Pari pointtia työkyvyttömyydestä ja työterveyshuollosta työeläkevakuuttajan silmin
Työpaikka, työterveyshuolto ja työeläkevakuuttaja tekevät kaikki töitä työkyvyn tukemiseksi ja työkyvyttömyyden ehkäisemiseksi. Voisiko tätä työtä tehostaa tiiviimmällä tiedonvaihdolla ja ohjausryhmätyöskentelyllä, jossa työtä tehdään aidosti yhdessä, ei vain muille tietoa kunkin tahon omista toimenpiteistä jakaen? Viime vuosina nähty mielenterveysperusteisen työkyvyttömyyden nopea kasvu korostaa uudenlaisen laajan yhteistyön tarvetta.
Olen työskennellyt työterveyshuollon parissa tavalla tai toisella vuodesta 1994 lähtien. Alkuun toimin työterveyshuollon palveluiden tuotannon ja järjestämisen parissa, sitten työmarkkinajärjestössä kehittämässä niitä pelisääntöjä, joiden puitteissa työterveyshuolto toimii. Viimeiset pari vuotta olen toiminut työeläkevakuutusyhtiössä työkyvyttömyyttä estämässä ja arvioimassa tiiviissä yhteistyössä työterveyshuollon toimijoiden kanssa. Näiden kuluneiden 26 vuoden aikana sekä työterveyshuolto että työkyvyttömyystilanne ovat kehittyneet huomattavasti, pääosin parempaan päin.
Tilastokeskuksen vertailukelpoiset tilastot eivät aivan kanna vuoteen 1994, mutta vuonna 1996 työkyvyttömyyseläkettä työeläkejärjestelmästä sai noin 214 000 henkeä. Heistä 31 prosenttia sai eläkettä mielenterveyden häiriöiden vuoksi ja 41 prosenttia tuki- ja liikuntaelinten sairauksien vuoksi. Vuonna 2019 työkyvyttömyyseläkettä sai huomattavasti pienempi joukko, noin 134 000 henkeä. Laskua oli siis kertynyt huimat 37 prosenttia. Jotain on siis tehty oikein, ottaen huomioon senkin, että näiden vuosien aikana vanhuuseläkeikää on ensin laskettu ja sitten taas nostettu.
Työkyvyttömyyseläkkeellä olevien määrän vähentyessä työkyvyttömyyden keskeisissä syissä on tapahtunut vallanvaihdos. Vuonna 2019 tuki- ja liikuntaelinten sairaudet olivat työkyvyttömyyseläkkeen ensisijainen syy enää 25 prosentilla työkyvyttömyyseläkkeen saajista, kun taas mielenterveyden häiriöt olivat syynä 43 prosentissa työkyvyttömyyseläkkeistä. Muutoksen tulkinta ei kuitenkaan ole aivan näin selkeää, sillä tilastot laaditaan ykkösdiagnoosin perusteella ja käytännössä monilla henkilöillä työkyvyttömyyseläkkeen taustalla on sekä mielenterveyden häiriöitä että tuki- ja liikuntaelinsairauksia.
Työpaikat ja työterveyshuollot, ja mikseivät myös työeläkevakuuttajat, voivat taputella toisiaan selkään, sillä työkyvyttömyyden ehkäisemiseksi on tehty paljon hyvää työtä. Osa muutoksesta on kuitenkin syntynyt ansiotta. Työkyvyttömyyseläkkeellä olevien henkilöiden lukumäärän lasku selittyy paitsi työkyvyttömyyseläkkeelle vuosittain siirtyneiden henkilöiden määrän laskusta, myös sillä, että aiemmin työkyvyttömyyseläkkeelle joutuneet suurten ikäluokkien edustajat ovat vuosien saatossa siirtyneet vanhuuseläkkeelle ja näin poistuneet työkyvyttömyyseläkeläisten kohortista.
Työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneiden määrä on valitettavasti lähtenyt selvään nousuun vuoden 2016 jälkeen. Tämä kasvu selittyy pelkästään mielenterveysperusteisen työkyvyttömyyden lisääntymisellä. Vuonna 2019 mielenterveyden häiriöt olivatkin ensimmäistä kertaa yleisin työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisen syy. Sukupuolijakauma oli myös huomattavan vino, sillä mielenterveyden häiriöiden vuoksi työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneistä 3/5 oli naisia. Syitä tähän nopeaan muutokseen on yritetty päätellä, mutta aivan yksinkertaista analysointi ei ole, sillä taustalla on monimutkainen vyyhti muun muassa taloustilanteeseen, työelämään, sosiaaliturvaan, yhteiskunnan rakenteisiin sekä ihmisten odotuksiin liittyviä tekijöitä. Sen voi kuitenkin todeta, että viitteitä suomalaisten mielenterveyden tai vastaavasti työelämän laadun äkillisestä romahduksesta ei ole havaittu.
