Millaista työterveyshuoltoa Suomessa tarvitaan?

Työterveyshuollolla on vakiintunut asema suomalaisessa terveydenhuollossa. Se tuottaa terveyspalveluita noin 1,9 miljoonalle ihmiselle. Työterveyshuollon kattavuus on parhain palkansaajilla: 87 prosenttia (1). Yrittäjistä työterveyshuollon oli järjestänyt työntekijöilleen 75 prosenttia, työnantajina toimivista maatalousyrittäjistä 63 prosenttia, maatalouden yksinyrittäjistä 42 prosenttia ja muista yksinyrittäjistä 26 prosenttia (2). Työterveyshuoltoon oikeutetuista työikäisistä jää vaille palveluita 620 000. Parhaiten palveluja saa Uudenmaan alueella ja isoissa kaupungeissa sekä heikommin pienissä kunnissa ja Pohjois-Suomessa. Kattavuusaukkoa on yritetty pienentää pientyöpaikkoihin kohdistunein hankkein, tiedotuksella ja työsuojeluviranomaistoimin. Nykyisin työterveyshuollon palvelut voi hankkia usean pienen yrityksen yhteisostona, ja kustannusten ennakoitavuutta on parannettu mahdollistamalla kiinteähintaiset työterveyshuoltosopimukset.

Edellä mainitut toimet ovat oikean suuntaisia mutta eivät riittäviä. Yksi syy on, että pienellä yrityksellä ei ole riittävää taloudellista yllykettä hankkia työterveyshuollon palveluita, ja toinen, että työterveyshuollon palveluntuottajat eivät kykene tarjoamaan riittävästi pienten ja mikroyrityksen tarpeisiin räätälöityjä palveluita, vaan ne joutuvat yritysten suuren määrän vuoksi tyytymään vakiomuotoisiin palvelupaketteihin. Jos yrittäjän kokemukset työterveyshuollon palveluiden saatavuudesta ja laadusta ovat huonot, voi seuraavan palveluntuottajan kanssa tehtävän sopimuksen teko lykkääntyä epämääräiseksi ajaksi.

Tilannetta voisi parantaa kahdella tavalla. Ensiksi Suomeen tarvitaan valtakunnallinen yritysten työsuojeluportaali, johon yritys olisi velvollinen kirjaamaan työturvallisuutta ja työterveyshuoltoa koskevat tiedot. Näin syntyvä rekisteri auttaisi työsuojeluviranomaisia pysymään nykyistä paremmin selvillä erityisesti pienten ja mikroyritysten työturvallisuustilanteesta ja -toimista. Työterveyshuollon toteutuminen olisi myös helposti tarkistettavissa. Yritykselle työsuojeluportaali loisi helpon tavan hoitaa asiointi työsuojeluviranomaisen kanssa ja saada tietoa työsuojelusta eri toimialoilla. Se voisi toimia myös paikkana, jonka kautta voisi varmistaa, onko yritys, jonka kanssa tekee yhteistyötä, hoitanut velvoitteensa.

Toinen kattavuutta parantava toimi voisi olla, että pienet ja mikroyritykset muodostaisivat alakohtaisia yhteenliittymiä. Tällainen hankintayritys tai osuuskunta voisi järjestää mukana oleville yrityksille työterveyshuollon lisäksi työturvallisuuspalvelut, varamiespalvelut ja keskinäiset työhönsijoituspalvelut. Yhteenliittymälle pitäisi voida määrittää eläkemaksuluokka samoin kuin isoissa yrityksissä. Nythän pienen yrityksen maksuluokka on aina sama riippumatta työkyvyttömyysriskistä. Yrityskohtainen vuosikustannus pienenisi sen mukaan, miten hyvin mukana olevat yritykset kykenisivät yhteisesti hallitsemaan työkyvyttömyysriskiä. Yhteenliittymällä olisi myös pientä yritystä paremmat mahdollisuudet neuvotella niiden tarpeisiin sopiva työterveyshuoltosopimus ja muut sopimukset. Työterveyshuollon palveluntuottajan kannalta usean yrityksen yhteenliittymä olisi useaan pieneen yritykseen nähden houkuttelevampi asiakas. Hahmottelemaani mallia pitäisi kokeilla, ja jos se toimisi, tehtäisiin sitten tarvittavat lainsäädännölliset muutokset.

