Palomiesten 13 vuoden seurantatutkimuksen tuloksia, osa 2/2

Tausta

KEVA:n tilastojen mukaan vuosina 1998–2007 vain noin puolet palomiehistä jatkoi työtään normaaliin vanhuuseläkeikään saakka. Yleisimpiä ennenaikaisen eläköitymisen syitä olivat tuki- ja liikuntaelinten sairaudet (tule-sairaudet), mielenterveyden häiriöt sekä sydän- ja verenkiertoelinten sairaudet. Yleisimmät diagnoosit liittyivät alaselkään: lannerangan välilevyrappeuma ja selkärangan nivelrikko käsittäen reilut 60 % kaikista ennenaikaiseen eläköitymiseen liittyneistä diagnooseista. (henk.koht. tiedonanto KEVA 2009.)

Artikkelin tiedot perustuvat edustavaan otokseen palomiehiä, jotka vastasivat vuosina 1996, 1999 ja 2009 valtakunnalliseen kyselytutkimukseen (N=360). Vastaajien keski-ikä vuonna 1996 oli 36 (vaihteluväli 22–49) ja vastaavasti 13 vuotta myöhemmin vuonna 2009 49 (vaihteluväli 35–62) vuotta. Aineisto ja tutkimusasetelma on kuvattu tarkemmin Työterveyslääkäri-lehden 3/2011 artikkelissa "Eri-ikäisten palomiesten terveyden ja toimintakyvyn 13 vuoden seurantatutkimus: Valtimoseinämien jäykkyyden mittaamisella uutta tietoa palomiesten terveydestä ja työkyvystä" (Punakallio ym.). Tulosten tarkastelussa on käytetty vuoden 1996 mukaan kolmea ikäryhmää: alle 30-, 30–40, ja yli 40-vuotiaat.

Alkoholiko stressilääke?

Palomiesten tupakointi väheni 13 vuoden seuranta-aikana 6 %:lla. Joka viides palomies tupakoi vuonna 2009. Palomiesten tupakointi on ollut suurin piirtein yhtä yleistä kuin muilla suomalaisilla työntekijöillä, mutta vuonna 2009 palomiehet tupakoivat hieman muuta väestöä vähemmän.

Alkoholin käyttö kaksinkertaistui seuranta-aikana ja vuonna 2009 päivittäin käyttäviä oli viidennes. Alkoholinkäytön lisääntyminen oli havaittavissa jo alle 30-vuotiaiden ryhmässä. Äskettäin julkaistussa tutkimuksessa palomiesten lisääntyneellä alkoholinkäytöllä todettiin olevan yhteyttä työstä johtuviin kuormitustekijöihin. Alkoholia saatetaan käyttää stressilääkkeenä (Bacharach 2008). Työ ja terveys -haastattelututkimuksen mukaan suomalaisen työväestön alkoholin käyttö ei ole lisääntynyt (Perkiö-Mäkelä ym. 2010).

Säännöllistä liikuntaa ilmoitti harrastavansa 77–80 % vastaajista jokaisena ajankohtana. Palomiehet harrastavat muuta väestöä enemmän säännöllistä liikuntaa. Liikunnan sisältöön tulisi kuitenkin kiinnittää huomiota palomiesten ikääntyessä ja vaivojen lisääntyessä.

Sekä varmat (nukkuu kohtalaisesti tai huonosti ja äärimmäistä väsymystä yli kolmena päivänä viikossa) että alkavat unihäiriöt lisääntyivät molempina seuranta-aikoina (taulukko «Unihäiriöt vuoden 1996, 1999 ja 2009 kyselyihin vastanneilla (N=360).»1). Alkavat unihäiriöt kaksinkertaistuivat jo alle 30-vuotiaiden ryhmässä ja niitä oli jo yli puolella vastaajista (55 %) vuonna 2009. Varmat unihäiriöt kaksinkertaistuivat puolestaan 30–39 -vuotiaiden ryhmässä, jolloin niitä oli 8 %:lla vastaajista ja alkaviakin 53 %:lla.

Vuorotyön haitat korostuvat iän myötä niiden kumuloituessa. Vuorotyöhön sopeutumiseen sekä työn ja muun elämän yhteensovittamiseen on kuitenkin syytä kiinnittää huomiota työuran kaikissa vaiheissa. Vuorotyön terveyshaitat korostuvat turvallisuusaloilla, kuten palo- ja pelastusalalla. Uupumisen estäminen ja stressinhallinta edellyttävät laaja-alaista lähestymistapaa, jossa unihäiriöiden hoidolla on tärkeä osa (Barger 2009). Unihäiriöiden lisääntymisen vuoksi on käynnistettävä unihygienian parantamiseen tähtääviä työn erityispiirteet huomioon ottava toimenpideohjelma ja sitä täydentävä tutkimustyö. Unilääkkeet esimerkiksi heikentävät tarkkuutta, hidastavat päätöksentekoa ja altistavat lämpötasapainon häiriöille. Lääkkeettömiä palomiehille sopivia hoitomuotoja tulee lisätä.

