Alexander-tekniikka: tasapainoa, vapautta, läsnäoloa, työkykyä

Lähtökohtia

Alexander-tekniikan lähtökohta on ihmisen kokonaisvaltaisuus. Ihminen toimii ja reagoi mihin tahansa kokonaisuutena. Se joka nyt kirjoittaa tätä tekstiä, ei ole pelkkä sormi tai käsi tai edes käsi yhdistettynä ajatukseen. Kyse on aina enemmästä, kokonaisuudesta. Koko kehoni ja mieleni (myös emootioni, ja miten koen tämän kirjoitustilanteen, mikä on vireystilani jne.) ovat osallisina. Täsmällisin vastaus kysymykseen "kuka kirjoittaa?" on: minä kirjoitan.

Tasapaino, koordinaatio, vapaus ja läsnäolo liittyvät ihmisen työ-, toiminta- ja liikkumiskykyyn.

Alexander-tekniikassa tutkitaan kehon ja mielen välistä vuorovaikutusta hyvin maanläheisellä tavalla. Yleensä lähdetään työskentelemään yksinkertaisten perustoimintojen kautta: istuminen, seisominen, käveleminen ja puhuminen.

Kyse on oppimisesta. Alexander-tekniikan avulla oppilas voi tulla tietoiseksi kehoaan ja mieltään vuosikausia rasittaneista (jännitys-) tottumuksista – ja päästä irti näiden tottumusten automaattisuudesta. Oppilaan osallisuus työskentelyssä on keskeistä.

Alexander-työ on käytännöllistä työtä ja tutkimista. On haastavaa ymmärtää Alexander-menetelmän epäsuora luonne. Se ei ole joukko vinkkejä, miten tehdä asiat, vaan hienovarainen taito tiedostaa ja purkaa haitallisia tottumuksia, jotka häiritsevät vaivatonta ja luonnollista tapaa olla (tasapaino, koordinaatio, liikkumiskyky, hengittäminen, äänen vapaa muodostuminen).

Oppimisprosessi

Alexander-tekniikan kokemuksellisen oppimisprosessin sanallinen kuvailu on väistämättä epätyydyttävää. Se on kaukana siitä oikean oppimistilanteen elävästä vuorovaikutuksesta, jossa suuri osa informaatiosta tulee kosketuksen kautta.

Ensimmäinen askel on tiedostaa haitallisia tottumuksia, ennen muuta jähmettävä "perustapa" olla ja "käyttää itseään" hetkestä hetkeen. Se on usein niin automatisoitunut, että jatkuva jähmettäminen ja "jarruttaminen" – ja reagoiminen jähmettämällä lisää! – ei välttämättä edes tunnu jähmettämiseltä: se saattaa tuntua aivan tavalliselta, normaalilta, rennolta, luonnolliselta. Tottumuksenmukainen tapa olla ehdollistaa kaiken muun toiminnan.

Musiikki-instrumentin epävireisyys vaikuttaa rajoittavasti kaikkeen, mitä instrumentilla soitetaan. Hieman samoin on laita ihmisen, joka on itse itsensä instrumentti kaikessa toiminnassaan.

Noidankehästä irti pääseminen vaatii ensiksi kykyä tietoisesti ja rakentavasti pysähtyä. Autoilutermein: epätarkoituksenmukaisesti toimiva automaattivaihteisto vaihdetaan manuaalivaihteistoon. Harjoittelemme käyttämään kytkintä: painamatta jarrua, vaihtamatta heti ja samaan aikaan liike jatkuu (näemme, kuulemme, tunnemme... olemme eläviä ja yhteydessä sekä itseemme että ympäristöömme), otamme aikalisän. Tämä aikalisän merkitys on estää välitön, tottumuksenmukainen reaktio ja luoda tilaa ja aikaa havaitsemiselle ja harkinnalle.

Taito kohdata mitä tahansa ilman, että on pakko reagoida välittömästi, on välttämätön askel saada hieman väljyyttä ja vapautta suhteessa haitallisiin, automatisoituneisiin tapoihin olla ja reagoida. Se on edellytys muutokselle, tietoiselle valinnalle sen suhteen, miten olla ja käyttää itseään. Ilman tätä kykyä totunnaiset, kaavamaiset tavat käyttää itseämme lähtevät toteutumaan jo paljon ennen kuin edes huomaamme ne. Tästä syystä suora lähestymistapa tehdä heti paremmin ei toimi, se vain vaikeuttaa ja mutkistaa prosessia. Tämä ilmiö on melko helppo demonstroida ja havaita Alexander-opettajan ohjauksessa.

