Työtoimintalähtöinen ote ja menetelmät työterveyshuollossa - kysymyksiä, keskustelua, kehitettävää

Työn kehittäminen ei ole työterveyshuollon vaan työnantajan tehtävä

Työasiat ja työn kehittäminen ovat yksiselitteisesti työnantajan juridisen vastuun ja direktio-oikeuden alaisia. Tästä ei kuitenkaan seuraa päätelmä, etteivät työasiat kuuluisi työterveyshuollolle. Päinvastoin: työterveyshuolto toimii työnantajan palkkaamana asiantuntijana, erityisosaamisalueenaan työn ja terveyden välinen vuorovaikutus sekä terveellisten ja turvallisten työolojen kehittämiseen osallistuminen.

Väite on kuitenkin ymmärrettävä useasta eri syystä. Ensinnäkin, työtoimintalähtöinen ote ja menetelmät ovat vielä verrattain uusia. Ne kohdistuvat työssä alueille, joissa työterveyshuolto ei aiemmin ole näin selvästi toiminut. Toiseksi, väitteen taustalla saattaa olla työlähtöiseen otteeseen sisältyvän interventioiden logiikan ja toimintatapojen uutuus. Työtä ja sen muutosta koskevan oppimisen ohjaaminen ylittää kaikkein perinteisimmän mittauksiin ja raja-arvoihin perustuviin suosituksiin tai ehdotuksiin perustuneen toimintatavan.

Väitteen taustalla voi myös nähdä aiheellisen huolen. Työtoimintalähtöinen ote ja menetelmät saattavat houkutella työterveyshuoltoa ottamaan työnantajalle kuuluvaa vastuuta työn kehittämisestä. Tätä työterveyshuollon ei pidä tehdä. Työterveyshuollon toiminnan ja roolin tarkentaminen työn kehittämisessä on selvästikin tarpeen. Tarkkojen rajausten sijasta täytyisi tarkastella hyvän yhteistyön malleja ja edellytyksiä ja ehtoja eri tyyppisillä työpaikoilla.

Työterveyshuollon ei pidä lähteä toimimaan alueilla, joihin sillä ei ole osaamista

Siltä osin väitteeseen voi yhtyä, että kenenkään asiantuntijan ei tule toimia alueella, johon hänellä ei ole osaamista. Tämä on ammattieettinen peruslähtökohta.

Siltä osin väitteeseen ei voi yhtyä, että mikäli asiantuntija ei uuden haasteen kohdatessaan hanki ja kehitä siihen osaamista, vaan pitäytyy ainoastaan aiemmassa osaamisessaan, on riskinä paikalleen jääminen ja asiantuntemuksen vanheneminen.

Sama väite esitetään toisinaan muodossa, jossa korostetaan että työterveyshuollossa toimivat henkilöt ovat peruskoulutukseltaan terveydenhuollon ammattilaisia, eikä heillä siksi voi eikä tulekaan olla työoloja, työn kehittämistä jne. koskevaa osaamista.

Kuitenkin työterveyshuollon osaamisen ytimessä on nimenomaan sekä terveyden että terveydelle merkityksellisten työasioiden osaaminen.

Työtoimintalähtöisissä menetelmissä korostuu työ; liittyvätkö ne lainkaan terveyteen?

Työtoimintalähtöinen ote on keskittynyt työn parempaan ymmärtämiseen, jotta suosituksemme, ehdotuksemme ja panoksemme työn kehittämiseen olisivat vaikuttavampia. Mutta motiivi työn ymmärtämiseen ei ole muuttunut eikä saa muuttua. Ainoat syyt, miksi työterveyshuollon pitäisi paremmin ymmärtää työtä ja vaikuttaa siihen ovat terveys, hyvinvointi ja työkyky.

