Sairauspoissaolojen juridiikkaa

Työnantajan ratkaisut eivät voi perustua kelan näkemykseen

Jos työntekijän työnteko estyy sairauden tai tapaturman vuoksi, on hänellä työsopimuslain 2 luvun 11 §:n mukaan oikeus sairausajan palkkaan sairastumis-päivää seuraavalta yhdeksältä arkipäivältä; tähän ajanjaksoon sijoittuvilta työpäiviltä. Tämän jälkeen alkaa sairaus-vakuutuslain (1224/2004) mukainen oikeus sairauspäivärahaan, jonka maksaa Kansaneläkelaitos eikä työnantaja. Alle kuukauden jatkuneissa työsuhteissa työntekijällä on vastaavasti oikeus saada 50 prosenttia palkastaan. Työntekijällä ei ole kuitenkaan oikeutta sairausajan palkkaan, jos hän on aiheuttanut työkyvyttömyytensä tahallaan tai törkeällä huolimattomuudella (katso esimerkiksi työtuomioistuimen tuomio TT 2009-85).

Käytännössä on joskus tullut esille virheellisiä käsityksiä Kansaneläkelaitoksen sairausvakuutuslain perusteella tekemien ratkaisujen vaikutuksesta työsuhteessa maksettavaan sairausajan palkkaan. On huomattava, että työnantaja ei voi perustaa päätöstään työntekijän sairausajan palkkaoikeudesta Kansaneläkelaitoksen tekemään ratkaisuun sairauspäivärahan maksamisesta. Se, että Kansaneläkelaitos ei "kelpuuta" työkyvyttömyyden perustetta sairauspäivärahaan oikeuttavaksi, ei siis ratkaise työntekijän oikeutta sairausajan palkkaan.

Työehtosopimuksissa on usein sairausajan palkkaa koskevia määräyksiä, ja niissä on pääsääntöisesti sovittuna työsopimuslakia pidempiä maksujaksoja. Liittotason työehtosopimuksin voidaan kuitenkin poiketa sairausajan palkkaa koskevasta säännöksestä myös työntekijän etuja heikentäen ja asettaa esimerkiksi palkaton karenssi ennen palkkaoikeuden syntyä. Mainittu oikeus perustuu työsopimuslain nimenomaiseen säännökseen (TSL 13:7). Käytännössä sairausajan palkkaoikeutta arvioitaessa onkin aina tarkistettava myös työhön sovellettava työehtosopimuksen sisältö.

Työkyvyttömyys omaan työhön

Sairausajan palkkaoikeus edellyttää työkyvyttömyyttä, joka aiheutuu sairaudesta tai tapaturmasta. Sairausajan palkkaoikeuden synnyttävällä työkyvyttömyydellä tarkoitetaan kykenemättömyyttä suoriutua työsopimuksen mukaisista tehtävistä (työsopimuslain 2. luvun 11. §:n

mukaan työntekijällä, joka on sairauden tai tapaturman vuoksi estynyt tekemästä työtään, on siis oikeus sairausajan palkkaan). Työntekijällä todetun sairauden tai tapaturman tulee estää hänen työsopimuksessaan sovitun tai käytännössä vakiintuneiden työtehtävien suorittaminen. Sairausajan palkkaoikeuden syntyminen – kuten lakitekstistä havaitaan – ei edellytä sitä, että työntekijä ei kykenisi tekemään mitään työtehtäviä. Näin ollen oikeus palkkaan sairauspoissaolon ajalta ei edellytä yleistä työkyvyttömyyttä.

Sairautta ja vammaa ei laissa määritellä

Sairausajan palkkaan oikeuttavan työkyvyttömyyden aiheuttajana on oltava laissa tarkoitettu sairaus tai tapaturma. Työsopimuslaissa ei kuitenkaan määritellä, mitä sairaudella ja tapaturmalla tarkoitetaan. Toisaalta oikeuskäytäntö on suhteellisen vakiintunutta eikä asiasta ole enää viime vuosina syntynyt liiemmin epäselvyyksiä.

Sairaudella on työoikeuden piirissä tarkoitettu fyysistä ja/tai psyykkistä häiriötilaa, joka on määriteltävissä lääketieteellisesti. Sairausajan palkkaan oikeuttavaksi tapaturmaksi lukeutuu mikä tahansa ulkoinen, äkillinen tapahtuma, jonka seurauksena työntekijä tulee työkyvyttömäksi. Kysymys voi olla työssä tai vapaa-aikana sattuneesta tapaturmasta. Sairausajan palkkaoikeus syntyy, vaikka tapaturma olisi kolmannen tahon tahallisesti aiheuttama.

Sairausajan palkkaoikeus edellyttää diagnoositiedon toimittamista työnantajalle

Työsopimuslain mukaan työntekijän on vain työnantajan pyynnöstä esitettävä luotettava selvitys – useimmiten lääkärin kirjoittama todistus – työkyvyttömyytensä syystä. Käytännössä voi kuitenkin olla sovittuna tai määrättynä, että selvitys toimitetaan aina. Työpaikalla voi olla käytössä myös niin sanottu omailmoitus, tai työnantaja voi hyväksyä tietyissä tapauksissa myös sairaanhoitajan todistuksen.

