Keitä te ootte te työturvallisuus - ja työhyvinvointijohtajat?

Työterveyslääkärit kohtaavat työssään työturvallisuus- ja työhyvinvointijohtajia, joilla on tutkinto tekniikasta. Mitä yhteistyökumppanit ovat opiskelleet?

Työelämän ja työympäristön asioita opetetaan teknillisissä yliopistoissa ja tiedekunnissa valtaosin tuotantotalouden opetuksen yhteydessä. Tuotantotalous on poikkitieteellistä luonteeltaan. Se yhdistää oppeja tekniikan eri aloilta sekä taloudesta, johtamisesta ja ergonomiasta.

Oppialan sisäisessä termistössä työsuojelun ja työturvallisuuden teknologiaa on näillä nimillä opetettu 1970-luvulta lähtien. Käsitteenä vanhempi ja laajempi työtiede (arbeitswissenschaft, arbetsvetenskap) on saksalaista ja pohjoiseurooppalaista perua. Anglosaksisessa maailmassa on puolestaan puhuttu inhimillisistä tekijöistä (human factors) ja ergonomiasta. Ergonomian aluekin on laajentunut.

Miten ergonomiaa nykyisin jäsennetään?

Kokonaisuutena ergonomia pyrkii yhtä aikaa työhyvinvointiin ja hyvään tuottavuuteen. Niihin molempiin pitäisi pystyä ihan normaalisuorituksella, teknologiaa ja organisatorisia ratkaisuja hyödyntämällä. Ergonomian juuret ovat ihmisen ja koneen suhteessa, välineen käytettävyydessä ja hyvässä suunnittelussa. Tätä on nyt alettu nimittää mikroergonomiaksi. Organisaatioergonomia on seuraava taso. Sen tutkimuskohteena on työtehtävien suunnitteleminen ihmisen tarpeet huomioiden, näkökulman pysyessä vielä esimerkiksi yksittäisen organisaation tai hallinnonalan sisällä. Paljon monitasoisempiin kokonaisuuksiin ja kauemmaksi vain yksilön ja koneen suhteesta etenee uusi painotus, makroergonomia. Yhteiskunnan monimutkaistumisen ja monimuotoistumisen myötä makroergonomia on ajankohtaista. Ihmisen toimintaa on syytä ymmärtää ja kehittää kontekstissa. Makroergonomia tarjoaa tähän malleja ja välineitä, se ottaa eri tasoja ja myös sidosryhmiä suunnitteluun mukaan.

Sitten on vielä erotettavissa erityiskysymyksiin keskittyviä osa-alueita, kuten ajankohtainen kognitiivinen ergonomia.

Nykyisellään meillä siis nähdään ergonomian ala kansainväliseen tapaan laajasti: sekä yksityiskohtaisen suunnittelun että organisoinnin näkökulman sisältävänä "työtieteenä".

Missä laajuudessa diplomi-insinöörejä koulutetaan työtieteisiin?

Työtieteen opintoja voi suorittaa hyvin eri laajuisina. Alan perusteita sisältyy teknillisen tiedekunnan kaikkien osastojen opintoihin. Kursseilla käy jonkin verran myös muiden tiedekuntien opiskelijoita.

Perustason opinnot liittyvät työelämä-, turvallisuus- ja ergonomiaosaamisen kolmeen periaatteelliseen kannustimeen: humanitaarisuuteen, lainsäädäntöön ja rahaan. Tulevien insinöörien työ sivuaa monella tapaa ihmistä.

Onkin harvemmin lausuttu näkökulma, että insinöörien työ sivuaa monella tapaa ihmistä…

Useinhan he työssään toimivat esimiehinä ja johtajina tai kehittävät ihmisten käyttöön tuotteita. Monet direktiivit ja lait sisältävät tuotantoa ja tuotteita koskevaa pakottavaa sääntelyä ihmisen huomioon ottamisesta. Hyvät tuotanto-olosuhteet tai tuotteet ovat sekä inhimillinen että kilpailullinen etu yritykselle.

