Työterveyshuollon kustannukset ja kustannusvaikuttavuus

Lain mukaan työterveyshuollon tavoite on ehkäistä työhön liittyviä sairauksia ja tapaturmia sekä edistää työn ja työympäristön terveellisyyttä ja turvallisuutta. Lisäksi tavoitteena on työntekijöiden terveyden sekä työ- ja toimintakyvyn sekä työyhteisön toiminnan edistäminen. Viime vuosina ovat työterveyshuollon toiminnassa korostuneet työkyvyn tuki ja työkyvyttömyyden ehkäisy.

Työterveyshuoltoon kuluvalla 800 miljoonalla eurolla tuotetaan noin 1,7 miljoonan työikäisen kansalaisen lain edellyttämät työterveystoimet mutta myös esimerkiksi 4,7 miljoonaa sairausvastaanottokäyntiä, jotka muuten kuormittaisivat muuta terveydenhuoltoa (1). Työterveyshuollon hoidon kustannuksilla ei käytännössä ole merkitystä, jos hoidon avulla saadaan töihin paluuta nopeutettua ja työkyvyttömyyttä vähennettyä.

Työkyvyttömyyden hinta

Työterveyshuollon keskeiset tehtävät yhteiskunnan kannalta juuri nyt ovat työikäisen väestön työ- ja toimintakyvyn tukeminen, hyvä työterveys ja ennenaikaisen työkyvyttömyydestä aiheutuvan eläköitymisen vähentäminen. Huoltosuhteen heikkeneminen luo lisääntyvää painetta heihin, jotka jaksavat jatkaa työelämässä. Työterveyshuolto on terveydenhuollon keskeisin toimijataho työikäisten työ- ja toimintakyvyn tukemisessa. Työelämässä oleville työterveyshuollon palvelut tulevat työnantajien ja työntekijöiden kustantamina. Kannattaa vakavasti harkita työterveyshuollon asiantuntemuksen käyttämistä myös työelämän ulkopuolella reservissä olevien ja työhön haluavien työkuntoisuuden ylläpitoon ja edistämiseen, tarvittaessa verovaroin.

Vuonna 2018 Suomen bruttokansantuote oli 233,6 miljardia euroa (2) ja valtion budjetti noin 55,7 miljardia euroa. Työkyvyttömyyteen, sairauspoissaoloihin ja työtapaturmiin liittyvät kustannukset vuodessa ovat viime vuosina olleet yli 20 miljardia euroa (3, 4). Summa on yli 20-kertainen työterveyshuollon kustannuksiin verrattuna.

Sairauspoissaoloista ja sairaana työskentelystä kertyy vuosittain kummastakin yli 3,4 miljardin euron, työtapaturmista noin 2 miljardin, työikäisen väestön terveydenhuollon menoista 7,7 miljardin ja työkyvyttömyyseläkkeistä johtuvasta potentiaalisen työpanoksen menetyksestä noin 6,7 miljardin euron menoerä.

Terveydenhuollon kustannukset

Vuonna 2016 Suomen terveydenhuoltomenot olivat 20,5 miljardia euroa (1). Asukasta kohden menot olivat 3 727 euroa. Työterveyshuollon kustannukset olivat noin 805 miljoonaa euroa eli 4,5 prosenttia terveydenhuollon kokonaismenoista. Puolet terveydenhuollon kustannuksista oli erikoissairaanhoidon (7,2 mrd. euroa) ja perusterveydenhuollon (3,4 mrd. euroa) menoja. Vuonna 2016 terveydenhuoltomenojen julkisen rahoituksen osuus oli 74,6 % (15,3 mrd. euroa) ja yksityisen rahoituksen osuus 25,4 % (5,2 mrd. euroa).

Työterveyshuollon kustannukset

Työntekijöiden työterveyshuoltoa ei rahoiteta yleisin julkisin verovaroin, vaan työnantajilta ja työntekijöitä perittävillä pakollisilla työtulovakuutuksen maksuilla sekä työnantajien asiakasmaksuin. Työelämän ulkopuoliset tahot eivät osallistu palkansaajien työterveyshuollon kustannusten kattamiseen. Työnantajien kokonaismaksuosuus työterveyshuollon kustannuksista vuonna 2016 oli 87 %, josta työnantajat maksoivat suoraan asiakasmaksuina 56,4 % ja työtulovakuutuksen kautta 30,6 % (1). Työntekijät maksoivat työtulovakuutuksen kautta kustannuksista 12,5 %. Valtion verona keräämä osuus työterveyshuollon kustannuksista vuonna 2016 oli yhteensä 0,3 %. Tällä valtion osuudella rahoitettiin yrittäjien ja maatalousyrittäjien työterveyshuoltoa. Vuoden 2016 työmarkkinaosapuolten välisessä kilpailukykysopimuksessa sovittiin työntekijöiden maksuosuuden määräaikaisesta kasvattamisesta.

