Ravitsemusneuvonta luontevana osana työterveyden terveydenedistämistyötä - Ajatuksia Michael P. O'Donnellin innoittamana

Millaisia tavoitteita ravitsemusneuvonnalle ja opastukselle voi ja kannattaa asettaa?

O'Donnellin kirjan kirjoittajat ovat muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta kansanterveystyön ammattilaisia. Heidän tavoitteenaan on yrityksen koko henkilökunnan terveyden edistäminen ja parantaminen. Tällöin eivät seulonta, seuranta ja sairaiden hoito riitä. Yhtä tärkeää ja tehokasta on vaikuttaa ihmisten asenteisiin ja toimintatapoihin ja luoda työpaikalle terveellisiin elämäntapoihin ja ruokavalioon kannustava ilmapiiri. Meidän pitää järjestää asiakasyritystemme työntekijöille luentotilaisuuksia, kampanjoita ja projekteja, joiden tavoitteena on herätellä ja kannustaa ihmisiä terveellisiin elämäntapoihin. Tämä voi tapahtua osana yrityksen TYKY-toimintaa tai sen voi ujuttaa mukaan yrityksen koulutuspäiviin ja virkistystapahtumiin. Meidän työterveyshuollon ammattilaisten haasteena on, että muistamme – ja muistutamme asiakasyrityksiämme – että terveyden edistäminen työpaikoilla on muutakin kuin työstä johtuvien sairauksien ehkäisyä. Yhtä tärkeää on ehkäistä elämäntapasairauksia, jos haluamme pitää asiakasyrityksemme työntekijät työkykyisinä pitkään.

Millainen on terveellinen ruokavalio?

Terveellinen ruokavalio rakentuu tavallisesta suomalaisesta kotiruoasta. Ravitsemustieteilijät kuvaavat sitä pyramidin tai kolmion avulla. Pyramidin kanta koostuu viljatuotteista ja vihanneksista, hedelmistä ja juureksista, erilaisista kasviksista ja kasvikunnan tuotteista. Niistä ruokavaliomme tulisi pääsääntöisesti koostua. Lihaa, kanaa ja kalaa voi ja kannattaa syödä kohtuullisesti, kun taas rasvaa, sokeria, suolaa ja alkoholia pitää käyttää vähän ja harkiten. Tällaisen ruokavalion noudattaminen ei luulisi olevan vaikeaa tai vastenmielistä kenellekään. Jos tuijotetaan liikaa yksityiskohtiin, voidaan ajautua ojasta allikkoon niin kuin on tapahtunut USA:ssa, missä tuoremehupurkin kyljessä kerrotaan, että mehu on rasvatonta ja missä kaikki jogurtit ovat low fat tai no fat -tuotteita. Jogurttipurkin tuoteselostetta tutkiessa huomaa, että rasvaa ei ole juuri nimeksikään, mutta sokeria sitäkin enemmän, jopa kolmannes tuotteen painosta. Suomalaisen suussa se maistuu imelältä. Mikäli sokerikin on jogurtista poistettu ja korvattu sakariinilla tai aspartaamilla, lopputuloksena on epämääräisen näköistä ja makuista hyytelömössöä.

Vähärasvaisuusväittämistä alkanut ruuan mieli- ja kielikuvamainonta on karannut tavallisen kaupassakävijän ja kuluttajan ulottumattomiin. Siitä on tullut oma tieteenhaaransa ja kirjallisuudenlajinsa, joka vaikeuttaa terveellisen ruokavalion noudattamista.

