Työterveyslääkäri

Työnantajien työterveyshuollon Kela-korvauksesta

Työterveyslääkäri
2019;34(2):17-19
Jarmo Heikkinen

Työterveyshuollossa liikkuu iso raha, vaikka sen kustannukset ovat vain reilu neljä prosenttia terveydenhuollon kaikista kustannuksista. Mitä palveluja Kela korvaa työnantajalle, mitä ei? Peruskäytäntöjen lisäksi artikkelissa käsitellään muutamia erityisiä kysymyksiä ja kuvataan tulevia korvauskäytäntöjen muutoksia.

Työnantajan on järjestettävä ehkäisevä työterveyshuolto, jos sillä on yksikin työntekijä. Lisäksi työantaja voi halutessaan järjestää yleislääkäritasoista (työterveyspainotteista) sairaanhoitoa. Työnantajalla on oikeus saada korvausta näiden tarpeellisista ja kohtuullisista kustannuksista. Kelan hyväksymät työnantajien kustannukset koko maassa olivat noin 805 miljoonaa (työterveyshuoltotilasto 2016), joista Kela maksoi korvauksia työnantajille yhteensä 347 miljoonaa. Kela maksaa korvauksen sairausvakuutuslain perusteella. Korvausraha on pääosin työnantajilta ja osin työntekijöiltä pakollisen työtulovakuutusmaksun muodossa kerättyä rahaa – verorahoja ei korvaukseen käytetä.

Korvauksen maksamisen edellytyksiä

Perusedellytyksiä: palveluntuottajalla on toimilupa työterveyspalvelujen tuottamiseen, työnantaja on tehnyt kirjallisen työterveyshuoltosopimuksen ja työterveyshuollon toimintasuunnitelman, perustyöpaikkaselvitys on tehty ja palvelut ovat työntekijälle maksuttomia.

Työterveyshuollon toteutumiseen liittyvät asiakirjat ja raportit on käsiteltävä työpaikalla yhteistoiminnassa. Työsuojeluvaltuutetulle, -toimikunnalle tai muulle henkilöstön edustajalle on annettava mahdollisuus korvaushakemuksen käsittelyyn yhdessä työnantajan kanssa. Korvaushakemukseen kirjataan, koska asia on käsitelty.

Alle 10 työntekijän työpaikoilla ei ole työsuojeluvaltuutettua tai -toimikuntaa, mutta sielläkin tulee asiaa käsitellä yhdessä. Korvaushakemuksessa selvitetään, miten asia on käsitelty.

Korvausluokat ja -prosentit nyt

Korvausluokkaan yksi (KL 1) kuuluvat työterveyshuollon ehkäisevän toiminnan ja työkykyä ylläpitävän toiminnan kustannukset, joita syntyy esimerkiksi työpaikkaselvityksistä, työterveystarkastuksista ja työterveyteen liittyvästä neuvonnasta. KL 2:een kuuluvat yleislääkäritasoisen sairaanhoidon ja muun terveydenhuollon kustannukset.

Korvauksen enimmäismäärä on 50 % tai 60 % kustannusten laskennallisesta enimmäismäärästä. KL 1:n kustannusten peruskorvaus on 50 %. Korvaus on 60 %, jos työterveyshuolto ja työpaikka ovat sopineet työkyvyn hallinnasta, seurannasta ja varhaisesta tuesta ja toimintakäytännöt on kuvattu kirjallisesti. Sairaanhoidon (KL 2) korvausprosentti on 50.

Korvausten määrät

Yleensä Kela vahvistaa vuosittain korvausten laskennalliset enimmäismäärät. Vuosina 2018–2020 käytetään kuitenkin vuoden 2017 enimmäismääriä. KL 1:ssä kustannusten enimmäismäärä on työntekijää kohti 169,50 euroa, josta 50 prosentin korvaus on 84,75 euroa ja 60 prosentin korvaus on 101,70 euroa. KL 2:ssa kustannusten enimmäismäärä on 254,10 euroa, ja siitä 50 prosentin korvaus on 127,05 euroa.

