MS-tauti avoterveydenhuollossa
Pesäkekovettumatauti eli multippeliskleroosi (MS) on perimän ja ympäristötekijöiden aiheuttama autoimmuunisairaus, joka yksilön inhimillisen kärsimyksen lisäksi aiheuttaa invaliditeetin vuoksi yhteiskunnan palveluiden lisääntynyttä tarvetta. MS-taudin aiheuttama suurin kustannus yhteiskunnalle on ennenaikainen työkyvyttömyys [1].
Tanskan MS-rekisterin mukaan viimeisen 60 vuoden aikana naisten MS-taudin ilmaantuvuus on yli kaksinkertaistunut. Erityisesti ilmaantuvuus on lisääntynyt yli 50-vuotiailla. Mahdollisina selityksinä ovat vähäisempi synnytysten määrä sekä tupakoinnin ja ylipainon lisääntyminen. Miehillä MStaudin ilmaantuvuus on lisääntynyt vastaavasti vain neljänneksen [2]. Suomessa 2010-luvulla tehtyjen tutkimusten mukaan keskimäärin MS-taudin ensioireet tulevat 32-vuoden iässä ja ilmaantuvuus on noin 10/100 000 [3]. Noin 90 % MS-potilaista sairastaa aaltomaista MStautia ja noin 10 % primaaristi etenevää MS-tautia. Aaltomainen MS-tauti on naisilla yli kaksi kertaa yleisempää kuin miehillä, mutta primaaristi etenevässä MS-taudissa ei ole sukupuolieroa ilmaantuvuudessa [4].
MS-taudin hoidossa on olennaista varhainen diagnostiikka ja potilaiden sitoutuminen MS-taudin luonnollista kulkua muuttavaan lääkitykseen. Tuoreessa tanskalaisessa MS-rekisteriin perustuvassa laajassa aineistossa pystyttiin todistamaan, että sekä invaliditeetti että kuolleisuus lisääntyivät, mikäli taudinkulkuun vaikuttavan lääkityksen aloittaminen viivästyi yli kahteen vuoteen MS-taudin ensioireista [5]. Aaltomaisen MS-taudin lisäksi vuodesta 2018 lähtien on taudinkulkua muuttavaa lääkitystä ollut tarjolla myös primaaristi etenevään MS-tautiin.
Milloin epäillä MS-tautia?
Epäiltäessä avoterveydenhuollossa MS-tautia, on tärkeää pystyä tunnistamaan kliinisesti eriytynyt oireyhtymä (KEO). KEO tarkoittaa monofaasista (yksivaiheista) suhteellisen nopeasti alkavaa oirejaksoa, jonka taustalla voidaan epäillä olevan tulehduksellisen demyelinoivan sairauden. Kolme tyypillisintä anatomista sijaintia KEO:lle ovat näköhermo, aivorunko ja selkäydin. MS-taudissa nähdään tyypillisesti toispuoleinen näköhermontulehdus, johon liittyy silmän liikuttelukipua. MS-taudille tyypillisessä aivorunko-oireyhtymässä potilaalla on internukleaarinen silmälihashalvaus (internukleaarinen oftalmoplegia, INO), ataksia ja silmävärve, kuudennen aivohermon (loitontajahermon) halvaus sekä kasvonpuoliskon puutuminen. MS-taudin epätyypillisempiä oireita/löydöksiä voivat olla myös kasvohermohalvaus, kuulon aleneminen, kolmoishermosärky ja jopa paroksysmaaliset (kohtauksittaiset) tooniset spasmit. MS-taudille ovat myös tyypillisiä osittaiset myelopatiat, Lhermitten oire (sähköiskumainen tunne alaselässä, jaloissa, käsissä ja joskus vartalolla, kun leukaa laittaa rintaan), käden deafferentaatio (erityisesti asentotuntoon liittyvien hermoimpulssien kulun estyminen), puutuminen, virtsarakon ja sukupuolitoimintojen häiriöt sekä etenevä spastinen paraplegia [5]. Radiologisesti eriytyneessä oireyhtymässä (REO) keskushermoston magneettikuvantaminen on tehty potilaalle esimerkiksi päänsäryn tai neuropsykiatristen oireiden vuoksi ja sattumalöydöksenä todetaan aivojen valkean aineen muutoksia, jotka täyttävät MS-taudin radiologiset kriteerit paikallisen hajapesäkkeisyyden suhteen. Tämän hetken konsensuksena on, ettei ilman kliinistä oirejaksoa tehdä MS-taudin diagnoosiaeikä aloiteta taudin kulkuun vaikuttavaa lääkitystä. Kuitenkin REO-potilaista nuoret (<35–40-vuotiaat) miehet tai potilaat, joilla on selkäytimen leesio, sairastuvat todennäköisimmin myöhemmin MS-tautiin ja heidän olisi hyvä olla seurannassa erikoissairaanhoidossa [6].
