Tapaus asbesti

Ei tainnut Pariisin maailmannäyttelyn kävijä tietää uutta rakennusmateriaalia ihaillessaan, millaisen maailmanlaajuisen katastrofin tuote tulee saamaan aikaan. Nyt reilut sata vuotta myöhemmin Suomessa kuolee tämän "ihmeaineen" uhreina vuosittain toista sataa altistunutta ja ILO:n laskelmien mukaan yli 100 000 koko maailmassa. "Ihmeaine" on tietysti asbesti. Vuonna 1900 esiteltiin asbestisementtituotteet uutena mullistavana rakennusmateriaalina. Kuituinen asbesti mahdollisti ohuempien ja kestävämpien betonituotteiden valmistamisen. Ylisanoista ei ollut tulla loppua kun asbestin teknisiä ominaisuuksia lueteltiin.

Asbestin louhinta ja tuotteiden valmistus oli lähtenyt käyntiin Pohjois-Amerikassa ja Kanadassa toistakymmentä vuotta aikaisemmin. Suomessa Paakkilan ja Maljasalmen asbestilouhokset avattiin 1918. Suomessa ja koko maailmassakin asbestin käyttö lähti reippaaseen nousuun toisen maailmansodan jälkeen ja oli suurimmillaan 1960- ja 70- luvuilla. Enimmillään kotimainen vuosikulutus oli 20 000 tonnia. Kaikkiaan Suomessa on asbestia käytetty 300 000 tonnia. Terveysvaarojen tullessa yleiseen tietoisuuteen kulutus lähti laskuun, ja lopulta asbesti kiellettiin Suomessa 1993. Maailman mitassa käyttö ei ole päättynyt, vaan vuotuiset käyttömäärät ovat yli 2 miljoonaa tonnia.

Suomen ensimmäinen asbestoosi todettiin eristäjällä vuonna 1938. Vielä 1950-luvulla asbestin oletettiin aiheuttavan sairauksia vain voimakkaassa ja pitkäkestoisessa altistumisessa kuten louhinnassa ja putkieristystyössä. Tästä suhteellisen turvallisuuden tunteesta tiedeyhteisön pudottivat epidemiologiset tutkimukset, jotka todistivat jo vähäistenkin asbestimäärien lisäävän keuhkosyöpään ja mesotelioomaan sairastuvuutta ja kuolleisuutta. Varman vaarallisuustiedon vähitellen kasautuessa paineet purkautuivat aktiiviseksi toiminnaksi, kun Asbestikomitean päätökset käynnistivät Työterveyslaitoksen asbestiohjelman 1987. Asialla oli paljon toteuttajia, mutta aktiivisimpia käynnistäjiä olivat Työterveyslaitoksen silloinen pääjohtaja Jorma Rantanen ja professori Matti Huuskonen. Komitean työ ja asbestiohjelma tuottivat paljon tuloksia. Asbestin käyttökielto tuli voimaan, purkutyöt luvanvaraistettiin, julkisiin rakennuksiin piti tehdä asbestikartoitus ja laaja asbestisairauksien seulonta toteutettiin 1990-92. Työterveyslaitoksen Kenttäklinikan bussit kiersivät kuvaamassa asbestialtistuneita ympäri Suomea. Muutama tuhat tutkittiin myös Työterveyslaitoksen Helsingin toimipisteessä. Kaikkiaan näistä reilusta 18 000 työntekijästä diagnosoitiin 3500 uutta ammattitautia. Onneksi suurin osa oli hyvänlaatuisia keuhkopussin muutoksia, mutta oli joukossa 800 uutta asbestoosiakin. Ennen ja jälkeen suuren seulatutkimuksen Kenttäklinikka teki tutkimuksena ja palveluna telakoiden, tehtaiden ja erilaisten työpaikkojen henkilöstön asbestiseulontoja vuosittain tuhansia.

