RAHAT TAI HENKI!

Terveydenhuollon kriisi ei johdu hyvin toimivasta työterveyshuollosta

Viime aikoina työterveyshuolto on saanut osakseen yllättävää kritiikkiä, sen on väitetty eriarvoistavan kansalaisia! Työssäkäyvät saavat nopeasti ja vaivattomasti tarvitsemaansa sairaanhoitoa, kun taas työelämän ulkopuolella olevat joutuvat jonottamaan terveyskeskukseen, jonne pääsee sitten kun pääsee. Vaikka julkiseen keskusteluun osallistuu tunnettuja terveydenhuollon vaikuttajia ja ammattilaisia, heillä ei tunnu olevan harmainta aavistustakaan, mitä työterveyshuolto on: lakisääteistä yrityksen työntekijöiden terveydestä ja työkyvystä huolehtimista. Meidän työterveyden ammattilaisten pitää olla ylpeitä, että olemme onnistuneet toteuttamaan tuon lakisääteisen tehtävän hyvin, ja meidän pitää tuoda se myös esiin.

Työterveyshuolto lasketaan monesti osaksi perusterveydenhuoltoa, mutta se on vain osatotuus. Työterveyslääkärit toki tarjoavat yleislääkäritasoista sairaanhoitoa, mutta vain siinä mitassa, kun se tukee työterveyshuollon toteuttamista. Perustehtävämme on tarjota erikoislääkäritasoista osaamista mm. ammattitautien seulontaan ja diagnostiikkaan sekä työkyvyn arviointiin ja tukemiseen. Työterveyshuolto ei ole työssä käyvien ihmisten terveyskeskus. Toteutamme kansanterveystyötä siltä osin, kun kansanterveyttä mitataan työkykyä kuvaavilla mittareilla, sairauspoissaolojen ja työkyvyttömyyseläkkeiden määrällä.

Terveydenhuollossa tarvitaan monenlaisia toimijoita

Yhtenä ongelmana julkisessa keskustelussa - niin kuin myös Raimo Puustisen kolumnissa – pidetään sitä, että suuri osa Suomen työterveyshuoltopalveluista tuotetaan suurissa, valtakunnallisissa, ulkomaisessa omistuksessa olevissa lääkärikeskuksissa.

Itse olen toiminut työterveyslääkärinä 20 vuotta. Tältä ajalta minulla on kokemusta ammatinharjoittajana toimimisesta ja olen ollut sekä kunnallisen että yksityisen työnantajan palveluksessa. Jokaisessa työpaikassa on ollut hyvät ja huonot puolensa.

Se kunnallinen työterveyshuolto, jossa itse toimin, tuotti runsaasti terveyskeskuspalveluita kunnan työntekijöille. Oli tärkeää, että työntekijät pääsivät nopeasti vastaanotolle. Tämä oli kunnallispäättäjien tahto, eikä työterveyshuollon johtomme voinut muuta kuin toteuttaa tuota hallinnollista tahtotilaa. Tämä kokemukseni ei toki ole kunnallisen työterveyshuollon koko kuva. Kunnissa on myös toimivia ratkaisuja.

Opiskelukaverini työskentelee pienessä kunnassa terveyskeskuslääkärinä ja siinä sivussa työterveyslääkärinä. Hän tuntee kunnan asukkaat ja yritykset ja pystyy käyttämään laaja-alaisesti tietojaan potilaiden ja yritysten hyväksi. Siinä kunnassa työterveyshuoltolain henki ja kirjain toteutuvat varmasti paremmin kuin monissa pienissä yksityisissä työterveyshuoltoyksiköissä, joissa moniammatillisen tiimin kokoaminen on haasteellista, kun kaikille ei riitä kokopäiväistä työtä.