Tule-sairaudet ja tapaturmavammat yleisimpiä

Lääkärin toteamat tule-sairaudet kolminkertaistuivat 13 vuoden seuranta-aikana ja niitä oli miltei 60 %:lla vastanneista vuonna 2009. Tule-sairaudet lisääntyivät 13 vuoden aikana jokaisessa ikäryhmässä: nuorimmassa ne miltei 10-kertaistuivat, 30–39-vuotiailla miltei kolminkertaistuivat ja vanhimmassa kaksinkertaistuivat.

Tapaturmavammoja oli miltei puolella vastaajista (48 %), ja niitä oli jo vuonna 1996 yli kolmanneksella vastaajista (taulukko « Lääkärin toteamat sairaudet vuoden 1996, 1999 ja 2009 kyselyihin vastanneilla (N=360).»2). Tapaturmavammat kaksinkertaistuivat pitkällä aikavälillä alle 30-vuotiailla 20 %:sta 48 %:iin. Myös 30–39-vuotiailla tapaturmavammat lisääntyivät merkittävästi.

Verenkiertoelinten ja hengityselinten sairauksia oli noin 15–16 %:lla vastanneista vuonna 2009. Verenkiertoelinten sairaudet lisääntyivät noin 5-kertaisesti ja lisääntymistä tapahtui eniten kahdessa vanhimmassa ikäryhmässä. Hengityselinten sairaudet lisääntyivät puolestaan yli 40-vuotiailla. Mielenterveyden häiriöitä oli noin 3 %:lla vastanneista vuonna 2009 ja ne lisääntyivät merkittävästi 30–39-vuotiailla.

Mitä sairauksista voi päätellä?

Kevan tilastojen (2009) mukaan mielenterveyden häiriöt ovat suuri palomiesten työkyvyttömyyttä aiheuttava tekijä. Tässäkin seurantatutkimuksessa niiden suhteellinen osuus lisääntyi kymmenkertaisesti. Silti niiden ilmoitettu määrä tuntuu pieneltä verrattuna tilastoihin, joiden mukaan vuosina 1998–2007 mielenterveyden häiriöt ja verenkiertoelinten sairaudet aiheuttivat miltei saman verran työkyvyttömyyttä (noin 50 tapausta molemmat). Tässä tutkimuksessa verenkiertoelinten sairauksien ilmoitettu määrä oli jokaisena ajankohtana huomattavasti suurempi kuin mielenterveyden häiriöiden. Tuki- ja liikuntaelinten sairauksia oli vuonna 2009 miltei 60 %:lla. Ne lisääntyivät huomattavasti jokaisessa ikäryhmässä. Työtä haittaavista pitkäaikaissairauksista suomalaisessa työväestössä yleensä on tuki- ja liikuntaelinten sairauksien osuus 8 %, verenkiertoelintensairauksien 2 % ja hengityselinten sairauksien osuus 2 % (Perkiö-Mäkelä 2010).

Tarkemmin tule-sairauksista

Lukuunottamatta nivelreumaa lääkärin toteamat tule-sairaudet lisääntyivät sekä kolmen että 13 vuoden seuranta-aikana. Vuosina 1996 ja 1999 oli eniten iskiasoireyhtymää (9 % ja 11 % vastaajista), kun taas vuonna 2009 raajojen kulumavikaa (30 % vastaajista) ja selän alaosan kulumavikaa (23 % vastaajista). Selän alaosan kulumavika lisääntyi merkittävästi jo kolmen vuoden seuranta-aikana. (taulukko « Lääkärien toteamien tuki- ja liikuntaelinten sairauksien esiintyvyys vuoden 1996, 1999 ja 2009 kyselyihin vastanneilla aktiivisesti toimivilla palomiehillä (N=360).»3)

Selkään liittyvät sairaudet alkoivat lisääntyä 13 vuoden seuranta-aikana huomattavasti yli 30-vuotiailla. Myös raajojen kulumaviat lisääntyivät erityisesti myös 30–39-vuotiaiden ryhmässä, jossa ne kuusinkertaistuivat 30 %:iin 13 vuodessa.

