Kuntoutuksen historiaa
Laajamittaisen lääkinnällisen ja ammatillisen kuntoutuksen voidaan Suomessa katsoa alkaneen toisen maailmansodan jälkeen, kun valtio tuli kuntoutuksen organisoijaksi sotainvalidien kuntouttamiseksi työelämään. Ensimmäisenä kuntoutuslakina pidetään invalidihuoltolakia vuodelta 1947. Artikkeli kuvaa lyhyesti myös työterveyshuollon ja kuntoutuksen suhteiden kehittymistä.
Sairaiden ja vammaisten toimintakykyä ja osallistumista parantavia erilaisia tukitoimia lienee tehty ihmisen koko olemassaolon ajan. Hyvinvointia on myöhemmin tavoiteltu myös terveyslähde- ja kylpylähoitojen avulla. Suomessa kylpylöiden palveluksessa toimi lääkäreitäkin, ainakin kesäkausina, jo 1800-luvun jälkipuoliskolla, muiden perinteisten kylpyläammattilaisten lisäksi. Myös nykyistä fysioterapiaa edeltäneet hieronta, lääkitysvoimistelu, mekanoterapia ja jotkin sähköhoidot olivat käytössä jo 1800-luvun puolivälissä. Kuntouttavan ajattelutavan ja menetelmienkin kehittymistä kuvaa myös se, että fysikaaliset hoitotavat oli yksi niistä 11 lääketieteen erikoisalasta, joille Lääkäriliitto määritteli ensimmäistä kertaa valtakunnalliset erikoislääkärikriteerit vuonna 1932.
Sotainvalidien kuntouttamisesta
Laajamittainen kuntoutus alkoi, kun sodissa traumatisoituneet ja vammautuneet miehet tuli saada osaksi yhteiskuntaa. Tässä vaiheessa valtio tuli kuntoutuksen organisoijaksi, ja ensimmäinen kuntoutuslaki, vuoden 1947 invalidihuoltolaki, loi toiminnalle selvät raamit ja sisältöä: lääkintähuollon, työhuollon ja koulutuksen. Sotainvalidien veljesliitto, SPR ja Invalidisäätiö olivat invali-dien kuntoutuksen suuria toimijoita.
Kuntoutuspalvelut monipuolistuvat
Myöhemmin 1950-luvun alussa kuntoutustoiminta laajeni. Työterveyslaitokseenkin perustettiin invalidien kuntoutusjaosto, myöhemmin kuntoutusosasto. Ensimmäiset lääkintävoimistelijat TTL:lle palkattiin tuolloin 50-luvun alussa. Toimintaa kehitettiin myös "sairausinvaliidien", kroonisia sairauksia sairastavien, kuntouttamiseksi. Kuntoutus jäi Työterveyslaitokselta pois 1970-luvulla, kun laitoksen toimintoja suunnattiin uudelleen.
Kuntoutusasioita lisättiin kansan- ja työeläkelakeihin sekä työhallinnon järjestelmiin ja tapaturma-, liikenne- ja sairausvakuutusjärjestelmiin. Kansanterveyslaki velvoitti kuntia lääkinnällisen kuntoutuksen järjestämiseen vuonna 1972. Palveluun kuului kuntoutusmahdollisuuksien arviointi, kuntoutusohjaus, terapia- ja kuntoutusjaksot, apuvälinepalvelut ja sopeutumisvalmennus.
Varhaiskuntoutuksesta työkykyä?
1970-luvun suomalaisissa määritelmissä kuntoutukseen liittyi myös ehkäisevä näkökulma, joka liittyi todennäköisesti syntyvään sairauteen tai haittaan. Toimivan varhaiskuntoutusmallin ajateltiin jo 1980-luvulla edellyttävän työnantajavastuista rakennetta ja työpaikan yhteistyötä kuntoutuksen palvelukokonaisuuden kanssa. Varhaiskuntoutuksen peruste oli työkyvyn alenemisen uhka, joka ilmeni esimerkiksi sairauspoissaolona, työssä suoriutumisen ongelmina tai koettuna uupumuksena ja jaksamattomuutena.
