Tutkimustyö ja käytännön lääkäri - utopiaa vai kultainen reunus arjen puurtamiseen?

Työterveyshuollon ja työlääketieteen tutkimusperinne

Työterveyshuollon ja työlääketieteen parissa toimivilla lääkäreillä on pitkät tutkimusperinteet aina Bernardino Ramazzinin (1633–1714) ajoista asti. Työterveyslääkärillä on aina ollut ja on edelleen aitiopaikka uusien altisteiden ja sairauksien havaitsemiseen sekä työperäisten sairauksien ja ammattitautien toteamiseen. Altisteiden ja sairauksien välisen yhteyden toteamisesta avautuu ovi sairauksien ennaltaehkäisyyn, joka on sekä eettisesti että usein myös taloudellisesti järkevä lähtökohta työperäisten riskien torjuntaan.

Lääketieteessä hoitotoimien ja lääkehoidon tulee perustua näyttöön hoidon ja muiden toimenpiteiden tehosta. Näyttöön perustuva lääketiede tulisi olla myös työterveyshuollon ja työlääketieteen johtavana periaatteena. Kun annamme suosituksia, tulisi myös seurata toimien tehoa ja vaikuttavuutta. Muuten annetut suositukset jäävät kuolleeksi kirjaimeksi eivätkä välttämättä johda toivottuun lopputulokseen. Niukkenevat voimavarat voitaisiin suunnata toisin, jos vanhan käytännöt osoittautuvat tehottomiksi.

Pitkittäistutkimuksen tekeminen, aikasarjojen ja kohorttien kerääminen on pitkäjänteistä, systemaattista työtä, joka voi viedä aikaa vuosikymmenet. Erilaisiin tilastoihin ja rekistereihin kertyy tietoa, joka vajavaisuudessaankin tarjoaa perspektiivin menneeseen ja nykyiseen diagnostiseen ja hoidolliseen käytäntöön. On sääli, jos aikaisemmin kerättyjä aineistoja ei kukaan käytä ja analysoi.

Työterveyslaitos on jo varhaisina vuosikymmeninä ollut työlääketieteellisen tutkimuksen kehto ja korkeakoulu. Monet nykyisin yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa vaikuttavista työterveyshuollon ja työhygienian asiantuntijoista ovat Työterveyslaitoksen kasvatteja. Yhteistyö TTL:n ja yliopistojen välillä on ollut luontevaa ja tiivistä. Vuosikymmenien ajan väitöskirjoja on syntynyt tasaiseen tahtiin. Sopii toivoa, että sama into säilyisi tulevaisuudessa.

Kansainvälisyys

Väitöskirjan kirjoittamisen jälkeen monet tutkijat ovat suunnanneet "postdokkaamaan" ulkomaille. Tämä avaa näköaloja ja vahvistaa kansainvälisiä yhteyksiä. Kansainvälisen verkottumisen merkitystä ei voi kylliksi korostaa. Omia yliopistojamme voisi muuttaa ystävällisemmiksi ulkomaisille tutkijavieraille. Opetusta ja jatkokoulutusta tulisi tarjota myös muilla kielillä kuin suomeksi. Turun yliopistossa on alkanut ulkomaisten luennoitsijoiden vierailujen sarja ja ulkomaalainen tutkija on rekisteröitynyt tohtorikoulutettavaksi kansanterveystieteen laitokselle. Eräs Kuopiossa väitellyt, USA:ssa professorina toimiva suomalainen sisäilmatutkija on tulossa "sapattivapaalle" Suomeen vuonna 2012. Tässä olisi hyvä tilaisuus luoda tutkijavaihtoa yliopistojen välille. Vastaavaa toimintaa on muissakin yliopistoissa.