Kroonisia kipuja usealla - eniten kivut lisääntyivät polvissa

Kolmen kyselyajankohdan avulla tarkasteltiin myös kipujen kulkua viidessä eri ryhmässä (taulukko «Tuki- ja liikuntaelinten oireiden kulku vuoden 1996, 1999 ja 2009 kyselyihin vastanneilla, aktiivisesti työskennelleillä palomiehillä (N=360).»4). Krooninen kipu (kipua jokaisena ajankohtana) oli yleisintä niskahartiaseudulla ja olkapäässä. Miltei kolmanneksella vastaajista kivut pahenivat polvissa. Noin neljänneksellä kivut pahenivat olkapäässä ja alaselässä ja noin viidenneksellä iskiastyyppisen selkäkivun lisäksi niska-hartiaseudulla ja käden alueella. Vaihtelevaa kipua oli noin 10 %:lla vastaajista. (taulukko «Tuki- ja liikuntaelinten oireiden kulku vuoden 1996, 1999 ja 2009 kyselyihin vastanneilla, aktiivisesti työskennelleillä palomiehillä (N=360).»4)

Ikä oli yhteydessä iskiastyyppiseen alaselkäkipuun. Alle 30-vuotiaista kivuttomia oli 80 % ja yli 40-vuotiaista enää vajaa puolet (47 %). Iskiasoireet pahenivat sekä 30–40- ja yli 40-vuotiaiden ryhmässä noin viidenneksellä vastaajista. Pahenevan, vaihtelevan ja kroonisen iskiastyyppisen selkäkivun ryhmissä oli enemmän tupakoivia palomiehiä kuin muissa ryhmissä. Lääkärin toteama selän tapaturmavamma oli yhteydessä sekä iskiastyyppiseen että muuhun selkäkipuiluun. Kroonisen ja pahenevan muun alaselkäkivun ryhmissä käytettiin alkoholia enemmän kuin muissa ryhmissä.

Niskahartiakipujen osalta alle 30-vuotiaista 44 % oli kivuttomia, ja reilu neljännes (27 %) kuului pahenevan niskahartiakivun ryhmään. Yli 40-vuotiaista viidenneksellä oli kroonista niskahartiaseudun kipua. Unen laatu oli on yhteydessä niskahartiakipuiluun.

Olkapääkivut pahenivat seuranta-aikana alle 30-vuotiaiden ryhmässä reilulla kolmanneksella (34 %). Kahdessa vanhemmassa ikäryhmässä kipujen pahenemista tapahtui noin viidennekselle palomiehistä. Olkapääkipuihin ja muihinkin käden alueen kipuihin yhdistyvät unihäiriöt.

Mitä tule-sairaudet ja -oireet kertovat?

Tässä tutkimuksessa palomiehet itse ilmoittivat, mitä lääkärin toteamia tule-sairauksia heillä on. Vastaavaa tiedonkeruumenetelmää on käytetty myös kansallisessa Terveys 2000 -tutkimuksessa (Kaila-Kangas 2007). Palomiehillä on vähemmän itse ilmoitettuja selkäsairauksia kuin samanikäisillä suomalaisilla miehillä. Tämä selittynee sillä, että selkäsairauksien vuoksi osa palomiehistä on seuranta-aikana siirtynyt työkyvyttömyyseläkkeelle tai vaihtanut ei-operatiivisiin työtehtäviin tai kokonaan toimialaa ja ne palomiehet, jotka kykenivät jatkamaan työssään koko 13 vuoden ajan, ovat selän suhteen terveempiä. Selkäsairauksien esiintyvyys olisi siis todennäköisesti merkittävästi korkeampi, jos mukana olisivat myös työkyvyttömyyseläkkeelle tms. siirtyneet palomiehet.

Noin joka neljännellä palomiehellä kivut pahenivat selässä, niskassa ja olkapäässä 13 vuoden aikana. Lähes joka toisella oli ollut iskiastyyppisiä selkäkipuja jossain vaiheessa 13 vuoden seuranta-aikaa. Tämä tulos on samansuuntainen Terveys 2000 -tutkimuksen kanssa, jossa suomalaisilla 45–54-vuotiailla miehillä iskiastyyppistä selkäkipua oli jossain elämän vaiheessa ollut 41 %:lla. Erityisen paljon oli myös sellaisia palomiehiä, joiden polvikivut pahenivat seuranta-aikana (32 %). Samanaikaisesti lisääntyivät myös raajojen kulumaviat. Kulumavikojen aiheuttama polvikipu tunnetaan herkästi operatiivisissa työtehtävissä, joissa kannetaan, nostetaan tai työskennellään polvillaan.

