Muistatko malleuksen, fosforimyrkytyksen ja luomataudin? – Ammattitautien ensimmäiset 50 vuotta

Niin kauan kuin on ollut ammatteja, on voinut sairastua tauteihin, joita nykyisin kutsutaan ammattitaudeiksi. Niiden hoitoon kuuluu altistumisen minimointi, mikä tuo parannusta muidenkin kuin sairastuneen henkilön työoloihin. Ensimmäisiä työnantajan velvoitteita työntekijän terveydestä on jo 1500-luvun ammattikuntasäännöissä.

Ammattitauti syntyy Sveitsissä

Ammattitaudeista säädettiin ensimmäisenä Sveitsissä vuonna 1877. Kyse oli muutaman ammattitaudin korvauskäytännöstä. Sairastuneen piti itsensä osoittaa sairauden johtuvan työstä. Vuonna 1911 ammattitautien aiheuttajia nimettiin jo 34 kappaletta.

Englannissa ammattitaudeiksi nimettiin vuonna 1906 vain lyijyn, elohopean, fosforin ja arseenin aiheuttamat sairaudet sekä räkätauti eli malleus, pernarutto ja kaivosmiesten matotauti, ankylostomiaasi. Seuraavana vuonna lisättiin lakiin 18 muuta tautia, kuten kromihaavat, kaivosmiesten silmävärve ja jännetupen tulehdus sekä ylipaineen, typen oksidien ja rikkihiilen aiheuttamat sairaudet. Ranskassa ammattitautilaki annettiin vuonna 1919, Neuvostoliitossa ja Saksassa vuonna 1925.

ILO ja ammattitaudit

Kansainvälinen työjärjestö ILO perustettiin vuonna 1917. Sen tavoitteena oli valtiosopimusten ja suositusten avulla parantaa työoloja ja niiden säätelyä.

Yleissopimus numero 18 (1925) kehotti myöntämään ammattitaudin uhreille tai heidän oikeudenomistajilleen korvauksia samoilla perusteilla kuin työtapaturmissa. Tauteina mainittiin lyijyn, elohopean ja pernaruttobasillin aiheuttamat sairaudet. Suomi ratifioi sopimuksen vuonna 1927.

Yleissopimus numero 42 (1934) sisälsi arsenikin, lyijyn ja elohopean yhdisteineen, fosforin, bensiinin, bensolin, kivihiilitervan, erikoisen voimakkaasti säteilevän energian ja pernaruton. Suomi ratifioi sopimuksen vuonna 1949. Yleissopimus 121 (1964) sisälsi uudistuneen 15 nimikkeen ammattitautiluettelon.

Ammattitaudeista Suomessa

Suomen itsenäistyessä työvoiman merkitys kansakunnan rakentajana nähtiin jo varsin selvästi. Perustuslakikin muokkasi asenneilmapiiriä työturvallisuudelle ja -terveydelle suotuisaksi: kansalaisten työvoima on valtakunnan erikoisessa suojeluksessa.

Lainsäädännössä ammattitaudit mainittiin ensimmäisen kerran työväen tapaturmavakuutuslaissa (1925): tapaturman aiheuttamana ruumiinvammana pidetään myöskin ammattitautia, joka on aiheutunut erinäisten valtioneuvoston päätöksellä vahvistettavassa luettelossa mainittujen aineiden valmistamisesta tai käsittelemisestä. Samana vuonna annettiin päätös siitä, mikä ammattitauti on tällaisena korvattava. Päätös sisälsi 36 kemikaalia, pernaruton ja erityisen voimakkaan säteilyn aiheuttaman taudin.

Ensimmäisen varsinainen työturvallisuuslain (1930) perusajatus oli, että työnantajan tulee tehdä kaikki, mitä kohtuudella voi vaatia, ettei työntekijä sairastuisi tai loukkaantuisi työstään, ottaen huomioon tehtävä työ ja työolot. Vain työt, jossa työntekijänä toimivat työnantajan luona asuvat perheenjäsenet, kotona tehtävä työ ja laivatyö rajattiin lain ulkopuolelle.

Ensimmäinen varsinainen ammattitautilaki (1935) oli selvästi työväen tapaturmavakuutuslakia suppeampi, mutta sisälsi ILOn yleissopimus 42:ssa mainitut altisteet ja sairaudet. Laki velvoitti jokaisen työnantajan vakuuttamaan kustannuksellaan kaikki työntekijänsä työssä sattuvan tapaturman aiheuttaman ruumiinvamman korvaamista varten. Vain itsenäiset yrittäjät, työnantajan suoraan alenevassa tai ylenevässä polvessa olevat sukulaiset, korkeintaan kuusi päivää kestävää tilapäistä työtä tekevät tai tietyissä johtotehtävissä toimivat eivät kuuluneet vakuutettavien piiriin. Korvauksina suoritettiin sairaanhoitoa, päivärahaa, elinkorkoa, huoltoapua, hautausapua ja huoltoeläkettä.

Samana vuonna säädettiin eräiden ammattitautien sekä työkalun hankauksesta aiheutuneen tulehduksen korvaamisesta. Säädös sisälsi myös aniliinivärit, tärpätin sekä kivipölyn aikaansaamat ammattitaudit. Asetus sisälsi luettelon ainekohtaisesti taudeista, tautimuodoista, ammateista ja töistä, joiden ammattitaudit saatettiin korvata. Pian kemikaaliluetteloon lisättiin sinistymisenestokemikaali (1937).

