Työterveyslääkäri

Mahtiankan T.Y.Ö.K.Y.K.Y.T.A.L.O.

Työterveyslääkäri
2019;34(2):37-37
Jarmo Heikkinen

Miten kertoa työkyvystä ymmärrettävästi?

Sattui silmiini kaksi merkittävää juttua lähes yhtä aikaa. Ensiksikin EK ja Sanoma Oy kumppaneineen käynnistivät lukuintokampanjan, jonka merkeissä ne lahjoittavat kaikille Suomen 10-vuotiaille Aku Ankka -lehden kuukaudeksi. Toiseksi Kela julkaisi raportin ”Työkyvyn käsite ja työkykymallit kuntoutuksen tutkimuksessa ja käytännöissä”. Siinä nostettiin esiin kahdeksan kuntoutuksen kannalta oleellista työkyvyn mallia, joista työkykytalo on työterveyshuolloissa yleisimmin käytetty. Muistatko, mitä se pitää sisällään?

Työkykytalon katon muodostaa työkyky, työn ja ihmisen voimavarojen välinen tasapaino. Talon kolme alinta kerrosta muodostuvat työntekijän voimavaroista: terveydestä ja toimintakyvystä, ammatillisista valmiuksista ja kompetensseista sekä asenteista, arvoista ja motivaatiosta. Talon neljäs kerros sisältää työn ydinulottuvuudet: työn sisällön ja vaateet, fyysisen, ergonomisen ja psykososiaalisen työympäristön sekä hallinnon ja johtamisen. Työkyky on yhteydessä myös työpaikan lähiympäristöön, johon kuuluvat perhe ja läheiset sekä erilaiset työpaikan tukiorganisaatiot, kuten työterveyshuolto ja työsuojelu. Yhteiskunta muodostaa työkyvyn makroympäristön. Kaikki nämä osatekijät vaikuttavat eri mekanismeilla ja suhteilla toisiinsa.

Öh, selvää tämä, mutta Akun jälkeen tylsää… Voisikohan käsitteen ankallistaa?

Työkyky on kosolti muutakin kuin sulka märkänä raatamista – se on parahultaisimmillaan mielen murkinaa, älynystyröiden hieroskelua ja kehollistakin kilvoittelua toimeliaisuuden tantereilla. Se tuo pöytään nokittavaksi maistuvaa särvintä ja öylättiä sekä arjen juhlistavaa Sihi-juomaa. Työkyky on aarre, jota kitsainkin kitupiikki vaalii tarkasti, mutta sen voi saavuttaa meistä jok´ikinen pyrstönheiluttaja. Siitä saavat potkua niin Kattivaaran margariinitehtaan työntekijät, päivystävät dosentit kuin pitelemättömät propellipäätkin. Piukea into touhuta tuottavasti myös kasaa kalusteita tekijänsä yliskamariin ja ponkauttaa ukset auki tulevaisuuden mahtiankoille! Sujuva työnteko kohottaa kotomaamme karkumatkalle valtioiden välisessä kolikkokirstujen kilinäkilvassa, ja taito tahkota taalatukkuja lepää koulunpenkkiä kuluttaneiden osaajien hyppysissä. Tarmokas touhunta kohti silmissä siintävää tavoitetta onnistuu parhaiten ilman päsmäröintiä ja turhaa nokkain louskuntaa. Konna ja kanalja se, ken työkyvyn toiselta riistää!

Oliko selkokielistä? Vai olisiko helpointa todeta kuten eräs professori asiaa aikoinaan kuvasi: työkyky ja suhteet ovat kohdallaan, kun aamulla on mukava lähteä töihin?

T.Y.Ö.K.Y.K.Y.T.A.L.O. Toimeliaasti Yrittävä Öylättiä Kotiin Yksinhuoltajana Kolmosille Ylenmäärinkin Touhottava Ankka Lumoaa Onnistumisillaan.

Jarmo Heikkinen
Työterveyshuollon kliininen opettaja
jarmo.k.heikkinen@uef.fi