MS-potilas työterveyshuollossa
MS-tautia sairastavat ovat Suomessa kolmanneksi suurin työkyvyttömyyseläkettä saavien diagnoosiryhmä. Työkyvyttömyyseläkkeen saajat ovat taloudellisen toimeentulon kannalta huono-osaisia (työkyvyttömyyskeskieläke oli 1 070 euroa vuonna 2013). MS-tautia sairastavista työikäisistä suomalaisista 45 % oli työkyvyttömyyseläkkeellä vuonna 2007 ja 32 % vuonna 2016. Myönteinen kehitys voi selittyä kehittyneemmällä hoidolla ja vaikeutuneena eläkkeelle pääsemisenä. Työkyvyn ylläpitäminen on ensisijaisesti työntekijän, työnantajan ja työterveyshuollon yhteistyötä. Ammatillisen kuntoutuksen selvittely pitäisi aloittaa jo siinä vaiheessa, kun henkilöllä on noin 5 vuoden kuluessa riski jäädä työkyvyttömyyseläkkeelle. MS-taudin hoito tapahtuu yleensä erikoissairaanhoidossa, mutta yhteistyö työterveyshuollon kanssa on tärkeää. Noin puolet MS-potilaista käyttää myös työterveyshuoltoa MS-tautiin liittyvissä asioissa. Esimerkiksi lihas- ja hermosärkyjen sekä kognitiivisten oireiden esiintyminen on yleisempää osittain tai täysin työkyvyttömillä verrattuna täysin työkykyisiin MS-potilaisiin [8]. Edellä mainittujen MS-taudista johtuvien oireiden hoito voi tapahtua yhteistyössä neurologian yksikön ja työterveyshuollon kanssa.
Mikäli MS-potilaalla on immunosuppressiivinen lääkitys ja infektiooireita, on hyvä tarkastaa potilaalta täydellinen verenkuva harvinaisen mutta hoidollisesti merkittävän lymfopenian ja/tai neutropenian poissulkemiseksi. Neuropsykiatriset oireet sen sijaan ovat yleisiä MS-potilailla, mutta niitä ei ole pystytty yhdistämään minkään MS-taudin hoidon haittavaikutukseksi [9].
Konsultaatio puhelimitse tai kirjallisesti erikoissairaanhoitoon on lisäksi epäselvissä tapauksissa tärkeää, varsinkin jos potilaalla ei ole laisinkaan taudinkulkuun vaikuttavaa lääkitystä, epäillään pahenemisvaihetta, lääkityksen komplianssi on huono tai esimerkiksi potilaan kuntoutussuunnitelmaa tulisi päivittää.

Itsehoito
Uhthoffin ilmiössä kohonnut kehon lämpötila esimerkiksi liikunnan yhteydessä aiheuttaa tai pahentaa MS-taudin oireita tilapäisesti. Liikunnan harrastaminen on kuitenkin tärkeää, ja tämän vuoksi liikuntaa voi yrittää ajoittaa varhaiseen aamuun, jolloin kehon lämpötila on luonnostaan matalimmillaan ja huolehtia kylmän veden nauttimisesta ennen liikuntasuoritusta. Rokotteet, jotka eivät sisällä eläviä taudinaiheuttajia, soveltuvat MS-potilaille. Influenssarokotus on maksuton, koska MS-tauti voi pahentua influenssavirusten aiheuttaman tulehduksen seurauksena.
LT, neurologian ylilääkäri
Vaasan keskussairaala
jukka.saarinen@vshp.fi
Kirjallisuutta
- Ruutiainen J, Viita AM, Hahl J, Sundell J, Nissinen H. Burden of illness in multiple sclerosis (DEFENSE) study: the costs and quality-of-life of Finnish patients with multiple sclerosis. J Med Econ. 2016;19(1):21-33.
- Koch-Henriksen N, Thygesen LC, Stenager E, Laursen B, Magyari M. Incidence of MS has increased markedly over six decades in Denmark particularly with late onset and in women. Neurology. 2018 May 29;90(22):e1954-e1963.
- Holmberg M, Murtonen A, Elovaara I, Sumelahti ML. Increased Female MS Incidence and Differences in Gender-Specific Risk in Medium- and High-Risk Regions in Finland from 1981-2010. Mult Scler Int. 2013;2013:182516.
- Sumelahti ML, Holmberg MH, Murtonen A, Huhtala H, Elovaara I. Increasing Incidence in Relapsing-Remitting MS and High Rates among Young Women in Finland: A Thirty-Year Follow-Up. Mult Scler Int. 2014;2014:186950.
- Chalmer TA, Baggesen LM, Nørgaard M, Koch-Henriksen N, Magyari M, Sorensen PS; Danish Multiple Sclerosis Group. Early versus later treatment start in multiple sclerosis: a register-based cohort study. Eur J Neurol. 2018 Oct;25(10):1262-e110.
- Miller DH, Weinshenker BG, Filippi M, Banwell BL, Cohen JA, Freedman MS, et al. Differential diagnosis of suspected multiple sclerosis: a consensus approach. Mult Scler. 2008;14:1157–1174.
- De Stefano N, Giorgio A, Tintoré M, Pia Amato M, Kappos L, Palace J, et al. Radiologically isolated syndrome or subclinical multiple sclerosis: MAGNIMS consensus recommendations. Mult Scler. 2018 Feb;24(2):214-221.
- Vaha Marianne, 2017. MS-tautia sairastavat työelämässä. Pro gradu-tutkielma, Erityispedagogiikka, Kasvatustieteen laitos. Turun yliopisto.
- Gasim M, Bernstein CN, Graff LA, Patten SB, El-Gabalawy R, Sareen J et al. Adverse psychiatric effects of disease-modifying therapies in multiple Sclerosis: A systematic review. Mult Scler Relat Disord. 2018 Nov;26:124-156.
