Homeoireilun oiremekanismeista ja aiheuttajista tiedon sijaan vain sivistyneitä arvailuja – Työhygieenikon näkökulma sisäilmaselvityksiin

"Hullu kuin hattumaakari" on vanha sanonta, jota Työterveyslaitoksen pääjohtaja käytti TTT lehdessä 1/2012 kirjoittaessaan kemikaalialtistumisesta. Huopahattujen valmistuksessa käytettiin elohopeayhdisteitä, jotka aiheuttivat työntekijöille hermostollisia vaurioita ja sitä mukaa hullua käyttäytymistä. Vasta kun elohopea-altistuminen selvitettiin ja syy selvisi, pääsivät hattumaakarit pois hullujen kirjoilta. Pyytelikö heiltä kukaan anteeksi epäasiallista leimaamista? Silloin kun jotakin asiaa ei tunneta, voidaan varsin huonoilla perusteilla lähteä tarjoamaan jos jonkinlaista, kaiken kattavaa selitystä.

Ammattitautitutkimuksiin vuosina 1995–2004 toimitetuilla homeoireilevilla oli allergisista mekanismeista kyse n. 15 prosentilla, loput 85 prosentilla jäivät selvittämättä. Oireilun mekanismeja ja aiheuttajia ei siis tunneta. Majvik II -konsensuskokouksen v. 2007 jälkeen ammattitautitutkimuksiin on toimitettu todennäköisesti vähemmän homeoireilevia ja heistä suhteellisesti enemmän allergisluonteisesti oireilevia. Pimeässä kuljetaan ja vain ne tutkitaan, jotka sattuvan lampun valokiilaan. Pimeään jäävät saavat olla tutkimatta, oman onnensa nojassa.

Voiko kaikista homeoireilevista 85 % olla psykosomaattisesti oireilevia? Oma arvioni on että ei voi. Mutta miten osoitat psykosomaattisesti oireilevan erilleen niistä, jotka saavat muulla, ei-allergisella mekanismilla oireita homeperäisten altisteiden vuoksi? Et mitenkään: kummallekaan ei ole mittaria. Mitä merkitystä tällä sitten on? Silloin kun oireet kuitenkin ei-allergisella mekanismilla johtuvat homeperäisistä altisteista, saadaan altisteet poistettua ja oireet vähenemään vain korjaamalla rakennus perusteellisesti.

Monissa homevauriokohteissa on pitkään jatkunut juupas-eipäs-inttäminen, ja korjauksia ei millään tahdota saada alkuun. Näissäkin kohteissa on tapana aloittaa sisäilmastoselvitys kokoamalla kaikki avainosapuolet yhteisen pöydän ympärille: kiinteistön omistaja, kiinteistöhuolto, työsuojelupäällikkö ja -valtuutettu, rehtori, kunnaninsinööri, työterveyshuollon edustaja, oireilevien edustajia... Yhdessä asioita pohtien saadaan selvitykselle realistiset lähtökohdat ja toiveena on saada kivireki liikkeelle ja käynnistää eteenpäin vievä prosessi, jonka lopputuloksena on terveellisempi rakennus ja sisäympäristö.

Yleensä näissä palavereissa työhygieenikko ja työterveyshuollon edustajat ovat kaikin tavoin olleet edistämässä sitä, että korjaus alkaisi ja vieläpä mahdollisimman kattavana. Kuitenkin nyt viimeisen parin vuoden sisällä on tilanne ollut toinen muutamissa aloituspalavereissa. Näissä on työterveyshuolto nostanut esiin homeoireilun psykosomaattisen puolen. Tähän reagoi välittömästi rakennuksen omistava taho: jos kerran oireet ovat psykosomaattista alkuperää, ei rakennusta tarvitsekaan alkaa korjata, ohjataan vain oireilevat hoitoon. Koko hyvä yritys on kerralla tuhoon tuomittu. Tämä turhauttaa kokeneenkin työhygieenikon. Onko homeoireilun psykosomaattinen selitysmalli jo liikaa esillä? Näyttää joskus vaikealta tunnustaa, että altisteperäinen oireilu homekohteissa voi olla myös tosiasia, vaikka varsinainen oireiden aiheuttaja ja oiremekanismi on vielä tieteellisesti selvittämättä.