Ammattitautilain uudistus (1939) sisälsi taas uusia kemikaaleja, kuten hään, rikkivedyn ja rikkihiilen, fysikaalisia tekijöitä, kuten melun ja tärinän, sekä biologisten tekijöiden aiheuttamia tauteja, kuten sikaruusun, räkätaudin eli malleuksen ja pälvisilsan. Lisäksi mainittiin erikseen työn aiheuttamat iho- ja limakalvosyövät, sairaala-ammattien yleisvaaralliset tartuntataudit, tuberkuloosi ja sukupuolitaudit. Laissa määriteltiin myös, että ammattitaudin on ilmennyttävä vuoden (silikoosissa ja säteilyssä 10 vuoden) kuluessa työn päättymisestä, jotta korvaus voidaan maksaa. Mainittakoon, että malleus eli räkätauti on hevosilla esiintyvä keuhkokyhmyjä ja verenvuotoa aiheuttava, ihmisellekin usein fataali zoonoosi.

Sodanaikaisten trotyyli- ja häkäpönttöautojen myrkytysten yleisyys johti ensimmäisen ammattitautiosaston perustamiseen Helsingin yliopiston ensimmäisen sisätautiklinikan yhteyteen vuonna 1945 ja sen laajenemiseksi Työterveyslaitokseksi vuonna 1951.

Asetus eräistä työtapaturmana korvattavista vammoista (1948) toi korvauksen piiriin syövyttävien aineiden aiheuttamat vammat, terveydelle vaarallisten kaasujen hengittämisestä johtuvat vammat, ritisevät jännetuppitulehdukset, hiertymät ja hankaumat sekä kyynärpään ja polvilumpion alaisen limapussin tulehdukset.

Laki ammattitautilain muuttamisesta (1948) nimesi nikkelin, jauhopölyn, suu- ja sorkkataudin sekä luomataudin, joka on karjassa esiintyvä bruselloosi, joka aiheuttaa keskenmenoja myös ihmiselle. Kaksi vuotta myöhemmin myös streptomysiinin aiheuttama sairaalloinen tila lisättiin ammattitaudiksi.

STM:n ohjeet ammattitautien toteamiseksi (1950) sisälsivät ensimmäisen kerran maininnan asbestista, kun työskentely asbestikaivoksessa ja -tehtaassa mainittiin altistavana tekijänä silikaatin aiheuttamalle keuhkosairaudelle.

Ammatti-ihotauteihin kiinnitettiin huomiota asetuksessa eräiden sairaalloisten tilojen korvaamisesta ammattitauteina (1954). Asetus sisälsi muun muassa tekohartsin valmistuksessa käytettävät aineet, formaldehydin ja punkit.

Ammattitaudin vaarassa oleville terveystarkastuksia

ILOn suosituksen 112 (1959) perusteella tehtiin valtioneuvoston päätös lääkärintarkastuksista työturvallisuuslain 44 §:n määrittämässä työssä (1961). Päätös koski noin 10 000:ta teollisuuden työntekijää. Ammattitaudin vaaraa aiheuttaville tekijöille altistuville työntekijöille tuli tehdä lääkärintarkastus kuukauden sisällä työn aloittamisesta ja määräaikaistarkastukset ainakin kerran vuodessa.

Mattila pitää väitöskirjassaan tätä päätöstä nykymuotoisen työterveyshuoltojärjestelmämme alkupisteenä ja käännekohtana työntekijöiden terveysturvassa. Terveydenhuollosta tuli osa työsuojelua.

Ammattitautien ilmoittamisesta

Ammattitauteja oli tilastoitu jo vuodesta 1926, mutta vasta vuonna 1948 vakuutuslaitokset velvoitettiin antamaan tiedot virallista ammattitautitilastoa varten.

Työturvallisuuslaissa (1958) säädettiin lääkärintarkastuksista ammattitautien torjumiseksi. Pari vuotta myöhemmin lakiin (1961) sisältyi työnantajille velvoite heti ilmoittaa lääninlääkärille ja valtion ammattientarkastajalle työntekijän sairastumisesta vaikeanlaatuiseen ammattitautiin.

Vuoden 1971 lääkärintarkastuspäätöksellä ilmoitusvelvollisuus siirrettiin ensi kertaa lääkärin tehtäväksi lääninlääkärin kautta ministeriön lääkärille.

Ammattitautien määrät aluksi hyvin pieniä

Ammattitautisäädösten 25 ensimmäisen vuoden aikana (1926–1950) korvattuja ammattitautitapauksia oli yhteensä 3 544 tapausta, joista karkeasti 2/3 oli kemikaali-ihottumia, loput tarttuvia tauteja (erityisesti sikaruusua), häkä- ja lyijymyrkytyksiä, silikoosia ja rikkivedyn aiheuttamia silmäsairauksia. Kuulovaurioita korvattiin tuona aikana vain neljä tapausta yhteensä. Tutkimuksen tekijöiden mielestä ammattitautien oikean määrän olisi tullut olla moninkertainen.

Lopuksi

Ammattitaudeissa on kyse osin korvauksista ja sosiaaliturvasta, osin viranomaisille tehtävistä ammattitauti-ilmoituksista. Tärkein tavoite on työn terveellisyyden ja turvallisuuden parantaminen. Altistumisen vähentäminen parantaa kaikkien työhön osallistuvien turvallisuutta. Ammattitaudit sekä käsitteenä että ilmiönä heijastavat aikaansa ja kuvaavat osaltaan yhteiskunnan, työelämän ja lääketieteellisen tiedon ja ajattelutavan muutosta.