Työterveyshoitajan antama itsehoito-ohjaus auttaa lievissä alaselkävaivoissa

Tutkimus- ja kehityshanke

Toteutimme metsäteollisuusyrityksessä tutkimushankkeen, jonka puitteissa pitkäkestoisia ja toistuvia alaselkäoireita kokeneet, mutta työssä olevat henkilöt ohjattiin toisaalta lääkärin vastaanoton kautta tehostettuun kuntoutusinterventioon, toisaalta työterveyshoitajan vastaanotolle, jossa lievempiä selkäoireita kokeneet saivat standardoidun itsehoito-ohjauksen.

Tutkimushankkeen ensimmäisen osan keskeiset tulokset on esitelty aiemmin, myös tässä lehdessä (Rantonen 2010; Rantonen, Luoto et al. 2011). Tässä artikkelissa esitellään työpaikalta seulottujen, lieviä alaselkäoireita kokevien työntekijöiden parissa toteutetun itsehoito-ohjauksen tulokset.

Tutkimuksen kulku

Metsäteollisuusyrityksen henkilöstölle (n=2480) lähetettiin aluksi alaselän oireita ja haittaa kartoittava postikysely, johon vastasi 1774 henkilöä (71 %). Pitkittyvän, toistuvan alaselkäoireilun kriteereitä ja VAS-kipumittaria (Visual Analogue Scale) käyttäen vastanneiden joukosta poimittiin 312 henkilöä, joilla oli kyselyhetkellä vain lievää (VAS 100 mm janalla: 10–34 mm) alaselkäkipua. Lisäksi ennen interventioiden alkamista saman ryhmän 83 henkilöä määriteltiin ns. luonnollisen seurannan ryhmään – tutkimusjoukkoon, johon ei tutkimushankkeen osalta kohdistettu aktiivisia toimenpiteitä. Heidän oirekuvaansa kuitenkin seurattiin yhdellä postikyselyllä kahden vuoden seurantapisteessä. Sairastavuustiedot saatiin tietojärjestelmästä. Työterveyshoitajan käynneille kutsuttiin näin ollen 229 henkilöä, joista lopulta 181 henkilöä sai ohjauksen ja n. 95 % jatkoi seurannassa koko 2 vuoden ajan. Tutkimuspotilaat satunnaistettiin kahteen interventioryhmään, BB (n=89) ja BB+A (n=92). BB-ryhmä sai työterveyshoitajan vastaanotolla ns. selkäkirjan ("Back Book"), jossa korostetaan epäspesifisen alaselkäkivun spontaania paranemista, rohkaistiin liikkumaan kivusta huolimatta ja annettiin käytännöllisiä neuvoja selän ongelmien itsehoitoa varten ja toimintakyvyn kohentamiseksi. BB+A -ryhmässä tutkimuspotilaat saivat selkäkirjan lisäksi samansisältöisen suullisen ohjauksen, kestoltaan n. 20 min.

Ennen hankkeen käynnistymistä työterveyshoitaja koulutettiin n. 3–4 tunnin kestoisella koulutuksella havaitsemaan ns. vakavat alaselkäoireet ja tekemään selkäpotilaalle perustutkimus. Sen pohjalta hän kykeni erottelemaan tarkempaa tutkimusta ja hoitoa vaativan alaselkäkivun (mm. akuutit diskukset, reuman pohjalta kehittyvät oireet ja ns. maligniteetin pohjalta kehittyvät selkäsairaudet) epäspesifistä, ns. hyvänlaatuisesta alaselkäkivusta. Alkukoulutus annettiin lääkärin ja kokeneen työfysioterapeutin toimesta.

Työterveyshoitaja huolehti suvereenisti tutkimuksen sisäänotto- ja seurantavaiheet potilaskäynteineen. Hän kutsui asiakkaat tutkimuskäynneille, teki potilaille perustutkimuksen sekä satunnaisti heidät vertailututkimuksen interventioihin. Hän myös jakoi potilaille tulevan itsehoitomateriaalin ja antoi suullisen ohjauksen.

Tutkimuspotilaiden seuranta kesti kokonaisuudessaan neljä vuotta, joista kaksi ensimmäistä vuotta he kävivät säännöllisesti seurantakäynneillä (3 kk, 6 kk, 12 kk, 24 kk).

Tulokset ja kokemuksia

Tutkimushankkeen keskeinen tulos oli lievä yllätys, sillä suullisesti tehostettu itsehoito-ohjaus ei vähentänyt tutkimuspotilaiden kokemaa kipua, haittaa, kivun pelkoa tai sairaslomia sen enempää kuin pelkkä kirjallinen potilasinformaatio. Sen sijaan kipu, haitta ja kivun pelko sekä myös sairastavuus vähenivät molemmissa interventioryhmissä luonnollisen seurannan ryhmään nähden. Kaikki tutkimuksessa mukana olleet henkilöt, luonnollisen seurannan ryhmä mukaan lukien, saivat käyttää työterveyshuollon ja myös muita yleisen terveydenhuollon palveluita tarpeidensa mukaan. Kuitenkin, tutkimushankkeen puitteissa, luonnollisessa seurannassa oleville ei järjestetty ohjausta, seurantakäyntejä tai muutakaan hoitoa.

