Kun asiakasyritys haluaa vaihtaa työterveyslääkäriä – kokemuksia ja pohdintaa
Olin ehtinyt olla vasta pari kuukautta töissä työterveyshuollossa, kun erästä isoa yritystä hoitanut kollega joutui väistymään ja minä noviisina sain yrityksen hoitooni. Tilanteen johdosta sain kunnon startin ja haastetta heti työterveyslääkäriurani alkuun. Omia haasteitani tärkeämmäksi nousi kuitenkin se, miten vaihdetuksi joutunut kollega asian koki ja mitä tapahtuneesta lopulta seurasi. Tätä kirjoittaessani keskustelin kollegan kanssa silloisista tapahtumista.
Kollegani hoitamassa yrityksessä oli tapahtunut suuria muutoksia, fuusioita, joiden seurauksena syntyi ehkä jopa toiveita saada työterveyshuollon myötävaikutuksella terveydellisistä syistä vähennettyä henkilökuntaa. Eräässä tapauksessa oli esimiehen ja alaisen varhaisen puuttumisen/välittämisen keskustelu käymättä ja potilas oli ohjattu työterveyslääkärille niin, että tiedonkulku eri osapuolten välillä oli puutteellista. Tästä seurasi selvittelyä ja epäluottamusta, ja yritys pyysi lopulta vaihtamaan työterveyslääkäriä. Kollega ei kokenut saaneensa riittävää tukea esimiehiltään tässä tilanteessa. Taustalla oli muutakin kuormitusta, ja meille lääkäreille poikkeukselliseen tapaan kollega onneksi hakeutui työterveyshuoltoon apua saamaan. Hän sai apua ja tukea sekä sairauslomaa, joka jatkui useamman kuukauden. Palattuaan töihin hän päätyi muutaman kuukauden kuluttua tilaisuuden tullen vaihtamaan työpaikkaa.
Pian tämän tapauksen jälkeen sain itsekin kokea, miltä tuntuu tulla siirretyksi syrjään.
Kyseessä oli tavallinen vastaanottotilanne. Henkilö kertoi olleensa työtapaturmassa jonka vuoksi jalka pitäisi magneettikuvata. Yritin haastatella mitä oli tapahtunut. Tutkittava vastaili hyvin niukasti ja tulkintani mukaan ylimielisesti, ”laita nyt vaan se lähete magneettikuviin”. Erityisen vaikeaa häntä oli saada riisumaan kipeää paikkaa paljaaksi, jotta olisin voinut tutkia niin, että voisin mahdolliseen MRI-lähetteeseen kirjoittaa riittävät tiedot ja kysymyksenasettelun. Pysyin asiallisena ja rauhallisena kunnes lopulta, ääntä korottamatta mutta selkeästi närkästyneenä kysyin tyyliin: ”Mikä sinun ongelmasi on, tulet tänne hakemaan apua, mutta et suostu vastaamaan mihinkään tai tekemään yhtään yhteistyötä, vastailet vain ylimielisen tympeästi?” Vastaanotto saatiin loppuun, ja hän sai lähetteensä, mutta pian vastaava työterveyslääkärimme ilmoitti, että potilaana ollut henkilö toimii asiakasyrityksessä yksikön johtajana ja hänen vaatimuksestaan minut pitää vaihtaa enkä voi toimia enää heidän työterveyslääkärinään.
Vaikka tämä tapahtui työterveyslääkäriurani alkuvaiheissa, asia ei juurikaan jäänyt minua vaivaamaan. Potilas–lääkäri- suhde epäonnistui, ja potilas ei nähtävästi sen enempää pohtinut, mikä on yritykselle nimetyn työterveyslääkärin rooli ja tehtävä isommassa kuvassa, vaan hyvin henkilökohtaisesta syystä halusi vaihtoa, koska hänellä oli valta siihen. Tuon tapauksen jälkeen sain työskennellä työterveyslääkärinä kymmenisen vuotta ennen kuin tulin seuraavan kerran vaihdetuksi.
Nytkin kyse oli sairausvastaanotosta. Potilaana oli uuden asiakasyrityksen työterveyshuollon yhteyshenkilö. Tätä en tosin siinä vaiheessa tiennyt. Vastaanotolla syntyi erimielisyyttä ja tyytymättömyyttä johtuen siitä, etten pyynnöistä ja vaatimuksista huolimatta kirjoittanut antibioottikuuria oletettuun poskiontelotulehdukseen. Tulehdus oli omien tutkimusteni lisäksi suljettu pois kartiokeilatomografialla ja kahdella käynnillä korva-, nenä-, kurkkutautien erikoislääkärille. Tämä henkilö tosin löysi muutakin kritisoitavaa toiminnastani, mutta laukaisevana vaihtoon johtaneena tekijänä oli kuitenkin tuo henkilökohtainen tapaaminen.
Edellä kuvatun kaltaiset kokemukset saattaisivat ohjata lääkärin ratkaisuja sairausvastaanotolla siihen suuntaan, että esimerkiksi antibioottihakuinen tai selän kuvantamista pyytävä yrityksen johtohenkilö tulee kohdelluksi eri tavoin kuin rivityöntekijä.
Yhteistyön päättämisen aloite voi tulla myös lääkäriltä
Asiakasyrityksen vastuulääkärin vaihtamiseksi aloite voi tulla myös lääkäriltä. Minulla on kokemusta tästäkin.
