Työterveyshuollon yhteistyöstä kirjoitettua ja säädettyä

Yhteistyöstä on säädetty monessa laissa

Työterveyshuoltolaki (21.12.2001/1383) muodostaa toimintamme perustan. Laki alkaa sanoin "Lain tarkoitus on työnantajan, työntekijän ja työterveyshuollon yhteistoimin edistää työhön liittyvien sairauksien ja tapaturmien ehkäisyä, työn ja työympäristön terveellisyyttä ja turvallisuutta, työntekijöiden terveyttä sekä työ- ja toimintakykyä työuran eri vaiheissa sekä työyhteisöjen toimintaa". Yhteistyötä yrityksen kanssa korostaa myös teksti: "Hyvän työterveyshuoltokäytännön mukaiset tehtävät toteutetaan soveltuvin osin yhteistyössä johdon, linjaorganisaation, henkilöstöhallinnon ja yhteistoimintaorganisaatioiden kanssa". Lain 12 § on myös hyvin selvä: "Työterveyshuoltoon kuuluu yhteistyö muun terveydenhuollon, työhallinnon, opetushallinnon, sosiaalivakuutuksen ja sosiaalihuollon sekä työsuojeluviranomaisen edustajien kanssa; tarvittaessa yhteisen työpaikan työnantajien työterveyshuollon palveluntuottajien ja muiden tarvittavien tahojen kanssa".

Hyvään työterveyshuoltokäytäntöön (Asetus 27.12.2001/1484) kuuluvat hyvä ammattikäytäntö, monitieteinen ja -ammatillinen toimintatapa, tarvittava tieto työpaikan työolosuhteista sekä työterveyshuoltolain 12 §:ssä tarkoitettu yhteistyö ja -toiminta.

Uuden terveydenhuoltolain (1326/2010) mukaan kunnilla on oltava terveydenhuollon järjestämissuunnitelma, joka perustuu alueen väestön terveysseurantietoihin ja palvelutarpeeseen, ja jossa sovitaan väestön terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen tavoitteista, palveluista ja toimijoiden välisestä yhteistyöstä – työterveyshuolto on yksi toimijoista. Laki on uusi, joten on mielenkiintoista nähdä, miten työterveyshuollon toimijat käytännössä otetaan huomioon.

Sairausvakuutuslain (3.12.2010/1056) mukaan työterveyshuollon kustannuksista maksettava korvaus on yleensä 50 %, mutta ennaltaehkäisevistä kustannuksista korvataan 60 %, jos työpaikalla on yhteistyössä työterveyshuollon kanssa sovitut käytännöt siitä, miten työkyvyn hallintaa, seurantaa ja varhaista tukea toteutetaan työpaikan ja työterveyshuollon yhteisenä toimintana.

Yhteistyö korostuu uusissa suosituksissa

Työterveyshuollon kehittämisen yhdeksi perusasiakirjaksi jo muotoutuneen Ahtelan työelämäryhmän raportin (Ehdotuksia työurien pidentämiseksi. Työelämäryhmän raportti 1.2.2010) tärkein tavoite on alkavien työkyvyttömyyseläkkeiden määrän merkittävä vähentäminen. Tähän tavoitteeseen työterveyshuolto voi pyrkiä erityisesti tehokkaan ja kattavan työkykyä tukevan terveydenhuoltoyhteistyön keinoin.

Raportin mukaan useatkin yrityskohtaiset esimerkit osoittavat, että työkyvyn edistämisen systemaattisilla, yhteistyöhön perustuvilla toimintamalleilla on voitu huomattavasti vähentää sairauspoissaoloja ja työkyvyttömyyseläkkeiden alkavuuksia ja myöhentää eläkkeellesiirtymisikää. Yhteistyön tarve korostuu erityisesti mielenterveysongelmaisten työssä jatkamisessa.

Työterveyshuollon sisällössä korostuvat tehokkaat ja vaikuttavat prosessit, varhainen puuttuminen ja ennaltaehkäisy, vaikuttavuuden mittarit sekä osaava yhteistyö. Viimeksi mainittu mm. sairausvakuutusjärjestelmän kanssa, ettei työntekijä ajaudu työpaikan ja työterveyshuollon vaikutuspiirin ulkopuolelle – potilasta ei saa "unohtaa". Työryhmä esitti myös, että myös työsuojelun valvontalakia täydennetään niin, että käsiteltäviin yhteistoiminta-asioihin lisätään työssä jatkamista tukevat kehittämistavoitteet ja ohjelmat. Myös työturvallisuuslaissa on yhteistyöstä omat säädöksensä.

Niin Ahtelan työryhmä kuin sen seuraajan Työhyvinvointiryhmän raportti (STM 2011:4, Kuuskosken työryhmä) esittää merkittävänä uudistuksena, että työkyvyttömyyden pitkittyessä edellytettäisiin työterveyshuollon lausuntoa jäljellä olevasta työkyvystä viimeistään 90 sairauspoissaolopäivän jälkeen. Työterveyshuollon lausunto sisältäisi työntekijän, työnantajan ja työterveyshuollon yhteistyössä tekemän selvityksen jäljellä olevaa työkykyä vastaavan työn mahdollisuuksista työpaikalla – muutoin KELA ei maksaisi potilaalle sairauspäivärahaa. Yhdeksänkymmenen päivän rajan ylitys aiheuttaisi siis automaattisesti perusteellisen, yhteistyössä tehtävän työkyky- ja työjärjestelyarvion. Toinen merkittävä esitys oli, että työterveyshuoltolakiin tehtävällä muutoksella työnantajan olisi ilmoitettava työntekijän sairauspoissaolosta työterveyshuoltoon viimeistään silloin, kun poissaolo on jatkunut kuukauden ajan.

