Oppia ammentamassa Amerikan maalla - kokemuksia post doc -tutkijajaksolta Harvardista

Harvardin yliopisto perustettiin vuonna 1636. Nimensä yliopisto sai ensimmäisen suurlahjoittajansa John Harvardin mukaan. John Harvard jätti kuollessaan vuonna 1638 kirjastonsa ja puolet omaisuudestaan yliopistolle. Kampuksen vanhalla pääpihalla Cambridgen puolella sijaitsee John Harvardin patsas, joka on maan kolmanneksi suosituin patsasnähtävyys Lincoln Memorialin (Washington DC:ssä) ja Vapaudenpatsaan (New Yorkissa) jälkeen. Patsaan kivijalan tekstiin tutustuessa selviää, miksi sitä salaperäisesti sanotaan kolmen valheen patsaaksi.

Harvardin Yliopistossa on n. 20 000 opiskelijaa, heistä suurin osa myös valmistuu, toisin kuin esimerkiksi Bill Gates. Tässä yksityisessä yliopistossa opiskelu on kallista, ja lukuvuoden opintojaksoa varten suositellaan varattavaksi 58 000 dollaria. Tosin 65 % opiskelijoista saa ulkopuolista tukea opiskelukustannuksiinsa. Yhdysvaltain presidenteistä 12 on opiskellut Harvardissa, mm. Barak Obama, kuten myös hänen vaimonsa Michelle. Tänä keväänä valmistujaisjuhlissa pääpuhujana oli Harvardin kasvatti Ellen Johnson-Sirleaf, koko Afrikan ja Liberian ensimmäinen naispuolinen presidentti, jolle juuri myönnettiin Nobelin rauhanpalkinto. Kaiken kaikkiaan 76 Nobel-voittajaa on opiskellut Harvardissa.

Harvardin yliopisto on toistuvasti valittu maailman parhaaksi yliopistoksi. En ihmettele sitä. Opettajina ovat maailmaan parhaat asiantuntijat, opetuksen laatuun ja luonteeseen kiinnitetään paljon huomiota ja opiskelijoita arvostetaan. Post doc -tutkijat voivat Harvardissa osallistua (audit) kursseille niitä suorittamatta (siis myös maksamatta). Post doc -jaksoni ohjaaja oli sosiaaliepidemiologian professori Ichiro Kawachi. Kuuntelin hänen Society and Health - luentosarjansa innostuneena: se vahvisti identiteettiäni sosiaaliepidemiologina. No, olihan toisaalta työyhteisön sosiaalinen pääoma ja sen terveysvaikutukset post doc -tutkijavuoteni tutkimuskohde, sosiaaliepidemiologiaa jos mikä. Vakuutuin tämän tutkimusalan tavasta tarkastella väestöryhmien välisiä terveyseroja sekä niihin vaikuttavien sosiaalisten tekijöiden esiintyvyyttä ja jakautumista. Keskeisiä tutkimuskysymyksiä ovat esimerkiksi sosioekonomiset terveyserot.

Kawachi aloitti kurssin kehumalla Titanic-elokuvaa. Hänen mielestään sen katsominen on vallan mainio sosiaaliepidemiologian oppitunti, koska elokuva kuvaa hyvin sosioekonomisia terveyseroja. Hän perusti väitteensä onnettomuudessa hukkuneiden jakautumiseen eri sosiaali- ja siten myös hyttiluokkiin. Ensimmäisessä luokassa matkustaneista 130 henkilöä 329:stä (n. 40 %) hukkui kun taas alemmissa kerroksissa sijainneista hyttiluokista määrät olivat paljon suuremmat. Esimerkiksi kolmannen luokan hyteissä matkustaneista 536 matkustajaa 716:sta (73 %) hukkui. Pohdimme sitten siinä täydellä luentosalilla (180 kurssilaista) näiden erojen syitä. No, niitähän oli pohtinut Lordi Merseyn johtama komissiokin vuonna 1912 ja hämmästellyt että pelastusliivejä oli varattu vain puolelle laivan matkustajista (ja niitä saivat juuri ylemmissä hyttiluokissa olleet varakkaammat ja koulutetut, ylemmistä kerroksista myös pääsi helpommin pelastusveneisiin). Tyypillistä luennoilla ja seminaareilla oli juuri tämä interaktiivisuus; läsnäolijat kyselivät koko ajan, ja heiltä kyseltiin. Ymmärrän nyt sen, että amerikkalaiset professorit hämmästelevät kuulijakunnan hiljaisuutta pitäessään Suomessa luentoa.

Tyypillistä myöskin luennoille oli, että niillä syötiin. Monille luennoille opiskelijoita jopa houkuteltiin pizzalla tai muulla tarjoilulla. En tiedä missä vaiheessa koko maahan oli juurtunut tällainen tapakulttuuri: aina syötiin. Kadulla kävellessä, bussilla matkustaessa, koulun konsertissa monella oli mukana Starbucks'ista ostettu kahvi ja hiukopala. Tai sitten ihan purkillinen lounasta. Villeintä oli syöminen myös ruokakaupassa; sielläkin kulki ihmisiä kahvimukit kädessä. Lapset söivät kärryssä vielä maksamattomia keksejä tai viinirypäleitä. Ja sitten keskusteltiin lihavuusepidemiasta, sen syistä ja yllättävistäkin seurauksista. Lihavuusepidemia koskettaa myös lapsia ja nuoria. Yhdysvalloissa viimeisten 30 vuoden aikana lihavien (BMI>30) 6–11 -vuotiaitten lasten määrä on kaksinkertaistunut ja 12–19- vuotiaitten kolmikertaistunut. Viimeaikaiset keskustelut ovatkin suuntautuneet lasten ja nuorten lihavuuden vähentämiseen. Keinoiksi on ehdotettu (roska)ruokamainosten poistamista lastenohjelmien yhteydestä ja karkki- ja limsa-automaattien poistamista kouluista. Bostonissa on käynnissä ilmainen koululounaspilottihanke ja "Kerran vuodessa kävellen kouluun" -kampanja.