Työeläkevakuuttajan näkökulma työelämään ja samalla terveydenhuollon toimintaan on vääjäämättä synkkäsävyinen. Meidän asiakkaiksemme päätyvät ne, joiden työkyvyttömyysriskiä ei ole saatu hallittua eikä työkyvyttömyyttä tai sen uhkaa ole pystytty estämään. Työkyvyttömyyden ehkäisyn ja työkyvyn ylläpitämisen menestystarinoita kuulemme lähinnä asiakasyritystemme edustajilta, kun käymme yhdessä läpi tilastoja tunnistettujen työkyvyttömyysriskien hallinnasta sekä sairauspoissaolojen ja työkyvyttömyystapausten määrien laskusta. Omassa toiminnassamme positiiviset tarinat kietoutuvat enimmäkseen ammatillisen kuntoutuksen ympärille, sillä kuntoutusta itse hakeneista peräti noin 77 prosenttia jatkaa työssä tai ainakin työelämän käytettävissä.
Työterveyshuollon haasteet ja työkyky-yhteistyön tuomat mahdollisuudet
Työterveyshuollon haasteena on ollut toiminnan vakiintuminen työssäkäyvän väestön perusterveydenhuolloksi. Yleislääketiede vaatii aikaa ja osaamista, ja niinpä huomiota työkyvyn ylläpitämiseen sekä työkyvyttömyyden ehkäisyyn ja hallintaan on jäänyt vähemmän kuin olisi suotavaa. Työterveyshuollon vastaanotolle ovat hakeutuneet ne, jotka siihen ovat tunteneet tarvetta, eivät välttämättä ne, jotka työterveyshuollon osaamisesta olisivat eniten hyötyneet. Erityisen ilahduttavaa onkin se, että viime vuosina erilaiset työterveyshuoltoon kertyvää valtavaa tietomassaa hyödyntävät työkykyjohtamisen sovellukset ovat yleistyneet. Näin työterveyshuolto pystyy keskittymään niihin henkilöihin, joilla on suurin tarve työterveyshuollon toimille ja siten myös suurin potentiaali hyötyä siitä.
Työterveyshuollon vaikuttavuus syntyy yhteistyössä työpaikkojen kanssa. On olennaista, ettei tieto jää vain työterveyshuollon käyttöön vaan että myös työpaikat saavat tietosuojan puitteissa käyttöönsä työkalut, jotka auttavat kohdentamaan työpaikan toimet niihin yksiköihin, työvaiheisiin ja työtehtäviin, joissa työkyvyttömyysriskit ovat suurimmat. Pelkkä data ei kuitenkaan riitä viemään asioita eteenpäin, ja niinpä työterveyshuollon onkin kyettävä jalostamaan tieto toimenpide-ehdotuksiksi, jotka työpaikat ymmärtävät ja jotka ne pystyvät toteuttamaan. Työpaikalle kertyy tietoa organisaatiosta ja yksilöistä. Työterveyshuollolle kertyy tietoa yksilöistä ja organisaatiosta, nimenomaan tässä järjestyksessä. Työeläkevakuuttajalle kertyy myös tietoa organisaatioista ja yksilöistä, mutta yksilöstä vasta sitten, kun työkyvyttömyyden uhka on todettu tai jo realisoitunut. Nämä tiedot yhdistämällä työpaikka, työterveyshuolto ja työeläkevakuuttaja pystyvät kehittämään toimintaansa huomattavasti, mutta tiedon jakaminen ei vielä läheskään aina suju niin hyvin kuin se voisi.
Seuraava askel tiedolla johtamisessa voisikin olla työpaikan, työterveyshuollon, työeläkevakuuttajan ja tarvittaessa myös vahinkovakuuttajan yhteinen ohjausryhmätyöskentely. Jo nyt monen suuren työnantajan osalta pidetään säännöllisesti niin sanottuja case-palavereita, joissa työnantaja, työterveyshuolto ja työeläkevakuuttaja käyvät tietosuojan puitteissa läpi kuntoutustuella, ammatillisessa kuntoutuksessa tai pitkällä sairauslomalla olevat henkilöt ja varmistavat näin, että asiat etenevät eikä kukaan putoa seurannan ja toimenpiteiden piiristä. Diagnooseista tai hoidosta ei näissä tilaisuuksissa puhuta, ainoastaan työkyvyn tukemisesta ja työkyvyttömyyden tai sen pitkittymisen ehkäisemisestä.
