Kuinka sujuu masennuksen hoito työterveyshuollossa valtakunnallisten hankkeiden jälkeen?

Taustaa

Aiemmassa vuoden 2008 kyselyssä masennuksen hoidon keskeisiksi haasteiksi työterveyshuollossa nousivat lääkäri-hoitajatyöparin hyödyntämisen vaikeus ja yhteistyö hoitoketjun eri tahojen, mm. psykiatrien kanssa. Hoitajat kokivat osaamisensa osin puutteelliseksi, vaikkakin heillä oli motivaatiota hoitaa masennuspotilaita. Työterveyshuollon ja psykiatrien yhteistyön ongelmiksi koettiin eriävät näkemykset sairaslomien pituudesta ja potilaiden "katoaminen" erikoissairaanhoitoon. Psykologiresurssin ja lyhytterapioiden saatavuuteen toivottiin parannusta. STM tuki valtakunnallisia hankkeita, joiden avulla koulutettiin työterveyshuollon, erikoissairaanhoidon ja työpaikkojen edustajia masennuksen tunnistamisessa, hoidossa, yhteistyökäytännöissä ja työhön paluun tukemisessa. Masennusperusteinen eläköityminen on kääntynyt laskuun vuoden 2007 jälkeen, kun se sitä ennen oli lähes kaksinkertaistunut kymmenessä vuodessa.

Vastaajat vuonna 2011

Kyselyyn vastasi yhteensä 980 työterveyshuollon ammattihenkilöä ja asiantuntijaa. Heistä 242 oli työterveyslääkäreitä, 348 työterveyshoitajia, 182 psykiatreja ja 108 psykologeja. Kyselyyn vastanneista työterveyslääkäreistä 62 % oli erikoislääkäreitä, viidesosa erikoistumassa olevia ja loput muita. Heistä yksityisellä lääkäriasemalla toimi noin puolet, joka viides kunnallisessa työterveyshoitoyksikössä. Yrityksen omassa työterveyshuollossa ja yritysten yhteisessä työterveyshuollossa toimi noin kymmenesosa ja muussa toimipaikassa alle 5 % vastaajista.

Kuinka tavallisia masennuspotilaat ovat vastaanotolla ja järjestyykö hoito?

Joka kolmas työterveyslääkäri ilmoitti kohtaavansa masennuspotilaita vastaanotoillaan päivittäin ja 60 % viikoittain, eli 90 % kohtaa heitä vähintään viikoittain. Ammattiryhmäkohtaisessa vertailussa merkillepantavaa oli se, että työterveyshoitajat ilmoittivat kohtaavansa masennuspotilaita harvemmin kuin lääkärit (50 % kertoi kohtaavansa heitä vähintään viikoittain).

Myönteinen tulos oli se, että työterveyslääkäreiden mukaan akuutin mielenterveyspotilaan pääsy hoitokontaktiin työterveyshuollossa toteutuu hyvin. Vastanneista 45 % ilmoitti, että heidän työterveysyksikössään potilas pääsee samana päivänä tai viimeistään kahden päivän kuluessa omalle työterveyslääkärille. Samaan tapaan lähes 60 % ilmoitti, että akuutti potilas pääsee työterveyshuollossa muun kuin oman lääkärin vastaanotolle. Lähes 80 % kertoi, että akuutti potilas pääsee heidän työterveyshuollossaan jo samana päivänä työterveyshoitajan vastaanotolle.

Tiheät alkuvaiheen tapaamiset toteutuivat työterveyslääkäreiden kohdalla kohtalaisen hyvin. Hoidon alkuvaiheessa ilmoitti masennuspotilaita tapaavansa viikoittain vajaa puolet ja 2–3 viikon välein yli puolet vastanneista.

Miten toteutuu masennuspotilaiden seulonta?

Terveystarkastusten yhteydessä noin 30 prosenttia työterveyslääkäreistä seuloi masennusta kaikilta työntekijöiltä, joka neljäs riskiryhmiin kuuluvilta ja joka kolmas satunnaisesti. Kymmenen prosenttia työterveyslääkäreistä ei seulonut masennusta lainkaan. Vastaanottojen yhteydessä vain reilu kymmenesosa vastaajista seuloi masennusta kaikilta, riskiryhmiin kuuluvilta joka kolmas ja yli puolet satunnaisesti. Työterveyslääkäreistä käytti masennuksen seulonnassa BDI:ta (Beckin depressioinventaari) 83 %, Kahden kysymyksen seulaa vajaa puolet, DEPS -seulaa joka kolmas ja joka kymmenellä oli käytössä PHQ (Patient Health Questionnaire).