Työterveyshuolto ja työkyvyn tukeminen työterveysyhteistyönä (STM 2011:6, ns. Rantahalvarin työryhmä) raportin mukaan "Työterveyshuollolla on hyvät mahdollisuudet edistää työikäisten työkykyä ja työssä jatkamista yhteistyössä työpaikkojen kanssa". Niinpä työterveyshuolloille annetaan vastuu koordinoida työntekijän työkyvyn tukemiseksi tarpeellisten toimenpiteiden toteutuminen työpaikalla, perusterveydenhuollossa ja erikoissairaanhoidossa – tämänkin tulisi auttaa hoidon ja kuntoutuksen viiveiden pienentämisessä ja työhön paluun tukemisessa.

Työryhmän toimeksiannon mukaisia ehdotuksia ovat mm. seuraavat: Työterveyshuollon painopisteiksi asetetaan työkyvyn seuranta ja edistäminen työuran eri vaiheissa. Työterveys-yhteistyön vahvistaminen, HTTHK:n ja valtioneuvoston asetuksen 1481/2001 tarkistaminen ja päivittäminen tukemaan uutta painopistettä. Saumaton yhteistyö työkyvyn tukemiseksi muun perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon ja kuntoutuksen kanssa; tämä edellyttää myös tietojärjestelmien yhteensopivuutta ja tarkoituksenmukaista tietojen siirtoa henkilötietosuojasäädökset huomioon ottaen. Tavoite on myös, että terveydenhuollon yhteistyössä sairaanhoitopiiri koordinoi hoitokäytäntöjä alueellaan ja työterveyshuolto työssä käyvien hoitoa, kuntoutusta ja työhön paluuta.

"Työterveyshuolto koordinoi työntekijän työkyvyn tukemiseksi tarpeellisten toimenpiteiden toteutumista työpaikalla, perusterveydenhuollossa ja erikoissairaanhoidossa".

Työterveyshuollon hyvä sairaanhoitokäytäntö -suosituksen (STM 1.4.2010) esipuheessa todetaan, että "Työterveyshuollon mahdollisuus vaikuttaa työpaikalla terveydellisten vaarojen tunnistamiseen ja riskien vähentämiseen, työyhteisön toimintaan ja työntekijöiden työympäristöön on mahdollisuus, jota muulla terveydenhuollolla ei ole käytettävissään. Työterveyshuollon toiminnan vaikutus ei kohdistu vain yksilöön vaan työhön laajemmin. Yhteistyössä työnantajan, työntekijöiden ja työsuojelun kanssa voidaan vaikuttaa terveyttä edistävästi ja työkykyä ylläpitävästi paremmin ja tehokkaammin kuin yksin toimien".

Suositus toteaa myös, että työterveyshuollon sairaanhoito on osa työpaikan ja työterveyshuollon yhteistyötä, jonka tavoitteena on työkyvyn tukeminen. Myös sairauspoissaolojen hallinnan tulee tapahtua työpaikan ja työterveyshuollon yhteisenä toimintana. Myös tämän suosituksen mukaan työterveyshuollolla on koordinoiva rooli työkyvyn tukemisessa; tavoitteena on, että työterveyshuolto ottaa koordinaatio- ja ohjausvastuun työhön liittyvien sairauksien hoitoprosessista ja työkyvyn turvaamisesta riippumatta siitä, missä hoitoa ja työkykyä tukevaa toimintaa on tarpeen toteuttaa.

Muina suosituksina, joissa yhteistyö tulee hyvin esille, voi mainita ainakin SATA-komitea (STM 2009:62), Sairauspoissaolokäytäntö työpaikan ja työterveyshuollon yhteistyönä (STM 2007), Onnistunut työkykyasioiden puheeksiotto (STM 2008). Työterveyslääkärin eettisissä ohjeissa (STLY:n kotisivut) yhteistyö muun terveydenhuollon kanssa on hyvin esillä: "Työterveyslääkärin toiminnan tavoite on joustava ja tuloksellinen yhteistyö muiden terveydenhuollon toimijoiden kanssa asiakkaan parhaaksi". KELAn työterveyspäällikkö Arto Lainekin kirjoitti Lääkärilehti Duodecimin 5.8.2011 ilmestyneessä pääkirjoituksessa Miten järjestetään hyvä työterveyshuolto? painavan puheenvuoron mm. työterveysyhteistyöstä.

Kirjoissa

Lääkäriksi -kirjassa kasvatetaan lääkärin identiteettiä ja professionaalisuutta. Kirjassa todetaan, että "Koska terveydenhuolto on luonteeltaan moniammatillista toimintaa, on tärkeää, että lääkärien peruskoulutuksessa opitaan yhteistyötä muiden ammattiryhmien kanssa". Todetaan myös, että "Koulutuksen tavoitteena on tuottaa ammattitaitoisia lääkäreitä, joiden ammatilliseen identiteettiin kuuluvat ystävällisyys, yhteistyökyky…" jne.

Työterveyshuollon oppikirjoissa yhteistyö on hyvin esillä, mutta olemmeko oivaltaneet sen riittävästi? Hyvä työterveyshuoltokäytäntö -kirjassa (2007) yhtenä koko teoksen läpäisevänä periaatteena on yhteistyö ja -toiminta. Sama koskee kirjaa Työterveyshuolto (2003), jossa lisäksi on oma kappale moniammatillisuudesta ja yhteistyöstä s. 206–211. Työstä terveyttä -kirjassa (2010) yhteistyölle on omistettu kokonainen luku ss. 226–234.

Lopuksi

Yhteistyöstä lienee jo riittävästi säädetty. Eiköhän kääritä hihat ja ruveta hommiin?