Tutkijakoulut ja -verkostot

Työterveyshuollon tutkijaverkosto tukee työterveyslääkäreiden tutkimustyötä. Verkosto tukee erityisesti väitöskirjatutkimuksia, mutta mukaan voi tulla, jos on oma tutkimusaihe ja haluaa kehittyä tutkijana. Verkosto järjestää koulutusta, ohjausta, tarjoaa vertaistukea ja foorumin omille ajatuksille samanhenkisessä yhteisössä. Verkosto ei kuitenkaan myönnä tutkimusrahoitusta tai apurahoja. Lisätietoja ja mm. yhteystietoja verkoston toiminnasta löytyy Työterveyshuollon virtuaaliyliopiston tutkijaverkosto-osiosta www.tthvyo.fi. Verkoston vetovastuu on tänä vuonna siirtynyt Turun yliopistolle.

Jokaisen lääketieteellisen yliopiston työterveyshuollon yksiköillä on alaan liittyvää tutkimustoimintaa, josta saa tietoa yksikköjen omilta verkkosivuilta sekä kliinisiltä opettajilta ja professoreilta.

Varsinaista työlääketieteen tutkijakoulua Suomessa ei ole. Lähimpänä työterveyshuollon ja työlääketieteen toimijoita on yliopistojen yhteinen kansanterveyslaitoksen tutkijakoulu DPPH. Turun yliopiston kansanterveyslaitoksen tutkijaseminaarin ohjelma on julkaistu virtuaaliyliopiston internetsivuilla. Tilaisuuksiin ovat tervetulleita tohtorikoulutettavien lisäksi myös työterveyshuoltoon erikoistuvat lääkärit, heidän kouluttajansa ja muutkin työterveyshuollon erikoislääkärit.

Miten löydän hyvän aiheen tutkimustyölleni?

Jotkut väitöskirjantekijät törmäävät tutkimusaiheeseensa jo opiskeluaikana. Asia jää ehkä hautumaan, välillä melkein unohtuu, mutta asia ei jätä mieltä rauhaan. Kun aika kypsyy, syntyy sopiva impulssi, ja tutkimus on ihan pakko käynnistää.

Toinen, yksinkertaisempi tapa on lähestyä kokenutta tutkijaa ja tiedustella mahdollisuutta päästä mukaan tutkimusryhmään. Lähes kaikilla laajoja tutkimuskokonaisuuksia hallinnoivilla tutkijoilla on valmiita aineistoja, jotka vain odottavat innokasta penkojaa. Toisen tarjoama tutkimusaihe ei ehkä alussa tunnu kiinnostavalta ja houkuttelevalta. Mutta kun asiaan alkaa perehtyä, ruokahalu alkaa kasvaa ja aihepiiristä haluaakin oppia lisää.

Kolmas, helppo tapa on hankkiutua suurten tutkimuslaitosten rekisteripohjaisten aineistojen äärelle (THL, KELA). Sieltä löytyykin todellinen "norsujen hautausmaa". On pitkäaikaisseurantoja, kyselytutkimusaineistoja, jopa kliinisiä mittauksia ja viiden vuoden välein toistettuja suuria väestöaineistoja. Perustaulukot on ehkä julkaistu suomeksi joskus jossain, mutta esimerkiksi ammattiryhmien välisiä sairastavuuseroja ei ole koskaan tarkasteltu. Mikä aarre uteliaalle sielulle! Kansalliset tautirekisterit, kuten syöpärekisteri ja kaksosrekisteri ovat hyviä ja luotettavia perusaineistoja ja niitä onkin vuosien varrella ahkerasti hyödynnetty. Työterveyden näkökulmasta ongelman usein muodostaa luotettavan altistumistiedon saaminen, mutta Työterveyslaitoksella on tähän hyviä osittain mittauksiin, osittain arvioon perustuvia tietokantoja (FINJEM).

