Kivun hoitaminen on ihmisen hoitamista

Hyvää tekevä vuorovaikutus antaa ja ylläpitää toivoa

Aika ajoin kuulen asiakkaani käyneen "hyvällä lääkärillä". Tyytyväisyyden anatomia on pääsääntöisesti muodostunut kokemuksesta tulla kuulluksi ja ymmärretyksi, lääkärin kiinnostuksesta hänestä ihmisenä – ei polvena, niskana tai välilevyn pullistumana – omien vaikutusmahdollisuuksien ja toivon lisääntymisestä sen suhteen, että kyllä tästä selvitään.

Välinpitämättömyys tai syyllistäminen voivat lisätä asiakkaan adrenaliinin, noradrenaliinin ja kortisolin vapautumista. Ongelmien pohtiminen harjaannuttaa ongelmien pohtimiseen. Huolestumisen väsymätön treenaaminen kehittää siinä varmasti. Jo kehän tunnistaminen voi olla merkittävä käännekohta kuntoutumisessa.

Hankala asiakas vai hankala sairaus – nimeämme asioita, jotka havaitsemme helpommin

Suurin este muutokselle parempaan on toivottomuus. Lamauttaa, jos kukaan ei osaa auttaa. Se mihin fokusoimme, täyttää nopeasti tietoisen mielemme. Kipupotilaan saattaisikin kipupäiväkirjan pitämisen sijaan olla hyödyllisempää pitää kivuttomuuspäiväkirjaa. Oireilun tarkalla kirjaamisella saatamme tukkia aivojen etuotsapoimun asioilla, jotka voivat lisätä kipuaistimuksia. Huomiota kannattaa laventaa siihen, mitä selviytymiskeinoja asiakas on käyttänyt ja huomannut edes vähäistä onnistumista.

Sen sanominen, että "tämän kanssa pitää vain oppia elämään" tapahtuu nopeasti. Sen tutkimiseen, miten siinä elämisen oppimisessa voi kehittyä, tarvitaan usein hieman enemmän aikaa. Esimerkiksi mahdolliset kipuun liittyvät pelot eivät katoa mihinkään, jollei uusia keinoja vaikuttaa oireisiin etsitä ja löydetä. Keinottomuus voi aikaansaada kokemuksen, ettei pysty itse vaikuttamaan elämänsä kulkuun. Jollei kerran osaa, niin miksi vaivautua yrittämään?

Kolmas edistymisen este voi syntyä arvottomuudesta. Kaikkea on kokeiltu ja mikään ei ole auttanut. Ei kannata jatkaa. Pahimmassa tilanteessa ihminen vielä osoitetaan olevan vastuussa omiin vaivoihinsa. Asiakas voi esimerkiksi vastaanotolle tullessaan sanoa, että "joo, mä tiedän, että mun olis pitänyt treenata lihaksia" tai "venytellä", tai muuta vastaavaa. Huolimaton terapeutti vahvistaa asiakkaan itsesyytöksiä nyökyttelemällä päätään hymähtämänsä "niin" tai "joon" tahtiin.

Ihminen on individi – jakamaton, samoin kuin hänen elämänsä

Fysioterapiassa tutkimus- ja hoitotilanteiden kesto ja toistuvuus mahdollistaa ääneen ajattelua muustakin kuin ihmisen osista ja niiden puutteista tai huonokuntoisuudesta. Fysioterapian perusolemukseen kuuluu ihmisen koskettaminen niin tutkimisen kuin käsittelynkin aikana. Hyvää tekevää vuorovaikutusta voisi kuvata koko kehon kokemuksella, jossa samanaikaisesti toteutuu läsnäoleva kuuntelu, kokonaistilanteen peilaaminen ja sanoittaminen, vaikutusmahdollisuuksia lisäävien uusien näkökulmien pohtiminen, palautteen lukeminen, muutosta etsivä toiminta ja asiakkaan oman aktiivisuuden saaminen käyttöön. Yhä useammat fysioterapeutit ovatkin nykyään omien käsityötaitojensa lisäksi jatkokouluttautuneet terapeuttisessa vuorovaikuttamisessa.

