Työterveyslääkäri

Kuntien työterveyspalveluiden tuottaminen monimuotoistuu

Työterveyslääkäri
2019;34(2):33-36
Markus Mankin

Kuntien ja kuntayhtymien työterveyspalvelut ovat olleet murroksessa niitä koskevan yhtiöittämisvelvoitteen vuoksi. Osa kunnista on ulkoistanut työterveyshuoltonsa, ja yksityissektorin toimijat ovat ostaneet useita julkisen sektorin työterveystoimijoita. Työterveyshuoltopalvelujen markkinoilla tapahtunee lähitulevaisuudessa lisää yrityskauppoja tai uusien toimijoiden perustamisia. Kunnat myyvät osakekantansa omistamistaan työterveyshuoltoyhtiöistä ostajien ollessa yksityisiä terveysalan yrityksiä tai vahvasti paikallisia osuuskuntia.

Terveydenhoitolain (1326/2010) 18 §:n mukaan kunnan on järjestettävä alueellaan sijaitsevissa työpaikoissa työskenteleville työntekijöille työterveyshuoltolain (1383/2001) 12 §:ssä ja muualla laissa säädetyt työterveyshuoltopalvelut. Kunta voi sopia työnantajan kanssa vapaaehtoisten sairaanhoito- ja muiden terveydenhuoltopalvelujen järjestämisestä osana työterveyshuoltopalveluja. Alueella toimivalla yrityksellä tai esimerkiksi maatalousyrittäjällä on oltava mahdollisuus hankkia yrityksen työntekijöiden työterveyspalvelut kunnan osoittamalta palveluntuottajalta. Yhtiön toimialaan voi kuulua muitakin terveyspalveluita.

Kuntalakia (365/1995) muutettiin vuonna 2013. Kyseisen muutoksen taustalla oli muun ohella niin sanottu Palmia-tapaus ja EU:n valtiontukisäännökset, joita sovelletaan sellaiseen taloudelliseen toimintaan, joka määriteltiin yhtiöittämistä koskevassa kuntalain muutoksessa käyttämällä ”kilpailutilanteessa markkinoilla” -termiä. Säännökset kunnan toiminnasta kilpailutilanteessa markkinoilla (yhtiöittämisvelvollisuus) ja poikkeuksista yhtiöittämisvelvollisuudesta on otettu uuteen kuntalakiin (410/2015, jäljempänä kuntalaki) pääosin edellistä lakia vastaavina.

Kuntalain 126 §:n mukaisesti kunnalla on yhtiöittämisvelvollisuus kunnan toimiessa kilpailutilanteessa markkinoilla. Pykälän 2 momentissa säädetään tarkemmin, millaista toimintaa ei katsota hoidettavan kilpailutilanteessa markkinoilla. Momentissa suljetaan tapauskohtaisella tulkinnalla pois tiettyjä toimintoja, jolloin kunnan ei katsota olevan kilpailutilanteessa markkinoilla. Momentin 1 kohdan mukaan kilpailutilanteesta markkinoilla ei ole kyse, jos kunta järjestää lain perusteella omana toimintanaan palveluja kunnan asukkaille ja muille, joille kunnan on lain perusteella järjestettävä palveluja.

Kuntalakia koskevassa eduskuntakäsittelyssä (HaVM 55/2014 vp) kuntalain 150 §:n 2 momenttiin lisättiin työterveyshuollon palvelujen tuottamista koskeva siirtymäsäännös siten, että yhtiöittämisvelvoitetta sovelletaan säännöksessä tarkoitettuihin palveluihin vuoden 2017 alusta. Siirtymäaika koskee työterveyshuollon sairaanhoitopalveluja, jotka ilman siirtymäaikaa olisi pitänyt yhtiöittää jo aiemmin. Määräaikaa sittemmin jatkettiin: Kuntalain 150 §:n mukaan yhtiöittämisvelvoitteessa noudatetaan siirtymäaikaa, joka päättyi 31.12.2018. Jos kunta tuottaa terveydenhuoltolain 18 §:n 3 momentin mukaisia palveluja eli niin sanotun korvausluokka 2:n työterveyspalveluja vuonna 2019, on palvelut yhtiöitettävä kuntalain 126 §:n mukaisesti. Merkittävä osa niin lakisääteisiä ennaltaehkäiseviä kuin sairaanhoidollisia työterveyspalveluja tuottavista kunnista on yhtiöittänyt palvelunsa jo vuosina 2014–2016.