En järjestänyt yrityksen työntekijälle työterveysneuvottelua silloin, kun esimies pyysi. Ymmärsin puhelimessa, että esimies ei pitänyt kannastani. Tieto tapahtuneesta tuli yrityksen valtakunnallisen vastuulääkärin kautta kaikille paikallisille vastuulääkäreille ilmoituksena, että yrityksen pyyntöä tulisi kunnioittaa. Olen yleisesti samaa mieltä, mutta tuolloin kuitenkin ilmoitin asiantuntijuuteen perustuvan käsitykseni, että työntekijän terveydentila ei ollut ajankohtaisesti sellainen, että neuvottelun järjestäminen olisi ollut perusteltua. Tapahtunut johti siihen, että yrityksen työterveyshoitajan sopiessa työpaikkaselvityskäyntiä yritykseen sieltä ilmoitettiin vaatimuksena, että sijastani tulisi jonkun toisen työterveyslääkärin hoitaa työpaikkaselvitys. Kävi vielä niin ikävästi, että työterveyshoitaja sopi asiasta informoimatta minua ja satuin vasta jälkikäteen huomaamaan, että selvitys oli tehty ilman minua. Tämän jälkeen en luonnollisestikaan nähnyt mahdollisena jatkaa yhteistyötä yrityksen kanssa, joten pyysin vapautusta tästä tehtävästä.
Näissä tilanteissa ei ole merkityksetöntä, miten työterveyslääkärin lähiesimies toimii. Pitäisi pystyä toimimaan asiantuntijoiden johtajana, mikä jo sinällään on vaativaa, ja pitää yllä suhteita yritysasiakkaisiin ja vastata heidän toiveisiinsa, odotuksiinsa ja vaatimuksiinsa. Lähiesimiehenä keskeinen tehtävä on kuitenkin tukea työterveyslääkäriä ja antaa ymmärtää, että tämän toiminnassa ei välttämättä ollut mitään väärää, mutta näin täytyy toimia, koska asiakas niin vaatii. Varmasti on myös tapauksia ja tilanteita, joissa voidaan todeta, että työterveyslääkäri on oikeasti toiminut niin, että vaihtovaatimus on perusteltua. Silloin on vielä tärkeämpää, että esimies tarjoaa tukeaan.
Miten vaihdetuksi tuleminen vaikuttaa käyttäytymiseen jatkossa?
Luonnollisesti olen joutunut paljon pohtimaan edellä kuvaamiani tapauksia. Olisinko voinut ja olisiko minun pitänyt toimia toisin? En ole valmis tinkimään tietyistä asioista vain, jotta yritysasiakas pysyisi tyytyväisenä. Esimerkiksi tapaturmapotilasta on voitava tutkia riittävästi, antibioottikuuriin on oltava indikaatio ja työterveysneuvottelun oikeaan ajankohtaan on voitava vaikuttaa. Mahdollista toki on, että paremmalla kommunikaatiolla tilanteet olisivat päätyneet toisin.
Voiko sitten tälläinen ”vaihdetuksi tulemisen uhka” vaikuttaa negatiivisesti siihen, miten me työterveyslääkärit henkilö- ja yritysasiakkaiden kanssa toimimme? Pyrkimys pitää niin henkilö- kuin yritysasiakaskin tyytyväisenä on tietenkin hyvä tavoite. Riittävällä ammattitaidolla, ihmissuhdetaidoilla ja hyvän työterveyshuoltokäytännön noudattamisella saadaan useimmiten hyviä tuloksia ja tyytyväisiä asiakkaita. Ongelma sen sijaan voi olla tai sellaiseksi muodostua, jos yritysasiakas esittää sellaisia vaatimuksia tai paineita, että tyytyväisenä pitäminen edellyttäisi tinkimistä mainituista hyvistä käytännöistä.
Minulla ei ole käsitystä, onko kuvaamani ongelma laaja tai merkittävä. Aiheesta en ole löytänyt kirjoituksia eikä siitä kokemusteni mukaan juuri puhuta. Aihe saattaa olla arka, ja joku voi tuntea häpeää tai olla saanut ammatilliseen itsetuntoonsa kolauksen, jos on joutunut tahtomattaan yrityksen vaatimuksesta väistymään. Toiset voivat olla kovapintaisia, ja tällainen tapahtuma valuu kuin vesi hanhen selästä, toisilla seurauksena voi olla työkyvyttömyyttä. Tätä kuitenkin tapahtuu, ilmiö on todellinen. Jos sinulla luettuasi heräsi kommentoitavaa, otan mielelläni viestejä vastaan ja käsittelen niitä ehdottoman luottamuksellisesti. Minua kiinnostaa kuulla kokemuksia siitä, onko tällaista osunut omalle kohdallesi tai omaan työyhteisöösi ja mikä oli syynä sekä millaista tukea sait. Entä oliko tapahtuneella mahdollisesti vaikutusta omaan ajattelutapaasi, tapaasi tehdä työtä? Mikäli näyttää siltä, että asia kaipaisi laajempaa selvittelyä tai keskustelua, tämä artikkeli saa jollain foorumilla jatkoa.
Työterveyshuollon erikoislääkäri
mika67.salonen@gmail.com
