Ravitsemussuositukset uudistuvat – muuttuuko mikään?

Perustana tieteellinen näyttö ravinnon ja terveyden yhteyksistä

Ravitsemussuositusten tarkoituksena on antaa ohjeita ja suuntaviivoja väestötason terveysseurantaa, joukkoruokailun suunnittelua ja myös yksilön ruokavalioneuvontaa varten. Suosituksia on kahdenlaisia:

1. Ravintoaineiden saantisuosituksissa kerrotaan mm., minkälainen tulisi olla energianravintoaineiden (hiilihydraattien, proteiinien ja rasvojen) osuus kokonaisenergiansaannista sekä annetaan suositus vitamiinien ja kivennäisaineiden päivittäiseksi saanniksi. Suosituksissa huomioidaan ikä ja sukupuoli. Ravintoaineiden saantisuositukset on ensisijaisesti tarkoitettu väestön ja ryhmien ravitsemuksen seurantaa ja suunnittelua varten.
2. Ruoankäyttösuosituksissa annetaan ohjeita siitä, minkälaisia ruoka-aineita ja elintarvikkeita olisi hyvä valita, jotta ravintoaineiden saantisuositukset toteutuisivat. Ruoankäyttösuositukset esitetään yleensä graafisesti, esimerkiksi ruokapyramidina ja -ympyränä tai lautasmallina.

Ravitsemussuosituksissa otetaan lisäksi kantaa esimerkiksi ateriarytmitykseen ja uudistuvissa suosituksissa myös ruoan ympäristövaikutuksiin.

Ravintoaineiden saantisuositusten perustana on tieteellinen näyttö ravinnon ja terveyden yhteyksistä. Eri maiden viralliset suositukset ovat lähes poikkeuksetta viranomaisjulkaisuja, kuten Suomessa maa- ja metsätalousministeriön alaisuudessa toimiva Valtion ravitsemusneuvottelukunta ja Ruotsissa Livsmedelsverket. Pohjoismaissa kansalliset suositukset perustuvat joka 8. vuosi laadittaviin pohjoismaisiin suosituksiin. Vaikka nämäkin ovat tavallaan viranomaissuosituksia (Pohjoismaiden ministerineuvosto on niiden muodollinen julkaisija ja hyväksyjä), suositukset perustuvat ainoastaan ja vain laajaan tutkijanäkemykseen. Esimerkiksi teollisuudella tai poliittisilla päättäjillä ei ole osuutta pohjoismaisten suosituksen laatimisessa.

Seuraavat pohjoismaiset suositukset ilmestyvät vuonna 2012. Näissä keskeisimpien ravintoaineiden (esim. energiaravintoaineet ja D-vitamiinit) saantisuositukset perustuvat asiantuntijaryhmän laatimaan systemaattiseen kirjallisuuskatsaukseen. Nyt tehtävää työtä voidaan pitää huolellisimpana ja perusteellisimpana koko pohjoismaisten ravitsemussuositusten historiassa.

Vähemmän hiilihydraatteja?

Julkisessa keskustelussa on esitetty kovia näkemyksiä hiilihydraattien terveyshaitoista ja samalla annettu kuva, että tyydyttynyttä rasvaa voisi syödä jopa nykyistä enemmän. Näihin asioihin paneudutaan suosituksia laadittaessa sekä interventiotutkimusten että epidemiologisten seurantatutkimusten tulosten avulla. Molempia tutkimustyyppejä tarvitaan, sillä ne avaavat asioita vähän eri tavoin. Interventiot voidaan tehdä huolellisesti vain yhtä tai kahta asiaa muuttaen, mutta vastemuuttujina käytetään pääasiassa sairauksien riskitekijöitä, kuten kolesterolipitoisuuksia tai tulehdustilan osoittimia. Pitkissä väestöseurannoissa sekoittavia tekijöitä on vaikeampi hallita, mutta toisaalta niissä voi tutkia ravintoaineiden yhteyttä kuolleisuuteen ja sairastavuuteen.

Uusimmissa väestöseurannoissa ja niistä tehdyissä meta-analyyseissä kenties mielenkiintoisin tulos on liittynyt tyydyttyneen rasvan ja nopeasti imeytyvien hiilihydraattilähteiden terveysvaikutusten vertailuun: vaikuttaa siltä, että nopeasti imeytyvät, vähäkuituiset hiilihydraatit ovat jopa suurempi riski sydän- ja verisuonitautien kannalta kuin tyydyttynyt rasva. Näissä tutkimuksissa tyydyttyneen rasvan vaihtaminen monityydyttymättömäksi on sen sijaan osoittautunut terveyden kannalta hyväksi asiaksi. Vastaava asia näkyy myös interventioissa.

Kiinnostava kysymys pohjoismaisissa ravitsemussuosituksissa tuleekin olemaan se, miten huonojen hiilihydraattilähteiden aiheuttama terveysriski huomioidaan. Tullaanko suosituksissa alentamaan sokeria koskevaa suositusta nykyisestä korkeintaan kymmenestä prosentista energiasta esimerkiksi kahdeksaan prosenttiin? Tullaanko hiilihydraattien kokonaissaantisuositusta alentamaan nykyisestä 50–60 prosentista esimerkiksi viisi prosenttiyksikköä? Nouseeko tyydyttymättömän rasvan saantisuositus? Vai lavennetaanko vain hiilihydraattien ja rasvojen saantisuositusta, osoittaen samalla, että tärkeintä on molemmissa laatu, ei määrä?

Kuinka paljon enemmän D-vitamiinia?