Vuorovaikuttamisen erilaiset ulottuvuudet

Baltimorelainen tutkijaryhmä on tehnyt useita tutkimuksia terapiasuhteen vaikutuksista. Eräässä purettiin 127 lääkärin nauhoitetut vastaanottotilanteet ja tunnistettiin viisi erilaista vuorovaikuttamisen mallia. 32 % konsultaatioista oli puhtaasti biomedisiinisiä, jossa lääkäri antoi tietoa ja teki päätökset asiakkaan puolesta. Laajennetuiksi biomedisiinisiksi kohtaamisiksi luokiteltiin 33 % ja niissä käsiteltiin edellisen lisäksi lyhyesti asiakkaan psykososiaalisia pulmia. Biopsykososiaalisia oli 20 % tapaamisista. Näissä bio-, psyko- ja sosiaaliset asiat esiintyivät samassa suhteessa. Psykososiaalisia kommunikaatiomalleja oli 8 % ja silloin asiakas puhui eniten omasta elämästään ja huolistaan. Viides oli kuluttajasuuntautunut malli (8 %), konsumerismi, jossa lääkäri toimi konsulttina vastaten asiakkaan kysymyksiin ja asiakas tuli vastaanotolle omien "tilaustensa" kanssa hakemaan haluamaansa palvelua. Sekä lääkärit että asiakkaat kokivat biomedisiinisen kohtaamisen vähiten tyydyttäväksi. Lääkärien mielestä aika käytettiin hyödyttömästi ja asiakkaiden mielestä heidän huolensa eivät tulleet kuulluiksi. Asiakkaat kokivat parhaaksi psykososiaalisen konsultaation ja lääkärit kuluttajasuuntautuneet kohtaamiset. Riippumatta asiakkaan valittamista vaivoista lääkärit säilyttivät oman kommunikaatiomallinsa.

Onnistumisen vaatimuksista jokainen on tärkein

Lääketieteellinen suuntautuneisuus koostuu biomedisiinisestä osaamisesta. Silloin lääkäri tai terapeutti johtaa kommunikaatiota. Fokuksessa ovat mm. kyseleminen, tutkiminen, ohjaus ja neuvonta, diagnoosi, tutkimustulosten tulkinta, hoitolinjan valinta, näyttö, toimenpiteet, jne. Tutkittaessa vallitsee "lääketieteellinen todellisuus", jossa usein erilaisilla testeillä kuormitetaan eri kudoksia ja rakenteita. Testien tarkkuus ja herkkyys vaihtelevat ja väärät positiiviset ja väärät negatiiviset voivat sekoittaa kokonaiskuvaa. Asiakas on kuitenkin käyvästi tutkittu ja hoidettu.

Samanaikaisesti asiakkaan tutkimisessa on läsnä myös "kliininen todellisuus". Se sisältää kolme testiä, jotka lähes aina ovat positiivisia ja joiden tarkkuus ja herkkyys ovat ylivoimaisia. Ensimmäinen testi on: "Näytä, millä liikkeellä tai asennolla tai miten toimimalla saat oireesi pahenemaan." Toinen testi on ensimmäisen testin perusteella löytyneen identtisen oireen palpoiminen. Kolmas testi tehdään sanomalla asiakkaalle: "Näytä, millä liikkeellä tai asennolla tai miten toimimalla saat oireesi helpottumaan tai kokonaan pois."

Näyttämällä asiakas osoittaa voivansa itse vaikuttaa oireisiinsa. Testi on aina positiivinen ja sitä seuraava asiakkaan "oman" kivun löytäminen käsin koskettamalla on tärkeää. Moni asiakas kertoo erikseen, kuinka lääkäri oli tutkiessaan koskettanut ja käännellyt häntä. Nämä testit ovat myös niitä, joihin seuravilla käynneillä oireilua voidaan verrata. Kun asiakas vielä arvioi oireensa voimakkuuden nollasta kymppiin, niin hoidon etenemisen seuranta helpottuu.

Kivun hoitaminen on ihmisen hoitamista

Virallisen diagnoosin lisäksi hoidamme aina myös epävirallista tautiluokkaa, jolle ei ole ICD-koodia. Kaikessa hoitamisessa kysymyksen "Mitä tämä ihminen tarvitsee voidakseen elää ihmisarvoista elämää?" pitäminen mielessä voi auttaa fokusoimaan asioihin, jotka auttavat terapeuttia ja asiakasta parempaan suuntaan.