Hyvä työhön paluun tulos ei kerro työeläkekuntoutuksen vaikuttavuudesta

Kaksi erisuuntaista viestiä työeläkekuntoutuksen tuloksesta

Tässä artikkelissa käytämme kahden tuoreen tutkimuksemme tuloksia havainnollistamaan, kuinka yhtäältä työeläkekuntoutujien työhön osallistumisen polkujen tarkastelu ja toisaalta verrokkiasetelmaa käyttävä työeläkekuntoutuksen vaikuttavuustarkastelu antoivat hyvin erilaisen kuvan kuntoutuksen tuloksesta. Molemmissa tutkimuksissa käytettiin eri lähteistä yhdistettyä työikäistä väestöä edustavaa rekisteriaineistoa. Aineisto kattoi kaikki työeläkekuntoutuslajit, eikä tietoa tarjotuista palveluista ollut saatavilla. Työhön osallistumista tarkasteltiin osuutena päivistä, jotka oltiin työllisenä ilman työkyvyttömyysetuuksien tai eläkkeiden saamista. Osatyökyvyttömyysetuuksien saamisen aikana tehty työ laskettiin mukaan puolikkaina päivinä.

Polkututkimus tehtiin aineistolähtöisesti etsien työeläkekuntoutujien keskuudesta tyypilliset työhön osallistumisen polut kaksi vuotta ennen kuntoutusta ja kaksi vuotta sen jälkeen. Havaitsimme, että yli 60 prosenttia kuntoutujista seurasi polkuja, joissa työhön osallistuminen palautui kuntoutuksen jälkeen korkealle (Kuvion «»1 "Korkea-Palautuu" -polku) tai keskimääräiselle ("Keskitaso-Palautuu" -polku) tasolle. Näissä poluissa työhön osallistuminen palautui vähintäänkin tasolle, jolla se oli ollut kaksi vuotta ennen kuntoutusta, ja myös pysyi sillä tasolla kahden vuoden ajan kuntoutuksen jälkeen. Pienempi osuus kuntoutujista seurasi epäsuotuisampia polkuja, joissa työhön osallistuminen laski alun perin korkealta tasolta ("Korkea-Olematon" -polku) tai oli jatkuvasti matalalla tasolla ("Pitkäaikaisesti olematon" -polku) kuntoutuksesta huolimatta. Kaiken kaikkiaan tulokset antoivat myönteisen kuvan keskimääräisestä työhön paluusta ja työssä pysymisestä työeläkekuntoutuksen jälkeen.

Vaikuttavuustutkimuksessa työhön osallistumista tarkasteltiin työeläkekuntoutujilla ja kaltaistetuilla verrokeilla, jotka eivät saaneet kuntoutusta. Kuntoutujat ja verrokit kaltaistettiin mahdollisimman samanlaisiksi sosiodemografisten tekijöiden, työhön liittyvien tekijöiden sekä työkyvyttömyys- ja muun työmarkkinahistorian mukaan. Molemmat ryhmät rajattiin henkilöihin, joilla oli tuki- ja liikuntaelinten sairauksista tai mielenterveyden häiriöistä johtuvaa aikaisempaa työkyvyttömyyttä. Työeläkekuntoutuksen jälkeen työhön osallistuminen palautui korkeammalle tasolle kuntoutujilla kuin verrokeilla. Kuntoutuksesta seurannut hyöty ei kuitenkaan ollut kovin suuri. Se vastasi kolmen vuoden seurannan aikana 2,6 ylimääräistä työkuukautta ilman sosiaaliturvaetuuksien saamista. Tulos on vaatimaton, kun sitä vertaa kuntoutukseen satsattuihin panoksiin. Sillä aikaa, kun kuntoutujat osallistuivat keskimäärin 7,9 kuukauden kestoiseen kuntoutukseen ja saivat siihen liittyvää toimeentulokorvausta, ehtivät verrokit olla 4,9 kuukautta töissä ilman sosiaaliturvaetuuksien saamista. Kuntoutuksesta johtunut työssäolon lisäys oli näin ollen pienempi kuin kuntoutuksen vuoksi menetetty työssäoloaika.

Kahden tutkimuksemme johtopäätökset poikkesivat myös sen suhteen, millä ryhmillä kuntoutukseen liittyvät tulokset havaittiin myönteisimmiksi. Esimerkiksi naiset, korkeasti koulutetut ja tuki- ja liikuntaelintensairauksista kärsivät seurasivat todennäköisemmin myönteisintä "Korkea-Palautuu" -työhön osallistumisen polkua kuin miehet, matalasti koulutetut ja mielenterveyden häiriöistä kärsivät. Vaikuttavuustutkimuksen perusteella taas kuntoutuksesta hyötyivät vähiten tuki- ja liikuntaelinten sairauksista kärsivät naiset, eikä koulutusryhmien välillä havaittu eroja.

