Työterveyslääkäri

Ammattisyöpä vai ei – mietteitä työanamneesin otosta kuolinvuoteella

Työterveyslääkäri
2012;30(4):34-35
Kirsi Taskinen

Erikoistumisvaiheessa Työterveyslaitoksen ammattitautipoliklinikka jaettiin töitä. Syöpätautien osastolta oli tullut konsultaatiopyyntö tulla ottamaan kantaa, onko potilaan esille nostama epäily ammattisyövästä mahdollinen ja ohjelmoimaan sen mukainen eteneminen. Tämä tehtävä tuli minulle.

Sairauskertomuksen perusteella potilas oli juuri eläkeikään tulossa oleva mies. Hänelle oli paikallisen kivun takia alettu tehdä tutkimuksia ja kuvantamisissa oli löytynyt luustosta kasvain. Levinneisyysselvittelyiden mukaan metastasoinutta kasvaintautia löytyi jo luustosta, keuhkoista ja aivoista. Miehen yleisvointi ei ollut enää hyvä, hengitys oli raskasta ja aivojen metastaasit aiheuttivat jo väsyneisyyttä ja muistihäiriöitä, orientaatio tähän päivään ei enää ollut aivan skarppia. Mies oli ottanut osastolla puheeksi, että tauti varmaan johtuu asbestista ja asiaa oli sitten hiukan tarkennettu. Mieheltä oli nyt tehdyissä tutkimuksissa todettu myös pleuraplakkeja, jotka sopivat asbestin aikaansaamiksi. Tupakkaa mies ei ollut polttanut kuin aivan nuorena miehenä. Työanamneesista sairauskertomuksessa ei ollut enempää kuin toteamus mahdollisista asbestitöistä. Ylimalkaisesta ammattinimikkeestäkään ei ollut apua. Metastasoineen kasvaintaudin lähtöpaikka ja tarkempi luonne oli tässä vaiheessa epäselvä. Miehen vointi oli jo sen verran huono, että hoito olisi enää palliatiivista, aktiivisempia tutkimuksia ja hoitoyrityksiä ei enää tehtäisi.

Osastolla tapasin laihtuneen ja väsyneen miehen. Esittelin itseni ja kerroin miksi tulin häntä haastattelemaan. Kerroin, että olisi tärkeää kuulla, minkälaisia töitä hän on työuransa aikana tehnyt ja millä työnantajilla. Mukanani oli sairauskertomusten kopioiden pyytämistä varten kaavake, jotta saisimme pyytää hänen tietonsa työterveyshuollosta/huolloista ja mahdollisista muista tarvittavista paikoista. Kyselin asioita varmistuakseni potilaan sen hetkisestä orientaatiosta. Kysyin myös olisiko mahdollista tarvittaessa haastatella puolisoa, johon potilas suostui.

Potilas alkoi muistella työhistoriaansa, mutta siirtyi toistuvasti kertomuksessaan nykyiseen työpaikkaansa, jossa kokemastaan kohtelusta oli katkeruus päällimmäisenä. Hän kertoi kiihtyneesti, kuinka oli useisiin otteisiin vuosien varrella nykyisessä työpaikassaan sanonut, että ennen korjaushommia pitää selvittää, onko rakenteissa asbestia ja että oli saanut vähätteleviä kommentteja, huomauttelua töiden hidastamisista ja vähättelyä mahdollisesta altistumisesta. Hän vaati työpaikkaa oikeuteen työsuojelurikkomuksista ja sanoi, että nyt tarvitaan kovia lausuntoja, että saadaan oikeutta ja korvauksia.

Potilasta sai pyytää palaamaan aikaisemman työhistorian täydentämiseen useampaan otteeseen. Lopulta työhistoriaa kertyi. Vuosia potilas ei enää jaksanut tarkalleen muistaa. Sinne mahtui telakkatöitä, ajoneuvokorjaamohommia, rakennustöitä ja vuosien työhistoria tehtaan huoltomiehenä, sielläkin tilojen purkuja ja korjaamisia. Työtehtävien tarkentamisiin mies jo välillä tuskastui, mitä sitä noin yksityiskohtaisesti tarvitsee udella. Myötätunnon sanoitusten kera kerroin, että siksi juuri kyselen, että saataisiin käsitys, onko hän tehnyt sellaista työtä ja tehtäviä, jossa hän olisi voinut altistua asbestille tai jollekin muulle syöpää aiheuttavalle aineelle. Mies tuuskahti, että mitä tuollainen tyttö näistä töistä ymmärtää. Pitäisi älytä, että rikos on tapahtunut ja että korvauksia pitää saada ennen kuin elämä loppuu.