Kaikkien homekorjausten lähtökohtana on, että mikrobiperäiset altisteet saadaan poistetuksi rakenteista ja sisäilmasta. Jos tämä lähtökohta vähääkään kyseenalaistetaan, on korjausprosessi hyvin epävarmalla pohjalla. Hyvä lopputulos saavutetaan vain, jos prosessin kaikissa vaiheissa ollaan perusteellisia: kartoitus, korjaussuunnitelma, kustannusarvio, itse remontti, remonttisiivous, jälkiseuranta. Joka vaiheeseen osallistuvien tulee olla perillä homevauriokorjausten erityisluonteesta. Yksikin epävarma lenkki pilaa hyvän lopputuloksen.

Vuosien varrella olen muutamia kymmeniä kertoja, ympäri Pohjois-Suomea, näiltä oireherkiltä ihmisiltä kysynyt: mistä ensimmäisenä huomaat tulleesi homevauriorakennukseen? Saan aina kuulla saman vastauksen: huulissa alkaa tuntua, suun, kielen ja silmien limakalvoilla ja nielussa alkaa tuntua, kasvojen iholla alkaa "lehahdella". Kosteushomevaurioiden kartoituksessa olen pitänyt tapana haastatella oireherkkiä kohteissa: mihin osaan rakennusta tai mihin huoneeseen he liittävät oireilun alkamisen. Aivan poikkeuksetta jonkinasteinen homevaurio löytyy heidän opastamiltaan alueilta, he eivät erehdy koskaan. Muutoinkin on käyttäjälähtöinen sisäilmastoselvitys osoittautunut hyväksi toimintamalliksi.

Homevauriokohteessa voi olla monenlaisia mikrobiperäisiä altisteita, joten oireilumekanismejakin voi odottaa olevan enemmän kuin yksi. Hiilivedyt voivat olla haihtuneina sisäilmassa. Hienojakoinen pöly ei koskaan huoneilmasta laskeudu ja siinä voi olla hyvin moninaista mikrobiperäistä materiaalia. Mitä hienojakoisempaa pöly on, sen laajempi on pinta-ala, mihin kemialliset, biokemialliset ja biologiset altisteet voivat olla sitoutuneina. Vankka käsitykseni on, että tässä fraktiossa ovat mukana homeoireilun laukaisevat tekijät. Mitä kaikkea tämä hienojakoinen pöly homevauriokohteessa voisi sisältää; kannattaa kokeilla kirjallisuushakua käyttämällä hakusanoina "ultrafine fungal fragments" (UFFF). Hienojakoisen pölyn sisältö riippuu hyvin monista tekijöistä, mutta ennen kaikkea kosteutta saaneesta materiaalista, mikrobilajeista, lämpötilasta ja kasvuston kasvuvaiheesta.

Kun mikrobikasvu alkaa itiöstä kostuneessa materiaalissa, on kasvun ensimmäinen edellytys, että mikrobi pystyy materiaalia hajottamaan ravintotekijöikseen. Useimmiten tarvitaan entsymaattista hajotusta, ts. materiaalia hajottavat entsyymit ovat ensimmäiset syntyvät mikrobialtisteet. Kasvun aikana ja kasvun loputtua materiaalissa on satoja, ellei tuhansia erilaisia biomolekyylejä mitä moninaisimmissa määräsuhteissa: egosteroli, β-glukaani, muramiinihappo, mykotoksiinit, MVOC:t, 3-hyhydroksirasvahapot, endotoksiinit, bakteeritoksiinit... Tämän lisäksi mukana on kirjo materiaalien hajoamistuotteita. Osa mikrobiperäisistä molekyyleistä korreloi oireilun kanssa, mutta eivät silti ole oireilun aiheuttajia vaan mikrobikasvun seurauksia. Surrogaatteja mittaamalla me yritämme ottaa kantaa rakennuksen homevaurioihin ja oireiluun.

Työterveyslaitos on tarvinnut minun työhygieenikon työpanostani kentällä palvelumittauksissa, ei tutkijana, lähes kolme vuosikymmentä. Ihmisten keskellä liikkuessa näkee, kuulee ja oppii monenlaista. Hartain toiveeni nyt on, että työhygieenikkokollegat tutkimusrintamalla yhdistävät voimavarojaan mm. nanohiukkastutkijoiden kanssa: työhygieeninen pienhiukkasten näytteenotto sisäilmasta alle 1 µm kokoluokassa tarvitaan, mikäli homeoireilun laukaisevat tekijät aiotaan joskus saada selville kussakin homevauriorakennuksessa. Oiremekanismien selvittämisessä on lääketieteessä ja luonnontieteessä kovasti tekemistä. Toivottavasti joskus paremmin ymmärretään, mitä oireherkillä ihmisillä tapahtuu huulten, suun, nenän, silmien ja nielun limakalvoilla, ja mitä homevauriorakennuksissa tulisi mitata.