Työympäristön terveellisyyteen ja turvallisuuteen täytyy – ja kannattaa – rahallisestikin panostaa. Työterveys- ja työturvallisuusjohtamisella on taloudellisesti tärkeitä työhyvinvoinnin, riskienhallinnan ja työn tuottavuuden seurauksia. Hyvällä organisoinnilla hallitaan henkilöstöriskejä, mm. vältetään kalliita vammautumisia ja eläköitymisiä. Toisaalta hyvät ergonomiset tuoteinnovaatiot ovat tärkeä kilpailutekijä.

Miten opinnot käytännössä rakentuvat?

Monet insinööriosastot näkevät, että työtieteiden perustason "eväät" tarvitaan, kun tulevaa tekniikan kandidaattia ja diplomi-insinööriä varustetaan substanssialansa johdon ja kehittämisen tehtäviin. Koulutusohjelmasta riippuen osa opinnoista on nykyisin pakollisia. Oulussa työtieteen vastuulla olevia opintojaksoja havainnollistaa kuva «»1.

Entä erikoistumisopinnot?

Työtieteisiin voi syventyä tuotantotalouden sekä prosessi- ja ympäristötekniikan koulutusohjelmissa. Opintojaksoja suorittavat sekä tekniikan kandidaattitason että diplomi-insinööritason perustutkinto-opiskelijat.

Työtieteisiin syventyvä diplomi-insinööri suorittaa lähes kaikki kuvan 1 työtieteen opintojaksot. Lisäksi hän tekee diplomityönsä tältä sektorilta. Lähes poikkeuksetta diplomitöissä on läheistä yhteistyötä ulkopuolisten organisaatioiden kanssa.

Toimitte siis kiinteässä yhteistyössä elinkeinoelämän kanssa?

Asiakas- ja työelämänäkökulma on pakostakin vahva. Töihin saadaan yliopiston ulkopuolelta "autenttisen" empiirisen aineiston ja kehittämishaasteen lisäksi myös tärkeää ohjauspanosta. Toisaalta laajan empiirisen työpaikka-aineiston ja yritysyhteistyön kautta ylletään yliopistojen kolmanteen tehtävään tutkimuksen ja opetuksen ohella: yhteiskunnan innovatiiviseen kehittämiseen.

Työelämään siirryttyään alan diplomi-insinöörien tyypillisiä työtehtäviä ja ammattinimikkeitä ovat turvallisuusinsinööri tai -päällikkö, työsuojelu- tai työhyvinvointipäällikkö, riskienhallintainsinööri, HSEQ-päällikkö (HSEQ = health, safety, environment, quality), työympäristöasiantuntija, laatuasiantuntija, käyttöliittymä- tai käytettävyyssuunnittelija, käyttäjäkokemusasiantuntija, ergonomia-insinööri, tuotannon- tai tuotekehittäjä, tutkija, kouluttaja ja konsultti.

Millaisia jatkotutkinnot ovat?

Laajimmillaan akateeminen "putki" jatkuu oppialan tohtoritutkintoon, joka sisältää väitöskirjan ja sitä edeltävän 60 opintopisteen opiskelun tuotantotalouden ja erityisesti työtieteen alalta. Jatko-opiskelijoina meillä on sekä tekniikan tohtorin (TkT) tutkintoon työtiedepainotuksilla tähtääviä että filosofian tohtorin (FT) tutkintoon monitieteellisessä kontekstissa opiskelevia tutkijoita.

Viimeisimmät kolme väitöskirjaa ovat käsitelleet tuotekehityksen makroergonomiaa, kylmätyön työterveys- ja työturvallisuusasioiden ja tuottavuuden johtamista sekä työhyvinvoinnin kokemuksia narratiivisena arviointitutkimuksena.

Tässä voisi vielä mainita, että taloustieteiden tiedekunnassa on viime vuodesta alkaen voinut suorittaa tälle alalle painottuvan eMBA in Safety Management -ohjelman, samoin kuin Master of SafetyTM -täydennyskoulutusohjelman, joiden toteuttamiseen osallistumme. Nämä ovat siis työelämässä jo toimiville alan johtajille suunnattua täydennyskoulutusta.

Diplomitöidenne ja väitöskirjojenne otsikot ovat yllättävänkin samankaltaisia kuin työterveyshuollon erikoistumisopinnoissa ja tutkimuksessa. Millaisia näkymiä hahmotat monitieteelliseen yhteistyöhön?