Käytännönläheisimmät tutkimusaiheet löytyvät usein lääkärin työtä tekevän omasta arjesta. Jokapäiväisiä asioita, kuten vaikkapa terveystarkastuksia ja niiden vaikuttavuutta, tai hengitystieinfektioita, niiden yleisyyttä ja riskitekijöitä aikuisilla on tutkittu yllättävänkin vähän. Sokeudumme helposti liian lähellä oleville epäkohdille ja alamme pitää niitä asiaan kuuluvana olotilana. Herkullisia tutkimusaiheita löytyisi esimerkiksi naisvaltaisilta matalapalkka-aloilta. Edelleen on olemassa omaa elämäänsä eläviä hypoteeseja, joiden todenperäisyyttä ei kukaan ole vaivautunut oikeasti tutkimaan. Omalta tutkimusalueeltani sisäilmaongelmien parista löytyy runsaasti väittämiä, jopa hyvin arvovaltaiselta taholta esitettynä ilman, että niiden tueksi löytyy tutkittua tietoa (esim. Allergiaohjelma 2008-18, www.fimnet.fi/cgi-cug/brs/artikkeli.cgi?docn=000035769).

Arkipäivän ongelmien ratkaisuun löytyisi käytännön lääkärin työtä tekeviltä hyviä toimintamalleja. Niitä ei vain ole julkaistu. Väitöskirja voi syntyä pala palalta ikään kuin itseltä huomaamatta, kun vaan sinnikkäästi alkaa tuottaa tekstiä omasta tutusta aiheesta tieteellisin menetelmin ja laadukkaasti tutkittuna. Suomenkielinen kirja voidaan myös hyväksyä opinnäytetyöksi, jos se täyttää muutoin laatu- ja sisältövaatimukset. Suomenkielistä väitöskirjaa voisivat puoltaa tutkimusalueen kansalliset erityispiirteet ja välitön sovellettavuus käytännön elämään.

Viimeinen, mutta vaativin vinkki innokkaalle tutkijalle on kehotus ryhtyä tutkimaan jotain oikein isoa ja vaativaa aihetta. Kynäveitsellä ja leivoshaarukalla mammutin kimppuun käyminen vaatii tietysti hullunrohkeutta, sitkeyttä, periksiantamattomuutta ja hyvät taustajoukot, mutta nämä ominaisuudet ovat eduksi kaikessa tutkimustyössä. Mahdottoman tekeminen mahdolliseksi antaa mitä suurinta sisäistä tyydytystä ja iloa. Hurmioituminen ja flow-kokemus ovat niin harvinaisia muussa käytännön työssä, että vain triathlonkilpailu, vuoren valloitus ilman lisähappea tai yksin purjehtiminen valtameren ylitse ovat siihen verrattavia kokemuksia.

Lempeä muistutus

Tutkimustyön alkuvaiheessa on muistettava rekisteröityä yliopistoon jatko-opiskelijaksi. Työlle pitää valita ohjaaja, mieluummin kaksi. Referenssit ovat tässäkin tärkeitä ja huonoa ohjausta pitää välttää kuin ruttoa. Kannattaa kilauttaa kaverille ennen kuin pilaa elämästään viisi tai kymmenen vuotta. Turun yliopiston ohjeet rekisteröitymisestä ja täydentävistä opinnoista löytyvät verkkosivuilta www.med.utu.fi/opiskelu/jatkokoulutus/. Tutkijakoulutusta on hyvä ruveta hankkimaan ajoissa, ettei käy niin kuin eräälle optimistille, joka väitöskirjakaronkan kohmelosta selvittyään huomasi, ettei hänellä ollutkaan tarvittavia opistosuorituspisteitä kasassa tohtorin tutkintotodistuksen saamiseksi, vaan titteliksi jäisi LL (väit.). Siinä vaiheessa on aika turhauttavaa osallistua tieteen filosofian johdantoluennoille.

Hyväksi lopuksi

Tutkimus vaatii sitkeitä istumalihaksia. Näin opasti minua edesmennyt ohjaajani. Illanvirkku äiti-ihminenkin saa väitöskirjan aikaiseksi, jos rinnalla on arjen vastuita jakava ymmärtäväinen puoliso, äiti tai anoppi. Tutkijan mottona olkoon: "Tietä käyden tien on vanki. Vapaa on vain umpihanki."