Joka tapauksessa, vaikka selvitystä ei tarvitsisi toimittaa, on poissaolosta aina ilmoitettava heti.

Terveydenhuollon ammattilaiselta saatu todistus työkyvyttömyydestä oikeuttaa työntekijän lähtökohtaisesti työstä poissaoloon, mutta diagnoositietoa joko selkokielisenä tai ICD-10-tautiluokituksen mukaisena kirjain- ja numeroyhdistelmänä vaaditaan yleensä, jotta työntekijälle syntyisi oikeus sairauspoissaolon aikaiseen palkkaan. Työnantaja ei ole velvollinen hyväksymään palkanmaksun perusteeksi sellaista työkyvyttömyystodistusta, jossa ei ole diagnoosia tai josta se on poistettu (TT 1984-83). Toisaalta siitä huolimatta, että työkyvyttömyyden peruste ei ole luokiteltu sairaudeksi ICD-10-tautiluokituksessa, voi se oikeuttaa sairausajan palkkaan. Näin on katsottu muun muassa Z73.0-diagnoosin kohdalla (TT 1998-74 ja TT 2000-33).

On myös huomattava se, että työnantajan tulee hyväksyä Euroopan unionin alueelta saadut kyseisen jäsenvaltion kielellä kirjoitetut työkyvyttömyystodistukset. Todistusten alkuperä ei siis yksistään voi olla perusteena sairausajan palkan maksamatta jättämiselle (ks. TT 2011-42). Työntekijän vahingoksi ei voi myöskään koitua se, että lääkäri on käyttänyt työkyvyttömyystodistuksessa ainoastaan ns. pääryhmäkoodia yksilöimättä tarkemmin, mistä sen "alle" sijoittuvasta sairaudesta on kysymys (TT 2015-62).

Työntekijän työkyvyttömyys voi aiheuta myös muusta syystä kuin sairaudesta tai tapaturmasta. Sairausajan palkkaan oikeuttavasta poissaolosta ei ole kysymys silloin, kun työntekijä on työkyvytön esimerkiksi kauneusleikkauksen tai keinohedelmöitystoimenpiteen vuoksi, koska kysymys ei ole sairauden hoitamisesta (TT 1983-145: tatuointien poistoleikkauksen jälkitila ja leikkaukseen liittyneet komplikaatiot, TT 2004-111 (ään.): keinohedelmöitystoimenpide). . Työkyvyttömyyden ja sen myötä poissaolon aiheuttavalla toimenpiteellä tulee siis olla lääketieteelliset perusteet, jotta sairausajan palkkaoikeus voisi syntyä.

Poissaolo-oikeudesta

Terveydenhuollon ammattilaisen todistukseen perustuvaa poissaoloa, jonka mukaan työntekijä on työkyvytön ja josta on ilmoitettu työnantajalle asianmukaisesti, ei voida pitää laittomana. Lähtökohtaisesti kysymys on siis tilanteesta, jossa työntekijällä on oikeus työstä poissaoloon. Näin ollen poissaolo ei voi johtaa varoitukseen, työsopimuksen irtisanomiseen tai purkamiseen. Poissaolo-oikeudesta erillinen kysymys on yllä selvitetty oikeus sairausajanpalkkaan poissaolon ajalta.

Jos työnantajalle syntyy epäilys työntekijän esittämästä selvityksestä, on yleensä työnantajan asiana hankkia siitä toisenlainen lääketieteellinen arvio osoittamalla työntekijä esimerkiksi työterveyslääkärin tai erikoislääkärin tarkastettavaksi (ks. esim. TT 1987-4 (ään.)). Lisäselvittelyt tapahtuvat työnantajan kustannuksella. Työntekijä voi tällaisessa tapauksessa myös oma-aloitteisesti toimittaa esimerkiksi selvitystä erikoissairaanhoidosta.

Kuten edellä tuli ilmi, ei sairausajan palkka edellytä työntekijältä yleistä työkyvyttömyyttä. Laissa ei ole säädetty työntekijän velvollisuudesta osallistua osittaisesta työkyvyttömyydestään huolimatta jäljellä olevan työkyvyn mahdollistamiin työtehtäviin. Tällaisesta työn sopeuttamisen, mukauttamisen tai räätälöinnin mallista on kuitenkin voitu sopia työ- tai työehtosopimuksessa tai se voi olla työpaikalla vakiintunut. Näissäkin tilanteissa käytössä on aina oltava lääketieteellinen arvio, jonka perusteella työpaikalla voidaan selvittää työntekijälle mahdollisesti sopivia työtehtäviä. Niistä kieltäytyminen voisi johtaa siihen, että työntekijällä ei ole oikeutta työstä poissaoloon.