Seuraava askel on tunnistaa se, ettemme voi luottaa aistitajuumme (sensory appreciation) eli siihen, mikä tuntuu oikealta esim. tasapainon, koordinaation, hengityksen tai äänen suhteen. Luonnolliselta tuntuu yleensä se, mihin olemme tottuneet, oudolta se, mihin emme ole, riippumatta siitä, onko se haitaksi vai eduksi.

Rakentavan muutoksen isoin este on luottaminen omaan "rekisteriin", jonka mukaan koemme asiat ja tilanteet luonnollisina tai luonnottomina. Se kertoo vain tottumuksista, jolloin muutos tuntuu väistämättä väärältä tai oudolta. Tämä on ydinsyy sille, miksi Alexander-tekniikan kaltaista opetusta tarvitaan. Ihminen ei välttämättä voi luottaa rekisteriinsä, siihen miten hän kokee olevansa vapaa, tasapainossa, luonnollinen. Alexander-prosessi pyrkii tämän luotettavuuden parantamiseen.

Alexander-tekniikalla on kaksi merkittävää keinoa muuttaa sitä, minkä aivot kokevat normaaliksi, oikeaksi, luonnolliseksi. Ensimmäinen on suostuminen opettajan ohjaukseen, jolloin oppilas saa kokemuksen toisenlaisesta tavasta käyttää itseään. Toinen keino on oppilaan oma ajattelu. Oppilas harjoittelee jättämään itsensä niin rauhaan kuin mahdollista, lysähtämättä tai ryhdistäytymättä, ja samanaikaisesti lähettää viestejä aivoista kehoon. Näiden viestien merkitys on ohjelmoida uudestaan se, miten keho kokonaisuutena organisoituu rakentavasti. Rohkaisemme laajenevaa suuntaa, avautuvaa suuntaa. Se on ensisijainen, perustilanne. Supistuva, suojautuva suunta on erityistilanne. Tämäkin on melko helppo demonstroida ja havaita opettajan ohjauksessa.

Palatakseni vertaukseen musiikki-instrumentista: nämä sanalliset suuntaukset virittävät meitä luonnolliseen, aukeavaan suuntaan. Kohti suuntaa, joka on jo olemassa, luonnollisten tasapaino- ja ryhtimekanismien palauttamista kohti.

Alexander-työssä emme opettele esim. istumaan, kävelemään tai hengittämään – tuollaiset asiat opimme jo aivan pieninä. FM Alexanderin sanoin: opettelemme olemaan häiritsemättä sitä, että "oikeat asiat tekisivät itse itsensä".

Suuntaukset eivät ole mielivaltaisia, vaan niillä on järjestyksensä. Hyvän koordinaation avain kaikilla selkärankaisilla on pään, kaulan ja selän välinen vapaa ja pitenevä yhteys ja tasapaino. Kuten taitava ratsastaja pyrkii varmistamaan, ettei hevonen jäykistä kaulaa, vaan että sen pää vapautuu, selkäranka pääsee pitenemään ja raajat täyteen pituuteensa, myös Alexander-opettaja rohkaisee tätä laajenevaa ja vapautuvaa suuntaa sekä omassa että oppilaan kehossa. Oppilas oppii ohjelmoimaan itse tätä suuntaa tietoisesti ajattelemalla. "Annan kaulani vapautua, antaakseni pääni mennä eteen ja ylös, antaakseni selkäni/vartaloni pidentyä ja leventyä."

Suuntaaminen muuttaa pikkuhiljaa parempaan suuntaan rekisterikokemusta siitä, mikä on normaalia ja luonnollista. Se taas luo edellytykset esteettömälle liikkumiselle, hengittämiselle ja äänen toiminnalle.

Kyse ei todellakaan ole tempuista vaan pitkäjänteisestä työstä.

Mihin Alexander-tekniikka auttaa?

British Medical Journalissa julkaistiin vuonna 2008 laaja vertaileva tutkimus Alexander-tekniikan, liikunnan ja hieronnan toimivuudesta alaselkäkivun hoidossa. Tutkimuksen mukaan Alexander-tekniikan yksityisoppitunneilla on pitkäaikaista vaikutusta kroonisiin tai toistuviin alaselkäkipuihin. Alexander-työ kohensi merkittävästi selkäpotilaiden toimintakykyä ja elämänlaatua. Kipupäivät vähenivät huomattavasti.

Linkki sekä BMJ:n artikkeliin että suomenkieliseen tiivistelmään on artikkelin lopussa.

