Työläiskirjailijan maalarintauti

Lassi Sinkkosen (s. 1937) tunnetuin romaani on ”Solveigin laulu”, joka ilmestyi vuonna 1970. Se on kehitystarina nuoren tytön kasvusta lapsuudesta aikuisuuteen, jossa päähenkilön lisäksi seurataan hänen äitinsä ja isoäitinsä elämää. Siitä on tehty myös samanniminen TV-näytelmä. Sinkkonen kuului niin sanotun pitkällä 1970-luvulla kirjoittaneisiin työläiskirjailijoihin, joihin kuuluivat myös Hannu Salama, Keijo Siekkinen, Alpo Ruuth ja Kaarlo Isotalo. Yhteistä heidän kaunokirjalliselle tuotannolleen on työväestön elämän arkirealistinen kuvaaminen.

Kirjailijan traaginen kuolema

Sinkkosen elämä päättyi traagisesti: hän teki itsemurhan vuonna 1976 ollessaan alle 40-vuotias. Edellisenä vuonna hän oli julkaissut neljännen romaaninsa ”Sirkkelisirkus”, joka oli hänen siihenastisen tuotantonsa kunnianhimoisin teos. Aikalaiskritiikki ei ollut kirjalle suopea. Helsingin Sanomien kriitikko Pekka Tarkka, joka oli kirjoittanut myönteisesti Sinkkosen esikoisromaanista, piti ”Sirkkelisirkusta” murrosvaiheen romaanina, jossa oli tyylirikkoja. Viisi kuukautta arvostelun ilmestymisen jälkeen Sinkkonen teki itsemurhan. Voimakkaan poliittisesti värittyneenä aikana tietyissä kulttuuripiireissä Tarkan arvostelua pidettiin syynä Sinkkosen kuolemaan, olihan Tarkka maan suurimman sanomalehden vaikutusvaltaisin kirjallisuuskriitikko.

Entinen rakastettu kertoo ammattitaudista

Viime vuonna ilmestyneissä muistelmissaan ”Onnen Pekka” Pekka Tarkka tuo esiin uutta tietoa episodista, joka oli jäänyt selvästi painamaan arvostelijan mieltä. Vuosia Sinkkosen kuoleman jälkeen Tarkkaan otti yhteyttä eräs kääntäjä, jolla oli ollut rakkaussuhde Sinkkoseen tämän viimeisenä elinvuonna. Kääntäjän mukaan Tarkan arvostelulla ei ollut mitään tekemistä Sinkkosen kuoleman kanssa, vaan itsemurhan aiheuttaja oli sairaus. Sinkkonen oli työskennellyt automaalarina ja altistunut työssään liuotinaineille siinä määrin, että hänelle oli kehittynyt ”maalarintauti”, johon liittyi kognitiivisia oireita, kuten muistivaikeuksia. Kääntäjän mukaan Sinkkonen oli lisäksi syönyt kipuihin barbituraatteja. Kirjailija oli katsonut elämänsä olleen mennyttä ja suunnitellut itsemurhaa koko sen vuoden ajan, jonka kääntäjä oli hänet tuntenut.

Maalaamotyön kaunokirjallinen kuvaus

Esikoisromaanissaan ”Sumuruisku” (sic), joka ilmestyi 1968, Lassi Sinkkonen kuvaa suuren korjaamon maalaamoa. Maalarin työn lisäksi Sinkkonen oli työskennellyt pesula-, rakennus- ja metallityöläisenä. Jos tieto Sinkkosen liuotinaineaivosairaudesta pitää paikkansa, on kiinnostavaa, minkälaisen kuvan hän kirjassaan välittää maalaamotyöstä. Luonnollisesti on syytä muistaa, ettei hän romaanissaan kerro omaa liuotinaineille altistumisen historiaansa, vaan kyse on fiktiivisestä tarinasta.

Romaanissa työtilaa, jossa autokorjaamon maalaustyöt tehdään, kuvataan seuraavasti: ”Maalaamohalli oli pitkä ja matala. Hallin perällä seinustalla olivat likaiset väripöydät ja niillä maalin tuhrimia väripurkkeja. Hallin ikkunat muistuttivat lasimaalauksia, joitten pintaan oli tarttunut vuosikymmenten pöly. Lattiaa peitti paksu maalikerros. Siellä täällä loisti kirkas keltainen tai alumiinivärin harmaa, joka oli hallitseva sävy. Pyöreät kuviot harmaan keskellä ilmaisivat, että täällä oli viimeksi maalattu autonpyöriä.”

Työpäivää rytmittää ruokatauko, jonka myös kirjan päähenkilö pitää. ”[Kun summeri pärähti ruokatauon merkiksi] hain evääni pukukaapista ja tulin maalaamoon syömään niitä. Pekka istui jo väripöydällä ja mutusteli leipää.” Ruokailun jälkeen on aikaa lepohetkelle. ”Lopetin syömisen ja vedin pitkälleni pöydälle.” Vaikka työtä tehdään usein urakkapalkalla, niin toisinaan iltapäivisin ei ole tekemistä. ”Piti keksiä joku sopiva ajanviete. Neuvottelujen tuloksena päätettiin hankkia pari Kampiakselia eli Cambinaa.”

Lopuksi

Työolosuhteista kerrottaessa ei mainita ilmanvaihtoa eikä kohdepoistoja, saati henkilökohtaisia suojaimia. Ruokailu ja tauot tapahtuvat samassa työtilassa, jossa maalaustyökin tehdään ja jossa myös maalatut autot ovat. Kuvatun perusteella edellytykset merkittävälle työperäiselle liuotinainealtistumiselle ovat olleet olemassa. Toki kognitiota on rasittanut myös alkoholin käyttö, jota romaanissa esiintyy runsaasti muulloinkin kuin työaikana. Sinkkosen tapaus lienee kirjallisuushistoriamme ainoa kirjailijalla esiintynyt maalarintauti.