Valmisruokien ja einestuotteiden nimet ja pakkaustekstit lupaavat yhtä hyvää ja kymmentä kaunista. On mummon muusia ja aitoa saaristolaisleipää, omega-munia ja luomukahvia. Niistä itse kukin pystyy koostamaan itselleen vakuuttavan tarinan, josta syntyy mielikuva terveellisestä, hyvinvointia edistävästä ja luontoa säästävästä ruokavaliosta. Eikä mielikuva täysin väärä ole. Terveellinen ruokavalio voi sisältää valmisruokia ja eineksiä, kunhan se kokonaisuudessaan noudattaa ruokapyramidin periaatteita. Tasapainoisen ja monipuolisen ruokavalion rakentaminen valmisruuista ja eineksistä vaatii kuitenkin tietoa, valppautta ja viitseliäisyyttä lukea tuoteselosteet tarkasti ja huolellisesti. USA:ssa, jossa ruuan kieli- ja mielikuvamainonta ovat omaa luokkaansa, kansanterveystyön ammattilaiset ovat tiedostaneet tiedontarpeen ja se näkyy O'Donnellin kirjan suosituksissa – ihmisille pitää tarjota koulutusta, jotta he ymmärtävät, mitä tuoteselosteissa kerrotaan ja mihin kannattaa kiinnittää huomiota. Tämä saattaa kohta olla Suomessakin tarpeen, jos tuoteselosteiden E-koodit korvataan lisä-, maku- ja säilytysaineiden alkuperäisillä, virallisilla kemiallisilla nimillä. Vielä riittää, kun jaamme tietoa terveellisestä ruokavaliosta ja korostamme, että terveellinen ruokavalio on dynaaminen, päivästä toiseen vaihtuva ravintoaineiden kokonaisuus. Sen saavuttamiseksi ei tarvitse joka päivä tiukkapipoisesti tuijottaa yksittäisiin ravintoaineisiin ja niiden prosenttiosuuksiin eikä mitään eksoottisia trendidieettejä tarvita. Riittää kun syö monipuolisesti ja kohtuullisesti tavallista perinteistä suomalaista koti- ja arkiruokaa, joka on kaikkien saatavilla, kunhan vähän näkee vaivaa.

Miten ruokavalion muutos voidaan saavuttaa?

Ruokavalio on monen asian summa ja seuraus. Me ihmiset emme ole rationaalisia olentoja emmekä tee suoraviivaisia, syy-seuraussuhteeseen perustuvia terveellisiä valintoja ruokakaupassa, ravintoloissa tai illanistujaisissa. Grillimakkaraa ja pitsaa on mukavaa ja kätevää syödä, ja syömme niitä, vaikka tiedämme sen olevan epäterveellistä. Käyttäytymistä ohjaavat monet makuasiat, tottumukset, taloudelliset realiteetit ja mahdollisuudet, ajankäytön ongelmat ja kulttuuriset tekijät, jotka kietoutuvat kompleksiseksi syy-seuraussuhteiden verkostoksi ja vyyhdeksi. Yksittäistä syytä valinnoille ei ole. Ravintokäyttäytymistä ei voi mallintaa ja kuvata yhdellä teorialla niin kuin on laita sairauksien etiologiasta puhuttaessa. Kliinisessä työssä olemme tottuneet siihen, että sairauksien diagnosointi ja hoito perustuvat yhteen, mekanistiseen, luonnontieteellis-positivistiseen malliin sairauden syystä. Rasva-kolesterolihypoteesi tarjoaa yksinkertaisen, selkeän ja järkeenkäyvän mallin sydänsairauden etiologiasta. Sen mukaan ravinnon kovat rasvat nostavat veren kolesterolipitoisuutta ja kolesteroliylimäärä kertyy valtimoiden seinämiin ja aiheuttaa ateroskleroosin ja sen seurauksena sepelvaltimotaudin ja pahimmassa tapauksessa sydän- tai aivoinfarktin. Terveydenedistämistyössä meidän on totuttava siihen, että tarjolla on useita tasavertaisia selitysmalleja, joista joudumme tapauskohtaisesti valitsemaan ja käyttämään niitä, jotka parhaiten soveltuvat senhetkisiin tarpeisiimme.

O'Donnellin kirja esittelee neljä käyttäytymistieteellistä viitekehystä ja teoriaa ravitsemusneuvonnan ja opastuksen perusteluksi ja taustatueksi. Yksi teorioista on sosiaalisen oppimisen teoria. Sen mukaan me emme elä eristyksessä vaan olemme osa perhettä, työyhteisöä ja muita pienyhteisöjä ja yhteiskuntaa. Emme tee itsenäisiä päätöksiä vaan muiden tekemiset, odotukset ja arvot ohjaavat ajatteluamme ja päätöksentekoamme. Jos onnistumme luomaan työpaikalle terveellisiä ruokatottumuksia tukevan ja kannustavan ilmapiirin, terveellisestä ruokavaliosta voi tulla luonteva osa työntekijöiden arkea. He tekevät terveellisiä valintoja huomaamattaan. Tämä helpottaa yksittäisen työntekijän kamppailua ylipainoa vastaan ja terveellisen ruokavalion noudattamista.