Työterveyshuollon erityisrooli on toimia työnantajien ja työntekijöiden tukena sekä asiantuntijana työn ja terveyden välisissä asioissa. Vuosien mittaan työterveyshuollon tehtävälista on pidentynyt, mutta ehkäisevä toiminta on pysynyt sen perustehtävänä. Valtakunnallisesti työterveyshuolto on toteuttamassa sosiaali- ja terveysministeriön dokumenttien "Työympäristön ja työhyvinvoinnin linjaukset vuoteen 2030" (3) ja "Työterveys 2025 – yhteistyöllä työkykyä ja terveyttä periaatepäätöksen tavoitteet ja kehittämislinjat" tavoitteita (4). Työnantaja voi halutessaan järjestää työntekijöilleen myös yleislääkäritasoisia ja muita terveydenhuollon palveluita. Vähitellen työterveyshuollosta on näin muodostunut osa työikäisten perusterveydenhuollon avohoitoa. Sairaanhoito ei ole kuitenkaan samanlaista kaikille. Osalla työntekijöistä on suppeat ja osalla laajat palvelut ja lisänä vielä erikoissairaanhoitoa kattava vakuutus. Jos sopimus ei kata kaikkea tarvittavaa, joudutaan potilasta juoksuttamaan työterveyshuollon ja julkisen terveydenhuollon välillä. Olisi parempi, että työterveyshuollon yleislääkäritasoinen avosairaanhoito olisi nykyistä täsmällisemmin määritelty eikä yksinomaan työnantajan päätettävissä.

Työterveyshuollon ennaltaehkäisevää toimintaa halutaan lisätä ja painopistettä siirtää pois sairaanhoidosta (5). Näin on jo osittain tapahtunut muutoinkin. Sairaanhoitokäyntien lukumäärä työterveyshuollossa on pienentynyt yli 10 prosenttia vuodesta 2010 vuoteen 2018 (1). Työterveyshuollon sairaanhoitoa ei pidä ajaa alas, koska ilman sitä sairauden yhteyden työhön toteaminen sekä mahdollisuus tukea työkykyä ja työssä jatkamista heikkenisivät oleellisesti. Työterveyshuollossa toteutettava työkykylähtöinen sairaanhoito tukee kansallista tavoitetta huolehtia siitä, että mahdollisimman moni pysyy terveenä ja työkykyisenä työuransa aikana ja huoltosuhde pysyy kohtuullisena.

Mitä useampia työ- ja toimintakykyyn vaikuttavia sairauksia ja muita syitä ihmisellä on, sitä useammin hän tarvitsee peruspalvelujen lisäksi erikoissairaanhoitoa ja muita palveluita. Ongelmia syntyy, kun muussa sosiaali- ja terveydenhuollossa ei tunneta eikä osata käyttää hyväksi riittävästi työterveyshuoltoa ja sen osaamista. Hoitoketjut ovat monesti pirstaloituneet, eikä tieto kulje toimijoiden välillä. Pahimmassa tapauksessa työntekijä voi pudota pois työelämästä (6). Siksi sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksessa ja tulevaisuuden sote-keskuksen toiminnassa pitää huolehtia, että työikäisten palveluissa työterveyshuollon osuus ja asiantuntemus huomioidaan ja otetaan käyttöön ja että asiakas- ja potilasasiakirjajärjestelmät tukevat yhteistyötä. Hoitoketjujen sujuvoittaminen ja nopea työhön paluu on työntekijän, työnantajan ja yhteiskunnan edun mukaista. Monialaisia palveluja tarvitsevien henkilöiden tunnistaminen ja työterveyshuollon työkykyosaamisen hyödyntäminen kannattavat (7, 8).