Sosiaaliepidemiologisesta näkökulmasta juuri hyvien valintojen mahdollistaminen voisi olla tehokasta. Tutkimusten mukaan esimerkiksi mitä turvallisemmiksi leikkipuistot koetaan, sitä vähäisempi on lihavien määrä kyseisellä asuinalueella. Infrastruktuurin pitäisi tukea liikuntaa elämäntapana, mutta ainakin Bostonin seudulla tiet ovat kuoppaisia ja vaarallisia pyöräillä, jalkakäytäviä on niukasti, jos ollenkaan, ja katuvalaistus on heikko. Ihmekös tuo, että kaikkialle mennään aina omalla autolla. Koulujen ruokailulinjoissa ensimmäisinä voisivat vastaan tulla vihannekset. Ruoan suhteen terveellisiä valintoja ei vaan ole aina helppo tehdä. Huono-osaisimmilla asuinalueilla ei välttämättä ole hyvätasoisia supermarketteja, vaan pikemminkin runsaasti pikaruokaketjuja. Terveyserot Yhdysvalloissa liittyvätkin myös terveellisen ruoan saantimahdollisuuksiin. Vuonna 2008 Los Angelesin kaupunki kielsi uusien pikaruokaketjujen myymälöiden perustamisen huono-osaisimmille alueille. Mutta vaikka valikoimaa löytyisi (ja sitä kyllä löytyy – meidän lähisupermarketissamme oli valehtelematta 10 metriä pitkä hyllyrivi erilaisia muroja), valintojen teko ei silti välttämättä ole helppoa. Suklaakeksejä mainostetaan sillä, että ne eivät sisällä huonoja ravintorasvoja. Hämmästyttävin löytömme oli 100 % oliiviöljyä sisältävä valmiste, joka tuoteselosteensa mukaan ei sisällä ollenkaan kaloreja! Kyseessä oli suihkutettava ruoanlaitto/paistoöljy, jonka annoskoko on ¼ sekunti. Kalorit ja ravintosisällöt kun suhteutetaan annoskokoon.

Sosioekonomisten terveyserojen vähentämiseksi tarjotaan usein vaihtoehdoksi – kuten Suomessa – tasavertaista pääsyä terveydenhuoltoon. Yhdysvalloissa sillä voisi olla merkitystä. Alimpiin sosiaaliluokkiin kuuluvista jopa 40 % ei kuulu sairauskuluvakuutusten piiriin. Presidentti Obaman lanseeraama terveydenhuoltouudistus vaikuttaisi mm. tähän. Toisaalta vakuutus ei ole sinänsä ratkaisu, koska terveydenhuollon kulut ovat järkyttävän suuria verrattuna saatuun hyötyyn. Yhtenä syynä pidetään uusien kalliiden teknologien käyttöönottoa. Magneettikuvauksia saatetaan tehdä sydäninfarktipotilaalle toistakymmentä. Kyllä systeemissäkin olisi parannettavaa. Meillä oli vakuutus, joka ei kattanut pakollista "well-child"-terveystarkastusta. Saatuamme vakuutusyhtiön kielteisen päätöksen laskun maksamisesta, saimme laskusta merkittävän alennuksen, koska maksoimme sen itse.

Ai niin, se Suomen merkitys Yhdysvaltojen itsenäistymisessä. "Bostonin teekutsut" olivat kapina Brittihallintoa vastaan vuonna 1773. Tästä alkoi tie itsenäisyyteen. Se huipentui siirtokuntien kongressin äänestykseen itsenäistymisen puolesta vuonna 1776. Tarina kertoo, että ensimmäinen äänestys meni tasan kansallismielisten ja Briteille lojaalien siirtokuntien kesken. Tarina jatkuu niin, että äänestyksen jälkeen paikalle saapui myöhässä Pennsylvanian valtuuskunnan jäsen John Morton. Puheenjohtaja ymmärsi, että enää äänet eivät voisi mennä tasan ja järjesti uuden äänestyksen. Tämä äänestys päätyi siihen että Yhdysvallat päätti itsenäistyä yhden äänen enemmistöllä heinäkuussa 1776. John Morton oli siis yksi Yhdysvaltain itsenäisyysjulistuksen allekirjoittajista. Hänen isoisoisänsä oli Martti Marttinen, joka oli kotoisin Rautalammilta ja muutti Amerikkaan 1600-luvun puolivälissä.

Kaiken kaikkiaan post doc -vuosi Harvardissa oli hieno kokemus. Yhdysvalloissa asuminen ja paikalliseen elämään tutustuminen antoi uutta näkökulmaa Amerikan historiaan ja nykypäivään.