Työterveydessä kyse muustakin kuin terveydestä

Työterveyshuollossa osataan muutakin kuin kykyä diagnosoida ja hoitaa

Työterveyshuollon kehittäjät eivät ole jääneet tuleen makaamaan. Työterveyshuollossa puhutaan työhyvinvoinnin ja työkyvyn tukemisesta ja lisäämisestä. Siinä tarvitaan paljon muutakin kuin terveysosaamista. Työpaikalla tarvitaan vilpittömyyttä, suoruutta ja rehellisyyttä toisia ja itseä kohtaan. Ne ovat luottamuksen perusta ja heijastuvat myös terveyteen. Työstä täytyy voida olla ylpeä, tai muutoin menettää uskonsa itseensä. "Pitää voida kulkea selkä suorana, pää pystyssä ja rinta rottingilla".

"Nämä meidän työntekijämme ovat parhaista parhaita ammattilaisia, jotka ovat perfektionisteja ja antavat jatkuvasti 120 % kyvyistään..." sanoo Nokia Oyj:n työterveyslääkäri Hannele Heinonen (SLL, 6/2010, s. 466). Ja edelleen "Tulevaisuuden työterveyshuolto tapahtuu työntekijän luona, itse asiassa ennen kuin heillä on edes asiaa lääkärin puheille. Täytyy huolehtia siitä, ettei työssä jaksamista medikalisoida liikaa".

Työterveyshuollon merkitystä on korostettu toistuvasti, kun valtioneuvoston asettamat työelämäryhmät ovat jättäneet mietintöjään. Jukka Ahtelan työryhmän muistiota on pidetty jopa työterveyshuollon ylistyksenä. Muutos ajattelutavassa on suuri työterveyshuollon eriarvoistavasta vaikutuksesta sen avainrooliin työurien pidentämisessä (Heikki Pälve, SLL 6/2010, s. 459).

Työterveyshuoltomme on monissa kansainvälisissäkin arvioinneissa saanut kiittävät arviot. Toiminta on tehokasta ja aikaansaavaa kattaen sekä ehkäisevän että useimmiten myös hoitavan terveyspalvelun. Työssäkäyville on vaivattomasti tarjolla työterveyshuoltoa, mutta lapset, kotiäidit, eläkeläiset, työttömät ja muut työvoiman ulkopuoliset väestöryhmät eivät pääse hoidon piiriin yhtä helposti. Perusterveydenhuollon kehittäminen onkin hallituksen erityinen intressi. Eriarvoistavuusongelmat kasaantuvat, kun työtön saa hoidon hitaammin ja hankalammin, ja vähävarainen joutuu maksamaan palvelustaan enemmän kuin työssäkäyvä "varakas". Miten siis turvata yhtäläiset palvelut kaikille, työstä, asuinpaikasta, sosiaalisesta asemasta riippumatta?

Jaksatko syödä vihanneksia, harjoittaa turvaseksiä ja elää kaikin puolin kohtuullisesti?

Terveyden edistäjät puhuvat elintavoista: painonhallinnasta, tupakoimattomuudesta, hillitystä alkoholinkäytöstä, hyvistä ihmissuhteista, mielekkäästä työstä, riittävästä liikunnasta ja muista hyvistä harrastuksista työn ohessa.

Terveys ymmärrettynä laajemmin kuin vain sairauden poissaolona edellyttää jatkuvaa ponnistelua. Tavat ja kulttuuri vaikuttavat siihen, miten vaalit terveyttäsi. Kukaan ei siedä särkyä ja jomotusta pitkään, mutta kuinka moni jaksaa reagoida vyötärölle kertyneeseen ylimääräiseen viiteen senttiin?

Kotisohvalta katsottuna asiat näyttävät kaukaisilta. Mutta työpaikalla olet saavutettavissa. Työterveyshuolto voi parhaimmillaan toimia niin, että työ on järjestetty mielekkäästi, että olet osana isompaa jengiä, tunnet saavasi tukea ja apua työkavereiltasi eli sinulla on sosiaalista pääomaa, joka lisää hyvinvointiasi.

Viime vuosina olen toistuvasti törmännyt väitteeseen, jonka mukaan työterveyshuolto on uhka kansalaisten yhdenvertaisuudelle. Ne etuoikeutetut, joilla on työtä, ovat työterveyshuollon piirissä ja pääsevät helpommin myös vastaanotolle. Mutta johtuuko eriarvoistuminen työterveyshuollosta vai ehkä työn puutteesta? Vai siitä, että perusterveydenhuoltoon ei ole satsattu riittävästi? Ja onko sittenkin niin, että työn tekemisen kautta syntyvä sosiaalinen ja taloudellinen hyvinvointi koituu lopulta kaikkien ja erityisesti niiden hyväksi, jotka ovat kaikkein vähäosaisimpia? John Rawlsin (1988) oikeudenmukaisuusteorian eroperiaatteen mukaisesti tämän kaltaisessa tilanteessa "eriarvoisuus" on lähtökohtaisesti hyväksyttävää: työssä työkykyisenä ja tuottavana oleminen luo sitä yhteiskunnallista hyvää, jolla hyvinvointiyhteiskunta pidetään pystyssä ja kaikkein huonoimmassa asemassa olevien asemaa parannetaan.

"Kaikille ei maistu porkkanaraaste". Joiltakin puuttuu kyky tai mahdollisuus vastaanottaa valistusta. Ihmiset jotka eivät ole jaksaneet opiskella ja taistella työpaikkojen puolesta, jäävät helposti ulkopuolelle. Nyt ulosjäävillekin pyritään saamaan palveluja – esimerkiksi työttömien terveysneuvontaa. Ongelmana on se, miten saada työn tekemisen ulkopuolelle joutuneet motivoiduiksi ja näkemään terveys tavoittelemisen arvoisena.

