Profession teesit

Juttusarjamme "Profession teesit" jatkuu, käsittelyssä ovat teesit 5–7. Teesien tulisi sisältää aikaa kestäviä, toisaalta yleispäteviä, toisaalta erikoisalalle tyypillisiä korkeaan tietoon, taitoon ja osaamiseen perustuvia sekä altruistisiakin, muiden hyväksi tarkoitettuja asioita. Mitä mieltä Sinä olet näistä teeseistä? Kaikki teesit on julkaistu numerossa 3/2010.

Yhteistyö on erikoisalamme ominaispiirre. Yhteistyövelvoite tulee työterveyshuoltolaista. Tähän ohjaavat myös mm. tuoreet Ahtelan, Rantahalvarin ja Kuuskosken työryhmien raportit sekä suositus Työterveyshuollon hyvästä sairaanhoitokäytännöstä. Käyttöön on otettu uusi termikin: työterveysyhteistyö.

Yhteistyö on myös paras työkalumme. Kaikki työjärjestelyt edellyttävät yhteistyötä työpaikan kanssa. Samoin työkyvyn varhainen tuki, seuranta ja hallinta sekä työpaikkaselvityksiin, terveystarkastuksiin ja toimialatuntemukseen perustuva riskinarviointi. Työkyvyn arviointi edellyttää moniammatillista yhteistyötä. Tutkimus- ja hoitopäätöksetkin on tehtävä yhteistyössä potilaan kanssa. Teemme yhteistyötä myös erikoissairaanhoidon, Kelan ja vakuutusjärjestelmän kanssa.

Yhteistyötaidot ovat siten työterveyslääkärin keskeinen työelämätaito. Yhteistyö edellyttää lääkäriltä vuorovaikutustaitoja, ajankäyttöä, työhuoneesta ulostuloa.

Ammatillisen ja lääkinnällisenkin kuntoutuksen osaaminen on työterveyshuollon erityisosaamista, samoin sosiaalivakuutus- ja vakuutuslääketiedetuntemus.

Vaikuttavuus on päivän mantra. Sekin perustuu yhteistyöhön. Työkykyongelmien koordinaatiovastuukin on nyt osoitettu työterveyshuolloille – vastuu lisännee vaikuttavuutta.

Yksilötasolla työterveyshuollon vaikuttavuus on usein mitattavissa. Tärkeimpiä työkaluja ovat keskustelut potilaan kanssa, suositukset ja lausunnot. Keskustelut sisältävät ohjausta ja neuvontaa tavoitteena potilaan paras, muutos parempaan. Onnistuuko tämä ilman yhteistyötä? Entä mikä on yritykselle annettavien lausuntojen ja suositusten tulos ilman toimivaa yhteistyötä?

Yritystason ja yhteiskuntatasonkin vaikuttavuus perustuu yhteistyöhön. Toimintamme vaikuttavuutta on vaikea, ellei mahdotonta eritellä yksinään, mutta yhteistyön tuloksia voidaan arvioida ja mitata, esim. sairauspäiviä, tapaturmia, eläkekustannuksia ym.

Lähtökohtana tässäkin on laki. Yksilötodistuksissa ja -lausunnoissa on selvästi käytävä selville, mikä on potilaan kertomaa esitietoa, mikä omia havaintoja ja tutkimustuloksia – lausunnon ehkä tärkein osa onkin status, lääkärin havainnot. Muiden tutkimuksia voidaan referoida tai liittää lausuntoon, mutta lääkäri on aina vastuussa omasta lausunnostaan ja sen oikeellisuudesta.

Yrityksillekin menevät lausunnot pitää pystyä perustelemaan objektiivisesti. Lääkäri on myös ammatillisesti riippumaton työnantajasta. Jos lääkäri ryhtyy työnantajan asiamieheksi, potilaiden luottamus katoaa ja työterveyshuollon uskottavuus rapautuu. Esim. USA:ssa on "hyviä" esimerkkejä tästä ikävästä kehityksestä. Lääkäriliitto päivitti juuri oman ohjeensa lääkärintodistuksista ja -lausunnoista.

Yleiset työelämätaidot tulevat koko ajan entistä tärkeämmiksi, erityisesti vuorovaikutus- ja yhteistyötaidot. Vuorovaikutuskoulutusta annetaan kaikille perusopiskelijoille, mutta valmiille lääkäreille varsin hajanaisesti. Ne ovat samalla taitoja, joista lääkärit kokevat saaneensa vähiten koulutusta. Toki työ opettaa, mutta hitaasti ja liian paljon yritysten ja erehdysten kautta. Tietoinen hyvin ja huonosti menneiden kohtaamisten reflektointi auttaa nopeampaan kehittymiseen, samoin itseopiskelu. Kurssejakin ja esim. työnohjausta on saatavissa. Aina voi miettiä, miten toivoisit itseäsi kohdeltavan.

Täydennyskoulutuksen on hyvä olla suunnitelmallista. Omien mieltymysten ja eteen tulevien satunnaisten koulutusten läpikäynti ei ole riittävää/parasta opiskelua. Täydennyskoulutusta tulisi olla vähintään 7 vrk vuodessa, SLL:n suosituksen mukaan 10 vrk vuodessa. Panostus on siis iso, tämän vuoksi oman yksikönkin tulisi hyötyä siitä. Yksikölläkin on hyvä olla koulutussuunnitelma, joka perustuu yksikön strategiaan, tavoitteisiin ja lääkäreiden osaamistarpeisiin.

Lääkärin työ perustuu tieteellisen tiedon soveltamiseen käytäntöön. Tämä on lääkärin valassakin sanottu. Jos tieteellistä tietoa ei ole, asiantuntijoiden parhaat käytännöt ovat tuolloin standardi. Tiedekin erehtyy, mutta omia sovelluksia ja "mutu-tuntumaa" selvästi harvemmin. Entä miten voi kehittää tieteellistä ajattelua? Hyviä tapoja voivat olla artikkelien kriittinen lukeminen, tieteen metodiikan kertaaminen, Käypä hoito -suositusten ja Cochrane-katsausten analysointi, Työterveyshuollon virtuaaliyliopiston ao. kurssille osallistuminen (Journal club ym.) jne.

Otan mielelläni vastaan palautetta teeseistä ja niihin liittyvistä näkökohdista!