Työterveyshuollon hyväksytyt kustannukset olivat vuonna 2016 yhteensä 805 miljoonaa euroa. Työterveyshuollon kustannuksista maksetut Kelan korvaukset (KL1 ja KL2) 347 miljoonaa euroa olivat noin 1,7 % terveydenhuollon 20,5 miljardin euron kokonaiskustannuksista. Työterveyshuollon sairaanhoidosta maksetut Kelan korvaukset 184 miljoonaa euroa olivat noin 0,9 % terveydenhuollon 20,5 miljardin euron kokonaiskustannuksista. Työterveyshuollon sairaanhoidon ja muun terveydenhuollon palvelujen piirissä oli 1 728 728 työntekijää, eli noin kolmannes koko Suomen väestöstä.

Työterveyshuolto vaikuttaa

Työterveyshuolto on ottanut käyttöön uusia toimintamalleja työelämän muuttuviin ja ajankohtaisiin terveyteen liittyviin tarpeisiin. Esimerkiksi varhaisen tuen ja sairauspoissaolojen hallintaan kehitetyt toimintamallit ovat tuottaneet hyviä tuloksia. Työnantajataho on vahvasti työterveyshuollon jatkamisen ja kehittämisen takana. Työnantajat haluavat jatkaa myös sairaanhoitopalvelujen järjestämistä osana työterveyshuoltoa. Sairauksien ja työkyvyttömyyden ennaltaehkäisyä (primaaripreventio) toteutetaan myös sairaanhoidon vastaanotolla. Varhaisen työkyvyn tuen tarve havaitaan useimmiten sairauksien hoidon yhteydessä (sekundaaripreventio) ja työhön paluun tukeminen yhdistyy hoitoon ja kuntoutukseen (tertiaaripreventio).

Työterveyshuolto on ollut merkittävä osatekijä siinä, että uudet työkyvyttömyyseläkkeet kääntyivät 10 vuotta sitten laskuun. Toisaalta myös työkykyä tukevan ammatillisten kuntoutuksen määrä on lisääntynyt viime vuosina merkittävästi. Ilahduttavaa on ollut se, että työurat ovat pidentyneet ja alkavat työkyvyttömyyseläkkeet vähentyneet laadittujen kannustimien, työelämän ja sosiaalivakuutusjärjestelmän osapuolten aktiivisuuden ja työterveyshuollon työkykytuen seurauksena.

Työterveyshuollon kustannusvaikuttavuus

Työterveyspalveluiden kustannusvaikuttavuutta on viime aikoina pyritty kehittämään muun muassa paremman asiakassegmentoinnin ja siitä seuraavan palveluiden tarkemman kohdentamisen, ennakoivan analytiikan sekä ennaltaehkäisevän toiminnan keinoin. Usein tarkastelu on kuitenkin rajoittunut vain sairauspoissaolojaksojen tarkasteluun, mikä kyllä on askel oikeaan suuntaan. Tuloksiakin näytetään saaneen – ainakin jos mittarina käytetään sairauspäivärahojen määrää. Sairauspäivärahan saajien sekä maksettujen korvausten määrät ovat laskeneet viimeisen kymmenen vuoden ajan (5).

Kun tarkastelua laajennetaan työikäisen asiakkaan näkökulmaan: ”Työikäisen terveydenhuollon palvelujärjestelmä näyttäytyy tällä hetkellä pirstaleisena. Esimerkiksi sairaus hoidetaan tarkoituksenmukaisesti perusterveydenhuollossa tai erikoissairaanhoidossa, mutta työkyvyn tukemisen ja seuraamisen osalta yhteistyöstä työterveyshuollon kanssa ei ole sovittu. Näin työkyvyn tukemisen ja seuraamisen tarve voi jäädä tunnistamatta ja tieto välittymättä.” (https://www. ttl.fi/yhtenainen-terveydenhuollonpalvelukokonaisuus- tyoikaiselle/). Tästä syystä ei siis riitä, että työterveyshuollon sisäiset toiminnot ovat kustannusvaikuttavia, vaan pitää huomioida koko palvelukäyttö asiakkaan näkökulmasta.