Sosiaaliluokkien välinen elinajanodotteen ero on kasvanut Suomessa nopeasti. Ero on revennyt siten, että alimmassa tuloviidenneksessä elinajan odote on pysynyt 1990-luvun alun tasolla, samalla kun muissa tuloryhmissä se on kasvanut. Rikkaimpien ja köyhimpien eli ylimmän ja alimman tuloviidenneksen välinen ero on miehillä peräti 12,5 vuotta ja naisilla 6,8 vuotta. Sosioekonomisten ryhmien väliset kuolleisuuserot ovat meillä jyrkemmät kuin muissa Länsi-Euroopan maissa. Suomessa 30–59-vuotiaiden ruumiillista työtä tekevien miesten ja valkokaulusmiesten kuolleisuuden ero on selvästi suurempi kuin esimerkiksi muissa Pohjoismaissa (http://www.teroka.fi/teroka/). Duunarit ja vähiten koulutusta saaneet kuolevat selvästi tyypillisemmin kuin koulutettu valkokaulusväki sellaisiin syihin kuin väkivalta, hengityselinten taudit, runsas alkoholinkäyttö ja keuhkosyöpä. Osa kuolleisuuden ja sairastamisen eroista johtuu suoraan työstä, sillä työntekijät altistuvat työperäisille terveyshaitoille selvästi useammin kuin toimihenkilöt.

Terveyserot syntyvät monista tekijöistä. Elämäntapavalinnat, tupakka, alkoholi, ravinto ja liikunta selittävät suuren osan työntekijämiesten ja ylempien toimihenkilömiesten välisestä elinajanodotteen eroista. Tupakointi on edelleen "luokkajuttu": jo varhaisnuoruudessa syntyvät erot korostuvat aikuisuudessa. Alkoholin käyttöä voidaan pitää poikkeuksena, hyvässä ja huonossa asemassa olevat juovat miltei yhtä paljon. Hyvätuloisten juominen voi olla runsastakin, mutta työpaikka ja työterveyshuolto ohjaavat henkilön hoitoon – ellei sitten henkilö ymmärrä itse hakeutua katkaisuun.

Miksi tehdä työterveyshuoltoa, terveyttä edistävää ja sairauksia ehkäisevää työtä?

Työpaikalla voidaan tehdä vaikuttavaa työtä kasvokkain ihmisten kanssa. Siellä voidaan vaikuttaa sekä terveyteen että työhön. Kaikkea onnellisuutta emme saavuta, mutta hyvä työterveyshuolto kykenee toimimaan yhteistyössä muiden kanssa niin, että hyvinvointi työpaikalla lisääntyy, työn mielekkyys kasvaa, halu ja kyky tehdä työtä voimistuvat. Ennaltaehkäisy on aina parempaa kuin vikojen korjaaminen. Se säästää sekä inhimillistä tuskaa että rahaa.

Työn kuormittavuuden, tyytymättömyyden ja sairauspoissaolojen kesken on vahva yhteys. Samoin sairastuvuuteen liittyy puutteita työn mielekkyydessä, tekijän mahdollisuudessa vaikuttaa omaan työhönsä ja saadussa sosiaalisessa tuessa. Työn mielekkyyden kehittäminen on iso haaste, jossa työterveyshuolto voi olla mukana kannustamassa. Työssä olevat ja sinne tulevat odottavat saavansa käsityksen siitä, mikä on työn kokonaisuus, tarkoitus ja tehtävä sekä työntekijän osuus sen toteuttamisessa.

Työterveyshuolto ei moralisoi, vaikka helposti asiakkaat kokevat, että valvomme muita sormi pystyssä. Itsellemme silti suomme pieniä paheita. Riskit ovat ryhmiä varten, minä voin tehdä toisin. Tupakoija tietää tupakoinnin haitat, mutta ei silti itse usko kuolevansa keuhkosyöpään. Puolet tupakoitsijoista kuolee paheeseensa, mutta tupakoitsija voi silti luottaa intuitiivisesti onneensa.

Työterveysammattilaiset eivät myöskään pelottele vaan antavat tietoa tasa-arvoiseen, sallivaan sävyyn. Jokaisella on sitten oikeus tehdä elämällään mitä itse haluaa, mutta työssä ollessa ja työtä tehdessä hommat voidaan hoitaa fiksusti. Ehkä siitä läikähtää jotain myös työn ulkopuoliseen elämään.

Tulevaisuuden työterveystoiminta tapahtuu työpaikalla, ihmisten keskellä. Ihminen tavoittelee Aristoteleen mukaan onnellisuutta. Sen lähtökohtana ovat Aristoteleen esittämät hyveet mm. oikeudenmukaisuus, rehellisyys, anteliaisuus, mielenmaltti, ylpeys, sitoutuminen ja huumorintaju. Anteeksianto, itselle ja muille, on myös terveydelle tärkeää.

Sigmund Freud pitää terveenä ihmistä, joka kykenee rakastamaan ja tekemään töitä. Juice Leskisen näkemyksen mukaan elämästä ei selviä hengissä, kuolleisuus on toistaiseksi ollut 100 %. Odotettavissa olevaan elinaikaan keskityttäessä helposti unohtuu tämä Juicen viisaus. Mutta elämästä voi tehdä itselleen siedettävän, omilla päätöksillä. Tarkoituskaan ei ole, että työpaikan hyveelliset arvot ovat helppoja. Niiden puolesta pitää taistella.

Ja asiansa osaava työterveyshuolto voi auttaa!