Työhön paluun tukeminen työtapaturman jälkeen
Tapaturmavakuutusjärjestelmä on ensisijainen korvausjärjestelmä työtapaturmissa ja ammattitaudeissa. Lakisääteisen tapaturmavakuutuksen etuna on myös mahdollisuus joustavaan työhön paluuseen ja ansiomenetyksen korvaamiseen. Työhön paluuta voidaan tukea korvaamalla osa-aikaista työhön paluuta tai ammatillisena kuntoutuksena työkokeiluna. Ammatillista kuntoutusta kutsutaan tapaturmalainsäädännössä työ- ja ansiokykyyn liittyväksi kuntoutukseksi. Tarvittaessa työhön paluun tueksi voidaan korvata myös lääkinnällistä kuntoutusta, joka on tyypillisimmin fysioterapiaa.
Työterveyshuollolla on keskeinen rooli työhön paluun tukemisessa myös työtapaturmien tai ammattitaudin kohdalla. Tehtävä voi tosin olla haasteellinen jo pelkästään siksi, että työterveyshuollolle ei aina välity tieto hoitamansa organisaation työtapaturmista eivätkä vahingoittuneet aina ohjaudu työterveyshuoltoon.
Työhön paluun tukemisella on merkittävä taloudellinen vaikutus. Puoli prosenttia työvahingoista johtaa yli vuoden poissaoloon. Niistä aiheutuvat taloudelliset vaikutukset kattavat peräti 42 % kaikista työtapaturmien kustannuksista. Työtapaturmista noin 10 % vaatii kuukaudesta vuoteen kestäneen poissaolon, jonka taloudellinen vaikutus on noin 33 %. Valtaosa, n. 90 % työtapaturmista hoituu vajaan kuukauden aikana ja niistä aiheutuvat kustannukset kattavat noin neljänneksen kaikista työvahinkojen aiheuttamista kustannuksista. (Tapaturmavahinkojen varalta, TVL 2010).
Vakuutusyhtiön käsittelyssä voidaan myös havaita sairauspoissaolon pitkittymistä ja työhön palaamisen ongelmia ennakoivia merkkejä. Raskas, fyysinen työ ja vanhuuseläkeiän lähestyminen voivat olla ennustetekijöitä työhön palaamiselle. Toipumista saattavat hidastaa myös vakuutetun heikentynyt motivaatio tai hyvä ansionmenetyskorvaus. Kun näyttää siltä, että toipuminen ei edisty ja työhön paluu pitkittyy, on tarpeen analysoida tilanne ja tarttua tukitoimiin, joita vakuutusyhtiöillä on käytettävissään tapaturmalakia soveltavana toimijana. Vahingoittuneella työntekijällä on lain mukaan paitsi oikeus, myös velvollisuus kuntoutukseen. Velvollisuus tarkoittaa sitä, että vahingoittuneelta edellytetään oma-aloitteista ja aktiivista suhtautumista kuntoutukseen ja kuntoutukseen osallistumiseen.
Työtapaturma on valtaosalla vahingoittuneista suhteellisen lievä ja hoidettavissa hyvin, yleisimpinä polven, olkapään, käden ja nilkan vammat. Työorientaatio on tuore, jolloin on tärkeää, että aikaa ei hukata ja että työhön paluu muodossa tai toisessa on suunnitelmissa alusta lähtien.
Kevennyksin paluukynnys matalammaksi
Työhön paluuta voidaan tukea järjestämällä osa-aikainen jakso yleensä omaan työhön ryhtymiseen ja paluukynnyksen madaltamiseksi. Jakson pituus ja työajat on suunniteltavissa joustavasti tarpeen mukaan. Tavallinen on 1–3 kk:n nousujohteinen jakso. Ajallisesti kevennetyn jakson korvaamisen edellytyksenä on kuitenkin se, että työntekijän työ- ja ansiokyky arvioidaan vielä selvästi alentuneeksi, muussa tapauksessa työhön palaaminen tapahtuu normaalilla tavalla. E-lausunnon kohdassa kuusi otetaan kantaa siihen onko vahingoittunut täysin vai osittain työkyvytön. Lääkäri kirjaa myös tarkan työkuvauksen ja arvioi vahingon vaikutuksen työkykyyn. Osa-aikainen työhönpaluu voi alkaa jo kolmen tapaturmasta aiheutuneen poissaolopäivän jälkeen, mutta tähän ei ole juurikaan tarvetta. Tapaturman jälkeen korvattava osa-aikainen työhön paluu vastaa pääpiirteissään Kelan osasairauspäivärahaa, jossa lääkäri kirjoittaa B-lausunnon.
