Työterveyslääkäri

Kokemuksiani erikoistuvien lääkäreiden edustajana UEMSissa

Työterveyslääkäri
2019;34(1):35-37
Johannes Kallio

Euroopan erikoislääkäriliitto (Union Européenne des Médecins Spécialistes, UEMS) on vuonna 1985 perustettu voittoa tavoittelematon järjestö. Sen tehtäviä ovat muun muassa eri erikoisalojen koulutuksen edistäminen ja yhdenmukaistaminen EU-maissa, erikoislääkäreiden vapaan liikkumisen vaaliminen, erikoislääkäreiden intressien edustaminen suhteessa muihin EU:n toimielimiin sekä parhaan mahdollisen hoidon turvaaminen EU-maiden kansalaisille.

UEMS:iin kuuluu 37 lääkärijärjestöä jäsen- ja assosiaatiomaista, Suomesta liittoon kuuluu Lääkäriliitto. UEMSissa on 43 erikoisalakohtaista sektiota eli jaostoa, joista yksi on vuonna 1997 perustettu työterveyshuollon/ työlääketieteen jaosto (Section of Occupational Medicine). Jaosto toimii työterveyshuollon ja työlääketieteen asiantuntijana Euroopassa, seuraa näiden kehitystä ja antaa tarvittaessa näihin liittyviä lausuntoja. Työterveyshuollon jaostossa jäsenmaita edustaa joko yksi tai kaksi edustajaa eli käytännön työterveyshuollossa toimiva ja tutkimuksessa sekä erikoislääkärikoulutuksessa toimiva työterveyslääkäri. Suomen tämänhetkiset edustajat ovat erikoislääkäri Satu Rannisto ja professori Kari Reijula.

Miten päädyin mukaan UEMSin toimintaan?

Kuulin STLY:n syysseminaarissa 2017 Satu Väihkösen mielenkiintoisen puheenvuoron UEMSin työterveyshuollon/ työlääketieteen jaoston toiminnasta. Satu toimi tällöin Suomen edustajana yhdessä Kari Reijulan kanssa. Hän kertoi, että jaostoon on tulossa haettavaksi EU:n laajuisesti paikka työterveyshuoltoon erikoistuvalle lääkärille. Virallisesti pestinä olisi toimia Euroopan nuorten lääkäreiden (European Junior Doctors, EJD) työterveyshuollon edustajana UEMS:issa. EJD edustaa koko jäsenmäärältään noin 300 000 nuorta lääkäriä ja eri erikoisalojen UEMS-edustajan tehtävänä olisi tuoda UEMSin tietoon erikoistuvien lääkäreiden ajatuksia sekä välittää tietoa EJD:n ja UEMSin välillä.

Kiinnostuin tästä mahdollisuudesta nähdä ja oppia erilaisia eurooppalaisia työterveyshuollon käytäntöjä sekä päästä mukaan tuomaan esille nuorten lääkäreiden näkökulmaa UEMSin toimintaan. Kahvitauolla tiedustelin Sadulta vielä tarkempia yksityiskohtia tehtävästä, ja tästä käynnistyi melko pitkä hakuprosessi, johon liittyi Nuorten Lääkärien Yhdistys, Lääkäriliitto ja EJD. Lopulta sain toukokuussa 2018 kirjeen, joka sisälsi iloisia uutisia. Minut oli valittu EJD:n kokouksessa UEMSin työterveyshuoltojaoston edustajaksi.

Miten UEMS työterveysjaosto työskentelee, ja mitä projekteja on nyt käynnissä?

Olen ehtinyt osallistua kahteen kokoukseen 6/2018 Oslossa ja 11/2018 Bilbaossa. Kokoukset kestävät 1–2 päivää. Kokouksissa on käyty tutustumassa myös johonkin paikalliseen työpaikkaan ja perehdytty sen avulla kohdemaan työterveyshuoltoon. Kokouksissa on ollut hyvä ja helposti lähestyttävä ilmapiiri. Muiden edustajien kanssa käydyistä vapaamuotoisista keskusteluista on tullut myös paljon tietoa eri maiden työterveyshuoltopalveluiden toimivuudesta käytännössä. Kokousten välillä pienryhmät työskentelevät etänä. Yhteyttä pidetään sähköpostien ja tarvittaessa etäkokousten avulla. Tällä hetkellä pisimmällä on projekti, jossa pyritään laatimaan työterveyshuollon erikoislääkäreille vapaaehtoinen yleiseurooppalainen tentti. Suorittamalla vapaaehtoisen tentin toiseen EU-maahan siirtyvä työterveyshuollon erikoislääkäri voisi antaa lisänäytön osaamisestaan. Työn alla ovat myös EU-maiden yhteisen koulutusohjelman laatiminen sekä EU-maiden työterveyshuollon raportointikäytäntöjen ja tiedonkeruun yhdenmukaistaminen.

Mitä olen oppinut?

Työterveyshuolto on järjestetty hyvin eritavoin eri EU-maissa. Työterveyshuollon järjestelyihin vaikuttavia tekijöitä ovat muun muassa paikallinen lainsäädäntö, terveyspoliittinen historia, terveydenhuollon järjestelyihin liittyvät erot, resurssit ja politiikka. Suurimmassa osassa EU-maista ei ole yhtä kattavat työterveyshuoltopalvelut kuin Suomessa. Vaikka omassakin järjestelmässämme on haasteensa, kuulee muiden maiden edustajien pitävän Suomen työterveyshuoltojärjestelmää edelläkävijänä monissa asioissa. Useissa muissa maissa työterveyshuoltopalvelut käsittävät lähinnä ennaltaehkäisevän työterveyshuollon tasoisen toiminnan ja useissa maissa nämäkin vain altisteisilla aloilla. On myös ollut yllättävää kuulla, että joissakin maissa työterveyshuollon erikoislääkäreihin on kohdistunut jopa uhkailua potkuilla, kun työoloja on pyritty muuttamaan terveellisemmiksi. Olen myös oppinut, että EU-tasolla projektit etenevät melko hitaasti ja vaativat kärsivällisyyttä, sillä huomioitavia asioita ja tahoja on enemmän.

Johannes Kallio LL, työterveyshuoltoon erikoistuva lääkäri
Turun kaupunginsairaala
Yhteydenotot toimituksen kautta