Yksityisellä puolella työskennellessäni olen kokenut, että valtakunnallisuus on työterveyshuollon voimavara ja rikkaus. Vain valtakunnallisesti toimivat lääkäriasemat voivat tuottaa kattavia työterveyshuoltopalveluita suurille valtakunnallisille yrityksille. Minulla on huollossa yrityksiä, joiden työntekijät voivat käydä eri puolella Suomea sijaitsevissa työterveyshuollon toimipisteissä, ja kaikki kirjautuu yhteen ja samaan tiedostoon. Tieto on yrityksestä vastaavan työterveyshuoltohenkilöstön käytettävissä esimerkiksi sairauspoissaolojen seurannassa. Yleensä valtakunnallinen työterveyshuolto koordinoidaan niin, että kaikissa toimipisteissä noudatetaan samaa toimintasuunnitelmaa ja toimintastrategia on yhtenäinen kaikille yrityksen työntekijöille. On vaikea kuvitella kunnallisesti järjestettyä työterveyshuoltoa, joka pystyisi samaan.

Se, kuka työterveyshuoltopalveluita tuottavan lääkärikeskuksen omistaa, lienee toiminnan kannalta sekundaarista. Tärkeintä on, että asiakkaat saavat tarvitsemiaan palveluita, että yritykset pystyvät luomaan terveelliset ja turvalliset työskentelyolosuhteet työntekijöilleen ja että työntekijöiden terveyttä ja työkykyä uhkaaviin tekijöihin puututaan tehokkaasti ja mahdollisimman aikaisessa vaiheessa ennen kuin työkyky menetetään.

Ideaalista tietenkin olisi, että näiden terveyspalveluiden tuottamisesta kertyvä voitto jäisi Suomen rajojen sisäpuolelle, mutta globalisoituneessa maailmassa on vähän tilaa sellaiselle idealismille – valitettavasti. Terveydenhuollosta on tullut bisnestä, eivätkä sen toimintatavat eroa muun bisneksen toimintatavoista. Monikansalliset lääketehtaat tuottavat lääkkeet, joita potilaille kirjoitamme, monikansalliset elintarvikeketjut toimittavat kaupan hyllyille hedelmät, joita pidämme osana terveellistä ruokavaliota, monikansalliset vaateketjut tuottavat tossut ja asusteet, joita ihmiset tarvitsevat fyysistä kuntoa hoitaessaan. Kaikki nuo yritykset kotiuttavat voittonsa Suomen rajojen ulkopuolelle.

Työterveyshuollon toimintatapaa kannattaa soveltaa laajemminkin terveydenhuollossa

Työterveyshuolto on lähtökohdiltaan preventiivistä, sairauksia ehkäisevää ja työ- ja toimintakykyä ylläpitävää toimintaa eli pienessä mittakaavassa sitä, mitä kansanterveyslaki kunnilta edellyttää. Tällöin asiakkaille – kunnan asukkaille tai yrityksen työntekijöille – pitää tarjota muutakin kun hyvää sairaanhoitoa ja riskitekijöiden seulontaa. Pitää vaikuttaa väestön asenteisiin, elintapoihin ja elinympäristöön. Työterveyshuollossa se tarkoittaa mm. työyhteisötyötä, työympäristön turvallisuudesta ja terveellisyydestä huolehtimista, työpaikan työskentely- ja johtamiskulttuuriin vaikuttamista. Kuntatasolla se tarkoittaa terveysnäkökohtien huomioimista kaikessa kunnallisessa päätöksenteossa ja toiminnassa. Tällaisella koko väestöön kohdistuvalla toiminnalla voidaan parantaa oleellisesti väestön terveyttä, kuten esimerkiksi Pohjois-Karjala-projekti on osoittanut, eikä se välttämättä ole kallista, eikä sitä voi ulkoistaa monikansallisille yrityksille. Työterveyslääkärinä ja kansanterveystieteilijänä nostaisin tämän uus-vanhan paradigman terveydenhuollon järjestämistä ja rahoitusta koskevan keskustelun keskiöön.