Työterveyshuollon toimintasuunnitelma on mahdollista tehdä jopa viideksi vuodeksi kerrallaan. Aika on liian pitkä ottaen huomioon työelämän muutosvauhdin. Työterveyshuollon toimintasuunnitelmien puutteisiin on kiinnittänyt huomiota myös työsuojeluviranomainen. Toimintasuunnitelmien vuosittaiseen katselmointiin ja päivittämiseen yhteistyössä työpaikan kanssa pitää varata nykyistä enemmän aikaa ja hyödyntää siinä työterveyshuollon monialaista osaamista. Pidemmällä aikavälillä tulisi harkita, olisiko syytä luopua erillisestä työsuojelun toimintaohjelmasta ja työterveyshuollon toimintasuunnitelmasta sekä yhdistää ne työpaikan työturvallisuus-, työterveys- ja työhyvinvointisuunnitelmaksi. Samassa yhteydessä jo nyt paljolti yhteisesti tehtävä työpaikan riskien arviointi ja työterveyshuollon työpaikkaselvitys voitaisiin yhdistää. (Taulukko 1 «»1.)

Työpaikkaselvitystoiminta on se kivijalka, jonka varaan työterveyshuollon toiminta ja yhteistyö työpaikan kanssa rakentuu. Määräaikaisesti toteutetusta työpaikkaselvitysten teosta (11 prosenttia työajasta) on päästävä jatkuvampaan työpaikkaa ja työyhteisöä tukevaan toimintaan. Erityistä huomiota tulisi kiinnittää työsuojeluyhteistyöhön ja yhteistyöhön esimiesten kanssa. Työterveyshuollolle tulisi myös antaa rajoitettu oikeus järjestää työpaikoille omaan osaamiseen ja yhteistyöhön liittyvissä asioissa koulutusta. Tarve tähän on ilmeinen.

Vuonna 2018 työpaikkaselvityksiin käytetty kokonaistyöaika muodostui 57-prosenttisesti työterveyshoitajien, 20-prosenttisesti työfysioterapeuttien, 18-prosenttisesti työterveyslääkäreiden ja 5-prosenttisesti työterveyspsykologien tekemästä työstä (1). Työterveyshoitajien vastuu työpaikkaselvitysten teosta on kasvanut, vaikka alkujaan tarkoitus on ollut, että työterveyslääkäri ja -hoitaja tekevät työpaikkaselvityksen yhdessä ja hyödyntävät tarpeen mukaan muita asiantuntijoita. Syitä on monia, joista yksi on työnantajien halu säästää kustannuksia. Näin ei pitäisi olla, vaan silloin, kun tarvetta on, työpaikkaselvitykset pitää voida toteuttaa moniammatillisesti. Olisikin syytä selkeyttää työterveyslääkärien, työterveyshoitajien, työfysioterapeuttien ja työterveyspsykologien vastuita ja tehtäviä paitsi työpaikkaselvitystoiminnassa myös työterveyshuoltotarpeiden selvittämisessä, toiminnan suunnittelussa, seurannassa ja arvioinnissa, terveystarkastuksissa sekä yksilö- ja ryhmämuotoisessa tietojen anto-, neuvonta- ja ohjaustyössä.

Työterveyshuollon ennaltaehkäisevä toiminta on suurelta osin yksilökeskeistä. Työterveyshuollon ammattilaisten ajasta 75 prosenttia menee terveystarkastuksiin ja yksilökohtaiseen ohjaukseen ja neuvontaan. Vain 4 prosenttia työajasta kohdistuu yritysten työterveyshuoltotoiminnan suunnitteluun, seurantaan ja arviointiin. Ryhmämuotoinen toiminta on vähäistä, siihen käytetään vain 3 prosenttia kokonaistyöajasta. (9.) On hyvä, että työterveyshuollossa seurataan yksilöllisesti työntekijän terveyttä ja työkykyä sekä työn kuormituksen ja altisteiden mahdollisia haitallisia vaikutuksia. Toisaalta on syytä kysyä, onko yksilöllinen toimintatapa aina paras tapa varsinkaan silloin, kun tiedossa on vaikuttavaksi todettu ryhmämuotoinen vaihtoehto. On myös huolehdittava, että työterveyshuollon korvauskäytäntö tukee ryhmämuotoisten palvelujen yleistymistä työterveyshuollossa.

