Tampereella tapahtuu
Kun Tampereen seudun työterveysyhdistyksen toiminnan 45. juhlavuosi alkoi häämöttää, hallitus alkoi pohtia, miten sitä parhaiten juhlistettaisiin. Ajatus jäsenmatkasta nousi esiin ensimmäisten joukossa. Juhlavuoden kunniaksi bussilasti jäseniä teki ikimuistoisen matkan Viipuriin.
Lämpimän kesän jälkeen Suomea hemmotteli lempeä syksy. Syyskuun seitsemäntenä Tampereen ratikkatyömaiden tukkimaan keskustaan alkoi legendaariselle kohtauspaikalle Vanhan Kirkon eteen kertyä yhdistyksen väkeä matkakumppaneineen. Akateemista varttia ei tarvittu, viimeinenkin saapui paikalle täsmällisesti minuutilleen sovittuna hetkenä, ja bussilla startattiin kohti Lappeenrantaa tavoitteena Saimaan kanavaristeily Viipuriin.
Matkaohjelma bussissa muotoutui spontaanisti. Porukan venäjän kielen taitoinen piti tehokkaan vuorovaikutukseen ja ravintolassa pärjäämiseen suunnatun kielikurssin. Yhteislauluna aloitettiin ”Sellainen ol’ Viipuri”, ja sen jälkeen laulu raikui ajoittain suunniteltunakin kaanonina. Lappeenrantaan saavuttiin vanhaan Kylpylähotelliin. Vetyä ja Atomia ei enää iltamyöhään torilta löytynyt, Lappeenrannan torstaiyönä löytyi kuitenkin halukkaille avoimia ruoka- ja juomapaikkoja.
Aamulla aikaistetun aamiaisen jälkeen käveltiin satamaan ja passintarkastukseen. M/S Carelia lähti noin seitsemän aikaan. Laivalla oli hyvin tilaa, ja auringon paistaessa yläkansi täyttyi. Keskikerroksessa oli tarjolla karaokea, löytyipä yhdistyksestä esiintyjiäkin. Juhlaväki kohotti yhteisen maljan yhdistyksellemme ja nautti buffet-päivällisen yhdessä. Risteilyemäntämme oli mieleenpainuva – kuinka voikin pitää maihinnousukaavakkeen täyttämisestä puolen tunnin alustuksen niin, että se on koko ajan kiinnostava! Esimerkiksi kohtaan ”Visa Number” ei tule laittaa omaa Visa- kortin numeroa…
Hallitus oli jo kesällä huomannut lehtiotsikoista, että joillakuilla oli ollut viallinen Suomen passi, mikä oltiin huomattu vasta Venäjän rajalla. Pysähdyimme miettimään, pitäisikö juhlaväelle vinkata etukäteen, että passien vesileimojen suunta olisi tarkistettava. Pohdinnan jälkeen totesimme, että ehkäpä muistutus hyvistä kengistä kävelykierrokselle riittää ja jokainen vastaa passistaan. Sihteerimme ahkerasti muotoili vinkkejä.
Kuinka ollakaan, kun saavuimme Venäjän puolelle, sihteerimme passintarkastus kesti ja kesti. Muu väki ehti jo bussiin. Odottelun jälkeen opas tuli kertomaan, että sihteerimme ei pääse maihin, karhujen vesileimat ja alareunan valkoiset joutsenet passissa olivat väärin päin muutamalla sivulla. Matkan latistavin hetki. Sihteerimme matkasi samana iltana päivämatkalaisten kanssa takaisin Lappeenrantaan. Asialle ei ollut mitään tehtävissä.
700 metrin bussimatkan (SIC!) jälkeen purkauduimme hotelliin. Ohjelmassa oli kävelykierros Viipurin keskustassa ja sen jälkeen vapaata iltaohjelmaa. Aika moni poikkesi kauppahallissa, joka muuten oli aikanaan 1904 Pohjoismaiden suurin. Moni osti pellavaa. Puolukkaämpärillisiä ei tainnut lähteä kenenkään mukaan. Usealla matkaajalla oli sukujuuria Viipurissa.
Seuraavana iltana palattiin takaisin Lappeenrantaan, ja sää helli meitä edelleen. Luottonaisemme Lappeenrannassa oli odottanut muuta porukkaa ja oli bussin kanssa ottamassa juhlaväkeä vastaan. Passi kiersi bussissa ja matkalaiset ovat nyt perehtyneitä myös Suomen passin turvaominaisuuksiin – toki on mukava tietää, että passi on vaikea väärentää, vielä mukavampaa olisi, jos tietäisi, että viranomaisen myöntämä passi toimii rajalla…
Paluumatkalla bussissa ei kuinka ollakaan mikrofoni toiminut, ja näin ollen juhlakansa sai kaipaamaansa lepoa. Kaiken kaikkiaan matkasta jäi hyvä mieli. Hallitus kiittää lämpimästi kaikkia osallistuneita, matkatoimisto SaimaaTravelia ja Länsilinjoja.

Puheenjohtaja
Tampereen seudun työterveyslääkäriyhdistys
Vastaava työterveyslääkäri
Finla Työterveys