Jouduin pahoillani vastaamaan, että sellaista oikeutta ja korvauksia ja niin nopeasti kun potilas toivoo, ei pystytä lupaamaan. Mutta että hänen epäilynsä siitä, että hänen syöpätautinsa johtuu asbestista, selvitetään varmasti. Sitten mies kysyi, että kuinkas se varmistaminen sitten tapahtuu. Sanoja etsien kerroin, että tämä työhistoria ja asbestille altistuminen pitää olla selvää ja sitten taudin pitää olla asbestin aikaansaama tauti. Ja että hänen tilanteessaan valitettavasti käy niin, että ammattitautina syövän lopullinen toteaminen jää hänen kuolemansa jälkeen toteutettavaksi ja mahdolliset korvaukset tulevat lähiomaisille. Sen jälkeen mies katsoi hiljaisena ohitseni. Odotin hetken aikaa ja tein muutamia avauksia. Mies ei vastannut eikä katsonut kohti. Kysyin haluaisiko hän, että tulisin uudelleen, jos hänellä tulisi jotain kysyttävää. Kysyin myös, haluaisiko hän, että keskustelisin hänen puolisonsa ja tyttärensä kanssa, jotka mies oli maininnut perheeseensä kuuluvan. Tuli melkein huomaamaton nyökkäys vastaukseksi. Sanoin, että tulisin vielä käymään seuraavana päivänä.

Potilaan haastattelun jälkeen osaston kansliassa oli pyyntö soittaa sekä potilaan puolisolle että hänen tyttärelleen. Toivoin, että voisin ottaa ymmärtävästi vastaan lähiomaisten huolen ja kysymykset ja antaa heille tiedon mahdollisen ammattitaudin selvittelystä, oikeuslääketieteellisestä ruumiinavauksesta ja – mikäli syöpä todettaisiin ammattitaudiksi – korvausasioista.

Tapaamisen jälkeen papereihin kuvautui työhistoria, joka tulisi vielä varmentaa eläkeyhtiöiden kirjauksista, sekä tämän hetkinen tilanne tutkimustietoineen. Viimeisimmästä työterveyshuollosta pyydettiin kertomushistoria ja tutkimuslöydökset ja lisäksi pyydettiin työpaikkaselvitystietoja. Yhteenvetona kuulosti tässä vaiheessa jo, että tutkittava on todennäköisesti altistunut asbestille vähintään kohtalaisesti. Molemminpuoliset pleuraplakit sopivat asbestialtistumiseen. Olisiko potilaan syöpä lopulta asbestin aiheuttama, jäisi selvitettäväksi oikeuslääketieteelliseen ruumiinavaukseen.

Ajatuksia vastaisuuden varalle

Jäin miettimään, mitä kaikkea tapauksesta opin. Ammattisyövän selvittämisen logiikan ja teknisen proseduurin ainakin. Lisäksi ajattelin, että jospa osaisin ennaltaehkäisynäkökulman kanssa jatkossa olla tarkempi. Osaisin altisteisessa työssä työskentelevien työntekijöiden kanssa terveystarkastuksissa ja toisaalta myös työpaikkayhteistyössä ottaa keskusteluun työturvallisuusnäkökohtien huolehtimisen, suojautumistarpeet ja ASA-rekisterin. Osaisin ainakin asbestille altistuneen työntekijän osalta kysellä ja kirjata työntekijän työhistorian hänen kertomukseensa valmiiksi sekä ohjelmoida seurannan eläkkeelle jäämisen jälkeen asianmukaisine kirjallisine ohjeineen. Sama pitäisi tehdä muillekin syöpävaarallisille aineille altistuneille. Mutta kuinka toteuttaa se niin, ettei aiheuttaisi tarpeetonta huolen heräämistä tai elämän pysähtymistä. Mietin myös, mitä tapahtuu työpaikkaselvitysraporteille, löytyyköhän niitä koskaan tällaisiin tilanteisiin useiden vuosien takaa ja voisiko tiedon välittymiselle tehdä jotain?

Työlääketieteellisen osaamisen oppiminen oli tärkeää, mutta lähestyvän kuoleman äärellä jälleen kerran vahvistui kokemus, että ihmisen arvostamisen, inhimillisen kohtaamisen ja kohtelun pitäisi olla perusasia kaikessa vuorovaikutuksessa. Sen kokemuksen puutteesta ja loukkaantumisesta aikanaan työpaikalla tämä potilas oli jäänyt kärsimään. Tässä vaiheessa lääkärinä oli vähän mahdollisuuksia hyvän kohtaamisen rakentamiseen. Toiset asiat ovat isompia kuin toiset.

Kirsi Taskinen
kliininen opettaja,
työterveyshuollon erikoislääkäri
Oulun yliopisto
kirsi.taskinen@oulu.fi