Kun työtoimintalähtöistä otetta on esitelty tähän mennessä, on saattanut käydä niin, että työn parempi ymmärtäminen ja työssä aikaansaadut vaikutukset ovat korostuneet. Ehkä on käynyt niin, että kun työasioita on tullut kuvauksiin ihan tavoitteiden mukaisestikin lisää ja syvällisemmin, kuvauksissa mukana olleet terveyslähtökohdat ja saavutetut terveyshyödyt ovat jääneet varjoon.

Terveydellisten lähtökohtien ja tehtyjen havaintojen terveydellisen merkityksen esiin nostaminen on tunnistettu yleiseksi kehityshaasteeksi koko työterveysalalla. Sama koskee myös työtoimintalähtöisiä menetelmiä.

Vihjaako työlähtöinen-nimitys ettei työterveyshuolto ole tähän mennessä tuntenut työtä ollenkaan tai kohdistunut työhön lainkaan?

Työlähtöisyydestä näiden menetelmien yhteydessä alkoivat ensimmäisinä puhua Helsingin kaupungin Työterveyskeskuksen työntekijät. Nimitys ei ollut kritiikkiä tähänastista työterveyshuoltoa kohtaan, vaan yritys kertoa muille mistä uusissa menetelmissä on kyse ja mihin ne kohdistuvat.

Työterveyshuolto on koko historiansa ajan ollut työstä lähtevää. Eri aikoina ja eri tarpeista tämä vain on tarkoittanut eri asioita. Työterveyshuolto on ollut eri aikoina ainakin työympäristö-, työergonomia-, työyhteisö- ja työkykylähtöistä.

Koska työlähtöinen-nimitys on herättänyt kritiikkiä, olemme syksyllä 2011 antaneet menetelmille edellä mainitut neutraalimmat ja täsmällisemmät menetelmänimet. Toinen ratkaisu on siirtyminen puhumaan artikkelin otsikon mukaisesti työtoimintalähtöisyydestä.

Pyritäänkö työtoimintalähtöisillä menetelmillä korvaamaan muut työterveyshuollon käyttämät menetelmät?

Työtoimintalähtöiset menetelmät kohdistuvat melko täsmällisesti rajattujen työkuormitus-, työn mielekkyys-, työn hallinta- ja työyhteisöongelmien esille tuomiseen ja ratkaisuihin.

Työtoimintalähtöisillä menetelmillä ei ratkaista fyysisen työympäristön riskien tunnistamista tai torjuntaa, ei myöskään työkuormituksen tai psykososiaalisen kuormituksen kaikkia näkökulmia.

Kuitenkin työtoimintalähtöinen viitekehys tarjoaa hyödyllisen tavan jäsentää ja ymmärtää työpaikan muuttuvaa toimintaa. Tällöin työterveyshuollon muidenkin suositusten osuvuus voi parantua.

Työlähtöisillä menetelmillä on työläs maine. Ovatko niillä saavutettavat tulokset ja hyödyt suhteessa niihin käytettyihin resursseihin?

Laajimmat työtoimintalähtöisistä menetelmistä vaativat suurempaa resursointia kuin tavallisimmat vakiintuneista työterveyshuollon menettelytavoista. Sen sijaan suppeammat ja integroidut työlähtöiset menetelmät eivät poikkea työmäärältään tavanomaisista työterveyshuollon toimista.

Varsinaisia kustannus-hyöty-analyyseja ei työtoimintalähtöisistä menetelmistä ole vielä tehty. Olemme kysyjien kanssa samaa mieltä siitä, että sellaisia tutkimuksia tai selvityksiä pitäisi tehdä. Myös muista työterveyshuollon käyttämistä menetelmistä.

Tieteelliset kriteerit täyttävää vaikuttavuustutkimusta ole vielä käytettävissä, mutta useita kymmeniä huolellisesti dokumentoituja tapauksia on tallennettu ja käsitelty osana laajaa kokeilu- ja kehittämistoimintaa. Tulosten mukaan menetelmillä saadaan aikaan havaittuja ongelmia ratkovia muutoksia työssä, työtä koskevan yhteisymmärryksen lisääntymistä työpaikoilla, työntekijöiden aktiivisen toimijuuden lisääntymistä, työterveyshuollon toimijoiden työtä koskevan osaamisen lisääntymistä, parempaa yhteistyötä työpaikan kanssa sekä ratkaisuja sellaisiin työyhteisö- ja yksilötapauksiin, joihin perinteisemmät menetelmät eivät ole auttaneet.

