Kunniallisinta on kuolla saappaat jalassa – vai onko?

Mikä lääkäreitä sairastuttaa?

Psyykkinen oireilu ja unihäiriöt ovat lääkäreillä yleisiä, mutta esimerkiksi masennuksesta johtuvia työkyvyttömyyseläkkeitä lääkäreillä on muita ammattiryhmiä vähemmän. Kunta-alan ammattiryhmistä lääkäreillä on lähes vähiten sairauspoissaoloja. Lääkärit ovat vastanneet psykososiaalisiin työoloihin liittyvissä kyselytutkimuksissa työn suurimpia kuormitustekijöitä olevan kiire, pakkotahtisuus ja heikko tiedonkulku. Lisäksi on mainittu työprosesseihin liittyvät ongelmat ja kokemus vähäisistä vaikutusmahdollisuuksista. Lääkäreihin kohdistuneissa yhdysvaltalaistutkimuksissa työajan lyhentäminen vähensi uupumusoireilua. Työajan pituus, joustot sekä ajan jakaantuminen moniammatillisesti eri työtehtäviin ovat tärkeitä kehittämisen kohteita, kun pyritään lisäämään voimavaroja lääkärin työssä.

Vuonna 2008 julkaistun Stakesin johtaman "Lääkärien ja sairaanhoitajien hyvinvointi ja terveys – laaja kohorttitutkimus" -hankkeen mukaan lääkäreistä lähes 20 prosenttia oli harkinnut vakavasti tai yrittänyt itsemurhaa. Lääkäreillä oli muuhun terveydenhuoltohenkilöstöön verrattuna 3,9-kertainen itsemurhakuolleisuusriski ja yleinen kuolleisuusriski oli kaksinkertainen muuhun väestöön verrattuna. Lääkäreiden työskentely sairaana oli yleistä. Lääkäreistä sairaana oli työskennellyt 69 prosenttia miehistä ja 60 prosenttia naisista. Keskimääräinen sairaana työskentelyn aika oli kymmenen päivää vuodessa.

Lääkärilehdessä on ilmestynyt huhtikuussa 2020 alkuperäistutkimus "Kuormituksen, työilmapiirin ja sairausläsnäolon yhteys: kuormittunut lääkäri sairastaa töissä". Työn suuret vaatimukset ovat yhteydessä runsaampaan sairausläsnäoloon, ja mahdollisuudet vaikuttaa työhön ovat yhteydessä vähäisempään sairausläsnäoloon. Tutkimuksen mukaan suomalaisista lääkäreistä 89 prosenttia on joskus työskennellyt sairaana. Lääkäri on saattanut tehdä potilastyötä jopa sairastaessaan vatsatautia tai jotain muuta tarttuvaa tautia.

Lääketieteen toimintakulttuurissa perfektionismi ja työnarkomania ovat hallitsevassa asemassa. "Macho-mentaliteetti" tunkeutuu lääketieteeseen. Lääkärien odotetaan olevan vahvoja ja tukevan muita. Lääkärit tuntuvat uskovan, ettei heidän ole hyväksyttävää näyttää heikkouttaan ulkopuolisille. Lääkäripiireissä ihannoidaan sitä, että ei ole yhtään sairauspoissaoloja. Somen myötä asioista puhutaan vapaammin. Ehkä lääkäritkin huomaavat, että sairaana työstä voi olla pois. Covid-19-pandemia opettaa lääkärit olemaan flunssaoireisena kotona.

Armollisuutta itseä ja muita kohtaan

Lääkärit, joilla on kroonisia, työkykyyn vaikuttavia sairauksia, pyrkivät parantamaan ja ylläpitämään omaa työkykyään muun muassa muokkaamalla omaa työaikaansa ja mahdollisuuksien mukaan myös työnkuvaa. Eräs pitkäaikaista masennusta sairastava lääkäri on pystynyt muokkaamaan työnkuvaansa ja tekee pääasiassa kiireetöntä vastaanottotyötä. Toinen kroonista sairautta sairastava lääkäri pystyy esimiehen luvalla nopeasti keventämään työtään muutamaksi päiväksi, jos jaksaminen hetkellisesti heikkenee.

Kelan osasairauspäivärahaa osataan hyödyntää tukemaan työhön paluuta tai työssä jaksamista. Lääkäreillä on edelleen olemassa kulttuuri, jossa ylitöitä ei välttämättä merkitä mihinkään ja ylitöitä tehdään lähes joka päivä. Välillä lääkäri tarvitsee sen, että esimies huolehtii, ettei lääkäri jää ylitöihin.

Työn rajaus on välillä hankalaa. Vastaanotolle on pitkät jonot, ja jos vastaanottoajat on jo kerran siirretty lääkärin sairausloman vuoksi, helposti jäädään tekemään ylitöitä. Paljon on kiinni esimiehestä. Hyvä ja tukeva esimies voi vaikuttaa paljon lääkärin työkykyyn. Välillä taas on kokemus siitä, että esimies ei tunne tavallisia työsuhteisiin liittyviä lakeja ja sääntöjä, ja tähän menee alaisen aikaa ja energiaa. Kokemus on, että hyvä esimies vaikuttaa työhön ja työyhteisöön positiivisesti myös niin, että työpaikalla on perheellisiä ja nuoria lääkäreitä.

Moni lääkäri tekee lyhyempää työaikaa. Työaikaa voidaan lyhentää perhesyihin vedoten, vaikka taustalla painaisi enemmän oma jaksaminen. Kenenkään ei tarvitse omasta terveydestään tai sairauksistaan puhua työyhteisössä.

Lääkärinkin pitäisi muistaa olla armollinen sekä itseään että myös työkavereitaan kohtaan.