan reilun vartin akateemisesta vartista myöhästyneenä luentoansa pitämään. Riisui turkkinsa, lausui muutaman lauseen ja tokaisi: "Hyhm. Olen kyllä monta kertaa nähnyt, kun tytöt kikattelevat, mutta täällähän kikattelevat pojatkin." Puki turkkinsa päälle ja poistui.

Valitse yksi julkisuuden henkilö, jonka kanssa haluaisit viettää päivän autiolla saarella? Miksi juuri hän?

Päivä autiolla saarella on aika lyhyt aika... Sehän voisi olla vaikka Matti Vanhanen. Ottaisin mukaan myös Jari Tervon Koljatin äänikirjana ja yhdessä tuon 8 tunnin kirjan kuuntelisimme. Kysyisin sitten, mitä pidit?

Kiitos haastattelusta ja menestystä täysiin päiviin!