Työterveyshuollon erikoislääkärikoulutuksen läpivirtaus Itä-Suomen yliopistossa 2007–2019
Erikoistuvien lääkäreiden läpivirtausta eli opinto-oikeuden saaneiden valmistumista erikoislääkäriksi yliopisto- tai erikoisalakohtaisesti ei tiettävästi ole aiemmin selvitetty. Itä-Suomen yliopistossa työterveyshuoltoon erikoistuvista lääkäreistä noin puolet valmistui alan erikoislääkäriksi 11,5 vuoden seuranta aikana 2007–2019, viidenneksellä opinto-oikeus oli edelleen voimassa ja kolmannes luopui erikoistumisestaan. Pääosalla työterveyshuoltoon erikoistumisen lopettaneista oli jonkun muuan alan erikoislääkäripätevyys.
Erikoislääkärikoulutus on uudistumassa maassamme nopeaan tahtiin. Työterveyshuollon erikoislääkärikoulutusta on kehitetty tarvearviointiin pohjautuen jo 1990-luvun puolesta välistä. Kehittämistarpeiden seurauksena sitä vauhditettiin vuonna 2004 säädetyllä lailla (1350/2004), jolla koulutustarpeeseen suunnattiin erillistä rahoitusta. Tätä aluksi nelivuotista rahoitusta on sittemmin jatkettu budjettilaeilla vuosille 2010–2014, 2015–2017 ja viimeksi 2018–2019. Uutta toistaiseksi voimassa olevaa rahoituslakia ollaan parhaillaan valmistelemassa. Koulutuksesta on tehty myös ulkoinen arviointi koskien vuosia 2009–2013, jolloin sen todettiin edustavan kehittynyttä mallia erikoislääkärikoulutuksen kentässä.
Työterveyshuollon yliopistollinen erikoislääkärikoulutus aloitettiin ensimmäisenä Kuopion yliopistossa (vuodesta 2010 nimi Itä-Suomen yliopisto, jota nimeä käytetään jatkossa tässä artikkelissa). Vuoteen 2004 asti suurin osa työterveyshuollon erikoislääkäreistä valmistui Kuopiosta. Sittemmin suurin osa on valmistunut Tampereen ja Helsingin yliopistoista ja Itä-Suomen yliopisto yhdessä Oulun ja Turun yliopistojen kanssa on kouluttanut noin kolmanneksen valmistuneista työterveyshuollon erikoislääkäreistä. Alueellinen jakauma vastaa hyvin työvoiman suhteellisia osuuksia eri puolilla maata. 2010-luvulla Itä-Suomen yliopistosta on valmistunut vuosittain keskimäärin (kolmen vuoden keskiarvo) noin viisi–kuusi työterveyshuollon erikoislääkäriä, mikä vastaa noin 11–14 prosenttia kaikista valmistuneista työterveyshuollon erikoislääkäreistä.
Aiemmin ei tiettävästi ole selvitetty erikoislääkärikoulutuksen läpivirtausta alkaen siitä, kun lääkäri on saanut opinto-oikeuden jollekin erikoisalalle. Työterveyshuollon osalta huolena on ollut se, että osa opinto-oikeuden saaneista ei ole valmistunut kohtuullisessa ajassa, kun otetaan huomioon 6 vuoden koulutusohjelma ja suoritettujen palvelujen vanheneminen 10 vuodessa terveyskeskuspalvelua lukuun ottamatta. Tässä tutkimuksessa selvitimme työterveyshuoltoon erikoistuvien lääkärien läpivirtausta Itä-Suomen yliopistossa lokakuusta 2007 huhtikuuhun 2019 eli 11,5 vuoden seuranta-ajalta.
Aineisto ja menetelmät
Lähtöaineistoksi valitsimme lokakuussa 2007 työterveyshuollon erikoislääkärikoulutuksen opinto-oikeuden omaavat lääkärit (n = 81). Selvitimme, kuinka moni oli valmistunut työterveyshuollon erikoislääkäriksi, kuinka monella oli edelleen opinto-oikeus ja kuinka moni oli luopunut erikoistumisestaan huhtikuuhun 2019 mennessä. Etukäteishypoteesimme oli, että kuluneen 11,5 vuoden (lokakuu 2007 – huhtikuu 2019) kuluessa olisi ollut mahdollista saattaa erikoistumiskoulutus loppuun. Selvitimme myös, kuinka moni oli suorittanut jonkun muun erikoisalan koulutuksen. Lisäksi tarkastelimme opinto-oikeuden saaneiden vuosittaista määrää vuodesta 1999 alkaen ja heidän valmistumisvuosiaan. Tietoja (mm. nimenmuutokset, mahdolliset henkilön kuolemat) tarkastettiin Suomen Lääkäriliiton matrikkeleista (2007, 2012 ja 2017) ja Valviran JulkiTerhikki palvelusta.
Tutkimusaineistoa käsiteltiin Excel-taulukkolaskentaohjelmistossa.