Terveystarkastusten sijaan voitaisiin siirtyä puhumaan työterveyden seurannasta, joka koostuu omaseurannasta, testeistä ja työterveyshuollon ammattilaisen tapaamisista joko kasvotusten tai etänä. Terveyssuunnitelman käyttöönotto työterveyshuolloissa on edennyt ja digitaalisia ratkaisuja on kehitetty, mutta työtä on vielä tehtävä, että jokaisella työntekijällä on ajantasainen omaterveyssuunnitelma ja siihen liittyvät tukipalvelut käytössään. Vuorovaikutuksen laatuun on syytä myös kiinnittää huomiota. Motivoiva ohjaus on osoitettu toimivaksi, ja se lisää työntekijän muutosvalmiutta ja muutoksen pysyvyyttä (10).

Tietojärjestelmät, sähköinen asiointi ja digitaaliset palvelut yleistyvät nopeasti, ja työterveyshuollot ovat olleet eturintamassa kehittämässä niitä. Työn vaara- ja kuormitustekijöitä voidaan seurata ajantasaisemmin. Keinoälypohjaiset työ- ja toimintakykyriskiä tunnistavat järjestelmät ovat jo käytössä osassa työterveyshuolloista. Rakenteinen kirjaaminen ja tiedon louhinta mahdollistavat päätöksenteon tuen sekä paremman terveyden, työkyvyn ja hoidon seurannan. On käynnissä hankkeita, joissa työterveyshuolto saa erikoissairaanhoidosta tiedon potilaasta sekä voi arvioida työntekijän työkykyä ja aloittaa työhön paluun tukitoimet varhemmin. Omaseuranta, etätuki ja yksilölliset palvelupolut auttavat työntekijää pysymään kunnossa. Työterveyshuollon rakenteisen tiedon opas on valmis ja odottaa, että Terveyden ja hyvinvoinnin laitos julkaisee sen.

Yhteenvetona otsikon kysymykseen voi todeta, että Suomessa tarvitaan työterveyshuoltoa, joka on

• työpaikan ja työntekijän tunnistettuun tarpeeseen perustuvaa
• ennakoivaa
• ajantasaiseen yksilö- ja yritystietoon perustuvaa
• hyvään tieteellis-tekniseen laatuun perustuvaa
• joustavaa ja räätälöityä
• muihin työikäisten sote-, kuntoutus- ja työurapalveluihin sovitettua
• uusia innovatiivisia palvelukonsepteja ja sähköisiä välineitä käyttävää.

Kirjallisuutta

1. Kelan työterveyshuoltotilasto 2018. Kela 2020. https://www.kela.fi/vuositilastot_kelan-tyoterveyshuoltotilasto
2. Sutela H, Pärnänen A. Yrittäjät Suomessa 2017. Tilastokeskus 2018. http://www.stat.fi/tup/julkaisut/tiedostot/julkaisuluettelo/ytym_201700_2018_21465_net.pdf
3. Työympäristön ja työhyvinvoinnin linjaukset vuoteen 2030. Sosiaali- ja terveysministeriö 2019. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-00-4044-4)
4. Työterveys 2025 – yhteistyöllä työkykyä ja terveyttä periaatepäätöksen tavoitteet ja kehittämislinjat. Sosiaali- ja terveysministeriö 2017. (https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/79471/01_2017_VN_periaatepaatos_TT2025_suomi.pdf?sequence=1)
5. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi sairausvakuutuslain 13 luvun muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta. (HE 77/2018). https://www.finlex.fi/fi/esitykset/he/2018/20180077
6. Tarvainen K, Pesonen S, Laaksonen M. Alueellisella yhteistyöllä tukea työkykyyn – HAHMOTUS. Työterveyslaitos 2015. https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/127189/Hahmotus.pdf?sequence=1&isAllowed=y
7. Koivisto J, Tiirinki H. Monialaisten palvelutarpeiden tunnistamisen ja ennakoinnin toimintamallit ja työkalut: väliraportti. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2020. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-343-459-2
8. Reho T. Frequent Attenders of Occupational Health Primary Care and Work Disability. Tampere University 2020. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-1485-9
9. Takala E-P, Leino T, ym. Työterveyshuollon toiminta ja laatu Suomessa 2018, Työterveyslaitos 2019. https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/138566/TTL-978-952-261-891-7.pdf?sequence=6&isAllowed=y
10. Leino T, Nissinen S, ym. Motivoivan ohjauksen ja terveyssuunnitelman vaikutus työkykyyn ja työkyvyn lukutaitoon. Työterveyslaitos 2020.