Näyttää todennäköiseltä, että menetelmistä saatavat hyödyt ylittävät menetelmien käyttöön uhratut resurssit. Mutta tämä hypoteesi täytyy vahvistaa tai kumota tulevissa tutkimuksissa.

Ovatko työlähtöiset menetelmät luksuspalveluita sellaisille työpaikoille, joilla jo muutenkin ovat asiat kunnossa? Tuhlataanko tässä työterveyshuollon vajavaisia resursseja parhaiden työpaikkojen kehittämiseen vieläkin paremmaksi? Eikö työterveyshuollon pitäisi keskittyä siihen, että edes perusasiat kaikilla työpaikoilla olisivat kunnossa?

Työtoimintalähtöisillä menetelmillä toteutetut palvelut eivät ole ylimääräinen lisäpalvelu tai palkinto hyville työpaikoille. Menetelmien avulla työterveyshuolto voi yhteistyössä toteuttaa lakisääteistä asiantuntijatehtäväänsä, kun työn muutoksesta aiheutuviin ongelmiin on priorisoitua tarttua terveys- tai työkykysyistä. Työtoimintalähtöisten menetelmien käyttö perustuu siis terveydelliseen tarpeeseen. Tässä ei ole mitään ylimääräistä tai luksusta.

Vastaus kysymykseen perusasioihin keskittymisestä riippuu siitä, mitä "perusasioilla" tarkoitetaan. (Jos niillä tarkoitetaan työterveyshuollossa ja työpaikoilla jo hyväksyttyjä perinteisempiä fyysisen työympäristön asioita on vastaus kysymykseen kielteinen.) Työterveyshuollon toiminnan täytyy olla työpaikan tarpeista, ei omista perinteistä lähtevää. Työpaikalla, jossa kriittisimmät kysymykset terveyden, työkyvyn tai hyvinvoinnin kannalta liittyvät psykososiaalisiin ongelmiin ja työn muutoksiin, on perusasia puuttua niihin ensin.

Sopivatko työlähtöiset menetelmät kaikenlaisille työpaikoille? Entä pienet työpaikat?

Työtoimintalähtöisiä menetelmiä on käytetty hyvällä menestyksellä hyvin eri tyyppisillä työpaikoilla ja eri toimialoilla.

Kannattaa muistaa, että työtoimintalähtöisiä menetelmiä on erilaisia ja eri laajuisia. Pienten työpaikkojen resurssit ovat pienempiä, joten niissä ei useinkaan ole sovellettu laajempia työtoimintalähtöisiä menetelmiä vaan tyydytty työtoimintalähtöisiä kysymyksiä sisältäviin tarkistuslistoihin tai paikallisen muutoksen malliin.

Miksi työlähtöisten menetelmien peruskäsitteet ja teoria ovat niin vaikeita ymmärtää ja vaativat pitkän kouluttautumisen ja ohjauksen ennen kuin ne hallitaan?

Työtoimintalähtöisten menetelmien peruskäsitteet ja teoria ovat vaikeita siksi, että niiden alkuperä on toisen tyyppisessä teoria- ja tutkimusperinteessä kuin mistä työterveysala on tähän asti ammentanut. Juuri samasta syystä näillä menetelmillä saadaan erilaisia ja aiemmasta poikkeavia tuloksiakin.

Mikäli työterveyshuollon halutaan yhteistyössä vaikuttavan työhön, työelämän laatuun, ja muutoksiin työterveyden näkökulmasta, sekä lisäävän ihmisten toimijuutta oman työnsä ja työelämänsä suhteen, tarvitaan uusia malleja ja uusia käsitteitä. Ja niiden haltuun ottaminen vaatii koulutus- ja kehittämisresursseja.

