Työterveyslääkäri

EK:n asiantuntijalääkäri esittäytyy

Työterveyslääkäri
2019;37(3):53-54
Auli Rytivaara

Syksyllä 2018 eteeni tuli mahdollisuus suuntautua urallani toisenlaisiin tehtäviin. Erään koulutustilaisuuden jälkeen edeltäjäni Jan Schugk kysyi, olisinko kiinnostunut toimimaan Elinkeinoelämän keskusliiton asiantuntijalääkärinä.Ajatus jäi itämään, ja nukutun yön jälkeen soitin Janille ja kysyin, voisiko hän kertoa hiukan enemmän siitä, mitä tämä tehtävä sisältää.

Olen valmistunut Oulun yliopistosta lääkäriksi vuonna 1990 ja sittemmin työskennellyt julkisella puolella terveyskeskuksessa ja lyhyitä jaksoja erikoissairaanhoidossa eri klinikoissa. Minusta piti alkujaan tulla lastenlääkäri, mutta oman perhetilanteeni vuoksi arvioin, ettei minulla ole mahdollisuutta päivystää säännöllisesti. Suuntauduinkin sitten lastenpsykiatrialle, missä toimin vuoden koulutusvirassa. Tänä aikana sain paljon kokemusta tiimityöskentelystä, erilaisesta verkostotoiminnasta ja työnohjauksesta.

Koulutusvuoden jälkeen päädyin kuitenkin hakeutumaan työterveyshuoltoon ja sille tielle olen jäänyt. Olen työskennellyt Espoon kaupungin henkilökunnan työterveyshuollossa ja useammalla palveluntuottajalla työterveyslääkärinä sekä erikoistumisvaiheessa Työterveyslaitoksella vuoden ajan. Viiden viimeisen vuoden ajan toimin Mehiläisen johtavana työterveyslääkärinä, jolloin pääsin kehittämään työterveyshuollon substanssia ja prosesseja sekä työterveyslääkäreiden erikoistumiskoulutusta. Työskentelin tiiviissä yhteistyössä lääketieteellisen johtajan ja valtakunnallisesti vastaavien työterveyslääkäreiden kanssa sekä tietosuoja-asioiden parissa juristien kanssa. Toimin työterveyshuollon lääketieteellisenä johtajana Valviran suuntaan. Kliinistä lääkärin työtä jatkoin vuoden tauon jälkeen kerran viikossa iltaisin, jotta myös omat lääkärin taidot säilyvät ja pysyn mukana digitalisaation kehityksessä ja käytännön haasteissa.

Vastaanotto EK:ssa oli lämmin

Aloitin työt Elinkeinoelämän keskusliitossa asiantuntijalääkärinä 1.2.2019. Henkilöstöhallinnosta sain hyvän perehdytyksen, ja IT-laitteet ja salasanat oli hoidettu valmiiksi. Työpisteeni sijaitsee kolmen hengen huoneessa Etelärannassa, ja huonetovereinani ovat juristi ja matemaatikko, joten mielenkiintoista keskustelua on riittänyt elinkeinoelämän asioista eri työelämän alueilta ja näkökohdista. Työkaverini ovat todellisia asiantuntijoita omilla sektoreillaan, ja myös vapaa-ajan kuulumiset ehdimme vaihtaa. Erityisen hienoa on, kun kello 11 menemme porukalla syömään. Edeltäjäni Jan oli ehtinyt lopettaa neljä kuukautta aiemmin, ja olen ainut lääkäri edunvalvonnan työnantajapuolella, joten hiukan olikin sitten fiilikset, että "missä mä oon, miten olen tänne joutunut ja mitä teen?".

EK:n asiantuntijalääkärinä pääsen mukaan monenlaiseen vaikuttamisfoorumiin

Olen mukana STM:n työterveyshuollon neuvottelukunnassa ja sen erilaisissa jaostoissa, kuten kehittämisjaosto, ammattitautijaosto ja HTP-jaosto. Työterveyshuollon neuvottelukunnan tehtävänä on muun muassa seurata työterveyshuollon yleistä kehitystä sekä edistää ja kehittää työterveyshuollon toteuttamiseksi tarpeellista yhteistyötä sekä tehdä tarvittaessa ehdotuksia työterveyshuoltoa koskevan lainsäädännön kehittämiseksi. Käytännön työterveyslääkärin kokemuksesta ja aiemmasta työterveyshuollon substanssin kehittämisestä sekä kouluttamisesta on neuvottelukunnassa merkitsevä hyöty.

Olen mukana työsuojelun neuvottelukunnassa ja Suomen työnantajapuolen edustajana Euroopan työterveys- ja työturvallisuusviraston eli EU-OSHAn hallintoneuvostossa.