Paluu voidaan järjestää myös työkokeiluna, jolloin vakuutusyhtiö korvaa täysimääräisen ansionmenetyksen. Päiväraha on vahingon vuosipäivään saakka 100 % vuosityöansioista ja siitä eteenpäin tapaturmaeläkettä, joka on 85 % vuosityöansiosta. Tapaturmakuntoutuksen ja työkokeilun edellytys on, että vahingoittuneen työ- tai toimintakyky tai ansiomahdollisuudet ovat työtapaturman tai ammattitaudin johdosta heikentyneet tai ne todennäköisesti voivat myöhemmin olennaisesti heikentyä. Työkokeilu tulisi suunnitella yhdessä työntekijän, työnantajan ja työterveyshuollon välisessä verkostoneuvottelussa. Työkokeilussa on keskeistä seurata ja tukea mahdollisimman objektiivisesti työn onnistumista ja raportoida huolellisesti perustellen. Työkokeilun järjestelyissä tehdään virallinen työkokeilusopimus tehtävistä, työajoista ja seurannasta sekä kokeilijan vakuutusturvasta. Työkokeilun suunnittelu vastaa käytännössä työeläkekuntoutuksen suunnittelua, vaikka muutoin vakuutusjärjestelmien työkokeilut eroavat toisistaan mm. edellytysten, korvausten ja hakemisen suhteen.
Työkokeilua tarvitaan erityisesti silloin, kun on epäselvää, voisiko kokeiltava työ onnistua. Epäonnistumisen kriittinen analyysi on tarpeen: mikä onnistui ja mikä ei ja näkemys siitä, miksi jokin ei toimi. Sekä työnantajan että työterveyshuollon näkemykset ovat tarpeen. Hyvän eli perusteltuja vastauksia antavan työkokeilun jälkeen on ammatillisen kuntoutuksen suunnittelussa mahdollista paremmin edetä silloinkin, kun kokeilun tulos ei puolla siirtymistä kyseiselle työalalle. Työtapaturman jälkeinen työkokeilu eroaa siis varsin paljon työeläkepuolen työkokeilusta.
Tapaus 1: Kevennetty paluu
29-vuotias elintarviketehtaan pakkaaja sai oikean etusormen kärkijäsenen vamman, jonka johdosta sormesta jouduttiin amputoimaan puolet. Kipu ja arkuus sormessa jatkuivat. Kahden kuukauden päästä päädyttiin neurinooman poistoon. Operaatio auttoi jonkin verran, mutta arkuus sormenpäässä jatkui. Kolmen viikon kuluttua aloitettiin toimintaterapia ja kuuden viikon päästä alkoi kevennetty työhön paluu nousujohteisesti kahden kuukauden ajan. Vakuutettu pärjäsi tämän jälkeen käsien käyttöä vaativassa omassa työssään aluksi silikonisuojatupen avulla. Työhön paluun aikana ansion alenema korvattiin. Työntekijä oli ollut työhön paluun vaiheessa työterveyshuoltoon yhteydessä. Työterveyslääkäri oli laatinut huolellisesti E-lausunnon, kirjannut työnkuvan, vamman vaikutuksen työkykyyn ja ehdottanut osatyökyvyttömyyttä.
Tapaus 2: Työkokeilu
45-vuotias hitsaaja putosi 1,5 metriä ja sai oikean olkapään kiertäjäkalvosimen repeämän ja niskan venähdyksen. Potilaan olkapää operoitiin ja fysioterapiassa liikelaajuus edistyi, mutta olkapäähän jäi voimattomuutta. Lisäksi työntekijällä oli ajoittain niskaperäistä huimausta. Työkokeilu suunniteltiin työterveyshuollossa ja työnantaja oli myötämielisesti mukana. Kuntoutuja työskenteli kahden kuukauden ajan verstasolosuhteissa, jossa pärjäsi myös käsien ylätason työssä. Kiipeilyä ja hankalia työasentoja sisältävään omaan työhönsä kuntoutuja siirtyi kuukaudeksi, jolloin todettiin työnteon onnistuvan ja huimausoireen lieventyneen siten, että siitä ei koitunut estettä työlle. Työkokeilu korvattiin kuntoutuksena kokonaan. Työterveyshuolto koordinoi ja seurasi kuntoutujaa koko työkokeilun ajan ja myös sen jälkeen varmistaen menestyksellisen työhön paluun.
johtava asiantuntijalääkäri
Pohjola Vakuutus Oy
Anne Lamminpää
ylilääkäri
Pohjola Vakuutus Oy
anne.lamminpaa@pohjola.fi