Työikäisten ja työelämässä olevien oli mahdollista osallistua Kelan järjestämään Aslak-kuntoutukseen. Aslak oli Kelan järjestämää, harkinnanvaraista, ammatillisesti syvennettyä lääkinnällistä varhaiskuntoutusta, joka toteutettiin kuntoutuslaitoksissa yhteistyössä työterveyshuollon ja työpaikan kanssa. Tavoitteena oli työkyvyn parantaminen ja säilyttäminen. Aslak-kuntoutus lopetettiin vuonna 2016, ja Kelan työikäisten varhaiskuntoutus loppui. TYK-kuntoutus korvattiin ammatillisella KIILA-kuntoutuksella.
Kuntoutuksella tasa-arvoa?
Aluksi kuntoutus nähtiin siis pitkälti sairauden jatkohoitona ja toiminta- ja työkyvyn palauttamisena. Kansainvälinen Työjärjestö (ILO) katsoi vuonna 1983 ammatillisen kuntoutuksen tavoitteeksi työn ja työllistymisen lisäksi myös tasa-arvon ja täyden yhteiskunnallisen osallistumismahdollisuuden. Ammatillisen kuntoutuksen keskeisenä tavoitteena mainittiin vammaisiin henkilöihin kohdistuvan työsyrjinnän poistaminen. Yhteiskunnassa vallitseviin kielteisiin asenteisiin vaikuttaminen liitettiin kiinteäksi osaksi kuntoutusta. Nämä tavoitteet vaativat toteutuakseen kuntoutuksen toimijoilta uudenlaista tekemistä.
Työkyvyn tukeminen
Työterveyshuoltolain myötä (1979) yhdeksi työterveyshuollon tehtäväksi kuntoutuksen osalta tuli kuntoutustarpeen tunnistaminen ja kuntoutukseen ohjaus.
Vuonna 1989 työkykyä ylläpitävä niin sanottu TYKY-toiminta lisättiin työterveyshuoltojen tehtäviin työmarkkinajärjestöjen työsopimusneuvottelujen tuloksena. TYKY-toiminta nähtiin työterveyshuoltovetoiseksi preventioksi ja sitä toteutettiin innokkaasti – sen työkykyvaikutukset lienevät kuitenkin yksinään jääneet melko vähäisiksi.
Vuonna 2001 työterveyshuoltolain uudistuksessa painotettiin työkyvyn seurantaa ja työkyvyn tukemista kaikissa työuran vaiheissa. Hyvän työterveyshuoltokäytännön uudistuksessa vuonna 2014 työterveyshuoltojen uudeksi tehtäväksi tuli myös työllistymiskyvyn tukeminen.
Lopuksi
Kuntoutus on vuosikymmenten kuluessa muuttunut yksittäisen vamman ja sairauden jatkohoidosta kokonaisvaltaiseksi tasa-arvon ja osallisuuden monisäikeiseksi kudelmaksi. Työterveyshuoltojen näkökulmasta lääkinnällinen ja ammatillinen kuntoutus ovat erityinen osa työkyvyn tukemisen aktiivista keinovalikoimaa.
TtM, TtT, kuntoutuspäällikkö
Kuntoutuskeskus Ruissalo
birgitta.ojala@ruissalo.fi
Jarmo Heikkinen
Kliininen opettaja, työterveyshuolto
Itä-Suomen yliopisto
jarmo.k.heikkinen@uef.fi
Kirjallisuutta
- Kallanranta T, Rissanen P, Vilkkumaa I (toim.). Kuntoutus. Kustannusosakeyhtiö Duodecim, 2003.
- Noro L. Työterveyslaitos, tausta ja kehitys. Työterveyslaitos 1979.
- Järvikoski, A., Lindh, J. & Suikkanen, A. (eds), Kuntoutus muutoksessa, Rovaniemi: Lapin yliopistokustannus. 2011; 229–248.
- Järvikoski, A., Monimuotoinen kuntoutus ja sen käsitteet, Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2013:43.
- Järvikoski A & Härkäpää K. Kuntoutuksen perusteet. Näkökulmia kuntoutukseen ja kuntoutustieteeseen. Helsinki WSOY 2011.
- Kuntoutus muuttuu, entä kuntoutusjärjestelmä? https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/42325/Kuntoutuskirja.pdf?sequence=1
- Kuntoutusjärjestelmän kokonaisuudistus, tieto muutostyön tukena http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/160569/7-2018-Kuntoutusjarjestelman%20kokonaisuudistus.pdf
- Kuntoutusportti https://kuntoutusportti.fi/sosiaalinen-kuntoutus/historiaa-taustaa/