Koko väestön tarkastelussa on havaittu, että 10 % asukkaista käyttää 81 % kustannuksista ja on voitu tunnistaa erilaisia asiakassegmenttejä – kuten perusterveet satunnaisesti palveluja käyttävät omatoimiasiakkaat tai useita eri palveluja tarvitsevat asiakkaat (6). Työterveyshuollon asiakkaiden osalta jakauma ei liene yhtä jyrkkä, mutta vastaavaa tarkastelua olisi syytä tehdä eikä pelkästään työterveyshuoltokustannusten näkökulmasta. Mukaan tulisi liittää myös muut palvelut, kuten mahdollinen julkisen perusterveydenhuollon tai erikoissairaanhoidon käyttö, lääkekorvaukset ynnä muut.

Mutta vielä tärkeämpänä, asiakkaalle relevanttia vaikuttavuutta tulisi mitata nykyistä tarkemmin. Nykyisin järjestelmän kehittämisen kannalta käytettävissä oleva tieto on aika karkeaa: useimmiten käytössä on vain tieto siitä, onko ihminen työkykyinen vai ei. Tämä saadaan kääntäen sairauspoissaoloista ja työkyvyttömyyseläkkeistä. Esimerkiksi tarkempaa tietoa toimintakyvystä tai terveydentilasta ei ole systemaattisesti mitattuna, ja jos onkin, ei ole yhtenevää tapaa tämän mittaamiseen.

Hallituksen valmistelemassa ja jo hylätyssä sote-uudistuksessa, tavoitteeksi työterveyshuollon osalta oli määritelty: ”Tavoitteena on työterveyshuollon integraatio eli yhteensovittaminen perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon, sosiaalipalveluiden ja kuntoutuksen palveluiden kanssa. Työterveyshuollolla on erityinen rooli ja asiantuntemus työkyvyn arvioinnissa, ylläpitämisessä ja palauttamisessa.” (https://alueuudistus.fi/ tyoterveyshuolto). Vaikka sote-uudistus kokonaisuutena siirtyikin tulevaisuuteen, edellä esitetty tavoite on erittäin ajankohtainen. Rissasen ja Kasevan (3) tutkimuksen pohjalta voidaan arvioida, että todennäköisesti suurimmat voitot tulevaisuudessa saadaan palveluiden aikaisempaa paremmalla integroinnilla, ei yhden palvelukokonaisuuden sisällä.

Tästä on jo esimerkkejäkin työtapaturmapotilaiden osalta. Muutamia vuosia sitten fokus siirrettiin yksittäisten hoitointerventioiden kilpailuttamisesta koko episodin läpivirtauksen parantamiseen tavoitteena työkyvyn palauttaminen mahdollisimman nopeasti. Tällöin havaittiin useita kehittämiskohteita nimenomaan eri palveluiden välisissä niin sanotuissa rajapinnoissa ja näitä lähdettiin aktiivisesti kehittämään. Tuloksena työtapaturmapotilaiden sairauspoissaolot vähenivät useita kymmeniä prosentteja (https://jyvahanke.files.wordpress. com/2016/03/jyvc3a4raportti_2016. pdf ) ja kehitys on jatkunut. Samalla kokonaiskustannukset ovat alentuneet.

Tulevaisuudessa ei riitä työterveyshuollon tarkastelu vaan tavoitteiden, kehittämisen ja mittaamisen pitää olla asiakaskeskeistä. Mitataan työikäisen asiakkaan terveyttä ja toimintakykyä säännöllisesti ja huomioidaan palveluiden käyttö- ja kustannusanalyysissa kaikki sote-palvelut riippumatta siitä, mihin organisaatioon ne kuuluvat.

Työkyvyttömyyden hinta on sekä inhimillisesti että yhteiskunnalle niin suuri, että hoidon kustannuksilla ei käytännössä ole mitään merkitystä, jos hoidon avulla saadaan töihin paluuta nopeutettua ja työkyvyttömyyttä vähennettyä.