Tieteellinen panos asbestihaittojen selvittämisessä on vuosien saatossa ollut valtava. PubMed istä löytyy tänään (17.10.2011) hakusanalla "asbestos" 11 224 julkaisua. Vanhin terveysvaikutuksia koskeva vuodelta 1924 (Cooke et al. 1924) ja viimeisin syyskuulta 2011 (Nagamatsu 2011). Suomalaisten osuus on merkittävä. Varhaisimpia tutkijoita olivat mm. Meurman, Kiviluoto ja Noro. Väitöskirjoja on tehty liki kolmekymmentä. Oma asbestimme antofylliitti on maailmalla harvinainen ja siihen liittyvä tutkimus on herättänyt kiinnostusta. Viime vuosien erikoisuuksia on ollut uuden sairauden kytkeminen asbestialtistumiseen: harvinaisen retroperitoneaalifibroosin (Uibu 2009). Näyttö asbestin syyllisyydestä tähän tautiin oli niin vahva, että tietyin edellytyksin se hyväksytään jo useammassa maassa ammattitaudiksi. Tampereen yliopiston ja Työterveyslaitoksen yhteistyön tuloksensa pystyttiin myös osoittamaan asbestoosiin liittyvä alveolitason tulehdus uloshengitysilman typenoksidimittauksilla ja muilla markereilla (Lehtonen et al. 2004, Lehtimäki et al. 2010). Jo pelkästään Työterveyslaitoksen tutkijat ovat julkaisseet vv. 1992-2008 359 artikkelia, joista vertaisarvioituja 139. Itse jäin asbestitiedekoukkuun kohta tullessani Työterveyslaitokselle Huuskosen Matin ja Koskisen Heikin kysymyksellä "Haluatko tehdä väikkärin?" Aineistona oli laitoksen vuosia keräämä asbestoosipotilaiden seurantatieto (Oksa 1998). Sitä sitten pakersin vuosikymmenen, mutta ei aihe ole jättänyt sen jälkeenkään, vaan johtanut aina uusiin selvityksiin.

Maailmalta vuoden 2011 myönteinen uutinen on ollut keuhkosyövän seulonnan osoittaminen kuolleisuutta alentavaksi (NLST, 2011). Tämä on kiihdyttänyt keskustelua keuhkosyöpäseulonnan aloittamista riskiryhmillä ja tähän ryhmäänhän asbestialtistuneet kuuluvat. Itsestään selvää seulonnan aloittaminen ei toki ole. Ongelmana ovat monet turhat löydökset ja taloudelliset asiat. Tämä on havaittu myös Työterveyslaitoksen parissa pienimuotoisessa seulontatutkimuksessa (Tiitola et al. 2002; Vierikko et al.2007). Toisaalta keuhkosyöpä on asbestisairauksista ainoa, johon varhaisella hoidolla voidaan vaikuttaa. Siten määräaikaistarkastusten muuttaminen määrävälein tapahtuviksi syöpäseulonnoiksi korkeimman riskin ryhmällä voisi olla hyvinkin perusteltua.

Tulevaisuus asbestitautirintamalla ei näytä pelkästään lupaavalta. Vaikka meillä asbestin käyttö kiellettiin 15 v sitten ja EU:n alueellakin 2005, käytetään asbestia maailmalla runsaasti. Jos käyttö jatkuu nykyisellään, nousee asbesti uhrien vuotuinen luku 200 000:een vuonna 2050. Kotimaisittain ongelma on mittakaavaltaan toki pienempi, mutta ongelmallista on työelämästä jääneiden altistuneiden terveystarkastusten unohtuminen ja altistumisenkin unohtuminen syöpään sairastuttaessa. Edelleen mietityttävät asbestipurkutyöt. Niitä sanotaan riittävän vielä vuosiksi tai vuosikymmeniksi. Jaksavatko purkajat olla huolellisia ja riittävätkö tekniikka ja suojavarusteet vai näemmekö kohta uuden asbestisairauksien aallon. Tähän vaaraan voivat onneksi työterveyshuollotkin toimillaan vaikuttaa. Päämääränä tulee olla huolelliset, ammattitaitoiset purkajat ja lopulta asbestiton Suomi.