Vähittäisen muutoksen teorian mukaan terveyden edistäminen on moniportainen prosessi. Se alkaa ahaa-elämyksestä ja muutostarpeen oivaltamisesta ja johtaa ajan myötä ja eri vaiheiden kautta pysyvään elämäntavan muutokseen. Terveydenedistämistyössä on monia mahdollisia (osa)tavoitteita, joiden saavuttamiseksi voidaan käyttää mitä erilaisimpia menetelmiä, tempauksia ja kampanjoita. Joidenkin tempausten tavoitteena on herätellä ihmisiä huomaamaan ja oivaltamaan ruokavaliomuutoksen tarpeensa. Silloin tulokseksi riittää, että ihmiset saavat ahaa-elämyksiä ja alkavat etsiä tietoa ja miettivät miten voivat paremmin huolehtia terveydestään. Tiedonjanoisille tarjotaan tietoa.

Oikean tiedon jakaminen on O'Donnellin kirjassa listattu omaksi terveydenedistämistyön viitekehykseksi. Muutos ei ole mahdollista, jos ihminen ei tiedä mihin pyrkii eikä hänellä ole tietoa, miten tavoite saavutetaan. Toisaalta ihminen pystyy vastaanottamaan vain rajallisen määrän informaatiota, joten tavoitteeseen pitää edetä pienin askelin.

Neljäs viitekehys, diffuusioteoria, lähtee siitä, että hyvät käytännöt ja kokemukset leviät sosiaalisen verkoston kautta. Kun joku onnistuu ja laihtuu ja kertoo siitä muille, muut saavat siitä tukea ja innostusta omaan arkeensa.

Kokemuksia ja tuloksia

O'Donnellin kirjasta käy ilmi, että kaksi kolmasosaa suurista, yli 750 ihmistä työllistävistä yrityksistä ja työpaikoista USA:ssa tarjoaa työntekijöilleen ravitsemusneuvontaa ja opastusta sekä veren kolesterolimittauksia. Vaikka luku ei suomalaisen mittapuun mukaan ole korkea, se yllätti minut. Olen pitänyt USA:n terveydenhuoltoa hyvin sairaala- ja sairauskeskeisenä ja markkinavetoisena. Sen ei luulisi kannustavan sairauksien ehkäisyyn. Työstä aiheutuvien sairauksien ehkäisy ja työterveyshuolto on USA:ssa lakisääteistä kuten meilläkin, mutta työterveyslääkäreitä siellä on vain kourallinen, ja he keskittyvät ammattitautidiagnostiikkaan ja lausuntojen antamiseen vakuutusyhtiöille. Kun tarkemmin ajattelen asiaa, minun ei olisi pitänyt olla yllättynyt, sillä Michiganin yliopistossa, jossa olen paljon työskennellyt, terveydenedistämistyö on hyvin aktiivista. Lähes viikoittain meidän työtekijöiden sähköpostiin tulee tiedotteita ja viestejä erilaisista kampanjoista ja projekteista, joissa meitä kannustetaan liikkumaan, syömään terveellisesti, lopettamaan tupakointi ja vähentämään alkoholin käyttöä. En ole mieltänyt näitä sähköpostiin putkahtavia viestejä työntekijöille suunnatuksi terveydenedistämistyöksi, mutta sitähän ne ovat. Se miten työntekijät niihin suhtautuvat, miten ne vaikuttavat ja millaisia konkreettisia muutoksia ne saavat aikaan ihmisten elämäntavoissa, on sitten toinen asia. Mutta sitähän terveydenedistämistyö on. Meidän pitää herätellä ihmisiä ja tarjota tietoa. Pitkässä juoksussa voimme odottaa suotuista kehitystä ihmisten elämäntavoissa ja ruokailutottumuksissa. Terveydenedistämistyössä ei ole odotettavissa nopeita konkreettisia muutoksia kuten kliinisessä työssä.