Tämä on tärkeä kysymys. Myös valtiovalta haastaa meitä yhteistyöhön. Tutkimus- ja innovaatiopoliittiset linjaukset vuosille 2011–2015 patistavat integroimaan teknologisia ja sosiaalisia innovaatioita. Tarvittaisiin uusia toimintamalleja, joilla tuodaan monen eri toimijan osaamista yhteen. Edelleenkin maassa pitää panostaa johtamisen ja työelämän kehittämiseen – työhyvinvointia ja tuottavuutta tulee käsitellä rinnakkain. Lisäksi käyttäjien näkökulmaa tulee hyödyntää entistä laajemmin innovoinnin voimavarana, kun sisältöjä ja palveluja uudistetaan.

Eli kyllä tarvitaan tiedekuntarajat ylittävää yhteistyötä työelämän, työympäristön sekä käyttäjäkeskeisen tuotekehityksen koulutuksessa ja tutkimuksessa.

Lisäyhteistyö hyvin hoidettuna kohentaisi varmaankin myös insinöörien ja lääkäreiden opetusta sekä täydennys- ja jatkokoulutusta tällä alalla. Syntyisi myös aivan uutta yhteistä tiede- ja innovaatiopotentiaalia. Yliopistoillakin olisi nykyistä paremmat edellytykset vastata yhteiskunnan moniin haasteisiin.

Kuinka yhteisiä termiemme sisällöt tällä hetkellä ovat? Miltä kuulostaa tekniikan näkökulmasta työterveyshuollon ergonominen työpaikkaselvitys?

Eikös se ole yksi terveysasioita koskevan riskinarvioinnin muoto. Riskin käsite meitä helposti yhdistää työterveyden, työsuojelun ja tekniikan aloilla. Ratkaisuvaihtoehtoja käytäntöön haemme tietysti myös.

Terveydenhuollossakin kehitämme lisääntyvästi asiakkaiden omaa osallistumista – mitä on käyttäjänäkökulman hyödyntäminen?

Makroergonomiankin kannalta yksi lähestymistapa on tosiaan osallistuva suunnittelu, mielellään ulottuen käyttäjien osallistumiseen asti. Tämä tosin helposti tehdään vielä liian heppoisesti, sanotaan vain että kuluttajilta tai asiakkailta on kysytty. Kuitenkin kyseessä on taitolaji, jossa pitää mennä toiminnan lähelle, havainnoimaan käyttöä ja tunnistamaan kontekstit. Onnistuttaessa päästään sopivampiin, käyttökokemukseltaan parempiin ratkaisuihin, joilla saavutetaan menestystä markkinoilla. Kehitys vie tähän suuntaan.

Missä työterveyslääkärit voisivat kuulla lisää ergonomian uusista tuulista?

Vaikkapa NES:n (Nordic Ergonomic Society) kongressissa, joka järjestetään seuraavan kerran syyskuussa 2011 Oulussa useamman kotimaisen yliopiston, Työterveyslaitoksen sekä Suomen ergonomiayhdistyksen yhteistyönä. Kongressi on kotimaassa joka viides vuosi. Teemoissa tarjolla on mm. kognitiivista, visuaalista, fysikaalista ja tietenkin makroergonomiaa. Alakohtaisesti esiin tulee sosiaali- ja terveysalan, liikenteen, kaivosteollisuuden ja huoltoalojen ergonomiaa sekä monenlaista terveyden ja innovaatioiden edistämistä.

Vielä kysyn, mistä päin kannattaa aloittaa insinöörin näkökulman mukaan, kun lähdetään johtamaan ja kehittämään työhyvinvointia?

Tähän ei luonnollisestikaan ole yhtä vastausta. Kuitenkin esimerkiksi teollisuudessa tunnustetaan jo laajalti, että kokonaisvaltainen ote on tehokkain. On tärkeää, että ylin johto tunnistaa asioiden tärkeyden ja näyttää mallia, vaikkapa sitten työturvallisuuden tai työhyvinvoinnin kannalta. Myös talousmuuttujien näkökulmasta tunnistaen, miten työhyvinvointiin voi ja kannattaa investoida.

Kiitos haastattelusta!