Korvausta ei makseta korvausluokan enimmäismäärän ylittävistä kustannuksista eikä kustannuksia voi siirtää korvausluokasta toiseen.

Muutoksia korvausluokkiin 1.1.2020

Jatkossa korvausluokilla on yksi yhteinen enimmäismäärä. KL 2:n kustannuksia voi enimmäismäärästä olla enintään 40 %. Enimmäismäärä ja korvaus voivat koostua vaikka pelkästään KL 1:n toiminnasta. Muutos siis siirtää painopistettä ehkäisevän työterveyshuollon ja työkyvyn tukemisen (KL 1) kustannusten korvauksiin. Korvausprosentti on jatkossa KL 1:ssä aina 60, sairaanhoidossa 50.

Kelan työterveyshuoltotilaston (2016) mukaan sairaanhoito muodosti kustannuksista hieman yli 50 %. Painopisteen muutos voi siis olla työterveyshuoltojen toiminnalle merkittävä.

Kela-korvauksen hakeminen

Työnantaja hakee korvausta työterveyshuollon kustannuksista tilikausittain ja ensisijaisesti verkkopalvelussa. Hakuaika on enintään kuusi kuukautta työnantajan tilikauden päättymisestä. Työntekijöiden lukumäärä ilmoitetaan korvausluokittain tilikauden alun ja lopun keskiarvona. Jos lukumäärä vaihtelee merkittävästi, asian voi selvittää työntekijöiden lukumääränä per kuukausi.

Etäpalvelujen korvaamisesta

Työpaikan perusselvitys on tehtävä paikan päällä, etäselvityksenä sitä ei korvata.

Etävastaanoton korvausedellytykset ovat samat kuin perinteisillä vastaanottokäynneillä. Vuoden 2019 alusta myös asiantuntijan chatissa, puhelimessa tai sähköpostitse antamia hoito-ohjeita ja neuvoja korvataan. Asiantuntijoiden toiminnan tulee perustua aina ammattihenkilöiden toteamaan tarpeeseen. Ammattihenkilö/ asiantuntija arvioi, mitkä palvelut soveltuvat hoidettavaksi etäyhteydellä.

Kela edellyttää, että palveluntuottajat tekevät tietojärjestelmäänsä ja hinnastoonsa omat koodit etävastaanotoille. Siten niistä on mahdollista saada listaus voimavaroittain (toimintatiedot ja kustannukset).

Irtisanottujen työntekijöiden työterveyshuollosta

Osalla työnantajia on velvollisuus järjestää taloudellisella ja tuotannollisella perusteella irtisanotulle työntekijälle työterveyshuolto kuuden kuukauden ajan työntekovelvollisuuden päättymisestä. Työnantaja voi hakea korvausta näistäkin palveluista. Velvollisuus koskee työnantajia, joiden palveluksessa on vähintään 30 työntekijää ja irtisanotun työsuhteen kesto on ollut vähintään viisi vuotta. Velvollisuus päättyy, jos irtisanottu siirtyy vähintään kuusi kuukautta kestävään työsuhteeseen toisen työnantajan palvelukseen.

Ensiavusta

Työnantajalla on velvollisuus huolehtia ensiavun järjestämisestä työpaikalla. Työntekijöille järjestetyn ea-koulutuksen ja työpaikalle hankittujen ea-välineiden ja tarvikkeiden kustannukset korvataan. Koulutuksen ja hankintojen on perustuttava työpaikkaselvitykseen ja toimintasuunnitelmakirjaukseen ja kouluttajalla on oltava ensiavun ja terveystiedon kouluttajakoulutus (ETK/SPR). Ensihoitotarvikkeet tai -välineistö, kuten defibrillaattori, eivät kuulu korvauksen piiriin.

Rokotuksista

Rokotukset korvataan, kun ne ovat työn vuoksi tarpeellisia ja suojaavat työntekijää työtehtäviin liittyviltä tartunnoilta. Myös työmatkojen vuoksi välttämättömät rokotukset ja kansainvälinen rokotuskortti korvataan. Myös tässä tarvearvion pitää perustua työpaikkaselvitykseen ja tarvittavat rokotukset kirjata toimintasuunnitelmaan.