EU-OSHA järjesti 5. kesäkuuta tilaisuuden Bilbaossa, jossa juhlistettiin sen 25-vuotista yhteistoimintaa turvallisemman, terveellisemmän ja tuottavamman Euroopan hyväksi.

Olen työnantajapuolen edustajana Kelan eri neuvottelukunnissa sekä eläkevakuuttajan eläkeasiain neuvottelukunnassa. Aiemmasta työstäni yritysten työkykyjohtamisessa on merkitsevä hyöty.

Työterveyslaitoksen johtokunnan jäsenenä osallistun strategian toteutumisen varmistamiseen. Johtokunta pyrkii työterveyslaitoksen roolin vahvistamiseen työelämän kehittämisessä ja sisäisen yhteistyön ja luottamuksen rakentamiseen.

Työsuojelurahaston hallituksen jäsenenä pääsen vaikuttamaan, mihin tutkimus- ja kehittämisrahoitusta kohdistetaan. Käytännön työterveyslääkärin työssä sekä vastaanotolla että työpaikkakäynneillä nousi esiin kehittämiskohteita. Kun nyt pääsen lukemaan hakemuksia, osaan perustella, minkälaisella tutkimuksella voidaan antaa lisäarvoa työelämän kehittämisessä.

Tapaturma-asiain korvauslautakunnan lääkärijäsenenä pääsen mukaan selvittämään lääketieteellisiä tapaturmien ja ammattitautien haasteita, kuten haittaluokan määrittelyä ja syy-yhteysselvittelyä.

Vastailen työnantajaliittojen ja yritysten kysymyksiin lääketieteellisten asioiden osalta. Käyn luennoimassa eri liittojen ja yritysten tilaisuuksissa sekä kouluttamassa erikoistuvia työterveyslääkäreitä. Yliopistojen kanssa tehtävä yhteistyö on erittäin tärkeää mm. erikoistuvien työterveyslääkäreiden koulutuksen mahdollistamisessa. Vakuutuslääketieteeseen kaivataan lääkäreille lisäkoulutusta ja osaamista, joten olemme työmarkkinakeskusjärjestöjen kanssa yhdessä tukemassa vakuutuslääketieteen professuurin perustamista.

Kesäkuussa työnantajani järjesti uusille EK:n asiantuntijoille mahdollisuuden päästä tutustumaan OECD:n päämajaan Pariisissa. Matkan loistavan agendan oli suunnitellut Brysselin toimistomme johtaja. Saimme kuulla todella mielenkiintoisia esityksiä eri aihealueista, mm. verotuksesta, digitalisaatiosta ja terveyssektorilta. Pääsimme tutustumaan myös Pariisin Suomen suurlähetystöön. Matkamme oli antoisa ja lämminhenkinen aurinkoisessa Pariisissa +37 C asteen lämmössä.

Työni on yhteiskunnallisesti näköalapaikalla ja sisältää myös kansainvälistä ulottuvuutta

Paljon on puolessa vuodessa tullut uutta, ja paljon on vielä opittavaa. Odotettavissa on mielenkiintoinen ja monilonkeroinen syksy edunvalvonnassa. Työterveyshuollon aseman säilyttäminen ja sisällön kehittäminen on työmarkkinakeskusjärjestöjen yhteinen tavoite. Työterveyshuollon toiminnallinen integrointi ja tiedonkulku muun terveydenhuollon kanssa on ensisijaisen tärkeää. Keski-Suomen kokeilu osoittaa, että julkiset ja yksityiset terveyspalvelujen tuottajat voivat sovittujen yhteisten tavoitteiden sekä yhteistyön muotojen ja toimintamallien avulla jo nyt tuottaa merkittävästi parempaa terveyshyötyä työikäisille potilaille.

Olen kiitollinen, että sain mahdollisuuden tulla asiantuntijalääkäriksi EK:hon – ja että tartuin siihen!

Auli Rytivaara
Asiantuntijalääkäri
Elinkeinoelämän keskusliitto EK, Työelämä
auli.rytivaara@ek.fi

Kirjallisuutta

  1. https://ek.fi/wp-content/uploads/TTH-JA-SOTE-Tyomarkkinajarj, nakokohdat-1.5.2017.pdf
  2. https://osha.europa.eu/fi
  3. https://www.laakarilehti.fi/tieteessa/alkuperaistutkimukset/tukimallityohonpaluuseen-selkaleikkauksen-jalkeenasiakasohjaajana-tyoterveyshuolto/?public=0c2fae2eef69d7d54996409408b3522b