Työkyvyn ylläpitämisen kannalta mielenkiintoinen projekti alkoi vuonna 2002, kun mm. maailmankuuluja linkkuveitsiä valmistava sveitsiläinen suuryritys Victorinox otti Alexander-tekniikan osaksi yrityksensä toimintakulttuuria. Yritykseen palkattiin oma Alexander-tekniikan opettaja ja alettiin perehdyttää kaikki työntekijät Alexander-tekniikkaan. Seuraavan kuuden vuoden aikana sairauspoissaolot vähenivät 40% ja yrityksen tuotanto lisääntyi merkittävästi.

Kun yrityksen tuotantopäällikkö Paul auf der Maur vuonna 2008 kertoi Alexander-opetuksen vaikutuksista henkilöstön työkykyyn ja sairauspoissaoloihin Alexander-tekniikan kongressissa, hän totesi sen olleen yrityksen paras sijoitus tällä vuosituhannella. Linkki esitelmään on artikkelin lopussa.

Alexander-tekniikka sai alkunsa yhdestä miehestä, tasmanialaisesta näyttelijästä, joka halusi voittaa hengitykseen ja ääneen liittyvät vaikeutensa. Hän onnistuikin ja palasi näyttämölle menestyksellisesti. Hänen kollegansa Australiassa kiinnostuivat suurista muutoksista hänen äänessään ja liikkumisessaan. Samoihin aikoihin, 1890-luvun lopulla, useat lääkärit alkoivat lähettää Alexanderin opetettavaksi ns. toivottomia tapauksia, erityisesti liittyen hengitysvaikeuksiin ja koordinaatio-ongelmiin. Vastoin alkuperäistä pyrkimystään Alexander siirtyi esiintyjästä opettajaksi. Lääkäriystäviensä painostuksesta hän muutti 1904 Lontooseen, sen aikaisen maailman keskipisteeseen, "ettei tekniikka kuolisi hänen mukanaan takapajuisessa Australiassa". 1930-luvulla Alexander katsoi saaneensa riittävästi kokemusta ja aloitti 3-vuotisen opettajankoulutuksen. Nykyäänkin koulutuksen perusta on samanlainen: kokopäiväinen koulutus, 4–5 tuntia päivässä, viisi päivää viikossa, kolme vuotta.

Miten Alexander-tekniikkaa voi oppia?

1960-luvulla Alexander-opettajia alettiin kouluttaa järjestelmällisemmin, niin että sillä alkoi olla vaikutusta muuallekin kuin joihinkin näyttelijä-, muusikko- ja lääketieteellisiin piireihin. Nykyisin Alexander-opettajia on koko maailmassa vajaa kolmetuhatta, joista tuhatkunta Englannissa. Suomessa opettajia on noin 25, ja lisää valmistuu vuosittain.

Koska jokaisen ihmisen tottumukset ja tapa käyttää itseään on hyvin yksilöllinen, on Alexander-tekniikan opetuskin yksilöllistä. Yksityisoppitunnilla opettaja ohjaa oppilasta sekä käsillään että sanallisesti kohti tasapainoisempaa ja vaivattomampaa tapaa olla ja liikkua. Käytännössä oppilas tutustuu Alexander-tekniikan periaatteisiin yksinkertaisten perustoimintojen, kuten kävelemisen ja istumisen kautta.

Opettajan käsin ohjaus on tärkeää, koska totutut tavat ovat niin automatisoituneet kehon asento- ja liikemuistiin, että oma koordinaatio narraa. Oma yritys tuottaa vain tottumuksenmukaisia liikkeitä. Oppilaan täytyy siis antautua opettajan vietäväksi, jotta aistit oppisivat uusille tavoille. Samalla opettaja ohjaa puheellaan kehoa laajenemaan tietoisen ajattelun kautta, ei konkreettisesti venyttämällä. Ajatus lisää lihasaktiivisuutta ja herättää kehon toimintavalmiiksi jännittämättä sitä liikaa. Kokemuksen ja havaintokyvyn karttuessa oppilas oppii ymmärtämään tottumuksiaan: kuinka hän luo jännitystiloja, kuinka hän voi ehkäistä ja vapauttaa niitä. Alexander-tekniikan avulla on mahdollista muuttaa pitkäaikaisia (kehon ja mielen) tottumuksia, ja sitä kautta parantaa kestävästi toimintakykyään.

Toinen oppimisen muoto ovat erilaiset pienryhmäkurssit. Kurssilla voi saada lyhyessä ajassa monipuolisen johdannon tekniikan perusteisiin ja mahdollisuuksiin. Ne voivat toimia myös hyvänä pohjana yksityistunneille