Riskitekijäanalyyseissä tupakointi ja alkoholin käyttö lähtötilanteessa ennustivat selkäkipuilun pahenemisen ja kroonistumisen todennäköisyyttä; nukkumisen vaikeudet selkäkipujen lisäksi myös niskahartia- ja käden alueen kipuja. Nukkumisvaikeuksien ja niskahartiaseudun kipujen yhteydestä on raportoitu myös rakennusmiehillä (Engholm & Holmström 2005). Monet työhön liittyvät psykososiaaliset tekijät ovat yhteydessä tule-oireisiin sekä rakennus- että palomiehillä. Molemmat alat sisältävät myös runsaasti huonoja työasentoja, jotka ovat tule-oireiden ja -sairauksien merkittävä riskitekijä. (Lusa-Moser, Punakallio ym. 1999). Unihäiriöitä on aiheellista seuloa systemaattisesti pelastushenkilöstön terveystarkastuksissa www.ttl.fi/fi/tyohyvinvointi/tyoaika/uni_ja_vireys/sivut/default.aspx.

Psyykkiset voimavarat säilyivät rempoista huolimatta - moni koki työn imua

Suurin osa palomiehistä arvioi psyykkiset voimavaransa vähintään keskinkertaisiksi kaikkina ajankohtina. Ainoa merkittävä muutos alkutilanteeseen nähden oli, että 13 vuoden jälkeen vain hieman useampi koki ne heikoiksi (noin viidennes vastaavista). Ikä ei ollut yhteydessä psyykkisten voimavarojen muuttumiseen.

Noin 40 % koki keskimääräistä korkeampaa työn imua ja noin 40 %:lla työn imun kokeminen oli vähäistä. Hyvä paineensietokyky ja alhainen stressi ennakoivat hyviä psyykkisiä voimavaroja. Muun muassa vaikutusmahdollisuudet työn tekemiseen sekä palautteen saaminen ja osaaminen lisäsivät työn imua.

Esimieheltä saatavan tuen sekä tietojen ja taitojen käyttömahdollisuuksien koettiin lisääntyneen. Sen sijaan etenemismahdollisuudet olivat heikentyneet ja vaikeiden työtehtävien koettiin lisääntyneen merkitsevästi. Hyvää työn kokonaishallintaa ennustivat hyvät tiedolliset ja taidolliset valmiudet työhön, mahdollisuus käyttää tietojaan työssä sekä hyvät vaikutusmahdollisuudet.

Palomiesten psyykkisen hyvinvoinnin kannalta on tärkeää kehittää stressin ja kuormittavien työtilanteiden hallintaa sekä erilaisia urapolkuja sekä etenemismahdollisuuksia. Työn voimavaroja (kuten osaaminen, vaikutusmahdollisuudet ja palautteen saaminen) kehittämällä voidaan vaikuttaa työn imuun, joka puolestaan vaikuttaa koettuun terveyteen ja elämään tyytyväisyyteen.

Lopuksi

Erityisesti palomiesten tule-vaivoihin tulisi reagoida mahdollisimman varhain, jotta vältettäisiin niiden pahenemiskierre. Työpaikalta löytyvät usein tule-oireiden ja erityisesti niistä johtuvan työkyvyttömyyden kannalta tärkeimmät riskitekijät. Pelastusalalla on erinomainen mahdollisuus kiinnittää ennalta huomiota riskitekijöihin laaja-alaisesti työhön, yksilöön ja hänen lähiympäristöönsä liittyen lakisääteisten terveystarkastusten ja toimintakykytestien yhteydessä. Työterveyshuollon osallistuminen työpaikan riskienarviointiin työhön liittyvien terveydellisten riskien tunnistamisessa auttaa myös esimiehiä ja koko henkilöstöä toimimaan tuki- ja liikuntaelimistön kannalta terveellisesti. (ks. Kallio, Airila, Lusa, 2010)

Pelastusalalla voidaan organisoida ja kehittää työtä, mutta siitä ei voida kokonaan poistaa fyysistä työkykyä vaativia työvaiheita. Siksi elintavat, mukaan lukien ruokailu ja stressinhallintakeinot, uni ja palautuminen tulisi sopeuttaa työn vaatimuksiin. Pelastuslaitosten ja heidän työterveyshuoltojensa henkilöstö voi monin tavoin tukea terveitä elintapoja ja ehkäistä sairauksien syntymistä.

Tukeva työyhteisö ja hyvä työn hallinta lisää työn imua ja auttaa jaksamaan arvokkaassa ja palkitsevassa pelastustyössä.