Työterveyslääkäri tutkimassa

Mitä tutkia?

Työterveyshuollossa ja työterveyshuollosta tehtävä tutkimus on vähäistä, mutta erikoisalan kannalta sitäkin tärkeämpää. Työterveyshuollon saralta löytyy monipuolisesti tutkimusaiheita: kovia altisteita ja työlääketiedettä, palvelujärjestelmätutkimusta, uusien digitaalisten työvälineiden tieteellistä tutkimista – vain muutamia mainitakseni. Työlääketieteessä on pitkä tutkimusperinne, mutta altisteissa riittää tutkittavaa yhä vain. Toisaalta työterveyshuollossa kehitetään uusia keinoja työkyvyttömyysriskien hallintaan, terveystarkastuksiin, työpaikkaselvityksiin ja moniin muihin keskeisiin prosesseihin, jotka tarjoaisivat kiinnostavaa materiaalia myös tieteelliselle tutkimukselle. Palveluntuottajatkin voisivat hyötyä, kun uusia menetelmiä validoitaisiin tieteellisen tutkimuksen keinoin.

Miksi työterveyslääkärin sitten kannattaisi lähteä tutkimuksen tuntemattomille teille? Tai miksi ei? Tutkimuksen tekeminen työterveyshuollossa voi eittämättä olla haastavaa – kiinteät yhteydet asiakasyrityksiin tekevät kokonaiset "tutkimuskuukaudet" vaikeiksi järjestää ja työnantajilta puuttuu tutkimuksen tukemisen perinne ja usein myös ulkoiset kannustimet. Tutkimuksen tekemisestä voi kuitenkin saada muita hyviä asioita elämäänsä. Itse olen nauttinut tutkimuksen tuomasta vaihtelusta, luovuudesta ja uuden oppimisesta. Tutkimisessa enemmistö työstä on usein yksin tehtävää pakertamista, mutta siihen usein kuuluu myös opettavaisia ja antoisia keskusteluja muiden tutkimusryhmäläisten ja tutkijoiden kanssa sekä oivaltamisen iloisia hetkiä.

Miten mahdollistaa tutkimus?

Ajan löytämisen lisäksi rahoitus on, totta kai, tutkijoita aina kalvava aihe. On varmaan kiistatonta, että tutkimukseen ryhtyminen usein laskee työterveyslääkärin tulotasoa. Vastineeksi saa usein uusia sisältöjä työhönsä ja vapautta valita, milloin ja missä työnsä tekee. Apurahat ovat tavallisin keino mahdollistaa tutkimustyö osittain tai kokonaan. Minulla oli mahdollista ja halua käyttää tutkimukseen myös paljon omaa aikaani – iltoja ja viikonloppupäiviä – mutta tiedän väitöskirjoja, jotka ovat valmistuneet myös kokonaan tutkimusvapaiden aikana. Palveluntuottajat voisivat kannustaa työterveyslääkäreitä tutkimuksen pariin ja mahdollistaa sen aikana esimerkiksi työskentelyn pienellä työaikaprosentilla mutta kuitenkin mielekkäässä työterveyslääkärin työnkuvassa. Tämä tukisi osa-aikaisen tutkimustyön mahdollisuuksia eikä "työterveyslääkäri-identiteetin", mielekkään työn ja tutkimuksen välillä tarvitsisi tehdä valintaa.

Työterveyshuollossa on, palveluntuottajilla tapahtuvan tuotekehityksen lisäksi, jatkuvasti erilaisia hankkeita ja kehittämisprojekteja, joiden osana on usein mahdollista viritellä tutkimuskysymyksiäkin. Viimeistään tutkimuksen loppuunsaattaminen vaatii usein muutakin rahoitusta, ja sen hakeminen sitkeyttä, sinnikkyyttä ja kykyä sietää pettymyksiä, mutta järjestyy usein tavalla tai toisella. Kehityshankkeet ja projektit elävät rahoittajien aikatauluissa, ja niiden kelkkaan on hypättävä, kun tilaisuus tarjoutuu – tai sitten se kiitääkin jo ohi. Toinen vaihtoehto on lähteä pureutumaan kiinnostavaan kysymykseen ilman valmista tutkimusryhmää. Silloin joudut itse hoitamaan monia sellaisiakin asioita, joihin ryhmässä voisit saada apua, mutta olet myös lähes täysin oman työsi herra. Ohjaajan tai ohjaajien apu ja tuki on tällöin kiistattoman tärkeää.

Onko väitöskirja ainoa vaihtoehto?

Minua itseäni ajoi tutkimuksen pariin vaihtelunhalun lisäksi puhdas uteliaisuus akateemista maailmaan kohtaan. Asiaan ryhtymistä helpottivat positiiviset ohjauskokemukset opiskeluajalta. Niiden kannattelemana uskalsin ryhtyä projektiin. On kuitenkin hyvä muistaa, että on muutakin tutkimusta kuin väitöskirjaan tähtäävää tutkimusta. Väitöskirjaprojektiin sitoutuminen voi tuntua kerralla aika isolta hypyltä tuntemattomaan, ja voi olla luontevampaa lähteä liikkeelle yhdestä tutkimuskysymyksestä ja katsoa, mihin se johtaa.