Suomessa hyvään työterveyshuoltokäytäntöön kuuluu toiminnan ja ehdotettujen toimenpiteiden seuranta ja tuloksellisuuden evaluointi. O'Donnellin kirjan kirjoittajat ovat samoilla linjoilla. He painottavat, että tuloksellisen ravitsemusneuvonnan ja opastuksen edellytys on toiminnan suunnitelmallisuus. Sillä pitää olla selkeät ja mitattavat tavoitteet ja niiden toteutumista pitää seurata ja arvioida systemaattisesti ja säännöllisesti. Toimintaa ja projektia suunniteltaessa ja aloitettaessa arvioidaan, onko se toteuttamiskelpoinen, vastaako se yrityksen toiveita ja tarpeita, ovatko sen tavoitteet realistiset ja käytettävät menetelmät ja materiaalit sopusoinnussa projektin tavoitteiden ja toimintatapojen kanssa. Kun projekti on aloitettu, sen toteutumista valvotaan ja seurataan, että se toteutetaan suunnitelmien mukaan ja varmistetaan, että se tavoittaa yrityksen työntekijät. Lisäksi seurataan ja selvitetään, miten työntekijät saamaansa valistukseen, neuvontaan ja opastukseen suhtautuvat ja miten he ottavat sen vastaan. Projektin jälkeen arvioidaan sen tuloksia, onko se muuttanut ihmisten elämäntapoja tai ruokavaliota, ovatko vaaratekijätasot alentuneet ja ovat työntekijät terveempiä ja vähemmän sairauslomilla. Tämä on haasteellinen tehtävä, eikä projektien tuloksellisuutta pysty pienillä työpaikoilla saati yksittäisen ihmisen kohdalla numeerisesti tai euromääräisesti dokumentoimaan. Suurissa aineistoissa ja meta-analyyseissa työpaikoilla tehtävän ravitsemusneuvonnan ja opastuksen tuloksellisuus on sen sijaan osoitettu. Työpaikoillaan ravitsemusneuvontaa ja opastusta saaneet ovat lisänneet mm. hedelmien ja vihannesten syöntiä ja vähentäneet rasvan käyttöä. Näissä O'Donnellin kirjassa kuvatuissa tutkimuksessa ei pystytty identifioimaan, mikä strategia tai viitekehys olisi ollut tehokkain. Parhaita tuloksia saatiin työpaikoilla, joissa vaaratekijöitä kuten veren kolesterolia seulottiin säännöllisesti ja poikkeavia arvoja saaneet työntekijät ohjattiin saamaan henkilökohtaista ravitsemusneuvontaa ja opastusta. Erityisen tärkeää oli toiminnan jatkuvuus ja interaktiivisuus. Yksittäisistä, irrallisista kampanjoista ei juuri ollut hyötyä.

Lopuksi

Löysin O'Donnellin kirjan tänä keväänä USA:n matkallani. Se avasi silmäni huomaamaan, että ravitsemusneuvonta ja opastus ovat luonteva ja tärkeä osa työterveyshuollon toimintaa ja työpaikoilla tapahtuvaa terveydenedistämistyötä. Tämä oli minulle epidemiologina ja lipiditutkijana erityisen tärkeä havahtuminen. Vaikka en tutki työterveyshuollon substanssiasioita, voin kuitenkin hyödyntää tutkimustyössä saamaani kokemusta ja tietoa työterveyslääkärin arkityössä. Elämäntapasairauksien preventiosta on ihan oikeasti hyötyä sekä asiakasyrityksille että niiden työntekijöille, joiden terveys ja hyvinvointi kohenevat. Krooniset kansansairaudet ovat edelleen ennenaikaiselle työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisen suuri aiheuttaja ja suuret yritykset joutuvat kustantamaan eläkkeet riippumatta siitä, onko eläköitymisen syynä työstä aiheutuva sairaus vai aivoinfarkti.

O'Donnellin kirjan kirjoittajat käsittelevät työpaikoilla tehtävää terveydenedistämistyötä hyvin laajasti. He esittelevät prevention teoriaa ja hyviä käytäntöjä yleisellä tasolla ja ongelmalähtöisesti, painonhallinnasta stressin hallintaan, ikäjohtamisesta työyhteisöongelmien käsittelyyn. Lisäksi he liittävät työpaikoilla tehtävän terveydenedistämistyön osaksi suurempaa kokonaisuutta, kansanterveystyötä ja kansainvälistä terveydenedistämistyötä. Monessa maassa työterveyshuolto nähdään osana kansanterveystyötä ja monissa kansanterveystieteen oppikirjoissa työpaikan vaaratekijöitä käsitellään ympäristöstä aiheutuvina terveysuhkina. O'Donnellin kirja on kirjoitettu tämän tradition mukaan. Vaikka me Suomessa lähestymme työterveyshuoltoa eri näkövinkkelistä, ongelmat ovat yhteisiä ja O'Donnellin kirjasta saa paljon uusia ideoita ja ajatuksia työterveyshuollon suunnitteluun ja arkityöhön. Siksi soisin, että tämä O'Donnellin kirja "Health Promotion in the Workplace" olisi jokaisen suomalaisen työterveyslääkärin "must" luettavien kirjojen listalla. Suosittelen. Ehdottomasti.

Michael p. O'Donnell: Health Promotion in the Workplace, Third edition. Delmar, Thomson Learning Inc, United States of America, 2002