Tulokset
Lokakuussa 2007 työterveyshuollon erikoislääkärikoulutuksen opinto-oikeus oli yliopistossamme 81 lääkärillä. Heistä 13 oli saanut opinto-oikeuden vuosina 1999–2001 ja yli puolet (n = 47) vuosina 2005–2007. Vastaavasti joulukuussa 2018 opinto-oikeus oli 120 lääkärillä, joista valtaosa (n = 92) oli saanut opinto-oikeuden vuonna 2008 tai myöhemmin. Vanhimmat opinto-oikeudet (n = 2) olivat vuodelta 2000, eli 18 vuoden takaa.
Vuoden 2007 kohortista yksi lääkäreistä oli kuollut (ei erikoistunut) huhtikuuhun 2019 mennessä ja jäljelle jääneistä 80 lääkäristä 37 (46 %) oli saanut työterveyshuollon erikoislääkärin pätevyyden, 18:lla (22 %) oli edelleen voimassa oleva opinto-oikeus ja 25 (32 %) oli ilmoituksensa mukaan lopettanut työterveyshuoltoon erikoistumisen (taulukko «»1). Valmistuneista työterveyshuollon erikoislääkäreistä kahdeksalla (22 %) oli lisäksi yleislääketieteen erikoislääkärin oikeudet ja yhdellä näiden lisäksi akuuttilääketieteen erikoislääkärin oikeudet.
Työterveyshuoltoon erikoistumisensa lopettaneista (n = 25) jonkun muun alan erikoislääkärin oikeudet oli 17 lääkärillä (yleislääketiede 13, sisätaudit/kardiologia 2, kliininen fysiologia 1, syöpätaudit 1) ja kolmella oli opinto-oikeus muulle erikoisalalle Itä-Suomen yliopistossa (yleislääketiede 1, geriatria 1, terveydenhuolto 1).
Koulutuksensa loppuunsaattaneiden osuus vaihteli huomattavasti opinto-oikeuden saamisvuoden mukaan. Vuosina 2005–2007 opinto-oikeuksia myönnettiin paljon. Vuosina 2005 ja 2006 opinto-oikeuden saaneista selvästi suurempi osuus oli valmistunut verrattuna vuonna 2007 opinto-oikeuden saaneisiin (taulukko «»2). Viimeksi mainituista lähes puolet oli jostakin syystä opinto-oikeudestaan luopunut. (taulukko «»1).
Kysely erikoistumisen loppuunsaattamisen tukemiseksi
Vuonna 2016 toteutimme kyselyn, jolla selvitimme kaikkien tuolloin kirjoillamme olleiden työterveyshuoltoon erikoistuvien (n = 106) erikoistumistilanteen, kartoitimme palvelujen tarvetta, mahdollisia ongelmakohtia ja pullonkauloja ja selvitimme itsearvioituja valmistumisaikoja. Kysely lähetettiin sähköpostitse yhteensä kolme kertaa. Niitä, joita ei sähköpostitse tavoitettu, tavoiteltiin puhelimitse. Yhteensä 16 erikoistujaa ei tavoitettu kummallakaan tavalla. Vastauk-sia saimme yhteensä 64 erikoistujalta, joille annettiin palautteena neuvontaa ja ohjausta erikoistumisen loppuunsaattamiseksi. Muutama erikoistuja ilmoitti kyselyn yhteydessä opinto-oikeutensa päättämisestä.
Pohdinta
Tässä tutkimuksessa seurasimme Itä-Suomen yliopistossa lokakuussa 2007 työterveyshuollon erikoislääkärikoulutuksessa olleiden lääkäreiden (n = 81) valmistumista huhtikuuhun 2019 mennessä. Koska opinto-oikeuden on menneinä vuosina voinut saada missä vaiheessa opintoja vain (eli aiemmin suoritettuja palveluja on voitu laskea hyväksi erikoistumisessa), ei opintojen todellista keskimääräistä kestoa voi laskea opinto-oikeuden saantiajankohdan ja valmistumisen ajankohdan perusteella.
Toteutunut 11,5 vuoden seuranta osoitti, että vajaa puolet erikoistumassa olevista suoritti työterveyshuollon erikoislääkärikoulutuksensa loppuun. On epätodennäköistä, että moni niistä, jotka eivät koulutusta olleet loppuun saattaneet, tulisi sitä enää suorittamaan palvelujen 10 vuoden vanhenemissäännön vuoksi. Toisaalta lainsäädäntö mahdollistaa työterveyshuoltoon erikoistuvan lääkärin työskentelyn täysipäiväisesti työterveyshuollon tehtävissä työterveyshuollon erikoislääkärin johdon ja valvonnan alaisena. Todennäköisesti ne erikoistuvat lääkärit, joilla opinto-oikeus on, toimivat työterveyshuollossa (tai suorittivat reunapalveluja). Erikoistumisensa lopettaneiden lääkäreiden osalta tietoa sijoittumisesta palvelujärjestelmään ei ole.