Väitöskirjantekijöille on yliopiston kautta toki usein saatavissa tutkimuksen tekemistä helpottavaa tukea – on tilastotieteilijöitä, joita voi konsultoida, metodikursseja, opetusta tieteellisestä tiedonvälityksestä ja kirjoittamisesta sekä rahoitusten hakemisesta. Erikoistuvilla lääkäreillä on opinto-oikeuden myötä pääsy kirjaston tietojärjestelmiin, joka on välttämättömyys tieteellisen tutkimuksen tekemiselle. Jos sen sijaan opinto-oikeutta ei enää ole, voi tämä muodostua todelliseksi ongelmaksi. Open access -julkaisut ovat nykyaikaa, mutta moni vanhempi, keskeinen julkaisu on vielä maksumuurien takana, jolloin tarvitset yliopiston kautta pääsyn artikkeleihin.

Askelmat väitöskirjan aloittamiseen

Jos taas tuntuu, että olisit valmis haukkaamaan isommankin palan kakkua, niin ohessa on lyhyesti minun mielestäni keskeiset askelmerkit väitöskirjatyön aloittamiseen:

Tarvitset aiheen – tutkimuskysymyksen

• Tuottaaksesi relevantin tutkimuskysymyksen, tarvitset taustatietoa, jotta kysymyksesi kytkeytyy osaksi nykyistä tieteellistä tietoa. Emme halua tuottaa tiedon saarekkeita tuntemattoman valtamereen vaan paljastaa lisää maata jo tunnettujen ilmiöiden ympäriltä (vapaasti mukaillen joltain yliopiston luennolta).
• Tutkimuskysymys on majakkasi valo eli suunta, jota kohti pyrit.

Seuraavaksi tarvitset tutkimussuunnitelman – eli tutkimuskysymyksen lisäksi tarvitset suunnitelman, miten vastata siihen kysymykseen.

• Tätä varten tarvitaan kirjallisuutta (jolla kytket kysymyksesi mantereeseen), metodeja (keinoja, joilla kaivat ja paljastat lisää maata eli vastaat kysymykseesi) sekä konkreettiset askelmerkit siitä, miten, kenen kanssa, kenen luvalla sekä millä rahalla ja ajalla teet nämä asiat. Se on tärkeää selkeyttää itsesi lisäksi mahdolliselle rahoittajalle, ohjaajalle ja yliopistolle. Tutkimussuunnitelma on karttasi ja kompassisi, ja ne saattavat matkan varrella kaivata tarkentamista ja päivittämistä, mutta koko kartta harvoin menee uusiksi.

Ja viimeistään tässä vaiheessa tarvitset apua

• Tarvitset ohjaajan tai ohjaajia (väitöskirjalla voi olla useampi ohjaaja), jotka auttavat sinua suunnitelman tekemisessä ja arvioivat kanssasi sen uskottavuutta. Hyvä ohjaaja on varakompassi, kädestätaluttaja ja majakan valon korjaaja.
• Saatat tarvita myös muuta apua: seurantaryhmä, joku tutkijakaveri, jolta voi kysyä tyhmiä kysymyksiä, ja mukava täti tai setä kirjastosta ovat hyviä lähtökohtia.

Kun sinulla on edeltävät kolme, olet jo valmis merelle. Seuraavina askeleina on ainakin

• opiskeluoikeuden hakeminen
• rahoituksen hakeminen
• lupien hakeminen
• tiedon hakeminen
• ja kaikenlainen muu hakeminen, johon on hyvä tottua.

Ja lopulta pääset oikeasti etsimään vastausta siihen kysymykseen, joka sinua kiinnostaa. Ja sitten se hauskuus alkaa.

Samat askelmat vievät sinua myös kohti yksittäistä kysymystä, mutta mittakaava on asteen pienempi.

Miten eteenpäin?

Jos nyt sitten kiinnostuit – miten edetä?

Mieti, mikä sinua kiinnostaa.

Ole yhteydessä työterveyshuollon professoreihin – heillä on kontakteja ja paras tieto mahdollisesti tulossa olevista projekteista. Heistä saa myös korvaamattoman avun ja tuen, jos suunnittelet omaa projektia. Sinulla ei tarvitse olla kysymystä valmiina, mutta joku ajatus, ehdotus, suunta tai hahmotelma kyllä auttaa keskustelun käymisessä. Kysymykset usein jalostuvat keskustelussa, joten pieni joustavuus on usein myös avuksi, jotta realistinen ja kiinnostava kysymys muodostuu – sekä toteuttamiskelpoinen suunnitelma siihen vastaamiseksi.

Jos päätät lähteä tälle tielle, en usko, että kadut. Tervetuloa!