Sote-henkilöstön influenssarokotukset korvataan, jos henkilöstö työskentelee infektio- tai infektioalttiiden potilaiden hoidossa ja huollossa (KL 1). Lääketieteellisten riskiryhmien ja raskaana olevien rokotuskustannuksia korvataan muun terveydenhuollon kustannuksina (KL 2).

Ryhmäohjauksesta

Työterveyshuolto voi antaa tietoja, neuvontaa, ohjausta ja palautetta yksilölle tai ryhmälle. Ryhmätoimintakin perustuu työpaikkaselvitykseen, terveystarkastustietoihin ja muillakin menetelmillä kerättyihin tietoihin. Osallistujien valinta tehdään työterveyshuollossa. Toiminnassa otetaan huomioon työ, työolosuhteet, kuormitustekijät, työntekijäin terveys sekä työ- ja toimintakyky. Sisältö, kesto ja osallistujat tulee kuvata toimintasuunnitelmassa.

Mitä ei korvata?

Työterveyshuolto voi ehdottaa työnantajalle henkilöstön hyvinvointia edistäviä toimintoja, jotka kuitenkaan eivät ole korvattavia toimintoja. Esimerkiksi muutosvalmennusta, työyhteisösovittelua, työnohjausta, työpaikan harrastus- tai virkistystoimintaa, työn kehittämiseen ja organisointiin liittyviä hyvinvointikoulutusta, esimiesvalmennusta tai yleisluentoja ei korvata.

Työpaikan riskinarviointia ei korvata: työsuojelun ja -turvallisuuden kustannukset kuuluvat työnantajalle. Työterveyshuolto voi kuitenkin suositella riskinarvioinnin tekemistä, toimia asiantuntijana tulosten käsittelyssä ja hyödyntää tuloksia työpaikkaselvityksessä. Pienyrityksissä työterveyshuolto voi tehdä työpaikkaselvitystä rinnan riskinarvioinnin kanssa (ns. PIRA-malli). Tällöin työpaikkaselvityksen kustannukset korvataan, riskinarvioinnin ei.

Näyttöpäätelaseja tai muita henkilökohtaisia apuvälineitä ja suojaimia ei Kela korvaa. Korvausta voi kuitenkin saada fysioterapeutin tekemästä työpisteen tarkistuksesta tai optikon näöntarkastuksesta, jos työterveyshoitaja tai -lääkäri on arvioinut sen tarpeelliseksi.

Kela ei korvaa työnantajalle myöskään hammashoitoa, kuntoutusta, ammattitauteja, työ- tai liikennetapaturmia, lääkkeitä tai erikoissairaanhoitoa.

Kuinka kova konsultti raha on?

Kela-korvauksen määrä ja tarkoitus ovat vuosikymmenten mittaan vaihdelleet runsaastikin. Korvauksella on varmasti ollut ohjausvaikutusta sekä työnantajien valintoihin, että työterveyshuollon markkinointiin, toimintaan ja laatuunkin, vaikka laatu syntyy olennaisesti muista kuin korvaustekijöistä. Korvauskäytännöt ohjannevat toimintaa jatkossa enenevästi ehkäisevään suuntaan!

Lämmin kiitos Kelan asiantuntijalääkäri Paula Melartille käsikirjoituksen kommentoinnista.

Jarmo Heikkinen
Työterveyshuollon kliininen opettaja
jarmo.k.heikkinen@uef.fi

Kirjallisuutta

  1. Kelan verkkosivut. https://www. kela.fi/tyonantajat.
  2. Kela. Työterveyshuolto 21.02.2019. Etuusohje. (111 s.) https://www.kela.fi/documents/ 10192/3240757/ Ty%C3%B6terveyshuolto.pdf
  3. Leino T. ym. Ohje ehkäisevän työterveyshuollon etäpalveluista ja niiden kriteereistä. https://stm.fi/documents/ 1271139/3446009/Ty% C3%B6terveyshuollon+et%C 3%A4ohjeet_korjattu+versio. pdf/a4ecb6ae-4807-402b-970ae07302f04082