Työterveyspalvelut kunnan tai kuntayhtymän omalle henkilöstölle

Työterveyshuoltolain 12 §:n mukaan työnantajan on järjestettävä henkilöstönsä ennaltaehkäisevät työterveyshuoltopalvelut kustannuksellaan. Työnantajan järjestämä sairaanhoito perustuu Suomessa vapaaehtoisuuteen. Kunnat ja kuntayhtymät tuottavat henkilöstönsä työterveyspalvelut tällä hetkellä oman tulosyksikön tai liikelaitoksen puitteissa tai ostamalla ne yksityiseltä terveyspalveluyritykseltä, jolloin palveluiden hankinta on kilpailutettava hankintalain mukaisella menettelyllä. Lisäksi jotkut kunnat ja kuntayhtymät ovat siirtäneet työterveystoiminnat omistamaansa osakeyhtiöön. Yhtiö toimii osana kuntakonsernia hankintalain tarkoittamana sidosyksikkönä.

Hankintalakia ei pääsääntöisesti sovelleta hankintasopimuksiin, jotka hankintayksikkö tekee sidosyksiköltään (inhouse- yksikkö). Samaan oikeushenkilöön kuuluvien yksiköiden tekemää hankintaa ei pidetä hankintasopimuksena, vaan hankintayksikön oikeushenkilön sisällä tehtynä järjestelynä, eikä näiden välisiä ostoja tarvitse siten kilpailuttaa hankintalain mukaisesti.

Tällä hetkellä työterveyshuollon, talous- ja palkkahallinnon sekä tietohallinnon palvelut monille kunnille, kuntayhtymille ja sairaanhoitopiireille tuottaa oma sidosyksikkö. Hankintaa ei tarvitse kilpailuttaa, koska se tehdään hankintayksikön sidosyksiköltä. Kunnan tai kuntien on käytettävä määräysvaltaa sidosyksikössä. Sidosyksikössä ei saa olla sellaisia yksityisiä omistajia, jotka eivät ole hankintayksiköitä (yksityisen pääoman kielto).

Sidosyksiköllä tarkoitetaan hankintayksiköstä muodollisesti erillistä ja päätöksenteon kannalta itsenäistä yksikköä. Lisäksi edellytyksenä on, että hankintayksikkö yksin tai yhdessä muiden hankintayksiköiden kanssa käyttää määräysvaltaa yksikköön samalla tavoin kuin omiin toimipaikkoihinsa ja että yksikkö harjoittaa enintään 5 prosentin ja enintään 500 000 euron osuuden liiketoiminnastaan muiden tahojen kuin niiden hankintayksiköiden kanssa, joiden määräysvallassa se on. Sosiaali- ja terveyspalvelujen sidosyksiköiden siirtymäsäännöksen mukaan osalta raja on 10 prosenttia 31.12.2021 asti. Hankintayksiköiden katsotaan yhdessä käyttävän määräysvaltaa sidosyksikköön, jos sidosyksikön toimielimet koostuvat kaikkien hankintayksiköiden edustajista. Yksittäinen edustaja voi kuitenkin edustaa useita tai kaikkia osallistuvia hankintayksiköitä sidosyksikön hallintotoimielimessä.

Yhteisen määräysvallan edellytyksenä on myös se, että hankintayksiköt voivat yhdessä käyttää ratkaisevaa päätösvaltaa sidosyksikön strategisiin tavoitteisiin ja tärkeisiin päätöksiin sekä se, että sidosyksikkö toimii määräysvaltaa käyttävien hankintayksiköiden etujen mukaisesti. Yhteisen määräysvallan täyttyminen on hankintalainsäädännön väline arvioida määräysvaltaa käyttävien hankintayksiköiden tapaa vaikuttaa sidosyksikön toimintaan ja tavoitteisiin. Tällä ei poiketa osakeyhtiölain (624/2006) tarkoittamasta peruslähtökohdasta, jonka mukaan osakeyhtiön hallitus edustaa yhtiötä. Määräysvallan täyttymisen osalta hankintayksikön katsotaan käyttävän määräysvaltaa samalla tavoin kuin omiin toimipaikkoihinsa silloin, kun se käyttää ratkaisevaa vaikutusvaltaa määräysvallan alaisen oikeushenkilön strategisiin tavoitteisiin ja tärkeisiin päätöksiin.