Vaikka työtoimintalähtöistä otetta moititaan vaikeaksi, täytyy muistaa, että jo noin 500 työterveyshuollon ja kuntoutuksen ammattilaista on varsin kohtuullisten koulutus- ja ohjauspanostuksen avulla päässyt aloittamaan näiden menetelmien käytön ja niissä harjaantumisen.

Sisältyykö työlähtöisiin menetelmiin pyrkimys kehittää työtä johonkin tiettyyn suuntaan?

Tieteenhistoriallisen tutkimuksen mukaan mikään tieteellinen teoriamalli ei ole arvovapaa eikä arvoneutraali. Arvovalinnat ja lataukset liittyvät mallien alkuperäisiin konteksteihin ja historiallisiin tilanteisiin, ja on tyypillistä että mallien yleistyessä ja vakiintuessa nämä alkuperäiset taustaoletukset unohtuvat ja malleja aletaan pitää yleisesti hyväksyttävinä ja neutraaleina totuuksina.

Työtoimintalähtöisten menetelmien taustalla olevien toiminnan teorian ja kehittävän työntutkimuksen arvolataukset liittyvät kriittiseen tutkimusperinteeseen. Niiden mukaan tutkimuksen ja interventioiden täytyisi tuoda esiin ihmisille mahdollisuudet toimia oman elämänsä, työnsä tai olosuhteidensa muuttamiseksi.

Työtoimintalähtöiseen otteeseen ei sisälly erityistä "hyvän työn" mallia, jota kohti työtä pitäisi kehittää. Ote perustuu näkemykseen, jonka mukaan samanaikaisesti esiintyvät muutokset ja muuttumattomuus aiheuttavat työhön häiriöinä ja ongelmina näkyviä kehitysjännitteitä, joiden ratkaisemista tarvitaan kehityksen aikaansaamiseksi. Siitä millaisia näiden ratkaisujen täytyisi olla, ei ole mallia, ideaalia tai suuntaa. Edes eteneminen, kehitys tai muutos ei ole itseisarvoista, sillä edetä täytyy vain mikäli toiminnassa reaalisesti näkyvät ja tuntuvat kehitysjännitteet siihen pakottavat.

Minkä työterveyshuollon ammattiryhmän käyttöön työlähtöiset menetelmät on tarkoitettu?

Työn sujuvuuden, mielekkyyden ja muutoksen kysymykset ovat alalla ainakin jossain määrin uusia painotuksia eivätkä ole laskettavissa minkään ammattiryhmän yksinomaisuudeksi. Jokainen työterveyshuollon ammattiryhmä kohtaa asiakkaita, joiden kokemat ongelmat liittyvät näihin kysymyksiin.

Työtoimintalähtöisten menetelmien koulutukseen on lähtenyt työterveyshuollon kaikkien ammattiryhmien edustajia kiinnostuksensa pohjalta. Tämä ammattiryhmärajat ylittävä ratkaisu on saanut positiivista palautetta. Työtoimintalähtöisen otteen ja menetelmien on koettu muodostavan moniammatilliselle tiimille yhteistä uutta työorientaatiota ja yhteisen toiminnan kohdetta. Tiedossa on lukuisia tapauksia, joissa oman ammattiryhmän perusosaamisen yhdistäminen työlähtöiseen välineistöön on syventänyt analyysia ja tuonut asiakkaalle lisäarvoa.

Lopuksi

Työtoimintalähtöinen ote ja menetelmät leviävät työterveyshuollossa ja muuttavat työterveyshuoltoa. Monet asiakasyritykset arvostavat työotteen ja menetelmien tuomaa lisäarvoa ja työterveyshuollon osaamista. Menetelmien jatkokehittäminen on käynnissä sekä työterveysyksiköissä että alan kehittäjien ja tutkijoiden piirissä. Tässä artikkelissa käsitellyt kysymykset ja vastaukset näyttävät omalta osaltaan tämän kehityksen haasteita ja suuntaa.