Kerättären kynästä - Voiko työkykyä arvioida vastaanotolla?

Äkkiä ajateltuna vastaus otsikon kysymykseen vaikuttaa itsestään selvältä. Mutta entäs, jos kysyttäisiin: voiko urheilijan olympiakuntoa arvioida vastaanotolla? Kuten vaikka uimahyppääjän huippuvirettä?

Työkyky oli ennen hyvää selkää, kunnon lihaksia ja vakavien sairauksien puuttumista. Ammatit ja työelämä ovat muuttuneet ja muuttuvat koko ajan, mutta olemmeko me työkyvyn arvioinneissa jääty sotien jälkeiseen aikaan arvioimaan fyysistä kuntoa ja terveyttä?

Työkyky on tänä päivänä monialaisen toimintakyvyn summa, eikä sitä ole voinut lääketieteellisenä käsitteenä pitää enää vuosikymmeniin. Työelämässä selviytymisessä tarvitaan monialaisia psykososiaalisia taitoja ja osaamista, jotka puuttuessaan invalidisoivat terveenkin henkilön työpaikalla pärjäämättömäksi ja ulos töistä. Voidaanko me tästä toimintakyvystä saada tietoa valkoinen takki päällä ja stetoskoopit kaulassa? Väitän, että voidaan ja ei voida.

Jos työkyvyn arviointi lähtee perinteisesti sairauksista, saadaan toiminta- ja työkyvystä tietää se, mitä asiakas sairauksistaan kertoo ja mitä tietoja hän sallii itsestään tilattavan. Vaikka meillä on myös omat havainnot ja testaukset, olemme potilaan salliman ja välittämän tiedon varassa. Usein se riittääkin, esimerkiksi kun arvioidaan, onko motivoituneen palomiehen fyysinen kunto ammattiin tarpeeksi hyvä. Mutta entäs, jos arvioidaan sellaisen henkilön toiminta- ja työkykyä, jonka itsearviointikyky on huono tai hän antaa (vaikka tiedostamattaan) omasta suoriutumisestaan väärän kuvan? Tai kysytään työkykyä ihmiseltä, joka ei ole juuri koskaan päässyt tätä kykyä oikeissa töissä testaamaan.

Työ- ja toimintakyvyn arvioinnissa tarvitaan monipuolista tietoa ja ymmärrystä potilaan toimista hänen aikaisemman elämänsä varrelta, muutenkin kuin hänen omana kertomanaan. Mitä monimuotoisemmasta toimintakyvystä on kysymys, sen tärkeämpää on saada tietoa useasta eri lähteestä.

Vastaanotollani oli äsken kohta viisikymppinen mies, joka oli nuorena suorittanut koneasentajakurssin, mutta ei ollut koskaan ollut muissa kuin työllistämistukien kautta hankituissa töissä, niissäkin hämmästyttävän vähän ja lyhyitä aikoja kerrallaan. Epäiltiin, olisiko hän jotenkin heikkolahjainen, kun hän ei päässyt työuralla eteenpäin. Hän kertoi itse suoriutuneensa erittäin hyvin töistään ja haluavansa oikeisiin ja kunnon palkkatöihin. Oli käytetty kuntoutustutkimuksessakin kaksi kertaa muutaman vuoden välein, mutta suositukset eivät olleet lähteneet vetämään. Psykologit olivat toistuvasti todenneet ihan kelpo kognitiivisen kyvykkyyden, tosin hieman vaihtelevalla profiililla.

Koko heikon selviytymisen mysteeri olisi jäänyt iäksi ratkaisematta ilman työpajan ohjaajaa, joka alkoi ääneen ihmetellä, että potilas ei osannut tiukasta ohjauksesta huolimatta maalata lautaa. Sekoitti maalipurkit ja jos purkkeja oli yksi, osasi jostain löytää toisenkin, väärän. Tämän lisäksi hän oli tietävinään ja osaavinaan kaikki työpajan työt, niin että sotki työyhteisön työt niin, että muu porukka ei jaksanut puolta päivää enempää tätä kuunnella.

Entäs työkyvyn arviointi? Sairauksista ei ollut tietoakaan, mutta heikko toimintakyky pursusi silmille. Vakava toiminta- ja työkykyongelma, eikö totta? (Ja uhkasi myös tutkivaa lääkäriä)

Tunnistamalla heikko toimintakyky päästään sellaisten sairauksien äärelle, jotka eivät välttämättä työkykyarvioihin koskaan päätyisi. Meidän lääkäreiden tehtävä on määritellä, onko heikentyneen toimintakyvyn takana jokin sairaus. Edellä mainitun miehen sairaudeksi todettiin lopulta monimuotoinen kehityshäiriö (F83), jossa oli kognitiivisia ja autistisia ymmärtämisen ongelmia. Toimintakyvyn heikkoutta tutkiessa löytyy usein myös vakavia, hoitamattomia psykiatrisia sairauksia.

Voidaanko sitten työkykyä tutkia kyselyillä? Varmaan voidaan, jos luotetaan siihen, että vastaajan itsearviointikyky on hyvä. Sitä, minkälainen se kulloinkin on, ei kyllä helposti tiedä. Se voi yksinkertaisimmillaan olla depressiivisen potilaan liian pessimistinen kuva omasta suoriutumisestaan. Tai jos henkilöllä on vaikea sosiaalisten tilanteiden pelko ja häpeä siitä, ei kysely ole oikea tapa tutkia työkykyä.

Vastaanotolla voit tutkia laaja-alaisesti toimintakykyä hyödyntämällä monisektorista verkostoa ja sen asiakkuustietoja, mm. tietoja potilaan työssä ja koulussa selviämisestä. Jos luotat vain asiakkaan kertomaan, kuljet kuin side silmillä. Joskus voit osua oikeaankin, mutta yleensä et. Työterveyslääkärinä meillä on hyvä mahdollisuus hyödyntää myös esimiehen ja muun työpaikan käytännön havaintoja. Se on myös mahdollista, vaikka työterveyshuollossa ei toimisikaan, jos haluaa.

Jos haluat tietää, mikä on potilaasi työkyky, kannattaa katsoa miten hän on pärjännyt töissä. Ei se sen kummempaa ole.