Edellä mainittua 5 prosentin osuutta määritettäessä perusteena on käytettävä sopimuksen tekemistä edeltävien kolmen vuoden keskimääräistä kokonaisliikevaihtoa tai muuta vastaavaa toimintaan perustuvaa määrää. Jos asianomaisen sidosyksikön tai hankintayksikön perustamisajankohdan tai toiminnan aloittamisen ajankohdan tai toiminnan uudelleenjärjestämisen vuoksi liikevaihtoa tai vaihtoehtoista toimintaan perustuvaa määrää, kuten kustannuksia, ei ole joko saatavilla kolmelta edeltävältä vuodelta tai niillä ei ole enää merkitystä, riittää, että toiminnan mittaus osoitetaan esittämällä tietoja tulevasta liiketoiminnasta.

Kaikkien edellä mainittujen edellytysten on täytyttävä samaan aikaan, jotta kyse on hankintalaissa tarkoitetusta sidosyksiköstä. Mikäli joku edellytyksistä ei täyty, tulee yksiköiden väliset ostot kilpailuttaa hankintalain mukaisesti.

Kyseessä voi olla myös usean omistajan sidosyksikkö. Jos useampi kuin yksi hankintayksikkö käyttää määräysvaltaa sidosyksikköön, on laissa asetettu vaatimus yhteisestä määräysvallasta. Hankintayksiköiden katsotaan yhdessä käyttävän määräysvaltaa sidosyksikköön, jos sidosyksikön toimielimet koostuvat kaikkien hankintayksiköiden edustajista ja hankintayksiköt voivat yhdessä käyttää ratkaisevaa päätösvaltaa sidosyksikön strategisiin tavoitteisiin ja tärkeisiin päätöksiin. Lisäksi edellytyksenä on, että sidosyksikkö toimii määräysvaltaa käyttävien hankintayksiköiden etujen mukaisesti.

Viiden prosentin niin sanotun ulosmyyntimahdollisuuden puitteissa kunnan tai kuntayhtymän omistaman työterveysyhtiön on mahdollista myydä alueen yrityksille kunnan järjestämisvastuun piiriin kuuluvia työterveyspalveluita.

Kuntien ja kuntayhtymien yhteinen työterveyshuolto

Kevan, eräiden kuntien ja kuntayhtymien toimesta selvitettiin 2018 kuntien, kuntayhtymien ja sairaanhoitopiirien kiinnostusta osallistua omistajina ja asiakkaina julkisen alan yhteiseen työterveyshuoltoyhtiöön. Yhtiö toimisi omistajinaan olevien hankintayksiköiden sidosyksikkönä, joka toimii julkisen sektorin yhteisenä, maantieteellisesti periaatteessa koko Suomen kattavana työterveyshuoltoon keskittyvänä yhtiönä. Yhtiö pyrkisi tuottamillaan palveluilla ja niiden oikealla hinnoittelulla turvaamaan kilpailukykyiset työterveyshuoltopalveluiden hinnat konsernin työnantaja- asiakkaille. Yhtiö ja sen tytäryhtiöt tarjoavat osakkeenomistajilleen vaikuttavia ja tehokkaasti tuotettuja työterveyshuoltopalveluita ja muita siihen liittyviä palveluita, joilla vahvistetaan pitkäjänteisesti työkykyä mahdollistaen henkilöstön työhyvinvoinnin ja tuottavuuden kasvun sekä työkyvyttömyyden kustannusten vähenemisen. Hankkeen valmistelua on jatkettu vuonna 2019 useiden kuntien, kuntayhtymien ja Kevan kesken. Kesään 2019 mennessä nähdään, onko edellytyksiä synnyttää uudenlainen toimija työterveyshuoltoon.

Sairauspäiväraha (sekä kuntoutusraha myös Kelan ammatillisessa kuntoutuksessa) ei ole 70 prosenttia tuloista kuin 26 898 euron vuosituloihin saakka. Sen ylittävään osaan tulee iso leikkuri! Hakijan kannattaa varmistaa summat Kelan sivuilta laskurista. Sairausvakuutuslaista 21.12.2004/1224 11 luku 1§: Sairauspäivärahan määrä on 70 prosenttia vakuutetun verotuksessa todettujen vuosityötulojen kolmassadasosasta, jos vuosityötulot eivät ylitä 26 898 euroa. Tämän ylittävästä osasta sairauspäivärahan määrä on 20 prosenttia vuosityötulon kolmassadasosasta.

Markus Mankin
OTL, KTM,
Hallintojohtaja
Keva