Vuorovaikutuksellinen tuki ja terapia

Työterveyslääkäreistä 90 % tarjosi hoidon alkuvaiheessa vuorovaikutuksellista tukea potilailleen 1–4 viikon välein. Joka kolmas vuorovaikutuksellisen tuen antaja ilmoitti käyttävänsä erityisiä tilanteen jäsentämistehtäviä. Kun kysyttiin, mitä terapiamuotoja työterveyshuollon potilaille oli viimeisen vuoden aikana ollut tarjolla, työterveyslääkäreistä lyhytpsykoterapia mainittiin 20 % vastauksissa. Lisäksi 35 % vastaajista ilmoitti, että lyhytpsykoterapiaa oli tarjottu muun kuin oman työterveyshuollon toteuttamana. Vastaajista noin 15 % ilmoitti, että heidän työterveyshuollossaan oli käytetty apuna depressiohoitajamallin mukaista hoitoa, ja lisäksi 30 % ilmoitti, että sitä oli ollut tarjolla terveyskeskuksen toteuttamana viimeisen vuoden aikana. Viidesosa ilmoitti, että työterveyshuollossa oli käytetty depressiokoulutyyppisiä ryhmämenetelmiä ja toinen viidennes ilmoitti, että sitä oli käytetty muun tahon toteuttamana. Joka viides kertoi, että työterveyshuollossa oli viimeisen vuoden aikana hyödynnetty masennuksen kuntoutuskursseja. Noin 60 % kertoi, että vuoden aikana oli käytetty hoitomuotona pitkää psykoterapiaa, ja tämä oli pääosin toteutunut muun tahon toteuttamana. Edellä mainitut luvut antavat siis viitteitä siitä, kuinka yleisiä kyseiset hoitomuodot ovat työterveyshuolloissa, niiden perusteella ei voi päätellä, kuinka moni masennuspotilas on saanut kyseistä hoitoa.

Hoitomallit ja yhteistyön sujuvuus

Yli puolet työterveyslääkäreistä kertoi, että heidän yksikössään on käytössä oma masennuksen hoitomalli. Näistä lähes 85 % koki mallin toimivan vähintäänkin melko hyvin. Vain noin 15 % lääkärivastaajista koki mallin toimivan melko huonosti tai erittäin huonosti. Lääkärivastaajasta 90 % koki moniammatillisen yhteistyön sujuvan melko hyvin tai erittäin hyvin ja vain noin kymmenesosa arvioi sen sujuvan heikosti (kuva «Eri ammattiryhmien vastaukset kysymykseen "Miten h»1). Moniammatillista yhteistyötä haittaaviksi tekijöiksi työterveyslääkärit kokivat työpsykologin puuttumisen tai työpsykologipalvelun hankalan saatavuuden, resurssien vähyyden ja ajan puutteen, hoitoyksikköjen suuren koon ja hoitajien epävarmuuden masennuspotilaiden hoidossa. Hoitoa helpotti pieni yksikkökoko sekä se, että toimittiin samassa yksikössä ja käytössä oli sovitut yhteistyö- ja tiimikäytännöt.

Kuva 1. Eri ammattiryhmien vastaukset kysymykseen "Miten hyvin moniammatillinen yhteistyö toteutuu työterveyshuoltoyksikössä masennuspotilaiden hoidossa?"

Kolme neljästä työterveyslääkäristä ilmoitti olevansa erittäin tai melko tyytyväinen omaan osaamiseensa masennuksen hoidossa. Joka viides ei ollut tyytyväinen, mutta ei tyytymätönkään, ja vain pari prosenttia oli osaamiseensa tyytymätön.

Työterveyslääkäreistä joka kolmas oli samaa ja puolet melko samaa mieltä siitä, että työterveyshoitaja voi toimia masennuksen hoidon koordinoivana yhteyshenkilönä eli ns. "case managerina". Case managerina toimimisestaan hoitajilla oli yhtenevät käsitykset työterveyslääkäreiden kanssa. Yli puolet työterveyslääkäreistä oli täysin samaa ja kolmasosa melko samaa mieltä siitä, että hoitaja voi myös antaa psykososiaalista tukea ja keskusteluapua lievää ja keskivaikeaa masennusta sairastaville (kuva «Eri ammattiryhmien vastaukset väittämään "työterve»2). Hoitajat suhtautuivat taitoihinsa tässä asiassa varovaisemmin; noin 40 % oli täysin samaa ja noin 45 % melko samaa mieltä asiasta. Työterveyshoitajat toivat kyselyssään esille, että lääkärit hoitavat herkästi masennuspotilaat ilman, että hoitaja osallistuu hoitoon. Työterveyspsykologit suhtautuivat varovaisemmin hoitajien mahdollisuuteen antaa psykososiaalista tukea masennuspotilaille. Kuitenkin vain murto-osa vastaajista oli väittämästä täysin eri mieltä. (Kuva «Eri ammattiryhmien vastaukset väittämään "työterve»2)

