Työkyky hallintaan - yhteistyöllä tuloksiin

Alkuvuodesta julkaistut työelämän kehittämistä ja työurien pidentämistä pohtineiden työryhmien ehdotukset ovat konkretisoitumassa hyvää vauhtia. Yhtenä kirjattuna päätavoitteena oli työterveyshuollon uudelleen suuntaaminen ja taikasanana sen toteuttamiseksi työterveysyhteistyö.

Yhteistyötä todella kaivataankin monella rintamalla. Yhdistyksemme sai kesälomien aikaan lausuntopyynnön koskien hallituksen esitystä sairausvakuutus- ja työterveyshuoltolain muutoksista. Työkyvyn arviointiprosessin toimivuuden parantamiseksi ehdotetaan, että sairauspäivärahan maksamisen edellytyksenä 90 sairauspäivärahapäivän jälkeen olisi, että vakuutettu toimittaa Kansaneläkelaitokselle työterveyshuollon lausunnon. Lausuntoa varten työnantajan velvollisuutena on selvittää yhdessä työntekijän ja työterveyshuollon kanssa työntekijän mahdollisuudet jatkaa työssä: voidaanko esimerkiksi työn muokkauksella, lisäkoulutuksella, osasairauspäivärahan tai muiden työaikajärjestelyjen avulla auttaa työntekijää palaamaan työhön. Työterveyslääkäri huolehtisi siitä, että potilaan hoitamiseksi ja kuntouttamiseksi on tehty kaikki voitava ja työkyky arvioitu. Ehdotettu muutos ohjaa työterveyshuoltoa ja työpaikkoja entistä tiiviimpään yhteistyöhön työntekijöiden oikea-aikaisen työhönpaluun edistämiseksi pitkän sairausloman jälkeen.

Vaikka lakimuutosesitys nykymuodossaan velvoittaa vain työterveyshuoltoa, välillisesti se koskettaa kaikkea terveydenhuoltoa, koska toteutuakseen se edellyttää nykyistä parempaa tiedonsiirtoa ja yhteistyötä eri hoitavien tahojen välillä. Ei riitä, että erikoislääkäripoliklinikat pystyvät huolehtimaan hoitotakuun edellyttämistä nimellisistä hoitoonpääsyajoista, vaan yksittäisen potilaan koko hoitoprosessin sujuvuus on voitava taata. Työterveyshuolto on nimetty työkyvyn koordinoijaksi, mutta toimiakseen koordinaatio edellyttää yhteistä näkemystä työkyvyn palauttamisen tärkeydestä ja prosessiin sitoutumista kaikilta terveydenhuoltojärjestelmän toimijoilta.

Jotta 90 päivän määräaika toimisi, työterveyslääkäri tarvitsee jo huomattavasti ennen sitä erikoislääkärin näkemyksen hoitosuunnitelmasta ja sairauden prognoosista lausuntonsa perustaksi. Joskus asia on toki selvä pelkästään työterveyslääkärinkin tutkimusten perusteella. Tiedonsiirron kankeudesta ja tietosuojasäädösten välillä järjettömältäkin vaikuttavasta tiukkuudesta on valitettu kyllästymiseen saakka. Välillä kun huomaa saavansa hoitoon lähettämästään potilaasta keskussairaalan epikriisin ilman viivettä, herää toivo, josko palautejärjestelmä sittenkin toimisi. Näitä positiivisia kokemuksia on vain valitettavan harvassa. Päättäjät ovat laittaneet toivonsa Kanta-arkistoon, jonka käyttöönotto tuntuu karkaavan aina vain kauemmaksi tulevaisuuteen. Tietotekniikka tuo toimiessaan tiedonsiirtoon nopeutta, mutta terveydenhuollon yhteinen tahtotila, jossa potilaan etu, terveys ja työkyky, olisivat keskiössä, toisi nykytilanteeseen jo valtavan parannuksen. Asiakaskeskeisyyden korostaminen on yksi keskeinen tavoitelinjaus myös uutta sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislakia sorvattaessa. Toivottavasti työterveyshuoltoa ja sen työkyvyn koordinaatioroolia ei unohdeta siinä yhteydessä.