Vaikuttavuudesta ei tule tehdä johtopäätöksiä väärin perustein

Tutkimuksemme osoittivat, että työhön osallistumisen polkujen tarkastelu ja verrokkiasetelmaa käyttävä vaikuttavuustarkastelu antoivat hyvin erilaisen kuvan työeläkekuntoutuksen tuloksesta. Tämä ei tarkoita, että toinen tarkasteluista tuottaisi virheellisiä tuloksia, vaan että tutkimuskysymykset, joihin analyysien perusteella on mahdollista vastata, ovat erilaisia.

Vaikuttavuusarviointia ei pidä tehdä tutkimusasetelmalla, joka ei kyseiseen tehtävään sovellu. Hyvä työhön paluun tulos tai edes hyvä työssä pysymisen tulos työeläkekuntoutuksen jälkeen ei tarkoita, että tulos olisi väistämättä kuntoutuksen seurausta. Myöskään ryhmät, jotka parhaiten osallistuvat työhön työeläkekuntoutuksen jälkeen, eivät välttämättä ole niitä, jotka hyötyvät kuntoutuksesta eniten.

Joissakin tapauksissa kuntoutus on voinut aivan ilmeisesti olla käänteentekevä onnistuneelle työhön paluulle. Järjestelmänä työeläkekuntoutus on kuitenkin kallis ja väestötason vaikuttavuus vähäinen.

Työkyvyttömyyden uhkaan kohdistuvia toimenpiteitä tulee kehittää

Vaikuttavuustutkimuksemme osoitti, että työeläkekuntoutuksen työhön osallistumista lisäävä vaikutus oli satsattuihin panoksiin nähden niin pieni, että nykyisen järjestelmän ei voida olettaa olevan tehokas julkisten kulujen suhteen. Toimenpiteitä, jotka kohdistuvat työkyvyttömyysuhan alla oleviin henkilöihin, tulee edelleen kehittää. Tulee miettiä, voisiko toimenpiteitä, kuten työajan vähennystä tai muuta työn muokkausta, toteuttaa työpaikoilla kevyemmän ja vähemmän julkisia kuluja tuottavan järjestelmän avulla.

Työeläkekuntoutuksen vaikuttavuustutkimuksemme lisäanalyysit viittasivat siihen, että lyhyen tyypillisesti työpaikalla tapahtuvan kuntoutuksen vaikutukset jäivät lyhytkestoisiksi. Nykyisen kuntoutusjärjestelmän ajama kertaluonteinen toiminta ei välttämättä ole tehokkain tapa tukea terveysongelmista kärsivien työelämään osallistumista. Parempi tulos saattaa vaatia esimerkiksi laajempaa ja pitkäkestoisempaa työn muokkausta ja tukea työpaikalla.

Aikaisemmassa tutkimuksessamme havaitsimme, että osasairauspäivärahan käyttö täyden sairauspäivärahan sijaan lisäsi työhön osallistumista suunnilleen vastaavan verran kuin mitä työeläkekuntoutus nyt esitellyssä tutkimuksessa lisäsi. Osasairauspäivärahan käyttö kuitenkin lisäksi säästi sosiaaliturvakustannuksia, ja suhteellisesti suurin sen käyttöön liittyvä säästö nähtiin nimenomaan työeläkekuntoutuksen kustannuksissa. Osasairauspäivärahan käyttö jo varhaisessa työkyvyttömyyden vaiheessa voi joissain tapauksissa vähentää myöhempää työeläkekuntoutuksen tarvetta.

Kaikkiin tilanteisiin sopivaa yhtä ratkaisua tuskin löytyy. Työkyvyttömyysuhan alla olevien henkilöiden työhön osallistumisen edistämiseksi tarvitaan jatkossakin erilaisia toimenpiteitä, mikä vaatii sujuvaa yhteistyötä kuntoutus- ja työvoimapalvelujen tarjoajien, työnantajan sekä työterveyshuollon välillä.

Kuva 1. Neljä havaittua ryhmää työhön osallistumisen poluille ennen työeläkekuntoutusta ja sen jälkeen. (Lähde: Leinonen ym. PLoS ONE 2019.)

Kuva 2. Työeläkekuntoutujien ja kaltaistettujen verrokkien työhön osallistuminen ennen kuntoutusajanjaksoa ja sen jälkeen. (Lähde: muokattu tutkimuksesta Leinonen ym. Scand J Work Environ Health 2019.)