Lähes kaikki työterveyslääkärit ilmoittivat käyttävänsä yhteistyömuotoina työterveysneuvotteluja, kaksi kolmesta kävi verkostoneuvotteluja psykiatrian poliklinikan kanssa, puhelineuvottelut olivat käytössä kolmasosalla ja kuntoutustyöryhmäpalaverit alle kolmasosalla. Kolme neljästä lääkärivastaajasta ilmoitti olevansa erittäin tai melko tyytyväinen työpaikkojen kanssa tehtävään yhteistyöhön masennuspotilaiden työhön paluun yhteydessä.Yhteistyö sujui työpaikkojen kanssa yhtä hyvin riippumatta siitä, millainen palveluntuottajamalli oli käytössä.

Mitä kuuluu psykiatriyhteistyölle?

Aiemmassa selvityksessämme työterveyslääkärit toivat esiin ongelmana sen, että pidemmät sairauspoissaolotodistukset laatii psykiatri, jolloin hoidon koordinointi siirtyy pois työterveyshuollosta. Nyt tehdyn kyselyn perusteella on viitteitä siihen, että masennuspotilaiden pidempien sairauspoissaolotodistusten laatiminen on siirtynyt jonkin verran myös työterveyshuoltoon. Työterveyslääkäreistä 80 % ilmoitti, että heidän yksikössään alle kaksi kuukautta kestävät sairauspoissaolotodistukset laatii työterveyslääkäri. Vastaajista 45 % ilmoitti, että yli kahden kuukauden mittaiset todistukset laatii psykiatri, kun taas 10 % ilmoitti, että myös tällaiset pitkät todistukset laatii työterveyslääkäri. Loput vastasivat, että käytäntö vaihtelee tapauskohtaisesti. Psykiatriakonsultaatiot olivat käytössä yli 90 %:lla työterveyslääkäreistä. Puhelinkonsultaatioita käytti yli puolet vastaajista ja yli kolmasosalla oli käytössä paperikonsultaatiot ja verkostotapaamiset.

Työterveyslääkäri työhönpaluun tukijana

Työhön paluun tukimuodoista 90 %:lla vastaajista oli käytössä työhön paluun keskustelut sairasloman aikana ja työhön palatessa, osasairauspäivärahan- ja työkokeilun suunnittelu, osatyökyvyttömyyseläkkeen hakeminen ja työhönpaluun jälkeinen seuranta. Työterveyslääkäreistä 60 % ottaa yhteyttä potilaaseensa puhelimitse sairauspoissaolon aikana. Masennuspotilaan työhönpaluun yksittäisistä tukimuodoista työterveyslääkärit ilmoittivat käyttävänsä työtehtävien muokkausta, työkokeilua ammatillisena kuntoutuksena ja osasairauspäivärahaa.

Yhteenvetoa

Työterveyslääkäreiden vastausten perusteella masennuksen hoidon hyvät käytännöt näyttävän jalkautuneen varsin hyvin työterveyshuoltoon. Moniammatillisessa osaamisessa ja yhteistyössä on vielä hiomisen varaa. Lääkärit ovat optimistisimpia sen suhteen, voiko hoitaja antaa vuorovaikutuksellista tukea, osa hoitajista suhtautuu asiaan varovaisemmin. Vastauksissa ilmeni myös, ettei psykologiresursseja vielä nykytilanteessa koeta olevan parhaalla mahdollisella tavalla käytössä. Yhteistyö näyttäisi ainakin sairauspoissaolotodistusten kirjoittamisen suhteen olevan työterveyslääkärien ja psykiatrien välillä parantunut. Myös psykiatrit toivat esille omassa kyselyssään, että kontaktit työterveyshuoltoon ovat lisääntyneet. Kesäkuun alusta voimaan astunut 30-60-90- lakiuudistus velvoittaa myös työnantajia tarttumaan pitkittyviin sairauspoissaoloihin entistä jäsennellymmin. Se myös ohjaa pitkittyvät sairauspoissaolot työterveyshuollon piiriin jäljellä olevan työkyvyn arvioimiseksi.

Masennuksen ehkäisy ja hoito ovat osa työterveyshuollon arkea jatkossakin, ja suurin osa masennuspotilaista voidaan hoitaa työterveyshuollossa. Masennuksen tunnistamisen, hoidon ja siinä käytettävien työkalujen osaaminen antavat valmiuksia toimia myös muissa työterveyshuollon kohtaamisissa. Masennuksen hoidon riittävällä osaamisella voidaan vaikuttaa merkittävissä määrin yksilön nykyiseen ja tulevaan työkykyyn ja työssä jatkamiseen. Masennuksen ehkäisy ja hyvä hoito lisäävät myös työyhteisöjen hyvinvointia, joten niihin panostaminen on kaikkien etu.