Tutkijasta työterveyslääkäriksi - sisäilmaa ja tupakansavua

Törmäsin sattumalta homeisiin

Kuopion yliopiston mikrobiologian laitoksella Savilahdessa törmäsin professori Rauno Mäntyjärveen, jolta hätäpäissäni kysyin syventävien opintojen aihetta, jottei laitoksella lorvailuni olisi vaikuttanut epäilyttävältä. Pahempaa itseruoskintaa ei kai voi kuvitella, kun samaan aikaan kurssikaverit juhlivat lääkiksen killalla kuplivien kuohuviinilasien ääressä.

Yllätyin kovasti, kun keskustelun aikana professori saikin mikrobiologian kuulostamaan kiinnostavalta tai jopa hyödylliseltä: homeet olivat olleet maapallolla jo ennen ihmisen soluja, ja nyt ne olivat siirtyneet metsistä heinäpaaleihin, mistä ne olivat löytäneet aikaisempaa paremman kasvualustan. Professori Mäntyjärvi ja ylilääkäri Erkki Terho olivat havainneet maanviljelijöiden sairastuvan homepölykeuhkoon hengitettyään mikrobien itiöitä homeisista heinistä. Nyt tarvittiin työjuhta, joka tekisi laboratoriossa kokeita vasta-aineiden osoittamiseksi oireilevilla maanviljelijöillä. Siitä alkoivat syventävät opintoni ja samalla pitkä taival homeiden parissa.

Syventävistä opinnoista väitöskirjaan

Muutin perhesyistä kesken opintojeni Kuopion yliopistosta Ouluun, jossa tapasin tulevan väitöskirjani ohjaajan, jo edesmenneen professori Anja Tiilikaisen mikrobiologian laitoksella. Tarjouduin jatkamaan tutkimuksia homeille altistuneiden parissa kehittäen vasta-ainemääritysmenetelmiä. Palkan tutkimustyöstä opintojen ohessa tarjosi laitoksen professori Reino Mäkitalo, joka arvasi, että rahalla saa pidetyksi köyhän opiskelijan tutkimusryhmässä mukana.

Varsinainen väitöskirjani ohjaaja, keuhkopatologian grand man, professori Seppo Sutinen opasti minua kädestä pitäen tutkijan taipaleelle ja erityisesti julkaisujen kirjoittamiseen. Tutkijaksi pyrkivää tulee ohjata ja opastaa, sillä kukaan ei osaa toimia tutkijana, ellei joku neuvo keskeisimpiä perusasioita kuten tutkimussuunnitelman tekemistä, apurahan hakua, aineiston keräystä, analysointia ja julkaisujen kirjoittamista.

Tutkijasta käytännön lääkäriksi ja erikoistumaan

Sain väitöskirjani valmiiksi vuonna 1985 eli melko pian lääkäriksi valmistumisen jälkeen. Päätin siirtyä kliiniseen lääkärin työhön ja erikoistumaan sisätaudeille Oulun yliopistosairaalaan, joskin keuhkosairaudetkin kiinnostivat. Kliinisestä työstä olin pitänyt aina erittäin paljon. Sisätauteihin erikoistuminen oli jo hyvässä vauhdissa, kun Oulun aluetyöterveyslaitoksen johtaja Juhani Hassi värväsikin minut Työterveyslaitokselle. Hän tarvitsi tutkimustyöstä kiinnostuneen lääkärin tutkijaryhmäänsä ja kehittämään kanssaan Pohjois-Suomen työterveyshuollon erikoislääkärikoulutusta ja työlääketieteen poliklinikkaa. Sisätauteihin erikoistuminen vaihtui yllättäen työterveyshuollon erikoislääkäriksi perehtymiseen.

Oulun aluetyöterveyslaitos oli erityisesti suuntautunut kylmätutkimukseen ja siellä oli menossa poromiesten työterveyshuollon laaja tutkimushanke. Poromiesten työhön liittyvät vaarat ja työperäiset sairaudet olivat työterveyslääkärin urani alun toinen iso aihealue maatalouden homepölyaltistumisen rinnalla. Miten elämä olisikaan edennyt, jos olisin keskittynyt poromiesten terveystutkimuksiin työterveyslääkärinä Pohjois-Suomessa? Tutkijan polku olisi lähtenyt eri ilmansuuntaan kuin nyt ja sisäilman sijasta tutkisin ulkoilmaa.

Väitöskirjan jälkeen post-doc tutkijana Yhdysvalloissa

Väiteltyäni kesällä 1985 tapasin sattumalta Aspergillus-homesieniä tutkineen mikrobiologigurun, intialaisyntyisen professori Kurupin, joka pyysi minua Yhdysvaltoihin tutkimusryhmäänsä post doc -tutkijaksi. Työsuojelurahaston apurahalla päätin tehdä hypyn tuntemattomaan ja lähdin vaimon ja kahden pienen lapsen kanssa Wisconsinin yliopistoon tutkijaksi. Tutkijavierailu Milwaukeessa venyi kahdeksi vuodeksi, ensin vuosi 1988 ja toinen vuoden jakso vuonna 1992.