Ohjausryhmätyöskentely on luonnollinen askel eteenpäin case-palavereista kohti aitoa yhteistyötä työkyvyttömyysriskin hallitsemiseksi. Työnantajalta saadaan tietoa työpaikkatekijöistä, organisaation toiminnan muutoksista, työn muokkausmahdollisuuksista ja henkilöstöindikaattorien kehityksestä. Työterveyshuollolta saadaan ryhmätason tietoa todetuista työkykyriskeistä ja sairauspoissaoloista. Työeläke- ja tapaturmavakuuttajat taas pystyvät tuomaan ohjausryhmään tietoa ammatillisesta kuntoutuksesta, työkyvyttömyyseläkkeistä, työtapaturmista ja ammattitaudeista kustannuksineen. Näin ohjausryhmään kertyisi päätöksenteon tueksi tarvittavaa tietoa työpaikasta, tunnistetuista työkyvyttömyysriskeistä, toteutuneesta työkyvyttömyydestä ja tietoa toimivista menettelytavoista työkyvyttömyyden estämiseksi.
Mielenterveyden häiriöitä on hoidettava aktiivisemmin
Kuten aiemmin totesin, on mielenterveyden häiriöistä johtuvan työkyvyttömyyden suhteellisen osuuden lisääntyminen silmiinpistävän suurta. Helppoja selityksiä tälle ilmiölle ei ole tarjolla. Laajojen väestötutkimusten perusteella psyykkiset kuormituskokemukset ovat kyllä lisääntyneet samoin kuin masennusoireiden yleisyys työikäisillä, mutta ei lainkaan siinä määrin kuin masennuksen lisääntyminen työkyvyttömyyden syynä antaisi olettaa. Myöskään työelämän laadun äkillisestä romahduksesta ei ole näyttöä. Kiireen ja epävarmuuden kokemukset ovat lisääntyneet, mutta vastapainona monet tekijät, kuten esimiestyön laatu, mahdollisuus vaikuttaa omaan työhön ja osallistuminen työpaikan toiminnan kehittämiseen, ovat kehittyneet huomattavan myönteisesti.
On vaikea välttyä ajatukselta, että kyvyssämme kohdata ja hoitaa mielenterveyden häiriöitä on merkittäviä puutteita. Tämä ajatus vain vahvistuu, kun käy läpi työkyvyttömyyseläkehakemuksia ja niiden liitteeksi laadittuja B-lausuntoja. Masennusdiagnoosi on saatettu asettaa jo ensimmäisellä vastaanottokäynnillä. Työhön paluun tukemisen sijaan hoitona käytetään potilaan odotusten mukaisesti pitkiä sairauslomia, joiden aikana hoidon toteutumisen ja sen vaikutusten seuranta on aivan liian harvatahtista. Varsinkin työterveyshuollon ulkopuolella olevilla hoito käynnistyy verkkaisesti, lääkityksen annostus jää matalalle tasolle, heikosti vaikuttavaa lääkitystä jatketaan pitkään ilman vaihtoa toiseen ja terapia käynnistyy hitaasti, jos lainkaan. Sanalla sanoen, masennusta ei läheskään aina hoideta hoitosuosituksen mukaisesti.
Uusista työkyvyttömyyseläkehakemuksista suuri osa, Varman aineistossa jo yli puolet, tulee henkilöiltä, joilla ei ole voimassa olevaa työsuhdetta. Työterveyshuolto ei näihin tilanteisiin enää pääse mukaan, mutta sitäkin merkityksellisempi on työterveyshuollon rooli niiden henkilöiden osalta, jotka työterveyshuollon piirissä ovat. Työkyvyttömyyden uhka on tunnistettava varhain, autettava työntekijää ja työpaikkaa ratkomaan työhön liittyvät ongelmat ja poistamaan kuormitustekijät sekä toteutettava omissa käsissä oleva hoito mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti. Erikoissairaanhoidossa olevia potilaita on seurattava aktiivisesti ja huolehdittava kaiken näkevän kapellimestarin tavoin siitä, että kukaan ei unohdu ilman aktiivista seurantaa jonnekin laajan terveydenhuoltojärjestelmämme sokkeloon, kunnes työkyvyttömyyden uhasta on tullut itse itsensä toteuttava ennuste.
Ylilääkäri
Työeläkevakuutusyhtiö Varma
jan.schugk@varma.fi