Työterveyshuollon erikoislääkärikoulutuksen erillisrahoituslailla näyttäisi olleen selvä vaikutus erikoistumisensa aloittaneiden määrään vuosina 2005–2007. Erikoistumisensa aloittaneiden määrä noina vuosina oli selvästi suurempi kuin edeltäneellä ajanjaksolla vuodesta 1999 vuoteen 2004.
Vertailutiedon puuttuessa on vaikeaa arvioida, onko todettu koulutuksen loppuun suorittaneiden osuus (46 %) 11,5 vuoden aikana matala vai korkea. Lisäksi joka kolmannella oli jonkun muun erikoisalan (yleisimmin yleislääketiede) oikeudet. Osalla heistä oli toisen alan koulutus jo työterveyshuoltoon erikoistumisen alkaessa, mutta muutama on erikoistunut toiselle alaa työterveyshuoltoon erikoistumisensa jälkeen.
Vuoden 2018 lopussa Itä-Suomen yliopistossa oli työterveyshuollon erikoislää-kärikoulutuksessa yhteensä 120 erikoistujaa, joista 15 sai opinto-oikeuden vuonna 2018. Koko maassa vastaavat luvut olivat 981 ja 157 erikoistujaa. Nykyisellään koulutusjärjestelmä voi koko maassa tuottaa parhaimmillaan vuosittain noin 45 ja reilussa 10 vuodessa noin 500 työterveyshuollon erikoislääkäriä. Tämä olisi noin puolet nyt opinto-oikeuden omaavista lääkäreistä eli samaa suuruusluokkaa kuin Itä-Suomen yliopistossa vuoden 2007 kohortissa. Oletettavaa on, että opinto-oikeutensa voimassa pitävien ja erikoistumisensa lopettaneiden osuudet ovat koko maassa samat kuin kohortissamme. Tämä voisi tarkoittaa sitä (ellei säädöksiä muuteta), että reilun kymmenen vuoden kuluttua nyt työterveyshuollon erikoislääkäriksi kouluttautuvista noin 200 lääkäriä jatkaisi työskentelyään erikoistuvina työterveyshuollossa erikoislääkärin johdon ja valvonnan alaisena ja noin 300 olisi erikoistumisestaan luopunut. Millaisissa tehtävissä he tulevat palvelujärjestelmässä toimimaan?
Vuoden 2019 alusta on noudatettu uutta valintamenettelyä, joka ei enää ole aiemman ilmoittautumismenettelyn kaltainen. Nähtäväksi jää, millainen vaikutus uudistuksella on koulutukseen hakeutuvien määrään, aloituspaikkoja koko maassa tullee olemaan vuosittain noin 80. Eri tarveselvityksissä työterveyshuollon erikoislääkärikoulutuksen vuotuiseksi tarpeeksi KYS Erva -alueella on esitetty 6,3–10,3 erikoislääkäriä. Huomioiden voimassa olevien opinto-oikeuksien määrä, nämä luvut eivät ole mahdottomia saavuttaa. Tämä kuitenkin edellyttää läpivirtauksen tehostamista ja uusien erikoistujien kiinnostusta alalle. Aloituspaikkojen määrän on suunniteltu olevan vuosittain noin kymmenen, jolla määrällä nykyiset erikoistujat huomioiden päästäneen esitettyjen tarvearvioiden välimastoon. Tämä edellyttää kuitenkin myös koulutusväylien selkeyttämistä ja lisäämistäkin, niin ettei turhia viiveitä tai pullonkauloja synny kliinisten palvelujaksojen, työkyvyn arviointi- ja kuntoutus- tai Työterveyslaitos-palvelujen huonon saatavuuden vuoksi. Saattaa olla, että tulevina vuosina koko koulutusohjelman rakennetta uudistetaan aiempaa virtaviivaisemmaksi osaamisperustaiseen koulutukseen siirtymisen myötä.
Erikoislääkärikoulutusuudistuksen yhteydessä olisi tarkoituksenmukaista luoda valtakunnallinen koulutuksen läpivirtauksen seurantajärjestelmä, joka kattaisi kaikki erikoisalat.
Kirjallisuusviitteet saatavissa kirjoittajilta.
LT, työterveyden professori
Itä-Suomen yliopisto, lääketieteen laitos
Kansanterveystiede ja kliininen ravitsemustiede
kimmo.rasanen@uef.fi
Jarmo Heikkinen
LL, työterveyshuollon kliininen opettaja
Itä-Suomen yliopisto, lääketieteen laitos
Kansanterveystiede ja kliininen ravitsemustiede
jarmo.k.heikkinen@uef.fi
Mari Aalto
Opetuskoordinaattori
Itä-Suomen yliopisto, lääketieteen laitos
Kansanterveystiede ja kliininen ravitsemustiede
mari.aalto@uef.fi