Luulin voivani jättää homesienten tutkimisen, kun palasin Suomeen kesällä 1993. Mitä vielä! Siirryttyäni Oulusta Helsinkiin ja aloitettuani vuonna 1994 Työterveyslaitoksen Sisäilmasto-ohjelman johtajana olivat vastassa jälleen homesienet ja bakteerit, tällä kertaa rakennusten kosteusvaurioihin ja niiden aiheuttamiin oireisiin liittyen. Nyt viisitoista vuotta myöhemmin tutkimme edelleen mikrobien osuutta kosteusvauriorakennuksissa oireilevien sairauksien synnyssä. Lopullista ratkaisua ei vieläkään ole näköpiirissä.

Tupakansavua ilmassa

Sisäilmasto-ohjelman vetäjänä minua vaivasi jatkuvasti se, että tupakointi oli sallittua työpaikan sisätiloissa pilaamassa sisäilman laatua. Juoksimme tutkimassa sisäilman hiukkasia, kuituja ja mikrobeja, vaikka samoissa tiloissa tupakoitiin. Tupakansavussa on yli 50 karsinogeenia ja satoja muita terveydelle haitallisia yhdisteitä. Tupakointi voi olla jokaisen työntekijän oma asia, mutta se missä työpaikalla tupakoi, ei enää ole oma asia.

Lähdin mukaan sosiaali- ja terveysministeriön tupakkalain valmisteluun 1990-luvun alussa ja otimme Työterveyslaitokselle vetovastuun valtakunnallisesta työpaikkoja koskevasta seurantatutkimuksesta. Hiljattain oli julkaistu tieto, että myös ympäristön tupakansavu lisää riskiä sairastua syöpiin ja sydän- ja verisuonisairauksiin. Tavoitteemme oli kieltää lailla tupakointi työpaikan sisätiloissa, jotta kukaan ei altistu työn ohessa tupakansavulle. Uusi tupakkalaki hyväksyttiin vuonna 1995, minkä jälkeen tupakointi työpaikan sisätiloissa käytännössä loppui.

Ravintoloita koskeva tupakkalaki tuli voimaan vuonna 2000. Sain vuonna 2004 kutsun toimia ministeri Liisa Hyssälän selvitysmiehenä tupakkalakiin liittyen, koska monet tahot vaativat ravintoloita koskevan tupakkalain tiukentamista. Selvitykseni perustui Työterveyslaitoksen monivuotiseen seurantatutkimukseen ravintoloissa. Olimme osoittaneet, että tupakkalaki ei toiminut riittävän hyvin, ja ravintolatyöntekijät altistuivat tupakkalaista huolimatta tupakansavulle. Lakia tiukennettiin selvityksen jälkeen, ja vuodesta 2007 tupakointi onkin kielletty kokonaan ravintoloissa.

Olemme Työterveyslaitoksella seuranneet tupakkalain toteutumisesta työpaikoilla vuodesta 1994 alkaen. Aiheesta on valmistunut väitöskirjoja ja kymmeniä julkaisuja.

Työterveyslaitos on hyvä paikka tutkia ja opiskella

Olen toiminut Työterveyslaitoksella lähes 25 vuotta. Sivutoimi Tampereen ja Helsingin yliopiston työterveyden professorina on erinomaisesti sopinut Työterveyslaitoksen työn oheen ja tarjonnut mielenkiintoisen työkentän yliopistomaailmassa opettajana ja tutkijana.

Iso huoli tällä hetkellä on pula osaavista työterveyslääkäreistä tieteellisessä tutkimustyössä. Työterveyden aihealueen kehittyminen edellyttää määrätietoista tutkimustyötä ja osaavia tutkijoita. Odotukset työterveyshuollon suuntaan näyttävät yhteiskunnassa kasvavan. Uusia toimintamalleja, työkaluja ja ratkaisuja tarvitaan merkittävien ongelmien ratkaisemiseen. Tämä kaikki edellyttää tutkimus- ja kehittämistyötä, hyviä hankkeita ja osaavia tutkijoita sekä asiantuntijoita.

Lääkärit näyttävät valtaosin ohjautuneen käytännön työterveyslääkäreiksi ja asiantuntijoiksi, eivät tutkijoiksi. Niinpä työterveyden tutkimushankkeita käynnistyy liian vähän yliopistoissa ja työterveysasemilla. Onneksi Työterveyslaitos on vuosikymmenten ajan tutkinut ja kehittänyt työterveyden aihealuetta maassamme.

Työterveysalan menestymistä varten pitää pystyä houkuttelemaan uusia lääkäritutkijoita mielenkiintoisten haasteiden pariin, jotta saadaan kasvatetuksi uusi ja riittävän laaja tutkijapolvi sekä opettaja- ja tutkijakunta yliopistoihin ja tutkimuslaitoksiin. Kokemukseni Tampereen ja Helsingin yliopistojen työterveyden ryhmistä ovat olleet erittäin myönteisiä. Joukkoon mahtuu kuitenkin vielä uusia ja innokkaita työterveyslääkäreitä aluksi tutkijoiksi ja jatkossa tuleviksi tohtoreiksi ja professoreiksi.