Vitamiinien ja kivennäisaineiden saantisuosituksen tulisi kattaa tarve 97,5 prosentilla väestöstä. Mikä sitten on "tarve", onkin monimutkaisempi asia. Aikaisemmin saantisuositukset perustuivat lähinnä puutoksen ehkäisyyn ja riittävään varmuusmarginaaliin. Nykyisin huomioidaan myös vitamiinien ja kivennäisaineiden mahdolliset yhteydet pitkäaikaissairauksien ehkäisyssä.

Hiilihydraattien ja rasvojen rinnalla myös D-vitamiini on herättänyt kiivasta julkista keskustelua. D-vitamiinin monipuolinen yhteys terveyteen on viime vuosien tutkimuksissa tullut hyvin esille. Toisaalta osa havainnoista (vaikkapa D-vitamiinin yhteys infektioihin) on niin alustavia, ettei niiden perusteella voi luotettavasti laatia suosituksia. Joka tapauksessa näyttää selvältä, että olisi aikamoinen paukku, jos D-vitamiinin päivittäinen saantisuositus ei nykyisestä 7,5 mikrogrammasta suurenisi. Mutta kuinka paljon, on ihan eri asia.

Julkisessa D-vitamiinikeskustelussa on selvästi ollut kaksi erityyppistä lähestymistapaa. Ravitsemustutkijat painottavat ravitsemussuositusten periaatetta, jossa pyritään etsimään alhaisin mahdollinen saanti, joka riittää kattamaan tarpeen lähes kaikilla ihmisillä. Näiden tutkijoiden arviot D-vitamiinin päivittäisestä tarpeesta vaihtelevat yleensä 15 ja 30 mikrogramman välillä, mikä tarkoittaisi nykyisen suosituksen suurenemista 2–4-kertaiseksi. Monet farmakologisesti orientoituneet haluavat etsiä saantia, joka on aivan varmasti riittävä, mutta ei vielä haitallinen. Tällöin arviot liikkuvat 50 ja 100 mikrogramman välillä.

Mikä usein unohtuu, on se, että jos juuri kukaan ei pääse suosituksiin (esimerkiksi jos D-vitamiinin saantisuositus nousisi 50 mikrogrammaan), on samalla esitettävä toimenpiteitä suositusten saavuttamiseksi. Pitääkö silloin elintarvikkeiden D-vitaminointi asettaa aivan eri tasolle kuin nykyisin? Vai onko kaikkien syötävä D-vitamiinivalmisteita? Jos on, jääkö syönti vain ihmisten omalle vastuulle? Tällaisten kysymysten haasteellisuuden takia ei suosituksia voi vain asettaa "varmuuden vuoksi" hyvin korkealle.

Ruokapyramidiin uusia tuulia

Entä tuleeko jotain tapahtumaan perinteiselle ruokaympyrälle ja –pyramidille? Tällä hetkellä molempien esitystavassa ei rasvojen ja hiilihydraattien laatu oikein näy. Voi on samassa lokerossa öljyn kanssa, samoin kuin ovat ranskanleipä ja ruisleipä. Ruokaympyrän ja -pyramidin viesti onkin ehkä vanhahtava ja vähärasvaisuutta liikaa korostava.

Diabetesliitto julkaisi viime vuoden lopulla oman näkemyksensä ruokapyramidiksi, joka nimettiin "Itämeren ruokavalioksi". Se on esitystavaltaan ja viestiltään melko lähellä tunnetun Harvardin ravitsemusepidemiologin Walter Willettin ruokapyramidia. Jos Itämeren ruokavaliosta ja Willettin pyramidista tekee synteesin, päädytään kuvan «Ruokapyramidi – tähänkö voitaisiin mennä? »1 tapaiseen esitykseen. Tässä samaan elintarvikeryhmään (esim. viljavalmisteet) kuuluvat, mutta terveydeltään eriarvoiset ruoka-aineet sijoitetaan eri lokeroihin.

• Hyvän ruokavalion perustana ovat vihannekset, hedelmät ja marjat, jotka helpottavat painonhallintaa ja tuovat arvokkaita vitamiineja, kivennäisaineita ja kuituja.
• Täysjyväviljavalmisteita on tärkeää syödä päivittäin, sillä niiden myönteinen yhteys terveyteen on vakuuttavasti osoitettu.
• Vähäkuituisia viljoja on syötävä vain vähän ja siksi ne uudessa pyramidissa voitaisiin sijoittaa eri lokeroon ja ylemmäksi kuin terveydelle myönteiset viljavalmisteet.
• Öljyllä on tärkeä merkitys terveyden kannalta ja siksi se on laitettu eri lokeroon kuin voi.
• Ruokapyramidi perustuu edelleen ajatteluun sekaruokavaliosta ja siksi siinä esiintyvät niin kala, kana, liha kuin maitotalousvalmisteetkin. Tarkoitus ei ole ottaa kantaa kasvisruokavaliota vastaan, vaan viestittää sitä, että sekaruokavalio vain on monesti helpompi toteuttaa. Toisaalta esimerkiksi lisääntyvä keskustelu ruoan ympäristövaikutuksista tuo painetta pohtia, pitäisikö suosituksissa jopa ottaa kantaa lihan kulutuksen vähentämiseksi.
• Pyramidin huipulla ovat sokeri, voi ja vähäkuituiset viljavalmisteet. Näitä kaikkia saa syödä, mutta säästeliäästi.

Kuva 1. Ruokapyramidi – tähänkö voitaisiin mennä?