Työterveyshoitajan antama kirjallinen itsehoitoinformaatio näyttää siis riittävän varhaisen vaiheen alaselkäongelmissa, eikä erityistä suullista neuvontaa lisäksi tarvita.

Merkittävä tulos on myös se, että tässä tutkimushankkeessa, terveystarkastuksen yhteydessä alaselkäsairauden suhteen riskiryhmälle annettu alaselän itsehoito-ohjaus vähensi merkittävästi alaselän oireita, haittaa ja myös sairauspoissaoloja verrattuna siihen, ettei ohjausta järjestetä.

Johtopäätökset

Toistuva tai pitkittyvä, epäspesifi alaselkäkipu on tyyppiesimerkki yleisestä työ- ja toimintakyvyn ongelmasta, johon ei ole suoranaista lääketieteellistä hoitoa. Vaikka alaselkäoireet ovat yleisiä työikäisillä, ne ovat useimmiten lieviä tai korkeintaan keskivaikeita. Osalla potilasta (yli 10 %), alaselkäoireet jäävät kuitenkin vaivaamaan jopa loppuiäksi. Joillakin heistä oireet ovat niin merkittäviä, että ne vaativat toistuvasti hoitoa, aiheuttavat työkykyongelmia, jopa ennenaikaista eläköitymistä.

Tutkimuksen potilasseurannan toteuttanut työterveyshoitaja oli kokenut työterveyden ammattilainen, joka sai ennen tutkimuksen alkua lyhyen, mutta kattavan koulutuksen alaselkäongelmiin.

Työterveyshoitajalla on harvoin aktiivista asemaa alaselkävaivojen hallinnassa, sillä alaselkäpotilaat hoidetaan edelleen tavallisesti lääkäreiden ja fysioterapeuttien toimesta. Tässä tutkimushankkeessa työterveyshoitajan roolia laajennettiin lieväoireisen alaselkäkivun sekundaaripreventioon ja tulokset olivat hyvät. Työterveyshuolloissa ei aina ole palkkasuhteessa olevaa fysioterapeuttia, vaan palvelu ostetaan ulkopuolelta ja sen seurauksena vaihtuvuus voi olla suurta. Sen sijaan työterveyshuollon organisaatioista löytyy aina työterveyshoitaja, joka myös tekee suurimman osan sekä ikäryhmätarkastusten että muiden terveystarkastusten sisällöstä. Alaselän itsehoito-ohjaus sopi hyvin tähän kokonaisuuteen.

Kuvatun toiminnan toteutuksessa voi roolijaon lisäksi ilmaantua myös muita haasteita, kuten potilaiden motivointi, työterveyshoitajan työajan jakaminen suhteessa muihin tehtäviin ja osaamisen varmistaminen. Itsehoito-ohjauksen antaminen varhaisen vaiheen alaselkäoireissa ei kuitenkaan vaadi perusteellista osaamista tukirankasairauksista ja niiden tutkimisesta. Se vaatii pikemminkin sairauksien ennaltaehkäisyn ideologiaa ja kykyä hyvään potilaskontaktiin. Tällä oiretasolla liikuttaessa itsehoito-ohjauksen antamiseen ei kaivata lääkäriä, eikä pääosassa tapauksia fysioterapeuttiakaan. Liiallisesta diagnosoinnista, oireluokittelusta ja etiologian etsimisestä saattaa olla itsehoito-ohjauksen näkökulmasta jopa haittaa.

Tässä tutkimuksessa, noin 20 % vastaanotolle kutsutuista jäi tulematta ja noin 5 % aloittaneista lopetti seurannat kesken. Pääosa lopettaneista kertoi pettyneensä siihen, etteivät he päässeetkään tutkimuksen kautta laajempiin lääketieteellisiin tutkimuksiin.

Yhteenveto

Lieviä alaselkäoireita kokeneiden työntekijöiden parissa toteutettu, itsehoitoa korostava interventio tuotti tuloksena oireiden lievittymistä ja työkyvyttömyyden riski väheni. Kirjallinen potilasinformaatio oli keskeinen osa ohjausta, kun taas suullisen ohjauksen merkitys näyttää olevan vähäinen. Projekti toteutettiin satunnaistetulla tutkimusasetelmalla, aidossa työterveyshuollon ympäristössä, suunnattua terveystarkastusta simuloiden. Tutkimuksen käytännön toteutuksesta vastannut työterveyshoitaja hallitsi prosessin lähes itsenäisesti.

Eriasteisesti oireilevat alaselkäpotilaat on mahdollista luokitella ryhmiin, joihin kohdennetaan myös erilaisia toimenpiteitä.

Myönteiset kokemukset rohkaisevat havainnoimaan työikäisten alaselkävaivoja jo varhaisvaiheessa sekä jakamaan alaselkäongelmien hallintavastuuta myös työterveyshoitajalle.

Sekundaariprevention tapaan toteutettu itsehoito-ohjaus on edullinen keino vähentää alaselkäoireita ja työkyvyttömyyttä.